Ikääntyminen miehistää kumpaakin sukupuolta

Sekä mies, että nainen miehistyvät ikääntyessään.

18 vuotiaasta pienestä, hintelästä kimeä-äänisestä, parrattomasta finninamasta kasvaa nelikymppiseksi mennessä miehekäs, lihaksikas, matala-ääninen komistus, jolla partakin kasvaa kunnolla.

Sekä myös 18 vuotiaasta sileäihoisesta, kiinteästä, karvattomasta naisellisella korkealla äänellä varustetusta kauneimmillaan kukkivasta naisesta tulee nelikymppiseksi mennessä kurttuinen, möreä-ääninen, karvainen, lihava ja viiksekäs roteva matami, jolla on panohalutkin kuin miehellä.
118301
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 118

Vanhimmat

"18 vuotiaasta pienestä, hintelästä kimeä-äänisestä, parrattomasta finninamasta kasvaa nelikymppiseksi mennessä miehekäs, lihaksikas, matala-ääninen komistus, jolla partakin kasvaa kunnolla."

Parhaassa tapauksessa, kyllä. Valitettavasti monenkaan kohdalla ei käy noin.

En kyllä ymmärrä miksi teet asiasta uusia aloituksia, miksi pitää jankata? Aivan kuin yrittäisit vakuutella itsellesi asiaa?

1Äänestä
  • Kyllä käy, jopa siinä tapauksessa että se mies olisi täysin treenaamaton lösähtänyt kaljaveikko, sellainenkin on miehekkäämpi kuin tuo 18v pojanrimpula.

    1Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Kyllä käy, jopa siinä tapauksessa että se mies olisi täysin treenaamaton lösähtänyt kaljaveikko, sellainenkin on miehekkäämpi kuin tuo 18v pojanrimpula.

    Hohhoijjaa.

    Äänestä

    Ainakin itselläni on antaa pari esimerkkiä miehistä, jotka olivat 17-vuotiaina niin komeita, mutta nyt kun näin heidät yli 10 vuoden jälkeen, olin ihan hämmentynyt ulkoisesta muutoksesta (lihominen ym.). Eivät kyllä viehättäneet enää ulkoisesti.

    Äänestä

  • ertswer kirjoitti:

    On tietysti totta, että osalla käy toisinpäin. Esim. monet julkkismiehet ovat komeampia vanhempina kuin nuoruuskuvissaan. Mutta jos mies on rupsahtanut, ei sellainen vetoa. Eli ei kelpaisi lösähtänyt kaljaveikko.

    Äänestä

  • ertswer kirjoitti:

    Ainakin itselläni on antaa pari esimerkkiä miehistä, jotka olivat 17-vuotiaina niin komeita, mutta nyt kun näin heidät yli 10 vuoden jälkeen, olin ihan hämmentynyt ulkoisesta muutoksesta (lihominen ym.). Eivät kyllä viehättäneet enää ulkoisesti.

    Yksikään 17v pojanrimpula ei ole komea eivät edes huippu-urheilijat, jotka ovat tuon ikäisten parhaimmistoa fyysiesti, mikä siinä on naisille niin kova paikka myöntää, että nainen on kauneimmillaan 17v ja mies on silloin hintelä pojanrimpula joka on kaukana komeasta, teet itsestäsi vain naurettavan tuollaisella vastaanänkyttämiselläsi ja todistat sen, että totuus on sinulle liian kova pala myönnettäväksi.

    On tietysti mahdollista että se mies on vanhemmiten lihonnut, mutta se ei tee siitä pojanrimpulasta yhtään komeampaa.

    Mitä ihmettä? Sanoin oman mielipiteeni, ihan rehellisen sellaisen. Sinullehan tuo näyttää olevan kova paikka, kun väität kivenkovaan vastaan. Se on sitä paitsi makuasia. Kyllä minusta 17-vuotiaana jotkut samanikäiset pojat olivat komeita. Ja se aiemmin mainitsemani tuttu oli komeampi nuorena kuin nykyään. EN TARKOITTANUT, ETTÄ NÄIN OLISI KAIKKIEN KOHDALLA.

    Äänestä

  • Sitten+tunnet+jonkun+geneettisen+friikin,+joita+on+yksi+miljoonasta+jos+muka+17v+pojanrimpula+on+komea.+99%+18-v+pojista+on+sen+näköisiä+ettei+niitä+ikinä+uskoisi+täysi-ikäisiksi+jos+ei+näkisi+auton+ratista+nousevan,+ovat+niin+pieniä+että+luulisi+14-15+vuotiaaksi.

    Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Sitten+tunnet+jonkun+geneettisen+friikin,+joita+on+yksi+miljoonasta+jos+muka+17v+pojanrimpula+on+komea.+99%+18-v+pojista+on+sen+näköisiä+ettei+niitä+ikinä+uskoisi+täysi-ikäisiksi+jos+ei+näkisi+auton+ratista+nousevan,+ovat+niin+pieniä+että+luulisi+14-15+vuotiaaksi.

    Väitätkö siis että kaikki 18-vuotiaat pojat ovat ätmejä? Miten heidän onnistui sitten päästä seurustelusuhteeseen luokan näteimmän tytön kanssa?

    Äänestä

  • kuukeli55 kirjoitti:

    Väitätkö siis että kaikki 18-vuotiaat pojat ovat ätmejä? Miten heidän onnistui sitten päästä seurustelusuhteeseen luokan näteimmän tytön kanssa?

    Luokan nätein tyttö seurustelee aina vanhempien poikien kanssa, jos vain tilaisuus.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Ei pitänyt paikkaansa minun kouluaikoina. Kyllä siellä oli ne komeat pojat, jotka olivat suosittuja kauniiden samanikäisten naisten keskuudessa ja ryhtyivät seurustelusuhteeseen heidän kanssa. Itse asiassa siellä ne tavallisemman näköiset tytöt seurustelivat vanhempien miesten kanssa.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Luokan nätein tyttö seurustelee aina vanhempien poikien kanssa, jos vain tilaisuus.

    Kyllä. Minun kouluaikoina luokan näteimmät tytöt seurustelivat yli 50-vuotiaiden rikkaiden ja charmanttien harmaahapsien kanssa.

    Äänestä

  • 3p11 kirjoitti:

    Kyllä. Minun kouluaikoina luokan näteimmät tytöt seurustelivat yli 50-vuotiaiden rikkaiden ja charmanttien harmaahapsien kanssa.

    No tässähän se nähdään sitten, että osa tytöistä suosii oman ikäisiään, osa vanhempia miehiä.

    Äänestä

Kertooko tuo tarina sinun vanhemmista?

2Äänestä
  • Ahaa, sinä siis olet huomannutkin itsessäsi nuo ominaisuudet mitä kerroin ikääntymisen aiheuttavan naiselle. Otan osaa, vituttaisi se minuakin olla nainen, mutta voithan kaivella mielestäsi haaleita muistoja nuoruuden kukoistuskaudeltasi, se helpottaa vähän ikääntyvän naisen katkeruutta

    Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Ahaa, sinä siis olet huomannutkin itsessäsi nuo ominaisuudet mitä kerroin ikääntymisen aiheuttavan naiselle. Otan osaa, vituttaisi se minuakin olla nainen, mutta voithan kaivella mielestäsi haaleita muistoja nuoruuden kukoistuskaudeltasi, se helpottaa vähän ikääntyvän naisen katkeruutta

    Juuri näin, voi sanoa, että osu ja upposi.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Juuri näin, voi sanoa, että osu ja upposi.

    Eikun te ette tajua sellaista hassua seikkaa, että aina haukkuessanne vanhoja naisia haukutte samalla myös oman äitinne.

    Äänestä

  • 92837 kirjoitti:

    Eikun te ette tajua sellaista hassua seikkaa, että aina haukkuessanne vanhoja naisia haukutte samalla myös oman äitinne.

    "äitiskin on"-defenssi ei muuta sitä faktaa, että osu ja upposi. Päinvastoin!

    Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Ahaa, sinä siis olet huomannutkin itsessäsi nuo ominaisuudet mitä kerroin ikääntymisen aiheuttavan naiselle. Otan osaa, vituttaisi se minuakin olla nainen, mutta voithan kaivella mielestäsi haaleita muistoja nuoruuden kukoistuskaudeltasi, se helpottaa vähän ikääntyvän naisen katkeruutta

    No kylläpäs se älähdytti, se olis siis tarina sun vanhemmista:D Ainahan sä kerrot muista tarinoita, se kamu sitä, se kamu tätä, se vanha koulukaveri, eräs ytn kaveri jne jne, niin olettaa voi, että tämä tarina kertoi myös jostain tuttavistasi, eikö? Tuskin täällä ketään muuta niin paljon vituttaa naisten vanheneminen kuin sua .Kerrohan meille joskus tarina siitä miksi?

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    "äitiskin on"-defenssi ei muuta sitä faktaa, että osu ja upposi. Päinvastoin!

    Ja mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että haukutte omia äitejänne samalla. Järkyttävää.

    Äänestä

  • 4258343 kirjoitti:

    Ja mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että haukutte omia äitejänne samalla. Järkyttävää.

    Tuo ei edelleenkään muuta sitä tosiasiaa, että turvaudut mainitsemaani defenssiin koska osu ja uppos.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Tuo ei edelleenkään muuta sitä tosiasiaa, että turvaudut mainitsemaani defenssiin koska osu ja uppos.

    Ja vaikka miten turvautuisin "defensseihin", se fakta että haukut äitiäsi on ja pysyy.

    Äänestä

  • 4258434 kirjoitti:

    Ja vaikka miten turvautuisin "defensseihin", se fakta että haukut äitiäsi on ja pysyy.

    Tuo ei edelleenkään muuta sitä tosiasiaa, että turvaudut mainitsemaani defenssiin koska osu ja uppos. :D

    Äänestä

Aloittaja unohti mainita, että suurin syy suominaisten miehistymiseen jo kolmenkymmenen vuoden iässä, on hiusten kyniminen sukupuolettomiksi.

1Äänestä

Tässä ei ole esillä muuta kuin halusi miehistää maailma ja sitä kauttaitsesi.

Itse tällaisena "äijänä" olen kuitenkin pehmentynyt ja vapautunut enemmän miehuuden orjuudesta kuin tullut siinä korostuneeksi.

Eli siis en käsitä lainkaan mihin julkisessa mittakaavassa pyrit.

(Naurua)

1Äänestä
  • Olenko muuten kertonut, että jos en jotain käsitä, niin sitä ei kaikkeuskäsityksessäni ole mukana?

    (Hihitystä)

    Äänestä

Ai kauhee.. Jännittää aivan miten se hurjalta kuulostava muutos tapahtuu vajaan viiden vuoden kuluessa.

Tietty niit kurttui tulee, mikäli ei ota pistoksia tai niitä meso-lankoja ym.
Lihavilla ei lähipiirissäni kyllä niinkään näy niitä ryppyjä kun taas hoikemmalla, varsinkin tälläisenä "ajokoiran kropalla" niitä ryppyjä on enemmän ja kuiva ihokin näkyy herkemmin vähemmillä rasvoilla.
Ihanaa jos ääni vähän madaltuisikin. Nuorempana yritin viskiä juoda mutta oksensin toisen kulauksen jälk. Se riitti ja piipitystä tulee suusta yhä.

Miehissä taas osasta ei uskoisi ikäisekseen mutta sitten ne onnettomat, jotka ovat läsähtäneet.. Surettaa ihan heidän puolesta. Sama naisissa.

Tulen kertomaan sitten nelikymppisten jälkeen kuinka kävi.

Äänestä
  • Joo heti, kun laihdun liikaa, alkaa naama näyttään vähän kärsineemmältä. Hyvä syy vetää donitseja naamaan täytteeks.

    Äänestä

  • Lubiluba kirjoitti:

    Joo heti, kun laihdun liikaa, alkaa naama näyttään vähän kärsineemmältä. Hyvä syy vetää donitseja naamaan täytteeks.

    Joo ja kuolla sydänkohtaukseen läskeineen

    Äänestä

  • 6f7dsfds kirjoitti:

    Joo ja kuolla sydänkohtaukseen läskeineen

    Sydänkohtaukset eivät muuten ole läskeillä sen yleisempiä kuin laihoillakaan, melkein päin vastoin.

    Tyypillinen sydänkohtauksen saanut on:
    - kuivan laiha, tupakoiva mies

    Äänestä

  • erkki-täti kirjoitti:

    No ainakin tuo aloittajan tutkimus sanoi että sydänsairaudet ovat lihavilla yleisempiä.

    Äänestä

  • erkki-täti kirjoitti:

    Sydänkohtaukset eivät muuten ole läskeillä sen yleisempiä kuin laihoillakaan, melkein päin vastoin.

    Tyypillinen sydänkohtauksen saanut on:
    - kuivan laiha, tupakoiva mies

    mistä erkki-täti on tuollaisen lukenut? onko tuosta jokin tilasto, että sydänkohtauksen saanut on tavallisimmin laiha tupakoiva mies?

    Äänestä

  • 58ds kirjoitti:

    mistä erkki-täti on tuollaisen lukenut? onko tuosta jokin tilasto, että sydänkohtauksen saanut on tavallisimmin laiha tupakoiva mies?

    Ensiapupolilta.

    Äänestä

  • No totta hitossa sydänkohtaukset ovat yleisempiä läskeillä, itsekin tiedän useita siihen kuolleita läskejä, läskeillä on monesti myös laajentunut sydän, mikä lisää riskiä huomattavasti.

    Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    No totta hitossa sydänkohtaukset ovat yleisempiä läskeillä, itsekin tiedän useita siihen kuolleita läskejä, läskeillä on monesti myös laajentunut sydän, mikä lisää riskiä huomattavasti.

    Laihoilla miehillä on rasva-arvot usein ihan päin peppua. Ja olleet sitä kauan -> plakit tekevät tehtävänsä, koska meidän iskä onkin hoikka (ja harhaluuloisesti terve).

    Soitä suuremmalla syyllä pitäisi puhua vartalo- tai genotyypeistä, kun puhutaan elintapojen aiheuttamista riskeistä.

    Sieltä yhdistämällä ne todelliset luvut saataisiin.

    Ehkäpä tuossa on avainsana myös tuo mainitsemasi tupakointi.

    Äänestä

Aloittaja kaipaa huomiota...

Millasta huomiota oikeesti tuon skeemasi takana haluaisit. Yhteisen kahvitteluhetken ystävien kanssa?

Well, HERE WE ARE!!!!

Mites meni sulla viikonloppu?

1Äänestä

Ilmankos meitä on luultu homopariksi! ;)

( Nauraa yskien partaansa)

Äänestä
  • Hahahah :D

    Tuli tässä mieleeni, että sitten kun tarpeeksi vanhaksi elää, niin miehet naisistuu ja oikein vanhana ovat miehet ja naiset hyvin lähellä toisiaan, siis hormonitasoiltaan. Vanhoille mummoilla kasvaa partaan haivenia ihan yhtä huonosti/hyvin kuin vanhoille papparaisillekin.

    Mikähän minussa on vialla, kun ei liiemmin paneta? Aloittaja mainitsi, että nelikymppisenä pitäisi olla panohalut kuin miehillä. Muistelen, että kyllä minua nuorempana panetti. Nyt en edes muista, milloin on viimeksi panettanut.

    Äänestä

  • erkki-täti kirjoitti:

    Hahahah :D

    Oikein vanhana voi ruveta käyttämään samoja kalsareitakin, eikä tarvitse valkata kaapista mamma tai pappa pöksyjä, kunhan vaan vetää puntista mistä kiinni saa. Vauhtiraidatkin voi näin ollen jakaa, eikä niistäkään tarvitse enää tehdä numeroa "sun kalsareissa oli pas...raitoja, kun heitin ne koneeseen"...kaikki on yhteistä jopa partakone. :)

    Kätevää.

    Hmm, pysähdyin miettimään omia halujani...lapset taisi viedä ne, mutta onneksi kun lapset katoaa näkyvistä ja isäntä nilkuttaa silmäkulmiaan tai kkrrhmm, niin muistan taas mistä puhutaan. Ne on ne, millä otetaan kaverista luulot pois. :)

    Äänestä

  • erkki-täti kirjoitti:

    Hahahah :D

    Tuli tässä mieleeni, että sitten kun tarpeeksi vanhaksi elää, niin miehet naisistuu ja oikein vanhana ovat miehet ja naiset hyvin lähellä toisiaan, siis hormonitasoiltaan. Vanhoille mummoilla kasvaa partaan haivenia ihan yhtä huonosti/hyvin kuin vanhoille papparaisillekin.

    Mikähän minussa on vialla, kun ei liiemmin paneta? Aloittaja mainitsi, että nelikymppisenä pitäisi olla panohalut kuin miehillä. Muistelen, että kyllä minua nuorempana panetti. Nyt en edes muista, milloin on viimeksi panettanut.

    Kyllä sinua panettaa, mutta kukapa panisi? Naiset huijaavat itseään säälittävästi väittämällä, että panetus muka loppuu kuin seinään sitten kun ei ole enää panijoita tulossa ovista ja ikkunoista kuten huippuvuosina

    1Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Kyllä sinua panettaa, mutta kukapa panisi? Naiset huijaavat itseään säälittävästi väittämällä, että panetus muka loppuu kuin seinään sitten kun ei ole enää panijoita tulossa ovista ja ikkunoista kuten huippuvuosina

    Joe Bob ilmoittautuu heti vapaaehtoiseksi.

    (Naurua)

    Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Kyllä sinua panettaa, mutta kukapa panisi? Naiset huijaavat itseään säälittävästi väittämällä, että panetus muka loppuu kuin seinään sitten kun ei ole enää panijoita tulossa ovista ja ikkunoista kuten huippuvuosina

    Voishan tuota tulla panemaan, jos ne vaa huolis.

    Äänestä

"Sekä myös 18 vuotiaasta sileäihoisesta, kiinteästä, karvattomasta naisellisella korkealla äänellä varustetusta kauneimmillaan kukkivasta naisesta"

Olin muuten tuon ikäisenä lievästi plösö, kun en harrastanut liikuntaa. En varsinaisesti lihava, mutta rasvainen. Samoin akne puhkesi uudestaan. Sanoisin, että olen viehättävämpi nyt 10 vuotta vanhempana, kun olen tehnyt ulkonäköni eteen jotain. Olen hoikempikin kuin 18-kesäisenä. Mutta tätähän ei asialooseri usko kuitenkaan. Karvaisuuteen en ota kantaa.

Äänestä

Testosteronin määrä alkaa laskea 25-, viimeistään 30-vuotiaana, joten väite että mies miehistyisi nelikymppiseksi on täyttä huuhaata.

Äänestä
  • Ei liity asiaan mitenkään, kyllä teinipojillekkin murrosiässä testoa tulee mutta ei se heitä miehistä.

    Väitätkö siis, että nelikymppinen mies on muka vähemmän miehekäs kuin 25 pojankloppi?

    Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Ei liity asiaan mitenkään, kyllä teinipojillekkin murrosiässä testoa tulee mutta ei se heitä miehistä.

    "Miehekkyys" on epämääräinen termi. Kenties sinä mittaat sitä kaljuuntumisena, keskivartalolihavuutena, ryppyinä ja nenäkarvojen määränä, jolloin nelikymppinen on tosi miehekäs. Kaikilla biologisilla mittareilla (fyysinen suorituskyky, sperman laatu, seksuaalivietti jne.) parikymppinen on maskuliinisempi.

    25-vuotias mieshän on mies parhaassa iässä, varmasti vietiä riittää enemmän kuin 40 vuotiaalla.

    Äänestä

  • outsider1 kirjoitti:

    "Miehekkyys" on epämääräinen termi. Kenties sinä mittaat sitä kaljuuntumisena, keskivartalolihavuutena, ryppyinä ja nenäkarvojen määränä, jolloin nelikymppinen on tosi miehekäs. Kaikilla biologisilla mittareilla (fyysinen suorituskyky, sperman laatu, seksuaalivietti jne.) parikymppinen on maskuliinisempi.

    Kyllä, ja myös miehillä on vaihdevuodet.

    Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Ei liity asiaan mitenkään, kyllä teinipojillekkin murrosiässä testoa tulee mutta ei se heitä miehistä.

    Väitätkö siis, että nelikymppinen mies on muka vähemmän miehekäs kuin 25 pojankloppi?

    "kyllä teinipojillekkin murrosiässä testoa tulee mutta ei se heitä miehistä. "

    Mikäs niitä miehistää? Tissimaito?

    Kyllähän se on kaikille muille selvää paitsi sinulle, että testosteronin eritys miehistää poikalasta. Taisit olla biologian tunneilta pois?

    Vai väitätkö, että miehistyminen alkaa jotenkin yhtäkkiä, joskus ikävuosien 25-40 välissä? Mitäs se väliin jäävä aika on, lapsena aikuisen vaatteissa vai?

    Teinipojat muuten vain kiekaisevat puhuessaan, ei liity testosteronin tuottamaan äänenmurrokseen..Palleihin kasvaa karvoja, ja pippelikin kasvaa...ei mitään tekemistä testojen kanssa...hartiatkin levenevät ja lihaksiin tulee massaa, syynä liiallinen pleikkarilla pelaaminen, ei testo? Ja entäs sitten finnit, varsinkin akne? Miksi sitä tulee myös aina sellaisille vantterille itä-eurooppalaisille/venäläisille naisille?

    Voi hahahahahahahhahahahahahaah :D taas näitä juttuja.

    Tähän+voisi+vielä+lisätä+tutkimuksen,+jonka+mukaan+40-vuotias+mies+ja+20-vuotias+nainen+eivät+saa+lapsia+yhtä+helposti,+kuin+jos+mies+olisi+myös+parikymppinen.+Eli+miehelläkin+on+se+"parasta+ennen"+lastensaannin+suhteen.+"Alle+40-vuotiailla+miehillä+keinohedelmöitys+johti+onnistuneeseen+raskauteen+70+%+harvemmin+kuin+alle+30-vuotiailla,+eikä+tulos+riippunut+naisen+iästä.+Näyttää+siis+siltä,+että+miehen+biologinen+ikääntyminen+vähentää+huomattavasti+hänen+hedelmällisyyttään."Tämä+ei+ollut+se+tutkimus,+jota+hain,+mutta+nähtävästi+tuosta+on+muuallakin.

    Äänestä

Jälleeen hyvä havainto hyvältä ystävältäni.

Tuo on eräs syy, miksi MA kasvaa ja nousee.

Miehissä kiinnostaa maskuliinisuus, ja se toki lisääntyy tuon myötä, kun pojankloppimaisuus lähtee.

Sen sijaan naisilla testosteronit nousevat iän myötä, mikä taas osaltaan lisää kurppaantumisefektiä.

Äänestä
  • Maskuliinisuudesta ei ole mitään hyötyä jos sen mukana tulee kaljamaha ja nuhjuisuus.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Ilmeisesti tuo mies on rikas. Mutta jos et ole miljonääri, nuhjuisuudesta ja kaljamahasta ei edelleenkään ole hyötyä :)

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Expuahan todisti juuri kuvalla, että naisille kelpaa kuin kelpaakin minkälainen mies tahansa. Eli naisille ei ole miehen ulkonäöllä merkitystä. Mitä se vinkuminen sitten on ätmeistä? Joku ristiriita nyt tässä.

    Äänestä

  • Tiesitkös Pullerox, että testosteroni vaikuttaa naisilla myös niihin panemishaluihin?

    Teinkin itselleni pikadiagnoosin: minulla taitaa olla testovajaus kun ei enää paneta.
    Saattaa olla ensimmäinen oire alkavasta menopaussista moinen tasojen romahdus...

    Ja nyt sitten voit ilkkua ja haukkua, jos tulee parempi mieli.

    Minä sanon vaan, että semmosta se elämä on. Joka päivä vanhennutaan vähän. Ja muuten ihan jokainen.

    Minä odotan toisinaan ihan uteliaana, mitä sitten tapahtuu, kun se menopaussi oikeasti koittaa. Ei katsos kannata ottaa itseään eikä ikääntymistä liian vakavasti. Siitä seuraa vain kamalia kierteitä, sykkyrämykkyröitä ja ongelmia.

    Äänestä

  • Sitten meitä on monta samassa veneessä. Nuorempana sitä riittävästi, nyt muut asiat tärkeämpiä.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Joo, se todistaakin jotain kun ottaa YHDEN kuvan netistä "todisteeksi" xD Linkkaapa kuvia naisista, joilla on komea mies.

    Äänestä

  • "Ilmeisesti tuo mies on rikas. Mutta jos et ole miljonääri, nuhjuisuudesta ja kaljamahasta ei edelleenkään ole hyötyä :)"

    vs.

    "Expuahan todisti juuri kuvalla, että naisille kelpaa kuin kelpaakin minkälainen mies tahansa. Eli naisille ei ole miehen ulkonäöllä merkitystä. Mitä se vinkuminen sitten on ätmeistä? Joku ristiriita nyt tässä."

    Onneksi olkoon!

    Joko multinikkasit itsesi pussiin, tai sitten kurpat juoksitte päänne yhteen. :D

    Äänestä

  • erkki-täti kirjoitti:

    Tiesitkös Pullerox, että testosteroni vaikuttaa naisilla myös niihin panemishaluihin?

    Teinkin itselleni pikadiagnoosin: minulla taitaa olla testovajaus kun ei enää paneta.
    Saattaa olla ensimmäinen oire alkavasta menopaussista moinen tasojen romahdus...

    Ja nyt sitten voit ilkkua ja haukkua, jos tulee parempi mieli.

    Minä sanon vaan, että semmosta se elämä on. Joka päivä vanhennutaan vähän. Ja muuten ihan jokainen.

    Minä odotan toisinaan ihan uteliaana, mitä sitten tapahtuu, kun se menopaussi oikeasti koittaa. Ei katsos kannata ottaa itseään eikä ikääntymistä liian vakavasti. Siitä seuraa vain kamalia kierteitä, sykkyrämykkyröitä ja ongelmia.

    Totta kai se tekee niin, mutta tuossa lähinnä onkin kyseessä se, että osat vaihtuvat.

    Joskus miehet olivat pojankloppeja ja hormoonihuuruissaan, samalla kun MA oli matalimmillaan.

    Naisten vuoro on kokea sama puolestaan kurppaantuneina.

    Äänestä

  • äksdeee kirjoitti:

    Joo, se todistaakin jotain kun ottaa YHDEN kuvan netistä "todisteeksi" xD Linkkaapa kuvia naisista, joilla on komea mies.

    Oletko+tyhmä?Tuo+kuva+todisti+vastapuolen+väitteen+100%+vääräksi,+ja+täten+voitin.+Lisäksi,+olisi+aika+erikoista+ruveta+linkkaamaan+kuvia+naisista+komeiden+miesten++kanssa,+se+on+vähäsen+sama+kuin+jos+matematiikan+kokeessa+alkaisit+vastailemaan+luettelemalla+eri+maiden+pääkaupunkeja.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    "Ilmeisesti tuo mies on rikas. Mutta jos et ole miljonääri, nuhjuisuudesta ja kaljamahasta ei edelleenkään ole hyötyä :)"

    vs.

    "Expuahan todisti juuri kuvalla, että naisille kelpaa kuin kelpaakin minkälainen mies tahansa. Eli naisille ei ole miehen ulkonäöllä merkitystä. Mitä se vinkuminen sitten on ätmeistä? Joku ristiriita nyt tässä."

    Onneksi olkoon!

    Joko multinikkasit itsesi pussiin, tai sitten kurpat juoksitte päänne yhteen. :D

    Ei vaan yrititkö sinä todistaa, että naisille kelpaa minkänäköinen mies tahansa?

    Vastapuolen väite oli, että ruma mies ei kelpaa.
    Sinä todistit siis, että rumakin mies kelpaa. Asia selvä. Mitä ne puheet sitten on tasoista?? Turhaa vikinää.

    Mitä voitit, oliko suurikin voitto? Saatko nyt yösi nukkua rauhaisasti:DD

    Äänestä

  • oletko.tyhmä kirjoitti:

    Mitä voitit, oliko suurikin voitto? Saatko nyt yösi nukkua rauhaisasti:DD

    En ymmärrä mikä tuossa oli voitto. Eikö täällä väitetä, että vain komeat miehet kelpaavat naisille. Naiset ovat väittäneet päinvastaista. Ja expua juuri todisti naisten olevan oikeassa.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Totta kai se tekee niin, mutta tuossa lähinnä onkin kyseessä se, että osat vaihtuvat.

    Joskus miehet olivat pojankloppeja ja hormoonihuuruissaan, samalla kun MA oli matalimmillaan.

    Naisten vuoro on kokea sama puolestaan kurppaantuneina.

    Niin, mutta miten selität sen, ettei minua paneta?

    Johan aloittaja jankkasi, että testosteronin taso pitäisi nousta huimasti kun täyttää 40 v. ja panohalut pitäisi olla kuin miehellä. Ihan partakin pitäisi kasvaa ja ääni möreytyä.

    Tässä mitkään osat vaihdu, testosteronimyrsky on pojilla murrosiässä, ja sen jälkeen laskee tasot pikkuhiljaa. Vielä 25-vuotiaallakin ne ovat korkeammalla kuin yhdelläkään naisella koskaan.

    Vaikea kuvitella, miltä giganttinen testosteronin määrä kehossa tuntuu, ja mitä se tekee esim. tunteille ja ajattelulle. Mahtaa olla hirveää.

    Äänestä

  • rtyrty kirjoitti:

    En ymmärrä mikä tuossa oli voitto. Eikö täällä väitetä, että vain komeat miehet kelpaavat naisille. Naiset ovat väittäneet päinvastaista. Ja expua juuri todisti naisten olevan oikeassa.

    Vaikka osalle naisista kelpaisi ruma ja nuhjuinen mies, osalle ei. Ihmisiä on erilaisia. Makuja on erilaisia. Ei voi yleistää, että "kaikille naisille kelpaa vain komea mies".

    Ja mitä iloa siitä kauniista naisesta on miljonäärille, jos hänen kanssaan ollaan vain rahojen takia. En minä ainakaan kadehtisi.

    Äänestä

  • jouluu kirjoitti:

    Ei vaan yrititkö sinä todistaa, että naisille kelpaa minkänäköinen mies tahansa?

    Osu ja uppos! :D

    Äänestä

  • jouluu kirjoitti:

    Vastapuolen väite oli, että ruma mies ei kelpaa.
    Sinä todistit siis, että rumakin mies kelpaa. Asia selvä. Mitä ne puheet sitten on tasoista?? Turhaa vikinää.

    Palstatotuuden+mukaan+nainen+valitsee+miehen+ulkonäön,+rahan+ja+statuksen++perusteella.+Etenkin+kahden+viimeisen.++Lisäksi+miehen+MA+nousee+iän+myötä,+mutta+naisella+laskee.Tässä+taas+kumosin+100%+tuon+toisen+keskustelijan+väittämän,+ja+vahvistin+palstatotuudet.

    Äänestä

  • rtyrty kirjoitti:

    En ymmärrä mikä tuossa oli voitto. Eikö täällä väitetä, että vain komeat miehet kelpaavat naisille. Naiset ovat väittäneet päinvastaista. Ja expua juuri todisti naisten olevan oikeassa.

    Tappio kirvelee ja totuus sattuu? :D

    Äänestä

  • Mutta tässä teidän täytyisi nyt päättää että onko sillä ulkonäöllä merkitystä vaiko ei, nyt kun siinä juoksette päitänne yhten/multinikkaatte itseänne pussiin. :D

    Lisäksi se, että onko nainen hypergaminen huora, joka sivuuttaa tarvittaessa kaikki ulkonäkökriteerit jos miehellä on pätäkkää.

    Äänestä

  • annikki_ kirjoitti:

    Vaikka osalle naisista kelpaisi ruma ja nuhjuinen mies, osalle ei. Ihmisiä on erilaisia. Makuja on erilaisia. Ei voi yleistää, että "kaikille naisille kelpaa vain komea mies".

    Ja mitä iloa siitä kauniista naisesta on miljonäärille, jos hänen kanssaan ollaan vain rahojen takia. En minä ainakaan kadehtisi.

    EI voi yleistää-kortti. Kyllä voi ja kyllä kadehdit.

    AIna kun YTM saa naisen, se johtaa kurpparaivoon ja kateuteen.

    Äänestä

  • erkki-täti kirjoitti:

    Niin, mutta miten selität sen, ettei minua paneta?

    Johan aloittaja jankkasi, että testosteronin taso pitäisi nousta huimasti kun täyttää 40 v. ja panohalut pitäisi olla kuin miehellä. Ihan partakin pitäisi kasvaa ja ääni möreytyä.

    Tässä mitkään osat vaihdu, testosteronimyrsky on pojilla murrosiässä, ja sen jälkeen laskee tasot pikkuhiljaa. Vielä 25-vuotiaallakin ne ovat korkeammalla kuin yhdelläkään naisella koskaan.

    Vaikea kuvitella, miltä giganttinen testosteronin määrä kehossa tuntuu, ja mitä se tekee esim. tunteille ja ajattelulle. Mahtaa olla hirveää.

    Ajoittaisesta riehumisestasi päätellen voisi sanoa, että tuo puutteessa oleminen ja panetuksesi on jo aikaa sitten sublimoitunut kurpparaivoksi ja hysteriaksi. :D

    Muuten taas testosteroni on jo tehnyt siis tehtävänsä vanhemmassa mieheessä, siinä missä pojanklopilla se on edessä.

    Ikä ja maskuliinisuus kulkevat aina käsi kädessä, ja siksi ikä ja maskuliinisuus ovat huono ja tasoa alentava assia naisessa, miehessä ei.

    Nämä ovat ihan normaaleja palstatotuuksia ja ne pitäisi jo tietää!

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Palstatotuuden+mukaan+nainen+valitsee+miehen+ulkonäön,+rahan+ja+statuksen++perusteella.+Etenkin+kahden+viimeisen.++Lisäksi+miehen+MA+nousee+iän+myötä,+mutta+naisella+laskee.Tässä+taas+kumosin+100%+tuon+toisen+keskustelijan+väittämän,+ja+vahvistin+palstatotuudet.

    "Palstatotuuden mukaan nainen valitsee miehen ulkonäön, rahan ja statuksen perusteella. Etenkin kahden viimeisen. Lisäksi miehen MA nousee iän myötä, mutta naisella laskee."

    Mutta emme tiedä tuon miehen rahoista ja statuksesta. Ulkonäön puolesta ei ole ainakaan valintaa tehty. Sinun pitäisi todistaa vielä, että se mies on rikas tms. Muuten et ole todistanut mitään.

    Eikä sillä, että yksi tapaus mitään edes todistaisi. Osa naisista vain on pinnallisempia, se on fakta. YLEISTÄÄ EI VOI.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    EI voi yleistää-kortti. Kyllä voi ja kyllä kadehdit.

    AIna kun YTM saa naisen, se johtaa kurpparaivoon ja kateuteen.

    Miksi kadehtisin toista miestä, joka saa naisen? Kadehtisin vain naista, joka saa komean ja hyvän miehen. Enhän minä naisista ole kiinnostunut.

    Ja en kadehdi sitä miljonääriä, jonka kanssa joku on vain rahojen takia. Toiset meistä haluavat aitoa rakkautta.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Mutta tässä teidän täytyisi nyt päättää että onko sillä ulkonäöllä merkitystä vaiko ei, nyt kun siinä juoksette päitänne yhten/multinikkaatte itseänne pussiin. :D

    Lisäksi se, että onko nainen hypergaminen huora, joka sivuuttaa tarvittaessa kaikki ulkonäkökriteerit jos miehellä on pätäkkää.

    Oletko tyhmä? Eikö tuo juuri todistanut, että osalle naisista on ulkonäöllä merkitystä ja osalle ei. Koska täällä oli ristiriitaisia juttuja. Ja on useinkin. Niin on myös ätmien puolelta.

    Äänestä

  • 7yfasdfsjk kirjoitti:

    "Palstatotuuden mukaan nainen valitsee miehen ulkonäön, rahan ja statuksen perusteella. Etenkin kahden viimeisen. Lisäksi miehen MA nousee iän myötä, mutta naisella laskee."

    Mutta emme tiedä tuon miehen rahoista ja statuksesta. Ulkonäön puolesta ei ole ainakaan valintaa tehty. Sinun pitäisi todistaa vielä, että se mies on rikas tms. Muuten et ole todistanut mitään.

    Eikä sillä, että yksi tapaus mitään edes todistaisi. Osa naisista vain on pinnallisempia, se on fakta. YLEISTÄÄ EI VOI.

    "Mutta emme tiedä tuon miehen rahoista ja statuksesta."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Flavio_Briatore

    Äänestä

  • 78wesirfdh kirjoitti:

    Miksi kadehtisin toista miestä, joka saa naisen? Kadehtisin vain naista, joka saa komean ja hyvän miehen. Enhän minä naisista ole kiinnostunut.

    Ja en kadehdi sitä miljonääriä, jonka kanssa joku on vain rahojen takia. Toiset meistä haluavat aitoa rakkautta.

    Hassua että noin kirjoittaa nainen joka kuvasi unelmamiestään komeaksi ja hyväksi. Tuossa järjestyksessä.

    Olisi hauska tietää millä tavoin raha ja status ovat pinnallisempia kriteerejä kuin vartalon mitta, hartioiden leveys, leuan muoto tai äänen värähtelytaajuus?

    Äänestä

  • 12121212 kirjoitti:

    "Hassua että noin kirjoittaa nainen joka kuvasi unelmamiestään komeaksi ja hyväksi. Tuossa järjestyksessä."

    Aivan, komea ja HYVÄ (sanajärjestyksellä ei ole mitään väliä tuossa). Pelkkä komeus ei riitä, enkä olisi kenenkään takia pelkän ulkonäön vuoksi.

    Sen sijaan jos miehellä ei noita ominaisuuksia ole, mutta rahaa löytyy, teidän mielestänne nainen on silloin miehen kanssa rahan vuoksi. Enkä kadehtisi sellaista miestä, joka ei saa aitoa rakkautta.

    "Olisi hauska tietää millä tavoin raha ja status ovat pinnallisempia kriteerejä kuin vartalon mitta, hartioiden leveys, leuan muoto tai äänen värähtelytaajuus?"

    Eivät olekaan. Kaikki yhtä pinnallisia.

    Äänestä

  • uiefsadfs kirjoitti:

    Ja jos asia nyt edes sinulle kuuluu, lisään vielä että olen seurustellutkin miehen kanssa, jota muut sanoivat rumaksi. Rahaa hänellä ei ollut, kun ei edes työpaikkaa. Mutta kyllä, komeus on tietenkin plussaa, mutta ei ehdoton kriteeri minulle.

    No mitäpä jos Flavio on rikas ja HYVÄ?

    Tuo kuvan nainenhan on italialainen tv-julkkis joka vaurastui kuuluessaan Silvio Berlusconin lähipiiriin. Tuskin Flavion exäkään (Heidi Klum) oli kovin akuutissa rahan tarpeessa.

    Sitä paitsi tutkimusten perusteella ulkonäkö, raha ja status vaikuttavat yhtä lailla naisen arvioon miehen hyvyydestä. Pitkä, leveäharteinen, jykeväleukainen ja matalaäänin mies arvioidaan älykkäämmäksi ja luotettavammaksi.

    Naiset eivät yksinkertaisesti osaa erottaa ominaisuuksia toisistaan, siksi ulkonäön/rahan/statuksen halo-efekti toimiikin niin hyvin.

    Äänestä

  • yuiyreewuri kirjoitti:

    Naiset+sanovat+enemmistöä+miehistä+rumiksi.+OKCupidin+testissä+naiset+arvioivat+80%+miehistä+keskivertoa+rumemmiksi.Laitahan+kuva+miehestä+jonka+ulkonäkö+vastaa+sitä+"rumaa"+exääsi.+Lisäksi+tieto+pituudesta,+hartioiden+leveydestä+ja+äänen+korkeudesta.

    Ei se ollut pelkästään naisten mielipide edes. Minun silmiin oli kuitenkin söpö.

    Äänestä

  • 12121212 kirjoitti:

    No mitäpä jos Flavio on rikas ja HYVÄ?

    Tuo kuvan nainenhan on italialainen tv-julkkis joka vaurastui kuuluessaan Silvio Berlusconin lähipiiriin. Tuskin Flavion exäkään (Heidi Klum) oli kovin akuutissa rahan tarpeessa.

    Sitä paitsi tutkimusten perusteella ulkonäkö, raha ja status vaikuttavat yhtä lailla naisen arvioon miehen hyvyydestä. Pitkä, leveäharteinen, jykeväleukainen ja matalaäänin mies arvioidaan älykkäämmäksi ja luotettavammaksi.

    Naiset eivät yksinkertaisesti osaa erottaa ominaisuuksia toisistaan, siksi ulkonäön/rahan/statuksen halo-efekti toimiikin niin hyvin.

    "No mitäpä jos Flavio on rikas ja HYVÄ?"

    No jos nainen on rakastunut mieheen itseensä (ja päinvastoin), ei ole ongelmaa asiassa?

    Minulle hyvyyttä on kiltteys, luotettavuus ja se, että ottaa toiset huomioon. Mieluummin vaikka "tossukka". Rahan perään en ole koskaan ollut, komeus (sekin makuasia) on tärkeämpää (tosin jostain syystä olen useammin ihastunut tavallisen näköisiin miehiin, joita muut eivät huomaisi).

    Äänestä

  • 7yfasdfsjk kirjoitti:

    "Palstatotuuden mukaan nainen valitsee miehen ulkonäön, rahan ja statuksen perusteella. Etenkin kahden viimeisen. Lisäksi miehen MA nousee iän myötä, mutta naisella laskee."

    Mutta emme tiedä tuon miehen rahoista ja statuksesta. Ulkonäön puolesta ei ole ainakaan valintaa tehty. Sinun pitäisi todistaa vielä, että se mies on rikas tms. Muuten et ole todistanut mitään.

    Eikä sillä, että yksi tapaus mitään edes todistaisi. Osa naisista vain on pinnallisempia, se on fakta. YLEISTÄÄ EI VOI.

    "Ilmeisesti tuo mies on rikas. Mutta jos et ole miljonääri, nuhjuisuudesta ja kaljamahasta ei edelleenkään ole hyötyä :)"

    vs.

    "Expuahan todisti juuri kuvalla, että naisille kelpaa kuin kelpaakin minkälainen mies tahansa. Eli naisille ei ole miehen ulkonäöllä merkitystä. Mitä se vinkuminen sitten on ätmeistä? Joku ristiriita nyt tässä."

    Onneksi olkoon!

    Joko multinikkasit itsesi pussiin, tai sitten kurpat juoksitte päänne yhteen. :D

    - Minun ei tarvitse todistaa mitään, sinä/te puhuit(te) itsesi/itsenne pussiin, joten siitä vain nyt päättämään kumpi se on.

    "Eikä sillä, että yksi tapaus mitään edes todistaisi. Osa naisista vain on pinnallisempia, se on fakta. YLEISTÄÄ EI VOI."

    Femakko havaittu! Mites niiden valkoisten heteromiesten kanssa? ;)

    Yleistää nimenomaan voi. SItä harrastatte tekin, joten säästä tekopyhyys niille joihin se uppoaa.

    Lisäksi tämä toimii todisteena siitä mitä sanoin ja kumoaa sen, että sen mitä sanoit.

    Äänestä

  • neitiikl kirjoitti:

    Oletko tyhmä? Eikö tuo juuri todistanut, että osalle naisista on ulkonäöllä merkitystä ja osalle ei. Koska täällä oli ristiriitaisia juttuja. Ja on useinkin. Niin on myös ätmien puolelta.

    "Oletko tyhmä?"

    vrt. http://keskustelu.suomi24.fi/t/14480541/ikaantyminen-miehistaa-kumpaakin-sukupuolta#comment-86487036

    Matkminen on suurinta ihailua ja kurpparaivoklishee. ;DDDDDD

    Ja vastauksena kysymykseeni on se miten puhuit itsesi pussiin tai puhuitte kumoamalla "toistenne" vastaukset. Toisen mukaan nainen ei valitse ulkonäön mukaan, ja toisen mukaan valitsee.

    Minä taas voitin osoittamalla väittämäsi vääräksi.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    "Ilmeisesti tuo mies on rikas. Mutta jos et ole miljonääri, nuhjuisuudesta ja kaljamahasta ei edelleenkään ole hyötyä :)"

    vs.

    "Expuahan todisti juuri kuvalla, että naisille kelpaa kuin kelpaakin minkälainen mies tahansa. Eli naisille ei ole miehen ulkonäöllä merkitystä. Mitä se vinkuminen sitten on ätmeistä? Joku ristiriita nyt tässä."

    Onneksi olkoon!

    Joko multinikkasit itsesi pussiin, tai sitten kurpat juoksitte päänne yhteen. :D

    - Minun ei tarvitse todistaa mitään, sinä/te puhuit(te) itsesi/itsenne pussiin, joten siitä vain nyt päättämään kumpi se on.

    "Eikä sillä, että yksi tapaus mitään edes todistaisi. Osa naisista vain on pinnallisempia, se on fakta. YLEISTÄÄ EI VOI."

    Femakko havaittu! Mites niiden valkoisten heteromiesten kanssa? ;)

    Yleistää nimenomaan voi. SItä harrastatte tekin, joten säästä tekopyhyys niille joihin se uppoaa.

    Lisäksi tämä toimii todisteena siitä mitä sanoin ja kumoaa sen, että sen mitä sanoit.

    ""Ilmeisesti tuo mies on rikas. Mutta jos et ole miljonääri, nuhjuisuudesta ja kaljamahasta ei edelleenkään ole hyötyä :)"

    Joko multinikkasit itsesi pussiin, tai sitten kurpat juoksitte päänne yhteen. :D"

    Eikö tuo, hyvä typerys, kerro siitä, että naisilla on asian suhteen eri mielipiteet? Tämä tarkoittaa puolestaan sitä, että ei voi yleistää. Eli olet väärässä nyt, Expua.

    "Toisen mukaan nainen ei valitse ulkonäön mukaan, ja toisen mukaan valitsee. "

    No shit, olisko naiset erilaisia?

    Äänestä

  • 78wesirfdh kirjoitti:

    Miksi kadehtisin toista miestä, joka saa naisen? Kadehtisin vain naista, joka saa komean ja hyvän miehen. Enhän minä naisista ole kiinnostunut.

    Ja en kadehdi sitä miljonääriä, jonka kanssa joku on vain rahojen takia. Toiset meistä haluavat aitoa rakkautta.

    Koska se mies on pois sinulta ja hypergamiasi ei toteudu.

    Äänestä

  • samasta_ kirjoitti:

    "Toisen mukaan nainen ei valitse ulkonäön mukaan, ja toisen mukaan valitsee. "

    No shit, olisko naiset erilaisia?

    Älä vaihda puheenaihetta, vaan valitse kumpi se on:
    "Ilmeisesti tuo mies on rikas. Mutta jos et ole miljonääri, nuhjuisuudesta ja kaljamahasta ei edelleenkään ole hyötyä :)"

    vs.

    "Expuahan todisti juuri kuvalla, että naisille kelpaa kuin kelpaakin minkälainen mies tahansa. Eli naisille ei ole miehen ulkonäöllä merkitystä. Mitä se vinkuminen sitten on ätmeistä? Joku ristiriita nyt tässä."

    Et voi valita molempia.

    Äänestä

  • natalia_9 kirjoitti:

    ""Ilmeisesti tuo mies on rikas. Mutta jos et ole miljonääri, nuhjuisuudesta ja kaljamahasta ei edelleenkään ole hyötyä :)"

    vs.

    "Expuahan todisti juuri kuvalla, että naisille kelpaa kuin kelpaakin minkälainen mies tahansa. Eli naisille ei ole miehen ulkonäöllä merkitystä. Mitä se vinkuminen sitten on ätmeistä? Joku ristiriita nyt tässä."

    Onneksi olkoon!

    Joko multinikkasit itsesi pussiin, tai sitten kurpat juoksitte päänne yhteen. :D"

    Eikö tuo, hyvä typerys, kerro siitä, että naisilla on asian suhteen eri mielipiteet? Tämä tarkoittaa puolestaan sitä, että ei voi yleistää. Eli olet väärässä nyt, Expua.

    Ei vaan se kertoo sitä, että olet tyhmä multinikkaava kurppa tai että te olette tyhmiä multinikkaavia kurppia jotka puhutte itsenne pussiin.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    "Ilmeisesti tuo mies on rikas. Mutta jos et ole miljonääri, nuhjuisuudesta ja kaljamahasta ei edelleenkään ole hyötyä :)"

    vs.

    "Expuahan todisti juuri kuvalla, että naisille kelpaa kuin kelpaakin minkälainen mies tahansa. Eli naisille ei ole miehen ulkonäöllä merkitystä. Mitä se vinkuminen sitten on ätmeistä? Joku ristiriita nyt tässä."

    Onneksi olkoon!

    Joko multinikkasit itsesi pussiin, tai sitten kurpat juoksitte päänne yhteen. :D

    - Minun ei tarvitse todistaa mitään, sinä/te puhuit(te) itsesi/itsenne pussiin, joten siitä vain nyt päättämään kumpi se on.

    "Eikä sillä, että yksi tapaus mitään edes todistaisi. Osa naisista vain on pinnallisempia, se on fakta. YLEISTÄÄ EI VOI."

    Femakko havaittu! Mites niiden valkoisten heteromiesten kanssa? ;)

    Yleistää nimenomaan voi. SItä harrastatte tekin, joten säästä tekopyhyys niille joihin se uppoaa.

    Lisäksi tämä toimii todisteena siitä mitä sanoin ja kumoaa sen, että sen mitä sanoit.

    "Yleistää nimenomaan voi. SItä harrastatte tekin, joten säästä tekopyhyys niille joihin se uppoaa."

    TE? Minä en valitettavasti kuulu noihin yleistäjiin. Puhn aina vain omasta puolestani. Ei naisten eikä miesten tulisi yleistää mitään.

    Äänestä

  • hdfkjsadf kirjoitti:

    Ja nyt väität että nyt et sanonut noista kumpaakaan?

    Unohtamatta että pariutuskriteereistä yleistäminen ei ole yleistämistä ja pussiinpuhuminen ei ole pussiinpuhumista.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Ja nyt väität että nyt et sanonut noista kumpaakaan?

    Unohtamatta että pariutuskriteereistä yleistäminen ei ole yleistämistä ja pussiinpuhuminen ei ole pussiinpuhumista.

    Minä en sanonut kumpaakaan kommenttia, tulin keskusteluun jälkeenpäin.

    Äänestä

  • hskjdfh kirjoitti:

    Minä en sanonut kumpaakaan kommenttia, tulin keskusteluun jälkeenpäin.

    Ok. No siinä tapauksessa vastauksesi hyväksytään, vaikka olenkin yleisesti ottaen yleistämisestä eri mieltä. :)

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Koska se mies on pois sinulta ja hypergamiasi ei toteudu.

    Riippuu millainen se mies olisi, joka olisi "minulta pois" (enkä edelleenkään näe, että olisi minulta pois, onhan kaloja meressä).

    Äänestä

  • eruoi903 kirjoitti:

    Riippuu millainen se mies olisi, joka olisi "minulta pois" (enkä edelleenkään näe, että olisi minulta pois, onhan kaloja meressä).

    Jos+se+on+YTM,+se+on+sinulta+pois+koska+n.100%+naisista+tavoittelee+1-10%+miehistä,+joten+ei+näitä+ytmejä+riitä+jokaiselle.+Tätä+seuraa+tyytymissuhteet,+joissa+mies+nai+harvoin+tasoistaan+naista.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Jos+se+on+YTM,+se+on+sinulta+pois+koska+n.100%+naisista+tavoittelee+1-10%+miehistä,+joten+ei+näitä+ytmejä+riitä+jokaiselle.+Tätä+seuraa+tyytymissuhteet,+joissa+mies+nai+harvoin+tasoistaan+naista.

    Tämä expua on veikeä :)

    Äänestä

  • annikkI- kirjoitti:

    Tämä expua on veikeä :)

    Niin+veikeä,+että+pöytäkirjaan+merkitään+0%+vastausta+viestiini+ja+100%+passiivis-aggressiivista+hymiötä+ja+vastapuolen+kommentointia.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Niin+veikeä,+että+pöytäkirjaan+merkitään+0%+vastausta+viestiini+ja+100%+passiivis-aggressiivista+hymiötä+ja+vastapuolen+kommentointia.

    Eikun tarkoitin positiivisesti veikeä. Ja hymiökin on ihan aito.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Niin+veikeä,+että+pöytäkirjaan+merkitään+0%+vastausta+viestiini+ja+100%+passiivis-aggressiivista+hymiötä+ja+vastapuolen+kommentointia.

    Se on jo paha merkki ettei ymmärrä kehua vaan luulee kaiken vittuiluksi tms.

    Äänestä

"Sekä myös 18 vuotiaasta sileäihoisesta, kiinteästä, karvattomasta naisellisella korkealla äänellä varustetusta kauneimmillaan kukkivasta naisesta tulee nelikymppiseksi mennessä kurttuinen, möreä-ääninen, karvainen, lihava ja viiksekäs roteva matami, jolla on panohalutkin kuin miehellä."

Minulla oli 18 vuotiaana vielä akne. Edelleenkin tulee joskus finni tai kaksi vaikka olen 46 v. Rypyt ovat siksi minimissään, rasvaisesta ihosta jotain hyötyä. 18 vuotiaana en juuri sheivaillut, mutta nykyään sheivaan kaikki muut karvat kuin mitkä kasvavat päässä. Naamassani kun ei karvoja näy. Ääneni on aina ollut samanlainen, matalahko naisen ääneksi. Se oli sitä siis jo nuorena. Painoni on sama kuin 18 vuotiaana, painoindeksini siis 20 luokkaa. Panohalut, no ne on pysyneet ennallaan, tosin aina vähäisempänä kuin kumppanini. Minulle on sattunut aina viriilejä kumppaneita.

Parasta iän tulemisesssa on mieskumppaneiden tason nousu. 18-vuotiaana seurustelukumppanini oli nykymittareiden mukaan atm. Nykyään olen parisuhteessa tunnetun ytm:n kanssa. Pakko myöntää, että miehet ovat pinnallisia. 18-vuotiaana olin tätimäinen rillipää lyhyellä tukalla, vaatteet olivat yhteensopimattomia ja väljiä. Nykyään minulla on vartaloa imartelevia, laadukkaita vaatteita, piilolinssit päivittäisessä käytössä, pitkät paksut hiukset, ja kiinnostava työ, omaisuuttakin kertynyt. Ilmeisesti ulkoiset seikat vaikuttavat miehiin, mutta en nyt kuitenkaan valita. Tilanteeni on hyvä.

Äänestä

Eihän noista karvoista tarvitse kärsiä, laser poistaa pysyvästi, jos nainen sitä haluaa. Olen poistanut jo yli kymmenen vuotta sitten bikinirajat ym. kun sheivaaminen ärsytti niin paljon ihoa. Huomasin, että valoimpulssilaitteita on kotikäyttöisinäkin, mutta niiden teho ei ehkä ole ihan yhtä hyvä.

Äänestä
  • Ajattelitko tosiaan, että tämän palstan kirjoittajat eivät ole laserista kuulleet?

    Hoksasitko, mikä oli ketjun varsinainen puheenaihe, vai onko sinulta vahingossa silpaistu aivoista jotain pois?

    Äänestä

Itse koen elämän siten miten enemmän nuorekkaapaamman näköinen vanhana sitä paremmat geenit.

Minun viereeni kaupassa tuli ihan kylkeen komea työmies ja tunsin itseni pieneksi. Ja välttelin katsomasta kun en halunnut jäädä kiinni ja se pelotti minua. Tunsin ihan pieneksi itseni.

Äänestä

Aasialainen nainen ei rypisty kuten suomalainen vastineensa.50v näyttää usein 25v:ltä

Äänestä
  • Jee, sinähän varsinainen tutkija olet. Vielä kun keksitit, miten omat geenit saa vaihdettua.

    Äänestä

Minä olen sitä mieltä että sekä mies että nainen ikääntyy vanhetessaan.

Äänestä
  • Samaa mieltä!

    Väittäisin ennemin, että ikääntyminen naiseuttaa ja miehistyttää; Siksi nuorempia kutsutaankin tytöiksi ja pojiksi.

    Huojentavaa toki olisi, jos tästä rotevoituisi. Ei tarttiskaan huolestua lihasmassan katoamisesta ikääntyessä.

    Äänestä

  • naksnaks kirjoitti:

    Samaa mieltä!

    Väittäisin ennemin, että ikääntyminen naiseuttaa ja miehistyttää; Siksi nuorempia kutsutaankin tytöiksi ja pojiksi.

    Huojentavaa toki olisi, jos tästä rotevoituisi. Ei tarttiskaan huolestua lihasmassan katoamisesta ikääntyessä.

    Mutta tuo tapahtuu eri ikäisenä.

    Naisilla naiseuden huippu on tapauksesta ja elintavoista riippuen 17-22v.
    Miehillä miehekkyyden huippu on myöhemmin.

    Äänestä

  • 12121212 kirjoitti:

    Mutta tuo tapahtuu eri ikäisenä.

    Naisilla naiseuden huippu on tapauksesta ja elintavoista riippuen 17-22v.
    Miehillä miehekkyyden huippu on myöhemmin.

    Mutta siltikin jotkut miehet pitävät vanhemmista naisista.

    Äänestä

Molemmista tulee pullia.

Äänestä
  • Kyllä meillä pullat leivotaan taikinasta.

    Äänestä

No eipä tuo kyllä mun kohdalla päde. Vaikka olen ollut ruma nuoresta tytöstä lähtien niin silti olen nyt hoikempi kuin nuorena. Karvatkin kasvoi innokkaammin nuorena tyttönä, nyt 50 ikäisenä on karvan kasvu onneksi rauhoittunut ja jopa alkaneet vähetä jopa päästä. Ääni ei ole paljoaa madaltunut saati, että olisi muka jotenkin möreä?? Tupakanpoltto tekee äänen möreäksi.

Samanlaiset rotevat luut on kui nuorena, tosin luustokin alkaa iän myöten heikeneen ja jopa pieneneen, itse olen ainakin 2 cm lyhyempi kuin kukoistavassa nuoruudessani. Onneksi luusto ei muutu rotevammaksi ikää myöten, tosin läskiä voi kerääntyä jos ei huolehdi syömisistään ja liikkumisestaan. Panohalutkin on tietenkin vähentynyt iän myötä tosin enhän mä koskana ole edes seksiä saanut, vaikka haluja aikoinaan olisi ollut. Mun kohdalla halut silti alkaa jo laantua ehkä syynä se kun ei ole edes seksiä saanut harrastaa niin mikäs niitä haluja edes yllä pitäis. Toivonkin, että halut loppuis kokonaan niin kestäis paremmin sen, että yksikään mies ei ole ollut koskaan kiinnostunut.

Äänestä
  • "Onneksi luusto ei muutu rotevammaksi ikää myöten, tosin läskiä voi kerääntyä jos ei huolehdi syömisistään ja liikkumisestaan"

    Minä taas toivoisin rotevuutta koska haluan olla lihaksikas ja vahva, treenaaja kun olen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Naisasialooseri1 kirjoitti:

Sekä mies, että nainen miehistyvät ikääntyessään.

18 vuotiaasta pienestä, hintelästä kimeä-äänisestä, parrattomasta finninamasta kasvaa nelikymppiseksi mennessä miehekäs, lihaksikas, matala-ääninen komistus, jolla partakin kasvaa kunnolla.

Sekä myös 18 vuotiaasta sileäihoisesta, kiinteästä, karvattomasta naisellisella korkealla äänellä varustetusta kauneimmillaan kukkivasta naisesta tulee nelikymppiseksi mennessä kurttuinen, möreä-ääninen, karvainen, lihava ja viiksekäs roteva matami, jolla on panohalutkin kuin miehellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu