Kannattaa tutustua Petteri ajatuksiin..

MelkeinErehdyin

Hei vain kaikille!

Tuossa tarjottiin mielenkiintoista mahdollisuutta, Onecoinia. Hieman googletin asiaa ja törmäsin "Havaintoja digimaailmasta" - sivuihin.

En ensin ihan päässyt perille homman juonesta, mutta aika pian havaitsin, että kyseisen sivuston pitäjä tukeutuu kaikessa viestinnässään vain ja ainoastaan faktoihin.

Ei pyri vääntämään mustaa valkoiseksi eikä päinvastoin - vaan myöntää reilusti, että jos hänelle tuodaan olennaisiin kysymyksiin selkeitä vastauksia, hän voi reilusti myöntää olleensa väärässä - jos on ollut väärässä.

Tähän päivään mennessä yhteenkään olennaiseen kysymykseen ei ole tullut vastauksia. Ei ensimmäiseenkään....

Mitä tämä kertoo yhtiön toiminnan luonteesta ja koko toiminnasta? Miksi ei yhteenkään kysymykseen tule koskaan ensimmäistäkään vastausta, ainoastaan venkoilua, kiertelyä ja kaartelua.

Ettei peräti olisi niin, että nämä plagiaateiksi osoittautuneet koulutukset ovatkin vain pyramidin kulissina...? Mene ja tiedä.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OnePetteri

      Petteri on puupää ja tästä on näyttöä paljonkin. Faktoista on turha puhua, koska Petteri perustaa tietonsa pääosin sekaisiin nettilähteisiin jättäen pois kaiki ne tahot joilla tietoa olisi. Kuten esim. sen että hänet on kutsuttu ihan paikan päälle tutustumaan toimintaan.
      Tamän sijaan Petteri on jatkanut räkyttämistään, paitsi nyt viimeine kirjoitus on jo melkoisen säyseä ja asiallisempi kun kertaakaan aikaisemmin kirjoitettu.

      • Tämä on sitä argumentointia mihin kaksiaivosoluinen parhaimmillaan pystyy. Aivan analoginen tutun "vittu oot tyhmä" tai "vittu mä lyön sua" retoriikan kanssa.

        Nimimerkki puhuu "faktoista" ja "tiedosta" aivan kuin pystyisi erottamaan tiedon ja uskomuksen toisistaan.

        Järvisen kommentit ovat validia loogista päättelyä onecoinin toiminnasta. OC ei itse kerro toiminnastaan mitään, mutta kaiken sen ympärillä pyörivän touhun perusteella pystyy aivan helposti itsekin tulemaan samoihin johtopäätöksiin.

        Nimerkille kerrottakoon: ei ole olemassa mitään louhintaa tai louhintaluolia. Sellaisen olemassaolo olisi täysin absurdia. Ei ole olemassa mitään onecoin-kryptovaluuttaa, sellaisen olemassaolo olisi täysin absurdia. On vain ovalasti toteutettu pyramidihuijaus josta kerman kuorivat pyramidin yläpäässä olevat. Nimimerkki itse jää puille paljaille, jos sinne on edes sijoittanut. Voihan nimimerkki olla myös näitä tavallisia "antakaa määkin huudan" kommentaattoreita

        Poijjaat!!

      • RaastupaKutsuu

        Jahas - eli tässä vastaus:

        "Petteri on puupää"

        "Faktoista on turha puhua"

        "Jättäen pois kaikki ne tahot joilla tietoa olisi"

        Pitäisikö nyt itkeä vai nauraa - ehkä molempia. Petteri jos kuka on tehnyt kaiken voitavan, että saisi puristettua tältä "maajohtajalta" (tai mikä sitten nykyään onkaan titteliltään) edes yhden järkevän lauseen irti, jonka perusteella voisi vetää johtopäätöksiä.

        Mutta ei.

        No, tämän nimimerkin "OnePetteri" vastaus pitää sisällään kaiken oleellisen - tyhjää, tyhjää, tyhjää ja taas tyhjää...

        Tyhjän päälle on kyseinen surkea korttitalo kyhätty.

      • MelkoOnnistunut
        RaastupaKutsuu kirjoitti:

        Kyllä tommista saa aika paljon irti, mutta kari paikkaa hienosti. Itse olen hieman eri mieltä surkeasti kyhätystä korttitalosta. Kaikki näyttää menevän suunitelmien mukaan ja tämä uusi lohkoketju on suorastaan nerokas lanseeraus.

    • PetteriOnecoin

      Petteri on puupää jo silläkin perusteella, että koko hänen Onecoin vastustus alkoi "tuli tuossa googletettua" jne...

      Tästä on aikaa jo 1,5vuotta, mutta mitäs on tapahtunut. Esim. KRP tutki Onecoinia monta kuukautta, mutta eipä löytynyt edellytyksiä edes esitutkinnan aloittamiseen silloin eikä ole esistutkintaa aloitettu sen jälkeenkään vaikka KRP lupasi seurata tilannetta.

      Eli puupää Petteri on saanut kylmää vettä niskaansa, kun räksyttämisestä huolimatta Onecoin jatkaa ja jatkaa.....

      Muronilviäiset ovat jo haukkuneet KRP:n kun muutakaan ei ole keksitty....

      Siis kuka se kaksiaivosoluinen onkaan :-)

      • Yhtään kauppapaikkaa ei ole avattu. Onecoinia ei voi käyttää yhtään mihinkään. Monopolipelin setelikin on arvokkaampi kuin onecoin, koska sillä voi sentään pelata. Onecoinin arvo on nolla

        Kylläpäs taas tuntuu hyvälle :-)

      • PitäisiOllaJotain

        "Onecoin jatkaa ja jatkaa...."

        Tähänkö apina todella perustaa toiveajattelunsa? Siihen, että VIELÄ tutkinta ei ole edennyt...?

        Voi reppanaa. No, kyllä turha hymy alkaa hyytyä, kun syytteiden luvun aika tulee. Ja se tulee vääjäämättä, riippumatta siitä, mitä apina täällä huutelee.

        Ai niin, jos kyseessä kuitenkin olisi vakavasti otettava yritys (hah) niin miksiköhän KUKAAN rahoitusalan ammattilainen tai edes jollain lailla uskottava henkilö tai taho ole mukana, tai edes kommentoi asiaa..?

        Niin, onhan se vähän paha kommentoida jotain, mitä ei ole edes olemassa.

    • OneCoinSupportFinland

      Kaikkiin kysymyksiinne löytyy vastaus, mutta emme nyt vastaa niihin julkisesti vaan kysyjän on tultava Sofiaan tapaamaan yhtiömme pääjohtajaa, Tohtori Ruja Ignatovaa.

      Tohtori Ruja Ignatovan älykkyysosamäärä on noin 200, eli enemmän kuin Albert Einsteinilla. Eli kaikki on kunnossa ja kaikkeen löytyy Sofiasta vastaus.

      -
      Ystävällisin Terveisin,
      OneCoin Support Team Finland

      • CoinSpace

        Koska mustalainen olisi ollut kiinnostunut miten muu kuin heimoveli menestyy?
        Mustalainen on ja on aina ollut: "Meille kaikki, valkolainen vaikka kuolkoon kunhan me saamme rahat". New Yorkin TonTon klaani on jopa tehnyt murhia.
        Miksi bulgarian mustalaiset heimoveljinä eroavaisivat asenteiltaan muista heimoveljistään? Polonium murhat olivat bulgarialaisten toimeenpanijoiden tekemiä. Bulgarialaisille murhien teko on taidetta.
        Tämän lyhyen alustuksen jälkeen...

        Onecoin tarvitsee "auditointeja" (= laillisuuslausuntoja) Röhönaurua!!!
        Miksi mikään oikea firma tarvitsisi moisia. Tuollainen on vain ja nimenomaan yritystä peitellä hämärähommia.

        Onecoin sanoo olevansa VAIN koulutuspakettien myyjä!!!!
        Miksi siis tilaisuuksissa ei painoteta pääasiallisesti yhtiön päätuotteiden, eli koulutuspakettien sisältöä, ja niitä etuja joita koulutuksen ostamalla ostaja hyötyy??

        EIHÄN TÄMÄ ONECOIN OLE TOSISSAAN OLLENKAAN!!!

        Jos he olisivat joku kryptovaluuttayhtiö, kai sitä silloin sanoisi suoraan olevansa kryptovaluutta -alalla, sen sijaan että puhuvat olemattomista plagioiduista PDF tiedostoistaan, joita ovat netistä kopioineet koulutuspaketeikseen.
        Alakoulutason taloustiedettä.

        Niin selvä ponzihuijaus kuin olla ja voi.

        Maailmassa on muitakin toimijoita kryptovaluuttojen alalla, mutta tyhmille suomijunteille on tarjolla vain itäblokkihuijareiden surkeinta tasoa olevaa höttöä, mitä koko alalla on olemassa.

        Pitäisi suomijunttien itsekin vähän nähdä vaivaa ja googlata mitä muuta on tarjolla.

        Ei onecoin ole ainoa alalla. Suurin huijari se kuitenkin lienee alalla olevan.

        Kun vihdoin selviää kaikille, että yhtään kolikkoa ei ole todellisuudessa louhittu, eikä mitään serverihuoneita ole olemassakaan, voi Rutjake sipsutella kepeästi niskojaan nakellen tiehensä, ja sanoa:

        "Olen varottanut että tällaisessa toiminnassa on suuret riskit. Ostitte VAIN koulutuspaketteja, joita ostaessanne olette itse tarkastaneet ja hyväksyneet kauppanne kohteen, joka on koulutuspaketit. Mitään rikosta ei siis ole tapahtunut".

        Suusanalliset lupaukset kolikoista ja niiden arvoista on vain silmänlumetta.

        Miten ihmeessä ette näe tuon kusetuksen läpi???

      • Kohta.aukee

        "Miten ihmeessä ette näe tuon kusetuksen läpi???"

        Verkostokusetuslasien läpi ei näe yhtään mitään, niissä on ihan mustat linssit ja lasien sisäpuolelle piirretty setelinkuva.

      • MilloinJantteriOppii
        CoinSpace kirjoitti:

        Koska mustalainen olisi ollut kiinnostunut miten muu kuin heimoveli menestyy?
        Mustalainen on ja on aina ollut: "Meille kaikki, valkolainen vaikka kuolkoon kunhan me saamme rahat". New Yorkin TonTon klaani on jopa tehnyt murhia.
        Miksi bulgarian mustalaiset heimoveljinä eroavaisivat asenteiltaan muista heimoveljistään? Polonium murhat olivat bulgarialaisten toimeenpanijoiden tekemiä. Bulgarialaisille murhien teko on taidetta.
        Tämän lyhyen alustuksen jälkeen...

        Onecoin tarvitsee "auditointeja" (= laillisuuslausuntoja) Röhönaurua!!!
        Miksi mikään oikea firma tarvitsisi moisia. Tuollainen on vain ja nimenomaan yritystä peitellä hämärähommia.

        Onecoin sanoo olevansa VAIN koulutuspakettien myyjä!!!!
        Miksi siis tilaisuuksissa ei painoteta pääasiallisesti yhtiön päätuotteiden, eli koulutuspakettien sisältöä, ja niitä etuja joita koulutuksen ostamalla ostaja hyötyy??

        EIHÄN TÄMÄ ONECOIN OLE TOSISSAAN OLLENKAAN!!!

        Jos he olisivat joku kryptovaluuttayhtiö, kai sitä silloin sanoisi suoraan olevansa kryptovaluutta -alalla, sen sijaan että puhuvat olemattomista plagioiduista PDF tiedostoistaan, joita ovat netistä kopioineet koulutuspaketeikseen.
        Alakoulutason taloustiedettä.

        Niin selvä ponzihuijaus kuin olla ja voi.

        Maailmassa on muitakin toimijoita kryptovaluuttojen alalla, mutta tyhmille suomijunteille on tarjolla vain itäblokkihuijareiden surkeinta tasoa olevaa höttöä, mitä koko alalla on olemassa.

        Pitäisi suomijunttien itsekin vähän nähdä vaivaa ja googlata mitä muuta on tarjolla.

        Ei onecoin ole ainoa alalla. Suurin huijari se kuitenkin lienee alalla olevan.

        Kun vihdoin selviää kaikille, että yhtään kolikkoa ei ole todellisuudessa louhittu, eikä mitään serverihuoneita ole olemassakaan, voi Rutjake sipsutella kepeästi niskojaan nakellen tiehensä, ja sanoa:

        "Olen varottanut että tällaisessa toiminnassa on suuret riskit. Ostitte VAIN koulutuspaketteja, joita ostaessanne olette itse tarkastaneet ja hyväksyneet kauppanne kohteen, joka on koulutuspaketit. Mitään rikosta ei siis ole tapahtunut".

        Suusanalliset lupaukset kolikoista ja niiden arvoista on vain silmänlumetta.

        Miten ihmeessä ette näe tuon kusetuksen läpi???

        Teoria siitä, että homma on lähtenyt lapasesta, lienee eräs vaihtoehto. Ehkä oli alun perin ajatuksena leipoa muutama miljoona puhtaana lapaseen ja muuttaa palmun alle asumaan ja nauttimaan elämästä - ja mitä tekeekään jantterit - laittavat hommaa laukoille kuin viimeistä päivää, hengen hädässä!

        On mahtanut olla hauskaa taustapiruilla, kun keksivät uusia kikkoja pitkittääkseen ponzin elinkaarta ja samalla naureskelevat janttereiden uskomattomalle sinisilmäisyydelle ja tyhmyydelle....

        Todella, kun ponzi sitten romahtaa, musumaani voi vain todeta, mitäs ostitte? Ei kaik kukaan pakottanut ostamaan "talouskoulutusta" (joka on siis todistettavasti plagioitua höttöä)

        Voi voi - milloin Jantteri opit..? (sarkasmia)

    • OneCoinSupportFinland

      Syy miksi emme anna julkisia vastauksia kysymyksiin on siinä, että Tohtori Ruja Ignatovan älykkyysosamäärä on 200. Tästä johtuen ei ole mitään mieltä yrittää selittää ihmisille sellaista mikä on heidän käsityskykynsä ulkopuolella. Vain noin 1 miljoonasta ihmisestä on samalla älykkyystasolla tohtori Ruja Ignatovan kanssa, josta johtuen emme vastaa kysymyksiin julkisesti koska niin moni ymmärtäisi vain väärin.

      Olkaa hyvä ja tulkaa Sofiaan OneCoinin toimistoon jos haluatte vastauksia. Vakuutamme kuitenkin että kaikki on kunnossa! Kohta tulee uusi splitti ja lokakuussa kaikki kolikot tuplataan! Sitäkään ette voi ymmärtää mistä varat tuplaukseen tulevat. Siihen vaaditaan nimittäin vähintään 200 pisteen älykkyysosamäärä jotta sen voisi ymmärtää.

      Kun nyt ostatte Ultimate paketin hintaan 118000 euroa, saatte jopa yli 2 miljoonaa Onecoinia joiden arvo on yli 13.9 miljoonaa euroa!

      Eikä siinä vielä kaikki!

      Kun myytte 7 Ultimate pakettia verkostomyyntinä, saatte yhden Ultimate paketin ilmaiseksi!

      Eikä siinäkään vielä kaikki!

      Kun ostatte koulutusta ennen 1.10 saatte 10% enemmän ilmaisia tokeneita!

      Eikä siinäkään vielä kaikki! Amazing!

      Ostakaa lippu maailman suurimpaan OneCoin tilaisuuteen Mastermind Bangcock hintaan 199 euroa, niin pääsette VIP cocktail kutsuille keskustelemaan henkilökohtaisesti Tohtori Ruja Ignatovan kanssa. (VIP lippua ei voi maksaa Onecoineilla).

      Tervetuloa!

      -
      Terveisin,
      OneCoin Support Team Finland

      • Greenwood

        Hah haa,hyvää huumoria,mutta älä vedä liian pitkälle,ettei joku ota pian tosissaan. Bang"cockin" tilaisuus tulee varmasti olemaan hieno. Kuinkahan monta uutta päivämäärää siellä tullaan taas lyömään lukkoon,jolloin pitäisi tapahtua suuria. Coming soon.....

      • JotainRadikaalia
        Greenwood kirjoitti:

        Hah haa,hyvää huumoria,mutta älä vedä liian pitkälle,ettei joku ota pian tosissaan. Bang"cockin" tilaisuus tulee varmasti olemaan hieno. Kuinkahan monta uutta päivämäärää siellä tullaan taas lyömään lukkoon,jolloin pitäisi tapahtua suuria. Coming soon.....

        Veikkaan, että markkinoille vapautus on seuraava.

    • 9UggH

      "Kannattaa tutustua Petteri ajatuksiin"

      Miksi Petterin kannattaisi tutustua ajatuksiin? Ja kenen ajatuksiin? Minunko?

    • wkisto

      "...tulkaa Sofiaan OneCoinin toimistoon jos haluatte vastauksia. "
      Joko serverihallit on nyt avattu turistikierrokselle? Petterihän sai viestin "etteivät serverihallit ole mikään turistinähtävyys"

      • Serveri_nurkassa

        Kiva kuulla, että jotain paikkansapitävääkin on vastattu kysymyksiin. Serverihalleissa ei tosiaankaan ole mitään nähtävyyttä, kun ei niitä ole olemassakaan. Kolikoiden näennäisjakeluunhan riittää varsin hyvin yksi kotikone.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on tulevan kevään teema?

      Sun kohdallasi
      Ikävä
      135
      5708
    2. Maisa Torppa

      Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL
      Kotimaiset julkkisjuorut
      248
      4295
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      12
      1831
    4. Nainen, älä tee aloitetta, jos

      Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak
      Ikävä
      165
      1143
    5. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      105
      1093
    6. Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta

      >> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii
      Maailman menoa
      176
      1048
    7. Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla

      Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj
      Maailman menoa
      68
      985
    8. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      90
      983
    9. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      44
      861
    10. Trump laittomien siirtolaisten kauhu.

      Trump toimii ihan oikein, kun karkoittaa maassa laittomasti oleskelevat rikolliset siirtolaiset takaisin kotimaihinsa ei
      Maailman menoa
      119
      842
    Aihe