Nyt matut paljastavat todelliset karvansa.

Elkö nuita matuja saada opetettua länsimaalaisille tavoille? Eilen illalla satuin tilanteeseen, jossa ne aiheuttivat häiriötä ruokakaupassa mekastamalla oven edessä sisäpuolella. Kohteliaalla poistumiskehoituksella ei ollut minkäänlaista vaikutusta. Vasta, äänen korotus tehosi. Lähtiessäni kaupasta huomasin, että yksi jäi tuulikaappiin päivystämään, ja pari jäi pihalle, Loppuja ei näkynyt. Kävin sanomassa sen kassalle, ja lähdin kotiin. Tuli vaan mieleen, että olisivatko odottaneet sopivaa hetkeä ryöstöön.

Turvattomuudesta huomauttaminen ei mielestäni ole enää aiheetonta.

Eniten olen huolestunut 10 ikäisistä tytöistä, joita näkee kylillä vielä hämärän laskeutuessa. Loppukesästä varoitin noin 10-v tyttöjä vanhalla Kivirannantiellä, että lauma natuja on tulossa Kivirannalle päin. Tytöt näyttivät mulle, että kääntyvät tuosta risteyksestä (Rinnakkaiskatu). Sanoin, että "ok", ja jatkoimme kaikki matkaamme.

Aikaisemmin nämä "työvoiman paikkaajat" olivat häiriköineet lähipiirini samanikäisiä tyttöjä. Siitä olen kirjoittanut tänne jo aiemmin.

Joten vielä kerran: Olkaa varuillanne, kun liikutte, ja varoittakaa lapsianne.
32285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

❤❤😎❤🎼🎼🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🏚🏚🏚🌏🌏🌏🌏🌏🌏🌏

Äänestä

Ihguja sullekki pikku-matunen Suvaitse Suvaitse toiset ihmisetkin, lopeta impivaaralaisuus ja aukause sydämesi, Suomen pelastajille talous nousuun.

Äänestä
  • "Suomen pelastajille talous nousuun."

    Just näin! Nyt tuli tosi sorvareita ja kerralla heti kylliksi. Kaikilla muilla aloilla poistu kertaheitolla työvoimapula paitsi maanpuolustuksesta. Nämä mamut kun ovat sotilaskarkureita lähes kaikki.

    Äänestä

❤❤❤❤❤❤🤔🤔

Äänestä
  • paskaperseenkuvia mummo laittanu taas.

    Äänestä

Sinun tulee sopeutua heidän kultturiin, muuta et voi. SOPEUDU!!SUVAITSE!!

Äänestä
  • "Sinun tulee sopeutua heidän kultturiin ...SOPEUDU!!SUVAITSE!!"

    Kattellaan.
    Eiköhän se vielä kuitenkin päde, että maassa maan tavalla tai maasta pois.
    Mutta vuoden parin päästä voidaan olla tässä asiassa viisaampia. Oma veikkaukseni on, että sopeutujat ovat mamut.

    Toinen juttu sitten tuo suvaitseminen. Mitä pitäisi suvaita?
    (suvaita eli sietää, hyväksyä, alentua tekemään jotakin)

    Äänestä

  • MissäMennään kirjoitti:

    "Sinun tulee sopeutua heidän kultturiin ...SOPEUDU!!SUVAITSE!!"

    Kattellaan.
    Eiköhän se vielä kuitenkin päde, että maassa maan tavalla tai maasta pois.
    Mutta vuoden parin päästä voidaan olla tässä asiassa viisaampia. Oma veikkaukseni on, että sopeutujat ovat mamut.

    Toinen juttu sitten tuo suvaitseminen. Mitä pitäisi suvaita?
    (suvaita eli sietää, hyväksyä, alentua tekemään jotakin)

    Nimenomaan. Maassa maan tavalla, tai maasta pois. Meidän kaikkien on nyt otettava tiukempi asenne tähän matujen käyttäytymiseen. Kaikkea ei tarvi suvaita. Mutta järki pitää olla mukana heidän ojentamisessaan.

    Olisiko se ollut noin vuosi sitten, kun lauma matuja lähti takaisin kotimaahansa. Eivät kuulemma ole tottuneita sellaiseen kohteluun, jota saivat Suomessa. Mutta olisiko niin, että he saivat juuri sellaisen kohtelun, kuin mitä olivat itse käyttäytyneet suomalaisia kohtaan.

    Siispä kohdelkaamme heitä samalla tavalla, kuin he kohtelevat meitä. Siten me saamme selville, että ketkä heistä ovat halukkaita kotoutumaan Suomeen.

    Äänestä

  • Kummisetä72 kirjoitti:

    Ei ole niin väliksi vaikka eivät kotiinnukkaan.
    Niillä on omat maansa,menkööt sinne niin ei
    ole kotoontumisiongelmia.

    Äänestä

❤❤❤❤❤

Äänestä
  • Kuluja tulikin 506000000 €,a pieni yllätys kansan kynttilälle.

    Äänestä

  • "...❤❤.."

    sanominen loppu, argumentit käytetty, mutta jotain vaan pitää heittää.

    käyppäs tuolla kivirannan suunnalla iltalenkillä ja pohdi asiaa. kaikki hyvin?

    Äänestä

  • vieläkökotimatusulla kirjoitti:

    Kuluja tulikin 506000000 €,a pieni yllätys kansan kynttilälle.

    Joo mutta kun pääsevät työelämään niin alkavat tuottamaan suomelle rahaa.

    Äänestä

😗😗😗😗😗😙😗😘

Äänestä
  • Enpä pistä nokkaani enää illan hämärtyessä ulos,tässä muutaman hehtaari sisällä kortteeraa kymmeni matumiehiä. En halua matulauman hakkaamaksi,hoidan asiani päiväsaikaan.

    Äänestä

  • kannattaa-varoa kirjoitti:

    Enpä pistä nokkaani enää illan hämärtyessä ulos,tässä muutaman hehtaari sisällä kortteeraa kymmeni matumiehiä. En halua matulauman hakkaamaksi,hoidan asiani päiväsaikaan.

    Minä olen jo vuosia liikkunut ulkona vain valosan aikana.. Täytyy kyllä myöntää, että on kohtalaisen vaikeaa satuttaa kaikki asioiminen keskitalvella siihen kello 11:00-14:00 väliselle ajalle, joka on valoisinta aikaa marras-helmikuussa.

    Äänestä

Äärettömän luotettava tietolähde tuo MV. Voi hyvänen aika sentään.

Äänestä
  • Ainoa lehti on MV josta yleensö jotakin tietoa saa.
    Jos valtamediakin heittäytys rehelliseksi ja kertois
    asiat niiden oikeilla nimillä, niin olishan se selvä parannus.

    Äänestä

❤❤❤❤❤❤

Äänestä

Nyt näytti nalle toellisen karvan, alussa vaan tekoturkkia vilhautti? Niikö siinä kävi?

Äänestä

Asiallista huomiota herättää kun tuo suvakki Hakomäki lapsille/nuorille nuorisosihteerinä puollustaa nuita jihadisteja voi v tätä miguelia on se tyhmä

Äänestä

Mitä torniolaiset ovat oppineet rapanaama huijareista....? Ei mitään, rahat menee että heilahtaa tähän kusetukseen ja kukaan ei voi mitään. Tornion kuntapäättäjät konttaavat perse vereslihalla kun rahat ei riitä, ei sitte millään. Toista vuotta on jatkunut tyhjän notkujien tolkuton hyysäys ja elättäminen. Mustilla akanjötkyillä kaikilla on vattat pystyssä, kaikki ovat sosiaalin varassa eikä töistä tietoakaan ja ukot huutaa mölöttää päivät pääksytysten kännyköihin. Tämäkö on kirppistraasuissa möykkävien kiimasuvakkien paratiisi ja näkemys toimivasta ja dynaamisesta yhteiskunnasta,,yhteiskunnasta joka unohtaa omat lapsensa ja kansalaisensa ja tekee köyhäksi puoli suomea....
Säätämä, kaikille vaan menolippu sinne mistä ovat tulleetkin ja pari ruokaseteliä perstaskuun ja kakskymppinen kouraan että löytää kännyllä oman kansansa ja ei muutako harasoo he.....i.
Loppusi tämä suomalaisten kusetus, niin ja surkeimmat menopaussihorosuvakit perään niille akoiksi ja hoitajiksi niin jäis pari paskakärpästä yhen lätkähuitasun alle.
Ja jos vielä lisäksi nuoria mies- tai naispuolisia törötissi takkutukka lespohomorääkyjiä rupeaa ikävä vaivaamaan niin tervemenoa vaan sikäläiseen **tasa-arvo** kulttuurin pariin tutustumaan ja elämään..tätähän te tänne suomeen haluatte ääliömäisillä mielipiteillänne ja kirjoituksillanne. Teiltä pitäs rahat ottaa pois ja jakaa näille lusmutorakoille. Se olis kaikille tasapuolista ja oikein.
Yritän tässä sanoa että herätkää jo per.....n matupaapojat tähän aamuun ja paskantakaa paha olo pois ja katselkaa isänmaatamme puhtain ja kirkkain silmin..haluatteko pontikkapaskan ja lakritsin värisen yhteiskunnan joka ei koskaan, ei siis ikinä tule olemaan millään lailla enää suomalaisuuden tyyssija. En käsitä enkä ymmärrä mitä päättäjien päässä liikkuu..; oma etu, rahanahneus, naapureille näyttämisenhalu, poliittinen kosto, köyhät kyykkyyn mentaliteetti...
Nythän on tosiasiat tunnustettava että asiat ei ole kenenkään hallinnassa, kukaan ei vaan halua eikä uskalla myöntää suurta ja massiivista, kolossaalista epäonnistumisen päksäystä ja poliitikkojen kasvoilla lepäävää epäuskoisen tuskaista ilmettä.

Äänestä
  • Olipahan melkoista tekstiä. Veikkaisin, että tuosta saattaa joku suvakki jopa hieman provosoitua.

    Mutta yksi asia, joka minua nyt alkoi askarruttamaan on, että minkä maan kansalaisuuden ne matujen täällä synnyttämät tenavat tulevat saamaan? Ei kai Suomen? Sen jälkeen niitä ei enää saada millään pois täältä.

    Äänestä

  • Kummisetä-72 kirjoitti:

    Olipahan melkoista tekstiä. Veikkaisin, että tuosta saattaa joku suvakki jopa hieman provosoitua.

    Mutta yksi asia, joka minua nyt alkoi askarruttamaan on, että minkä maan kansalaisuuden ne matujen täällä synnyttämät tenavat tulevat saamaan? Ei kai Suomen? Sen jälkeen niitä ei enää saada millään pois täältä.

    Samaa olen miettinyt,olis korkein aika leikata näiltä etuuksia ettei oltais niin houkutteleva maa. Kyllä suomalaisten tarvii saada samat edut, kun matujen.Eikö löydy sellaista lakimiestä joka alkaisi ajamaan tätä asiaa,siinä olis sarkaa. Olis muuten päättäjillekkin,mutta näyttää vain olevan omat edut tärkeämpiä. Hävettää näiden suvakki kuntapäättäjien puolesta.Ajattelen vaan jos tulis kapina kotimaassa miten luikkisivat karkuun ja mihin. Ovathan melkoisia kameljontteja,mutta aina niistä joku joutuis tilille ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Asiat on juuri näin kuin yllä oleva selvittää raat faktat. Itse muutaman kerran noissa (jätän kyseisen uskontokunnan mainitsematta) maissa käyneenä oleskelemassa hiukan pitemmän ajan saa kiittää ettei tullut sinkkiarkussa takaisin. Se vaan on niin syvältä. Jos joku ei usko niin voi mennä sinne ja kuvitella käyttäytyvänsä niin kuin tässä kotimaassamme
    niin voi sitä onnetonta.

    Äänestä

  • odotanaikaa kirjoitti:

    Samaa olen miettinyt,olis korkein aika leikata näiltä etuuksia ettei oltais niin houkutteleva maa. Kyllä suomalaisten tarvii saada samat edut, kun matujen.Eikö löydy sellaista lakimiestä joka alkaisi ajamaan tätä asiaa,siinä olis sarkaa. Olis muuten päättäjillekkin,mutta näyttää vain olevan omat edut tärkeämpiä. Hävettää näiden suvakki kuntapäättäjien puolesta.Ajattelen vaan jos tulis kapina kotimaassa miten luikkisivat karkuun ja mihin. Ovathan melkoisia kameljontteja,mutta aina niistä joku joutuis tilille ja hyvä niin.

    Orpo ehdotti tuota etuisuuksien leikkausta matuille jo keväällä, mutta mitään ei ole tapahtunut.

    Äänestä

Pojilla spr henkikökortti ja baariin pitäs päästä ja kunnei pääse niin rasisti portsari.eikö pojille sais kunnon henkkarit. Poke tietäis onko 13vai45v. Voi..an vit..u

Äänestä
  • Tuolla kaupungillahan ne allahin sanansaattajat notkuu ja kärttää akka-seuraa minkä vaan kehtaavat,,,ei oo vielä poksahtanu tilanne päälle. Suomalaisten pinna on toistaiseksi pitänyt vaikka nämä aavikkomannet vähän niinku hakee pikku kärhämää..eli vittuilee ja kokeilee suomalaisten hermoja. Täytyy myöntää että ei ainakaan valomerkkien aikaan poliiseista ole pulaa tai ne ajaa autonsa ihan ihmisten iholle näkyäkseen vahvana, hyvä niin. Mutta jos hälärit päällä täytyy lähteä vaikka syrjäkylien pikkukonnien perään niin silloin iskee resurssipula kaupungin kortteleissa,,
    Yhteenotto on väistämätön, siihen tämä luisuu koko ajan, uskokaa pois vaan.

    Äänestä

MissäMennään sanoin: Kattellaan.

Kun ensikevät tulee, ja tytöillä vaatteet kevenee, niin veikkaan, että matut olettavat sen automaattisesti olevan kutsuhuuto heille.

Hirvittää jo nyt, että millä saa taottua järkeä 12 vuotiaan esiteinin päähän, että Tornio ei ole enää niin turvallinen paikka, kuin vielä 4 vuotta sitten hänen lapsuudessaan.

Äänestä
  • lisää vaan mamuja tänne on niin reipastaja iloista sakkia

    Äänestä

Jos naismatut paljastais pillunkarvansa umpeenompelukset teissäkin herättäis myötätuntoa,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kummisetä72 kirjoitti:

Elkö nuita matuja saada opetettua länsimaalaisille tavoille? Eilen illalla satuin tilanteeseen, jossa ne aiheuttivat häiriötä ruokakaupassa mekastamalla oven edessä sisäpuolella. Kohteliaalla poistumiskehoituksella ei ollut minkäänlaista vaikutusta. Vasta, äänen korotus tehosi. Lähtiessäni kaupasta huomasin, että yksi jäi tuulikaappiin päivystämään, ja pari jäi pihalle, Loppuja ei näkynyt. Kävin sanomassa sen kassalle, ja lähdin kotiin. Tuli vaan mieleen, että olisivatko odottaneet sopivaa hetkeä ryöstöön.

Turvattomuudesta huomauttaminen ei mielestäni ole enää aiheetonta.

Eniten olen huolestunut 10 ikäisistä tytöistä, joita näkee kylillä vielä hämärän laskeutuessa. Loppukesästä varoitin noin 10-v tyttöjä vanhalla Kivirannantiellä, että lauma natuja on tulossa Kivirannalle päin. Tytöt näyttivät mulle, että kääntyvät tuosta risteyksestä (Rinnakkaiskatu). Sanoin, että "ok", ja jatkoimme kaikki matkaamme.

Aikaisemmin nämä "työvoiman paikkaajat" olivat häiriköineet lähipiirini samanikäisiä tyttöjä. Siitä olen kirjoittanut tänne jo aiemmin.

Joten vielä kerran: Olkaa varuillanne, kun liikutte, ja varoittakaa lapsianne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu