On ilo havaita, että Suomen valtio, erityisesti hallitus on terävöittänyt otetta liittyen turvapaikan hakijoiden kohteluun. Ensinnäkin perheen yhdistämistä on tiukennettu, kielteisen oleskeluluvan saaneiden prosentuaalinen määrä on kasvussa, sisäministerin kehotus olla antamatta majoitusta kielteisen päätöksen saaneille ja nyt viimeisenä toimeentulon leikkaaminen oleskeluluvan saaneilta. Lisäksi poliisi viranomainen on alkanut entistä avoimemmin tiedottamaan turvapaikan hakijoiden tekemistä rikoksista. Taustalla on selkeästi valtaväestön tahtotila: Tänne ei haluta henkilöitä jotka omalla toiminnallaan aiheuttavat vain levottomuuksia ja jotka eivät edes täytä niitä kriteereitä joita hädänalainen ihminen omaa. Sama trendi on jo muissa Euroopan maissa. Ehkä eniten närää on myös valtaväestössä herättänyt turvapaikan hakijoiden parempi kohtalo kuin monien muiden ryhmien (vanhukset, sairaat, syrjäytyneet) jotka tarvitsevat oman maan apua. Toivottavasti palautusprosessit onnistuvat hyvin, eikä "hyysärit" ala salaa majoittaa kielteisen päätöksen saaneita omiin koteihinsa. Mutta uskon, että naapurit ilmiantaa hyvinkin äkkiä poliisille laittomasti maassa olevat henkilöt. Hallituksen on hyvä viestiä, ettei tänne kannata tulla pelkän elintason nousun takia ja tukia nauttimaan.
Valtio ottanut oikean linjan turvapaikka asiassa.
Valtiollekiitos
8116
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No eikö olisi jo aika vaihtaa puheenaihetta, antaa valtion hoitaa asiansa, ja keskittyä oman elämänsä asioihin.
Kyllästyttää jo koko maahanmuuttoaiheena.
Aivan oikein. Kaikki henkilöt jotka eivät täytä oleskelulupaan määriteltyä statusta välittömästi pois maastamme. Lisäksi pitää viestiä selvästi, ettei Suomeen kannata tulla pelkästään tukiaisten saamisen takia. Ne virheet mitä viime syksynä tehtiin eivät saa toistua. Kirkolta oli outo kanta, että alkaa melkeinpä majoittamaan kielteisen päätöksen saaneita, kyllä laki menee kirkon oppien ohi, kyseessähän on vain jonkin uskontokunnan näkemys. Kirkollisveron maksajat taitavat jälleen vähetä.
Rasistit hirteen nimimerkki ei varmaan käsitä. Karelia
Persujen politiikka näkyy sokeillekkin.
Ei ole persuilla asian kanssa tekemistä, Suomen hallitus , siis lähinnä Sipilä ja Orpo seuraavat muiden Euroopan maiden linjaa, että Suomi ei eroaisi muiden linjasta.
Eli pidetään vetovoimatekijät minimissään, persut nyt kulkevat mukana hallituksessa, ei niillä ole linjan kanssa mitään tekemistä.
aivan sipilä ja orpo pieru on pahimmat kusipäät ja sitten nämä piipertäjät ja uskolliset puolueet ne vasta törppöjä on.
Äänestä sinä niitä persuja, siihen olet sopivan tyhmä.
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/09/Irwin-Goodman-Haistakaa-Paska.mp4?_=1
Tuli mieleen, että Irwinillä linna heiluis, kun tämmöistä lauleli.. Selvää kiihotusta prkl, noh nyt se varmasti vangitaan poissa olevana