http://aijaa.com/EhXbV7
Siinä on kuvassa kaksi 34-vuotiasta suomalaisartistia.
Ketjun aiheen taustatarina on hieman omituinen; äitini sai ystävältään jonkun Ilta-Sanomien ristikkoliitteen, mutta kumpikaan heistä ei osannut täyttää jotain sanaristiä. Minä päätin huvikseni kokeilla, mutta minullakin kesti kauan päästä alkuun, sillä en ollut tunnistaa toista henkilöä kuvasta. Nimittäin Chisua, alias Christel Sundbergia. Olen pitänyt häntä joskus ihan nättinä, mutta niin ne vuodet tekee tehtävänsä ja Chisukin on keski-ikäinen ryppykaulainen kurppa. Cheek sen sijaan on komistuneen ja miehekkään, mutta silti edelleen nuorekkaan näköinen ytm.
Siinä on kuvassa kaksi 34-vuotiasta suomalaisartistia.
Ketjun aiheen taustatarina on hieman omituinen; äitini sai ystävältään jonkun Ilta-Sanomien ristikkoliitteen, mutta kumpikaan heistä ei osannut täyttää jotain sanaristiä. Minä päätin huvikseni kokeilla, mutta minullakin kesti kauan päästä alkuun, sillä en ollut tunnistaa toista henkilöä kuvasta. Nimittäin Chisua, alias Christel Sundbergia. Olen pitänyt häntä joskus ihan nättinä, mutta niin ne vuodet tekee tehtävänsä ja Chisukin on keski-ikäinen ryppykaulainen kurppa. Cheek sen sijaan on komistuneen ja miehekkään, mutta silti edelleen nuorekkaan näköinen ytm.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Jos kuvan laatu jättää toivomisen varaa, kannattaa painaa hiiren oikeaa painiketta ja valita "view image" / "näytä kuva". Otin kuvan aika isolla resoluutiolla, niin näkyy kurpan rypyt tarkemmin.
Melanie Spicegirl Chisholmilla on asiaa esiintymisasuista ja sellaisesta
http://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-3869734/Mel-C-appears-slam-Little-Mix-second-time-provocative-outfits.html
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000001938197.html
"– Vaikuttaa siltä, että trendinä on nuorten seksualisoiminen todella nuorella iällä, Mel C sanoi."
"Elämme narsistisella aikakaudella – se on mennyt sata prosenttia huonompaan suuntaan kuin Spice girlsin aikaan. Se oli viattomampaa aikaa."
Hyvä, että jotkut edes "Näkevät" ja Oikeasti Tiedostavat millainen tämä aika on.. Ja mihin suuntaan ollaan menossa.. Mihin tämä kaikki vielä meneekään?.. =O
Mut joo, Kaikki Tiedostavat Yksilöt tuon ovat Tiedostaneetkin.. Ja ne jotka eivät ole, niin OiVoi.. ;P
Mä en varmasti tiedä mihin ollaan menossa enkä edes missä ollaan ja mistä ollaan tulossa.
Mel C joutuu herkästi itse tikun nokkaan koska ei ole "synnitön" edes nyt ja Spice Girls on noussut ja kellunut pinnalla kaikenlaisen muun kuin musiikin avulla. Jos sattuukin olemaan tuon viisikon vähiten löyhäpäisin niin silti ei vaan ole kaikkein uskottavin kriitikko. Tai ainakin herää epäilys siitä onko kritiikki asiaa kohtaan vai sitä kohtaan ettei enää itse ole hyötyjä.
Juuh.. Samat asiat tuli itselle mieleen.. Mutta eipä se totuutta kuitenkaan muuksi muuta, vaikka sitten joku/jotkut ottavat itse puheen aiheeksi vasta siinä vaiheessa, kun seon Itselle Edullista yms.. ;P
Jep ja tuossa kuvassa Chisulla on vielä kilo pakkelia naamassa.
Saitko ristikon täyteen? Ainakin omiin silmiin sen verran helppo, että ton tekisi minuutissa.
En ole ehtinyt jatkamaan, mutta voisihan sen illalla yrittää saada täyteen jos ei ole parempaakaan tekemistä.
Eikö naiset saisi siis ikääntyä ollenkaan?
Saa toki. Mutta sitten kun he ovat rumia niin kirjoitamme sen tänne palstalle. Emme suostu elämään valheessa.
Miksi se pitää kirjoittaa tänne palstalle? Veikkaus: sinulla ei ole muutakaan elämää tai olet katkera surkimus.
Näen vain asiat sellaisina kuin ne on.
No tuo nyt ei taas vastannut siihen, miksi asia pitää kirjoittaa palstalle...
Kirjoitan noin koska se on rehellinen mielipiteeni. Ja koska olen rehellinen minun on pakko kirjoittaa noin. En voi kirjoittaa mitään muuta.
Disappearerille...EI tätä kannata kommentoida tämä sitä samaa ikuista jankkaamista ja inttämistä mitä palstalla on ollut aina ja jatkuu niin kauan kuin Suomi24 palvelu on olemassa:D
Anna vaan palstapoikien kuppikunnan viihdyttää itseään näillä jutuilla.
Joo, näin mä oon ajatellutkin tehdä. :) palsta on ihan kiva paikka kun ohittaa nää tyhmät avaukset.
Ne hän on ihan eri laatusia ulkonäöllisesti Chisu ei ole kansikuvantytön näköinen koskaan ollut, taas cheek on ollut. Muutenkin kun cheekin ottaisit tuollaisen ärsty kuvan, kyllä niitä puimuja tulee 😂 ja ryppyjä.
Se on kyllä oikeasti sääli kuinka paljon huonomman näköiseksi naiset muuttuvat vanhetessaan. Toisaalta kyllä naiset itsekin sen varmaan tietävät ja turha kai siitä on enää muistuttaa, koska mitäs sille asialle voi.
Asia on ihan luonnollinen ku miettii sitä biologian kannalta. Nuoret naiset ovat useimpien miesten mielestä suorastaan huumaavan hyvän näköisiä. Näin täytyy ollakin, jotta miehet kiinnostuvat tullen tekemään aloitetta, yhdynnän mahdollistava erektio syntyy ja ihmiskunnan jatkuvuus on turvattu jälkikasvun myötä.
Nainen menettää suvunjatkamiskykynsä suht nuorella iällä suhteessa nykyiseen eliniän ennusteeseen ja samoihin aikoihin ja samoista syistä naisen seksikkyys alkaa rapista. Luonto on tarkoittanut, ettei vanha nainen edes harrastaisi seksiä, koska a) hedelmöittyminen ei ole enää mahdollista tai b) jos onkin, on riski syntyvän lapsen kehitysvammoille liian suuri. Luonto siis on järjestänyt niin, ettei miehen edes kuulu kiihottua sanotaanko nyt yli 35-40 -vuotiaista naisista.
Vastaan voi yrittää väittää, mutta se on yhtä turhaa kuin väittää maata littanaksi, vaikka tiede on se pyöreäksi osoittanut.
"Nuoret naiset ovat useimpien miesten mielestä suorastaan huumaavan hyvän näköisiä."
Tuo on muuten totta. Usein kun kaverimiehet ovat kehuneet jotain ihastustaan upean näköiseksi, niin naisena usein olen olettanut, että kyseessä on joku filmitähden tasoinen ilmestys. Sitten kun sen "upean ilmestyksen" näkee itse, kyseessä onkin aivan tavallinen tallustaja, jossa ei ole mitään erikoisen nättiä (joskus ollut jopa rumahko). Siksi olen aina ihmetellyt miesten naismakua.
Nuoruuden hohka on kauneinta naisessa. En tiedä tarkalleen mistä se johtuu. Ehkä siitä, että on kaikki nuoruushormonit (estrogeeni, kasvuhormoni, jne) tapissa eikä vielä ole mitään ikääntymisen merkkejä.
Hyvin sanottu ja täyttä totta! Silti monet varsinkin nuorina kauniit naiset jaksavat säälittävästi änkyttää vastaan. Kamunainen sentään on pystynyt myöntämään rusinoitumisensa, hän on jo 32 vuotta. Parikymppisenä miehiä pyöri ympärillä mihin hän ikinä menikään ja minunkin munani sai kovaksi pelkällä sormen kosketuksella. Nykyään hän on jo nuoruuden hehkunsa menettänyt ajat sitten ja sanoi olevansa hirveässä puutteessa.
Nainen kukkii vain pienen hetken ja sitten lakastuu hyvin nopeasti ja ne miehet, jotka kamunaisen kimpussa pyörivät 10v sitten katselevat jo 10-14v nuorempia.
Vanha nainen on seksuaalisesti vitsi, myös monissa elokuvissa aiheesta on väännetty huumoria kuten American piessä, se ATM tyyppi joutui panemaan Stiflerin kurppaäitiä
Vitsi? Eikös se käynyt ihan kuumana siihen naiseen.
Haluaisikohan se kamunaisesi ehkä panna kanssasi Nal? Vai avautuuko hän muuten vain puutteestaan sulle? Entä oma mielenkiintosi häntä kohtaan.. Saako omanikäisesi nainen sua enää kovaksi?
Ei minun ympärilläni ole koskaan miehiä pyörinyt, ja olen 23 vuotias nainen. Olen hoikka mutta kasvoistani ruma, joten siinäpä se syy tulikin. Se että on hoikka ja nuori, ei itsessään tee naisesta kiinnostavaa. Koska jos näin olisi, joutuisin hätistelemään miehiä pois ympäriltäni tämän tästä. Minua ei lähesty edes rumat miehet, ei yhtään kukaan.
Chisulla yks hyvä kappale baden baden ja muut on nais roskaa jossa nainen taas uhriutuu jännämiehelle
Vanha ja ruma
Silti, kun Chisulta ilmestyy uutta musiikkia, kuulija ei koskaan tiedä etukäteen, mitä sieltä on tällä kertaa tulossa.
Kun Cheekiltä ilmestyy uutta musiikkia, kuulija tietää jo etukäteen, että sieltä on taas tulossa sitä samaa omahyväistä ja itsekehuista ähinää kuin aina ennenkin.
Vain elämää:stä näkee että oikeasti rusinoitunut on Anna Puu, tanakoitunut ja tätiytynyt etenkin vartalosta. Chisuhan on meikittömänä ihan pikkutytön näköinen.
https://pbs.twimg.com/media/CkxnTmjWsAAp7Zf.jpg
http://static.iltalehti.fi/muoti/puu_musta_HRU_st.jpg
On kyllä pönäköitynyt pahasti tuo Anna Puu
Oho, ja mustan piti hoikentaa. Chisu taas:
http://static.iltalehti.fi/viihde/chisu_juttu_at1103_vi.jpg
Vitun pelle. Cheek panee ketä huvittaa ja sä vaan ime munaas:D
Ressukat tulette vielä tajuamaan jotain elämästä kuhan aikaa kuluu:)
Runkkaa siis Cheekin kuvalle. Tätä on epäiltykin.
Niin, Cheek kun sitä onkin parhaita nuoruusvuosiaan viettävä YTM, jolla riittää vientiä. Rahaa ja varallisuuttakin sillä taitaa olla enemmän kuin tarpeeksi, tuuhean ja hyvälaatuisen tukan lisäksi, niin siinäpä on jo koko paketti kasassa villin poikamieselämän viettoon.
Näkyikö siinä ristikkoliitteessä muuten Bicky Royal-miestä tai Luunmurskaaja-Kakea :)))))) tai haettiinko siinä missään sanaa "aisuri" :)))))) vihjeeksi olisi voinut sopia hyvin Ekin tai Timpan kuva :)))))))))))
Eipä näkynyt Penetrators MC:n porukkaa eikä Liljalaakson aisureitakaan. Mutta ideana varsin mainio, pilapiirtäjähän voisi muokata tuon kuvan Bicky&Aisuri saagan mukaiseksi tai laatia kokonaan uuden :)))))
Minusta taas toisinpäin. Minusta juuri Chisu on kaunis ja seksikäs, mutta Cheek ei ole mielestäni koskaan ollut hyvännäköinen.
Mielestäni nuoruus on kaunista sekä naisessa että miehessä. Mutta ei siihen pelkkään ulkokuoreen rakastuta. Rakkaus vaatii myös muuta ja ei sellainen suhde tule kestämään jossa kumpikin on vain ulkonäön tai seksin perässä. Kyllä te sitten ymmärrätte kun rakastutte, että ei sitä vanhenevaa kumppania voi vaan jättää tai haukkua..
"että ei sitä vanhenevaa kumppania voi vaan jättää tai haukkua.."
Jeps.. Aika harva osaa Oikeasti tämän jutun näin.. Eli Rakastaa sitä toista Itseään Oikeasti jne.. ;P
Tuo on ainakin NykyPäivänä ennemminkin Normi, kuin poikkeus.. Että siis käyttäydytään noin jne.. ;P
Sukupuolten välillä ei ole AikuistenOikeasti tässäkään asiassa väliä.. Molemmat SukuPuolet Outoilevat ja Persestelevät ihan YhtäLailla ja YhtäPaljon.. ;P
Yhteenveto: Totuus2017 panisi mieluummin Cheekkiä perseeseen kuin Chisua.
On se vaan komee. Atlanta vie Super Bowlin.
Rusinatussu:DDDDDDDDD
Kaikkea hyvää Cheekille. Hyvä ja reilu mies.
https://www.youtube.com/watch?v=WYf2vjCf0Eo&list=RDMMWYf2vjCf0Eo
https://www.youtube.com/watch?v=nxhnKMHRo_4
Cheek on vaan liian komee tähän maailmaan.
Mulla kaikki hyvin on.