mielenilmauksen. Rovaniemellä asuvat somalialaiset turvapaikanhakijat ovat järjestämässä mielenilmauksen ensi maanantaina 12 syyskuuta kaupungintalolla klo 11 .Turvapaikanhakijat protestoivat maahanmuuttoviraston kielteisiä turvapaikkapäätöksiä.
Rovaniemellä asuu vajaat sata turvapaikanhakijaa Somaliasta.
Noin vuosi sitten Suomeen tullut Ibrahim Nuur kertoo, että päätökset ovat olleet kielteisiä , minkä vuoksi ryhmä aikoo järjestää protestin kaupungintalolla.
yle 9.9.-16
Rovaniemellä asuu vajaat sata turvapaikanhakijaa Somaliasta.
Noin vuosi sitten Suomeen tullut Ibrahim Nuur kertoo, että päätökset ovat olleet kielteisiä , minkä vuoksi ryhmä aikoo järjestää protestin kaupungintalolla.
yle 9.9.-16
Vastaukset 48
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14467051/suomi-somalia
Näinhän se menee, kaikki mailman rahat on haalittava syöttöön eikä nekään piisaa.
Somalit, herneen kokoiset aivot. Ne ovat kuin rakkikoiria, pyörivät suomalaisten jaloissa. Johan se on helsinkissä nähty, mitä ne on. Katsokaapa vain, niin siellä mielen ilmauksessa muutama suvakki pyörii matkassa. Saavat hekin elämälle tarkoituksen. Ja tietysti siellä lapinkansan kuvaaja hyppii kuin kärppä
Savulihojen ympärillä. Tiistain lapparissa koskettava ja sydäntä särkevä juttu matuista.
Onhan heillä sitten säilytettävä lomaoikeus kotimaahansa, onhan?
Somalia Mogadishu Today (Yli vuoden vanha dokumentti)
https://www.youtube.com/watch?v=6Eenx6voNXU
Somalia Mogadishu 2016 part 1
https://www.youtube.com/watch?v=YFCFRskdUvU
Suomalaisiako sinne lähetetään!!!
Lainaus Suomen Ulkoasiainministerin sivulta:
"Suomi on päättänyt lisätä tukeaan konfliktista toipuvan Somalian jälleenrakentamiseen. Suomen kehitysyhteistyö Somaliaan on noin 11 miljoonaa euroa vuonna 2016 humanitaarinen apu mukaan luettuna. Lisäksi Suomi lähettää asiantuntijoita kriisinhallintatehtäviin"
Sillä rahalla joka käytetään suomessa yhden somalin elättämiseen, afrikassa eläisi pieni kylä ...
Voisko ne somalit järjestää marssin suoraan Etelän-junaan ?
Eikös Soros ohjaillut mehevän summan rahaa Helsingin somalien PR-kampanjointiin
"Obtained ownership and buy in to improve Somali integration from the Mayor of Helsinki, key city of Helsinki and Ministry of Employment and Economy officials"
Menkää sinne siis
Se ero noissa somalien mielenilmauksissa on esim. Odinien rassukkaporukkaan että somalit uskaltavat esiintyä omilla kasvoillaan katse päin kameraa, Heillä on ns. munaa mitä rassukoilta ei löydy.
Naamaa eivät rasistit uskalla näyttää vaan kääntävät selän ja uhoavat Suomi24:ssa!
Ja siinä näkee kuka on mies ja kuka pelle.
Niin. Onko se rohkeutta vai jotain aivan muuta, kun WHO julisti kolmasosan somaleista kärsivän eri asteisista mielenterveysongelmista:
http://www.who.int/hac/crises/som/somalia_mental_health/en/
Mutta kovia poikia tottakai, kyllähän sitä vuosikymmeniä sotiessa karaistuu, itse kukin. Tosin, palo integroitua/työllistyä ei näy yhtä selkeänä... silloin on hyvä apinoida omalla naamallaan, milloin ja missä haluaa. Eiks je?
Olet tyypillinen rassukka joka itkisi paskat housuissa jos joutuisi elämään Somalian levottomilla alueilla edes päivän. Jatkahan sinä apinointiasi koneesi takana. Sehän se todellista rohkeutta on, eiks je?
Rasmuksen trollinaattori käy huutelemassa samat koprofilia/insesti mantrat kaikkiin Suomi24:n maahanmuuttokeskusteluihin. Tämä kertoo teistä jo paljon
Ko. mielenilmaisussa ei ole varmaan yhtäkään pysyvän oleskeluluvan saanutta somalia tukemassa maaveljiään. Ja miksi olisi, suurin osa heistä on muuttanut Turku-HKI-Lahti akselille.
Ja suomen köyhä kansa MAKSAA KAIKEN !!!
Niin kuin sinunkin elättämisen...MOT
Somalit sen maksaa! Suomalaiset on loisia! Sinä tai vanhempasi, tai esivanhempasi ette ole tehneet mitään tämän maan hyväksi.. Toisin kuin nämä rohkeat, työteliäät, runsaasti veroja maksavat somalit! Kiittäkää ja kumartakaa noita messiaita.. Eiks je!
Hjallis Harkimo sanoo iltalehden blogissaan mm näin:
Maahanmuuton alkumainingeissa oli puhe, että vastaanotto ja kotoutus rahoitetaan valtionomistusten realisoinneista saatavalla rahalla, eikä budjetista, mutta toisin kävi.
Nyt otetaan lainaa.
Mitähän oli tarkoitus realisoida? Ei käynyt blogista selväksi. Metsätkö, vai valtionomisteisia yrityksiäkö, jotta voidaan pitää turvapaikanhakijoita?
Ei noita somaleita ainakaan missään vainota jos tulevat
mieleosoitukseen,jota varmasti kuvataan.
Somalit eivät kuitenkaan ole niin raukkoja että pukeutuvat naurettavaan nahkatakkiin jossa on joku pelleteksti selässä. Kamera kun räpsähtää niin rassukka kääntää selän kameralle. Mikäs se niin hävettää? Oma tyhmyyskö?
Kyllä tiettyjen tahojen puuhastelut laittomien henkilörekistereiden kanssa tiedetään. Sehän rasmuslaista vituttaa, kun pitää tehdä töitä valokuvien tai ylipäätään jonkin asian eteen.
Juuri näin nimim: "Odinin urpot"
Laitetaan nahkaliivi päälle ja mennään Pahaan kurkeen kaljalle
muiden homojen kanssa .
Nehän pukeutuukin naurettavaan kokonahkahaalariin..
Jos Messias Tervo on siellä juhlapuhujana,niin menen katsomaan.voi saada vaikka valaistuksen omaan mieleen!Jari on Jumala.
Kokonainen vuosi kylmässä pohjolassa on kulunut Ibrahaim Nuurilla ilman lomaa. Mutta, kun turvapaikkahakemukseen tulee myönteinen päätös, niin Ibrahim voi tilata lentoliput Mogadishun lämpöön lomamatkalle.
Sveitsi ei moista lomailua katsele, vaan 189" pakolaista " mm Afrikan maista menetti turvapaikan 2015 lomailtuaan kotimaissaan.Pakolaisen on itse todistettava loman jälkeen, ettei ole käynyt kotimaassaan.
Myös Saksassa on havahduttu asiaan ja arvellaan, ettei turvapaikka ehkä ole tarpeen enää, jos voi käydä kotimaassaan.
Kerrohan poju lisää satutarinoitasi, olethan Mv-lehden reportteri, hah hah hah!
Saksan ,Die Welt,Sveitsin NZZ ja Itävallan Kronen lehdistä luettua.
Ei mitään satua vaan totista totta.
Lue Sinäkin.
MINKÄÄN MAAN MUSTALAISIA, NE OVAT RIKOLLISIA PASKALOISIA.
Odineissa on paljon näitä ns. koppalakkiin pukeutuvia homoja. Tietenkin se on heidän oma asiansa, en tuomitse.
murhaajia, kuten Kajaanissa näyttää olevan ????????????????
Mitä?? Eikö Kajaanin murhamiehet olleetkaan odineita..?? Tai edes Kemijärven torirasistinatsifasistijuntteja..??? Tä..??
Eihän Odinit käy miesten kimppuun. Heillähän on tapana hakata oia akkojaan piilossa tai sitten kadulla potkia rintakehään naista. Vrt. Kemin tapaus.
Spr:n hallintojohtaja Ari Haaranen sanoo, että näitä räyhämatuja on pitänyt sijoittaa lähes jokaiseen vokkiin, jotta rauhoittuisivat,
Alueuutiset: Somali XX:
Olemme olleet täällä jo pitkään ja luulimme, että saamme täältä rauhallisen ja turvallisen paikan, jossa elää. Jos lähetätte meidät takaisin ,voimme kuolla siellä. Perheeni on kotimaassa ja äitini kertoi, että kodissani on räjähtänyt pommi. Emme voisi asua siellä.
Niin. Eikö näillä ole isiä lainkaan? Se on AINA "äiti" joka kertoo/sairastuu/haavoittuu yms.
Isä on häipynyt Eurooppaan (Suomeen) jo kauan sitten.
Lapparista poimittua:
"Suurin osa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneesta valittaa. Sen jälkeen pitää vielä odottaa.
– Osa ei saa syötyä eikä nukuttua, ---osalla on mielenterveysongelmia---, Anais kertoo. "Kun ensimmäisiä karkoituspäätöksiä alkoi tulla, tuli optimismin tilalle pelko. Osa on joutunut ---psykoosiinkin---."
Tälläisiä kavereita meillä täällä.
Somalille paras maa on Somalia. Somalin naamaa lämmittää parhaiten Somalian aurinko. Somali ei kuulu pohjoiseen maahan, somali ja lumi ei kuulu yhteen.
Jos kasveissa vieraslajit ovat haitallisia, miksei sitten ihmisissä?
Näin. Ns. rasismi, xenofobiahan on varsin luonnollista
Mäntsälä 23.6.2007. Tanssipaikkana kautta maan tunnetulla Mäntsälän Suurlavalla ratkottiin romanisukujen vuosikymmenenien takaa johtuvia sukuriitoja. Helsinkiläinen 18-vuotias mies ammuttiin tanssipaikan sisäänkäynnin edessä. Epäiltynä oli kolme Ruotsissa asuvaa henkilöä. Lopulta yksi heistä tuomittiin. Syyttäjä vaati tuomiota murhasta, mutta Tuusulan käräjäoikeudessa tuomittiin taposta 21-vuotias Mertzi Mikael Valentino Lindgren 10 vuodeksi vankeuteen.
19.11.2009 Lappeenranta. Suomeen vuonna 2005 muuttanut 35-vuotias pakistanilainen Javed Igbal koki suunnatonta häpeää avioeronsa vuoksi, joten hän päätti tappaa 34-vuotiaan ex-vaimonsa. Igbal surmasi naisen veitsellä rituaaliteurastuksen tavoin. Tekijä tavoitettiin lentokentältä ollessaan poistumassa maasta. Tuomioksi tuli elinkausi vankeutta. Tapaus otettiin uudestaan esille, sillä kävikin ilmi, että uhrin mies oli tilannut vaimonsa murhan. Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa tuomittiin 13.5.2016 Mohammed Riaz elinkautiseen vankeuteen yllytyksestä murhaan.
7.12.2009 Helsinki. Glo-hotellin huumejupakan yhteydessä kuoli myrkytykseen 27-vuotias suomalaismies. Kokaiinin sijasta hän nautti huonoa heroiinia, josta myyjä oli hyvin tietoinen. Taposta sai 9 vuoden tuomion 37-vuotias nigerialainen Samuel Eze Ugum.
Minna Pulkkinen
Helmikuu 2010 Tampere. Kosovosta Suomeen vuonna -99 muuttanut ja edelleen suomen kieltä osaamaton 54-vuotias Zahir Ademi surmasi Kalevassa vaimonsa yli 30 puukoniskulla. Ademi tuomittiin elinkautiseen ja hän piti Suomea siksi epäoikeudenmukaisena maana. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa. Elinkautinen jäi voimaan.
22.11.2010 Tampere. Hämeenkatu 10:ssa sijainnut pizzeria räjäytettiin vakuutusrahojen toivossa. Syntyneessä tulipalossa kuoli kolme samassa rakennuksessa asunutta suomalaista; 25-vuotias nainen ja 26- sekä 27-vuotiaat miehet. Tuhotyöstä ja törkeistä kuolemantuottamuksista tuomittiin neljä irakilaista; Suomeen turvapaikanhakijana tullut 19-vuotias Zakhariya Hassan sai 10 vuotta, 22-vuotias Aram Bibani 11 vuotta, 26-vuotias Abbas Karim Muhammad 9 vuotta 3 kuukautta ja 29-vuotias Araz Bibani 10 vuotta vankeutta.--------->muistatteko Päivi Lipposen syytökset?
20.1.2011 Tampere. 19-vuotias irakilainen Mohamed Al-Zubeidi surmasi pahoinpitelemällä ja astalolla lyöden 17-vuotiaan suomalaisen tyttöystävänsä Laura Joki-Erkkilän tämän kotona Annalankadulla. Verityön jälkeen Al-Zubeidi surmasi itsensä. Facebookissa irakilaiset surivat; ”our angel muhis”. Uhria ei muistellut yksikään irakilainen.
6.3.2011 Muhos. Romaniasta aikoinaan adoptoitu 20-vuotias Pavel Harjunpää surmasi kuristamalla 19-vuotiaan suomalaisen tyttöystävänsä Sini Länkisen heidän yhteisessä asunnossaan. Surman jälkeen tekijä piilotti ruumiin ja viattomasti aivan, oli mukana tämän etsinnässä. Tuomio taposta oli 7 vuotta 5 kuukautta. Käytännössä tappaja oli vankilassa runsaat kaksi vuotta!
9.7.2011 Kouvola. 37-vuotias virolainen Oleg Kasutin surmasi ampumalla 64-vuotiaan suomalaismiehen Korian Hakatiellä sijaitsevassa asunnossa. Tekijä tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen.
14.8.2011 Jyväskylä. Häirikkönä tunnettu 18-vuotias Kosovon albaani Elvidon Dogani surmasi teräaseella 27-vuotiaan suomalaismiehen. Surma tehtiin Yliopistonkadun ja Väinönkadun kulmassa. Mediassa ”jyväskyläläismieheksi” sanottu Dogani sai 9 vuoden 6 kuukauden tuomion.
Toukokuu 2012 Kauhajoki. 51-vuotias saksalainen Stephen Hoffman surmasi teräaseella 44-vuotiaan entisen vaimonsa tämän kotona Veteraanipolulla sijaitsevassa omakotitalossa. Tekijä oli asunut Suomessa jo useita vuosia. Motiivina surmaan oli avioero. Hoffman tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeuteen.
22.6.2012 Nurmijärvi. 27-vuotias virolainen Karmen Kivilo surmasi kaksi lastaan heti näiden syntymän jälkeen ja piilotti ruumiit, jotka löytyivät asuntoon ja alueelle tehdyn kotietsinnän jälkeen. Alioikeus tuomitsi tekijän elinkautiseen, mutta hovissa tuli 4 vuoden tuomio. Surmat tehtiin Klaukkalassa.
23.2.2013 Oulu. Ravintolamogulina tunnettu 39-vuotias iranilainen Ramin Mansouri (ent Bobby Dashti) toimi pääsuunnittelijana kilpakosijansa murhassa. 34-vuotias suomalaismies surmattiin teräaseella Rajakylässä. Mansouri tuomittiin yllytyksestä murhaan elinkaudeksi vankeuteen. Myös suoritusporras tuomittiin elinkautiseen.
25.9.2013 Seinäjoki. Ylistaron Hietikosta, Könnintien läheltä löydettiin surmattuna 19-vuotias nuorukainen. Teon motiivina oli pitkään jatkunut mutkikas parisuhdedraama uhrin lähipiirissä. Tekijöistä toinen, 20-vuotias Daniel Angermann on syntynyt Saksassa, mutta asunut jo pitkään Suomessa omaten kaksoiskansalaisuuden. Hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, kuin myös toinen surmaajista.
17.11.2013 Kotka. Riita samasta neitokaisesta koitui 18-vuotiaan Ville Syrjäkarin kohtaloksi. 19-vuotias, kahdeksan vuotta Suomessa asunut valkovenäläinen Dzmitry Tsiakuchau surmasi kaverinsa teräaseella ja kätki ruumiin, sekä osallistui tämän etsintöihin. Ruumiin löydyttyä tekijä tunnusti teon. Hovioikeus tuomitsi tekijän elinkautiseen vankeuteen.
25.2.2014 Muonio. Ruotsalaismies pahoinpiteli potkimalla ja puukolla lyöden kuoliaaksi suomalaismiehen tämän kotona. Lapin käräjäoikeus lähetti epäillyn mtt:hen, jossa todettiin että järjissään on. Oikeudessa hengenriisto todettiin murhaksi ja siitä sai elinkautisen Lars Anders Mikael Pavval, 26. Rovaniemen hovioikeus vahvisti ek-tuomion kesäkuussa 2015.
11.8.2014 Helsinki. Kauppakartanonkujalla Itäkeskuksessa asuvat 39-vuotias senegalilainen Cherif Abdoul Sy ja suomalainen vaimonsa, 24-vuotias Tiia-Mari Sy olivat eroamassa. Teräaseella tehty tappo toi aviomiehelle 10 vuoden 6 kuukauden tuomion. Avioliittoa solmittaessa luvataankin ”…kunnes kuolema teidät erottaa”. Tekijä oli muuttanut Suomeen vuonna 2012.
Syyskuu 2014 Salo. Kattarina Oy – nimistä hoiva-alan palveluyritystä pitänyt 54-vuotias virolainen Lembit Kapanen myrkytti lääkkeillä 84-vuotiaan häneen asiakassuhteessa olevan suomalaisnaisen. Motiivina oli saada naisen perintö itselleen. Tekijä tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.
14.1.2015 Oulu. 35-vuotias somalialainen mies surmasi kirveellä kaksi suomalaismiestä Tuirassa sijaitsevassa anniskeluravintolassa. Uhrit olivat 45-vuotias ravintolan työntekijä ja 74-vuotias asiakas. Tekojen jälkeen somalimies meni kotiinsa ja sai surmansa poliisien tekemän rynnäkön yhteydessä.
25.7.2015 Muhos. Venäjältä ja Filippiineiltä aikoinaan adoptoitujen 17-vuotiaiden poikien epäillään surmanneen 58-vuotiaan perhekodin työntekijän. Tekijät passitettiin mielentilatutkimukseen tammikuussa 2016. Mtt:n mukaan molemmat olivat syyntakeisia. Kesäkuun lopulla Oulun käräjäoikeudessa tuomittiin Lasse Haapea murhasta 12 vuodeksi vankeuteen ja Kristian Dostinov taposta 8 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeuteen. Tapauksen käsittely jatkuu Rovaniemen hovioikeudessa.
18.9.1992. Tornio. Lähi-idästä kotoisin oleva, Ruotsin Kalixissa asunut 25-vuotias mies ajoi Saab 900-henkilöautolla jalankulkijoiden päälle E4-tiellä, noin 8 kilometriä Torniosta Kemin suuntaan. Surmansa saivat suomalaiset 24-vuotias mies ja 44-vuotias nainen. Seurueen kolmas henkilö loukkaantui. Yliajaja pakeni pysähtymättä, mutta ilmoittautui poliisille seuraavalla viikolla. Tapauksesta lisätiedot mahd. pik. tlk nimim tiedonjanoinen
Heinäkuu 1999. Espoo. Somalinuorukainen surmasi suomalaismiehen Kivenlahdessa. Törkeänä kuolemantuottamuksena tuomittu hengenriisto toi 3 vuoden 6 kuukauden tuomion. Kaipaukseni lisätiedoista huomioitiin ja nyt tiedämme sen verran lisää, että uhri ei ollut ravintolan ovimies, vaan vapaa-aikaansa viettänyt “Pave”, joka ajautui somalien kanssa riitaan Kivenlahdenkadun tienoilla sijaitsevan Nanan grillin edustalla. Somalit ahdistelivat “Pavea” bussipysäkille saakka, jossa hänet sitten puukotettiin kuoliaaksi.
Tuomitsematta jäänyt, oikeuslaitoksemme kukkanen:
Moni varmasti kummastelee miksi tapaus Sari Sinisalo ei ole listalla! Teosta ei ole ketään tuomittu ja ilman tuomiota tekijäksi epäilty ei ole sen enempää tappaja kuin kukaan muukaan syytön. Todennäköinen syyllinen hän kyllä on. Tapaus on surullinen esimerkki suomalaisen oikeuslaitoksen sinisilmäisyydestä. Vastuunkantajaa sille, miksi oikeus päästi todennäköisen tekijän vapaaksi ei ole löytynyt. Toivottavasti osasivat edes hävetä ja tapauksesta opittiin jotain.
25.10.1992 Hämeenlinna. 29-vuotiaan marokkolaisen Ayoub El-Yaakoubin epäillään surmanneen 20-vuotiaan avovaimonsa heidän yhteisessä asunnossaan osoitteessa Haratie 6 B. Naisen ruumis löytyi uudenvuodenaattona -92 Padasjoen Nyystölästä. Rikospoliisi ei ole koskaan kertonut miten uhri surmattiin. Tiedetään kuitenkin, että ruumis oli ollut isossa matkalaukussa ennen päätymistään jätesäkkiin. Hämeenlinnan raastuvanoikeus ei suostunut vangitsemaan epäiltyä. El-Yaakoubi matkusti marraskuussa Ruotsin kautta Egyptiin ja sieltä edelleen Marokkoon. Jäljet päättyvät Casablancan kaupunkiin. Marokko ei luovuta epäiltyä Suomeen, joten tapaus jää ratkaisematta. Sari Sinisalo oli kotoisin Lahdesta, mutta asui opintojensa vuoksi Hämeenlinnassa. Työtön kokki El-Yaakoubi puolestaan oli tullut rakkauden perässä Marokosta Kouvolaan, josta rakkauden yllättäen loputtua Lahteen ja tavannut siellä Sinisalon.
Keitä he olivat:
Oliko Sysmän kaksoissurmaaja ulkomaalainen? Torstaina 9.3.2006 löydettiin Sysmän haja-asutusalueelta kolme henkilöä surmattuna. Tekijä oli soittanut hätäkeskukseen ja kertonut tehneensä kauheita. Poliisien mentyä talolle, myös tekijä oli päässyt maallisista murheistaan. Kaksi uhreista oli ulkomaista syntyperää, mutta tekijästä ei tietoja julkisuuteen kerrottu.
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/152607/36_henkirikoskatsaus_2014_korjattu.pdf?sequ
Henkirikoskatsauksen mukaan…
…Vuonna 2012 maahanmuuttajat tekivät henkirikoksia suhteessa väestöön hivenen enemmän kuin kantaväestö.
…Vuonna 2013 maahanmuuttajat ja kantasuomalaiset syyllistyivät yhtä usein henkirikoksiin, kun tekijät suhteutetaan väestömääriin.
…ulkomaalaisten ja maahanmuuttajataustaisten henkirikokset olivat kohdistuneet pääosin kantaväestöön. Rikoksista 58 prosentista uhri oli kantaväestöstä, 32 prosentissa tekijän etnisestä ryhmästä ja 10 prosentissa muusta ulkomaalais/maahanmuuttajaryhmästä.
Helsingin Sanomat uutisoi 10.5.2014, että…
…Henkirikokseen Helsingissä vuosina 2003–2012 syyllistyneistä 83 prosenttia on etniseltä taustaltaan suomalaisia, kuusi aasialaisia, kolme venäläisiä ja kolme somalialaisia.
Lähde: http://www.murha.info/?p=1178
Suomalaisten tekemiä tappoja ei lasketa kun saahan sitä oman maan kansalaisia listiä.
Ja mitä siitä jos puliukot miekkailee moralla hiukan ja Kilju-Petteriltä karkaa henki taivaaseen rinnassa olevan reiän kautta.
kkjjjjjj: Mitä hyvää näet maahanmuutossa? Kuinka paljon olet itse auttanut heitä?
ei muuta kuin takaisin vaan sinne mistä ovat tulleet.
Älkää vain kukaan laittako tänne suomalaisten tekemiä tappoja listaksi.
Siinä listassa ei tarvitse niinkuin tuossa hakea epäselviäkin keskeneräisiä juttuja tai vuodelta 1973 henkirikoksia. Se lista on mittava jonka tekee pelkästään 2000-luvun tapoista. Suomalaiset ovat kovia puukkomiehiä kännissä.
NImenomaan;+noin+80%+suomalaisten+tekemistä+henkirikoksista+tehdään+kännissä/aineissa.+Jotenkin+kuvaavaa+lienee,+että+90%+taparikollisista+on+juuri+päihdeongelmaisia/sekakäyttäjiä.
Ne jotka tulevat tänne apua hakemaan, väkivaltaa ja sotaa pakoon, toisen kansan elätettäväksi, luulisi heidän edes kunnioittavan isäntämaan tapoja ja ihmisiä.
Ongelma onkin siinä että ne jotka haukkuvat eläteiksi pakolaisia ovat itse olleet koko elämänsä läpi sosiaalipummina.
Tavalliset työssäkäyvät ihmiset eivät hauku ketään. Rassukat ovat marginaalivähemmistö joka katoaa pikkuhiljaa. SVL teki Helsingissä sellaisen tempun että loputkin vähät rasistit häpeävät jo itseään.
Kaikki vain tänne, rahaa meillä riittää. Tulossa on satoja tuhansia, miljooniakin. Meillä on tilaa ja rahaa elättää ja auttaa. Tuolla Kittiläntien varressakin on autiotaloja vaikka kuinka. Ostetaan heille näitä taloja, voivat korjata niistä itselleen asuntoja ja viljellä ruokaa itselleen. Suomi näin nousuun.