Missä ammateissa ADHD-henkilö ei voi toimia?

hermot_menee

Minulla on ollut tästä aiheesta väittelyä erään henkilön kanssa. Ottaa päähän kun hän sanoo, että ei sitä missään tarvitse erikseen mainita jos joku ei kelpaa johonkin ammattiin. Hän väittää, että missään tarkkaavaisuutta edellyttävissä ammateissa ei voi toimia henkilö, jolla on ADHD.

16

5504

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos oma tila ei ole ajan mittaan paheneva, niin itse pitäisin nyrkkisääntönä sitä, että jos on pystynyt opiskelemaan ammattiin, pystyy sen hoitamaankin.

      Yleisestihän on niin, että alan opiskelussa vaaditaan enemmän tarkkaavaisuutta, kärsivällisyyttä ja häiriötekijöiden sietokykyä kuin itse alalla työskennellessä, etenkin sen jälkeen, kun tietty rutiinin tekemisen taso on saavutettu.

      • hermot_menee_

        Ammatteja tai virkoja, joissa tämän henkilön mukaan ADHD-henkilö ei voi toimia, ovat ainakin kansanedustaja, poliisi ja lentäjä. Kun kysyin, miten hän selittää sen, että eräs ADHD-julkkis on ollut eduskuntavaaliehdokkaana, hän sanoi, että on eri asia olla ehdolla ja koska kaikki tuntevat tämän henkilön, niin se on eri asia, että hän on ehdolla kuin joku tuiki tuntematon ADHD-henkilö. Sanoin kyllä, että mitä järkeä olisi lähteä ehdokkaaksikaan, jos ei pystyisi työskentelemään kansanedustajana ja siinähän menisi ehdokaspaikka hukkaan.


      • logiikka

        Kuulostaa hyvältä nyrkkisäännöltä. Eipä itselleni tule suoralta kädeltä mieleen mitään ammattia, josta suoriutumiseen ADHD automaattisesti veisi edellytykset. Ryhmätasolla ADHD-ihmiset pärjäät muuta väestöä heikommin monessakin suhteessa, mutta yksilötasolla he voivat olla hyvinkin lahjakkaita, päteviä, ADHD-piirteidensä kanssa hyvin pärjääviä ja niiden kompensoimiseksi keinoja kehittäneitä ihmisiä.


      • logiikka kirjoitti:

        Kuulostaa hyvältä nyrkkisäännöltä. Eipä itselleni tule suoralta kädeltä mieleen mitään ammattia, josta suoriutumiseen ADHD automaattisesti veisi edellytykset. Ryhmätasolla ADHD-ihmiset pärjäät muuta väestöä heikommin monessakin suhteessa, mutta yksilötasolla he voivat olla hyvinkin lahjakkaita, päteviä, ADHD-piirteidensä kanssa hyvin pärjääviä ja niiden kompensoimiseksi keinoja kehittäneitä ihmisiä.

        Tietääkseni Suomen lainsäädännössä ei ole mitään rajoituksia ammattien suhteen kategorisesti diagnoosin mukaan, vaan ammateissa ja viroissa, joissa vaaditaan tietyt terveyskriteerit, kukin hakija tutkitaan erikseen ja päätetään, onko hakija tai pyrkijä ammattiin tai virkaan sovelias ja kykenevä hoitamaan tehtävänsä myös stressaavissa olosuhteissa. Tokihan esimerkiksi kuulo, näkö ja kunto näitä vaativissa ammateissa tutkitaan, eikä katsota papereista.

        Väite, että ADHD-potilas olisi suljettu esimerkiksi kansanedustajan luottamustoimesta on lähinnä naurettava.


      • hermot_menee

        Nyt tämä sama henkilö sanoi, että ADHD-henkilö voi työskennellä ainoastaan helpoissa ammateissa, joissa ei vaadita mitään. Eivätkö kaikki ammatit vaadi jotain? Monilla tuntuu olevan joistakin ammateista harhaluulo, että se on ihan tavattoman helppoa ja sitä osaisi tehdä kuka tahansa.


      • hermot_menee

        Ai niin. Ja kun näytin hänelle tätä keskustelua, hän sanoi vain, että ei kannata luottaa siihen mitä palstalla puhutaan, koska täällä kuka vain voi sanoa mitä vain.


      • hermot_menee kirjoitti:

        Ai niin. Ja kun näytin hänelle tätä keskustelua, hän sanoi vain, että ei kannata luottaa siihen mitä palstalla puhutaan, koska täällä kuka vain voi sanoa mitä vain.

        Tuo on aivan totta, joten sinun ehkä kannattaisi etsiä tietoa lääkäriltä, suosittelisin työterveyslääkäriä kertomaan eri ammatteihin ja tehtäviin vaadittavista todistuksista terveyden suhteen.

        Ainakin jos asia on sinulle tärkeä.


      • hermot_menee

        Niin, onhan se totta että palstoilla voi puhua vaikka mitä, mutta luotan kuitenkin tähän, mitä tässä keskustelussa on sanottu. Hän on edelleen sitä mieltä, että kansanedustajaksi ei voi päästä henkilö, jolla on ADHD, ja hän väittää myös, että Asperger-henkilö ei voi päästä lääkäriksi, juristiksi, poliisiksi tai lentäjäksi. Hän perusteli tuota, että Asperger ei voi olla juristi tällä jutulla.
        http://yle.fi/uutiset/3-7913402


      • hermot_menee kirjoitti:

        Niin, onhan se totta että palstoilla voi puhua vaikka mitä, mutta luotan kuitenkin tähän, mitä tässä keskustelussa on sanottu. Hän on edelleen sitä mieltä, että kansanedustajaksi ei voi päästä henkilö, jolla on ADHD, ja hän väittää myös, että Asperger-henkilö ei voi päästä lääkäriksi, juristiksi, poliisiksi tai lentäjäksi. Hän perusteli tuota, että Asperger ei voi olla juristi tällä jutulla.
        http://yle.fi/uutiset/3-7913402

        Aspergerin oireyhtymä on Suomessakin poistumassa tautiluokituksista erillisenä kehityshäiriönä ja liitetään jatkossa autistististen oireyhtymien laajaan kirjoon.

        Autismikaan ei ole mikään ON/OFF -tila, vaan oireilun vakavuus vaihtelee sekä henkilön että ajan ja elämäntilanteen mukaan lievästä "erilaisuudesta" pahasti invalidisoivaan tilaan, jossa potilas on täysin toimintakyvytön.

        Ei lievästi autistisellakaan ole mitään lakisääteisiä esteitä työllistyä mille alalle tahansa, jos kerran työhönoton terveysvaatimuksia valvova lääkäri on sitä mieltä, että lievä autismi ei työtehtävien suorittamista haittaa.

        Monet suunnittelijat, ohjelmoijat ja taiteilijat ovat autisteja. Yleisesti uskotaankin, että eristäytyvään pikkutarkkuuteen ja täydelliseen omistautumiseen altis olisi erityisen soveltuva juuri ohjelmoinnin tapaiseen suunnittelutyöhön, kunhan työjärjestelyt tehdään luonteelle ja taudinkuvalle soveliaiksi.


      • hermot_menee

        Missä kaikkialla se on jo poistunut ja mitä se käytännössä tarkoittaa niiden henkilöiden kohdalla, joilla se on?


      • hermot_menee kirjoitti:

        Missä kaikkialla se on jo poistunut ja mitä se käytännössä tarkoittaa niiden henkilöiden kohdalla, joilla se on?

        Tuolla asiasta enemmän:

        http://yle.fi/uutiset/3-8666609


    • Zgäzä

      Kansanedustajaksi käy vaikka tupla ADHD, se työ ei vaadi mitään.

    • eivieläeivielä

      Ammatti sotilas, joko saa ampua.

    • hermot_menee

      Nyt tämä väittää, että kaikki ADHD-henkilöt on villejä, koska se on ylivilkkaushäiriö. Eikö kuitenkin ole niin, että ylivilkkautta voidaan lieventää, eli nämä henkilöt eivät aina ole villejä tai välttämättä juuri koskaan?

      • Eivät kaikki lääkitsemättömätkään ADHD-diagnoosin saaneet ole "villejä" tai edes ylivilkkaita. Perustautiin kuuluu kaksi oireyhtymää, joista yleensä toinen on vallitseva: keskittymiskykyhäiriöt ja ylivilkkaushäiriöt. Monilla on näistä vain toista, toisilla taas jonkinasteinen yhdistelmä kumpaakin.

        Oireisiin voi kuulua päinvastoin myös keskittymiskyvyn puutteen tiedostamisesta syntynyt masentuneisuus ja välinpitämätön käytös.


    • adhistaa

      Ei minulle ole koskaan tutkimuksia tehty. Ehkä olisin oikeutettu eläkkeeseen, ettei työttömyyspäivärahoilla tarvitsisi kärvistellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      276
      4712
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2914
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      36
      2892
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1826
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1684
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      61
      1448
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      97
      1322
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1222
    Aihe