valkosipuli on lentsun torjuntaan tiukkaa kamaa

14579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tässä vähän tietoa jo valkosipulista Siinä on paljon luonnon antibiootteja ja sipuli vaikuttaa kuten antibiootit yleensä. Nyt meillä ihmisillä on näin, että useimmat sairaudet on tulehdus peräisiä, niin tottakai valkosipuli vaikutta elimistössämme parantavalla tavalla ja se käynnistää meidän omankin puolustus järjestelmän. Minulla oli tyypillisestä eturauhasen liika kasvusta aiheutuvaa virtsan karkailua ja ylimääräistä VC:ssä juoksua. Nyt kun olen niellyt veden tai maidon kassa kaksi pilkottua valkosipulin kynttä päivässä niin vaiva on parantunut, kuset ei enää tule housuun. Mutta en lähde kirjoittelemaan valkosipulin terveyttä edistävästä vaikutuksesta koska saat tietoa siitä helposti itsekkin. Gookleta VALKOSIPULI eteesi avautuu sivut jossa on tietoa tästä suurenmoisesta parantavasta kasvista.
Omasta puolestani neuvoisin ottamaan valkosipulin kuten konsanaan lääkkeen. Pilkot kaksi valkosipulin kynttä ja huuhtelet ne vatsaasi asti noin 2-3 juomalasillisella vettä tai maitoa. Valkosipuli on hyvä ottaa näin siksikin kun se näin otettuna ei haise hengityksessä niin paljon kuin esm leivän päällä otettu valkosipuli.
Toinen suurenmoinen lääke kasvi on inkivääri. Sitä saa uutteena luontaistuote kaupoista. Inkivääri auttaa nivel vaivoihin joita meillä ikä porukalla yleensä on. Tutustu tarkasti pakkauksen hoito ohjeeseen, sillä yksi uute kapseli ei auta vaivaasi mitään on otettava koko kuuri loppuun tai niin kauan kuin kivut alkavat hellittää. Kuuri saattaa olla kahdenkin kuukauden kuuri ennen kuin uute alkaa tehota.
Älä välitä mitään siitä jos lapsesi tai lapsen lapsesi tai muu sukulaisesi pitää näitä lääkkeitä taika uskona, se on kuitenkin asioita ymmätämättömien puheita, sillä suurin osa lääkkeistä on kuitenkin tehty kasveista. Esm Benisiliini on tehty homesienestä.
Ystäväni!. Kirjoitin sulle hyvää tahtoen sillä minulla on kokemusta näitten suurenmoisten kasvien parantavasta vaikutuksesta.
Lopuksi hauska juttu: Olin nuorempana innokas evankelista kaduilla ja kysyin yhdeltä katu kauppiaalta: "Uskotko Jeesukseen"? No mies vastasi aivan vakavana: "Ei minä uskon valkosipuliin". Sitten hän luetteli joukon sairauksia joista valkosipuli oli hänet parantanut....Niin uskoa voi kukin mihin tahtoo tämä mies uskoi valkosipuliin. Taisi siinä nuori evankelista (minä) häipyä matkoihinsa vähin äänin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koti_laukka kirjoitti:

mutta
http://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/7-hammastyttavaa-faktaa-joita-et-tiennyt-valkosipulista/6111808
http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-2000000772890.html
Yks huomio -kasvissyöjä ei niin lemua, kuin pihvin nauttinut.
https://www.yhteishyva.fi/reseptit/keitto-paahdetuista-kasviksista/045665

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu