Lontoossa pidätettiin kaksi, heitä epäillään ”terroriteon valmistelusta”, terroritekoon liittyvän tiedon salaamisesta ja terrorismin rahoittamisesta. Lontoon poliisipäällikkö Sir Bernard Hogan-Howen mukaan mahdollisen iskun kohdalla ei puhuta enää siitä, tapahtuuko sellaista.
– Kyse on pikemminkin siitä, milloin se tapahtuu.
Ranskassa pidätettiin kolme musunaista, joista yksi ehti puukottaa poliisia. Ranskan sisäministerin Bernard Cazeneuven mukaan 19-39-vuotiaat naiset olivat suunnitelleet "väkivaltaisia ja välittömiä" terroritekoja. Hän kuvaili pidätettyjä "radikalisoituneiksi fanaatikoiksi".
Fanaatikkoja ovat myös vassuhyysärit, kuten Lapin juntti.
Paatero on varmasti oikeassa, kun kerran ruotsissa tapahtuu niin takuulla myös täällä. Kyse on vaan siitä, että haluaako viranomaiset salailla asioita.
– Kyse on pikemminkin siitä, milloin se tapahtuu.
Ranskassa pidätettiin kolme musunaista, joista yksi ehti puukottaa poliisia. Ranskan sisäministerin Bernard Cazeneuven mukaan 19-39-vuotiaat naiset olivat suunnitelleet "väkivaltaisia ja välittömiä" terroritekoja. Hän kuvaili pidätettyjä "radikalisoituneiksi fanaatikoiksi".
Fanaatikkoja ovat myös vassuhyysärit, kuten Lapin juntti.
Paatero on varmasti oikeassa, kun kerran ruotsissa tapahtuu niin takuulla myös täällä. Kyse on vaan siitä, että haluaako viranomaiset salailla asioita.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aloittaja sellaisessa kiihkossa, että ei edes ymmärtänyt mitä Paatero sanoi ja tarkoitti.
Äijä kirjassaan selvitti asiaa. Ei tarkoita mitään terrorismia, niillä puheillaan, vaan tavallista rikollisuutta. Hän pelkää sitä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet integroituvat ammattirikollisten kanssa. Liivijengit värväävät heitä palvelukseensa.
Se oli Paateron pelko. Terroristista iskuista hän ei maininnut halaistua sanaa, hänen ainoa terrorismin pelko oli Breiviikin tapaisten yksinäisten susien taholta tapahtuvat teot.
Pitäisi ottaa asioista selko, ennen kuin omassa sairaassa kiimassaan alkaa vetää johtopäätöksiä, jotka ovat kuin perseestä. Toki nuo vahvistaa pahvipäiden omaa harhaista pelkoa muslimiterroristeista, niitähän nämä näkevät kaikkialla.
Väitätkö punikki ettei suomessa olisi yhtään muslimia jolla on terroristi yhteyksiä? Kuinka naiivi voi hyysäri olla?
Ennen ruotsissa asuneena voin kertoa hörhölle, että tässä taannoin siellä poliisi pidätti 21-vuotiaan opettajaharjoittelijan joka aikoi tehdä itsemurhaiskun. Jäi kiinni rautakaupan valvontakameroiden perusteella, kun osti pommin rakentamiseen tarvittavia tarvikkeita.
Suomen media tuttuun tyyliin vaikeni asiasta.
Ei taida lukemisen ymmärtäminen olla rasistin vahvimpia puolia, kyse on Paateron sanomisista, ja mitä hän on niillä tarkoittanut.
Hänen uhkakuvissa, on skenaariossa kyse nimenomaan yhteksissä järjestäyteneeseen rikollisuuteen, ei mihinkään terrorismiin. Kuinka tyhmä pitää olla, että ei kykene ymmärtämään kirjoitettua tekstiä.
Paateron teksitiä. Kun tulee kielteisiä turvapaikkapäätöksiä ja näitä henkilöitä painuu maan alle. Päätelmä heidän toimeentulo mahdollisuuksista, on sitten se, että, he ovat helppoa kauraa liivijengien ja muitten rikollisten värväykselle.
Terrorismiin ei Paatero usko muuta kuin hänen mainitseman "yksinäisten susien" toimesta. Sillä hän tarkoitti Norjalaisen esikuvan tapaisisa toimijoita,ei siis näitä pakolaisia.
Vähän kannattaisi rasistinkin yrittää laajentaa ymmärrystä. Kun kaikki sanottava väännellään omien uhkakuvien mukaiseksi, niin faktat taipuu äkkiä harhoiksi.
Ne terrorismi yhteyksistä tunnistetut henkilöt, ne on hyvinkin seurannassa poliisin taholta. Eikä tuo sanonta tarkoita heidän valmistelevan mitään terroritekoa tässä maassa. Monet heistäkin on nimenomaan panneet sitä terrorismia, eikä olevan itse terroristeja. Hyvä kun heitä seurataan. Paatero ei heistä puhunut uhkakuvissaan mitään.
Suposta muuten kerrottiin, että heillä ei ole mitään resursseja valvoa ja seurata kaikkia sellaisia joita kenties pitäisi seurata.
Miksi muuten sanot aloittajaa rasistiksi, sehän nyt juuri paljastaa oman maailmankatsomuksesi?
Tuo Paatero kommentti oli takuulla vaan heitetty perään ns."täkyksi", ja siihen tartuit.
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/04/ranskan-muslimit-perjantaina-rukoushetken-aikana-kun-moskeija-täysi.jpg
Asukkaat ovat raivoissaan, sillä he saivat tietää vasta elokuun lopussa, että heidän rauhalliseen yhteisöönsä ollaan pakolla tuomassa 91 miestä, iältään 17-40 vuotta, Afganistanista ja Sudanista.
Onko tuo kuva varsitieltä?
http://mvlehti.net/2016/09/09/ranskalaiskaupungin-asukkaat-vastustavat-matujen-sijoittamista-keskuuteensa-kansalaisaktivismilla/
Kuva varsitieltä!