Moni ihminen ottaa tietoisen riskin kuolla pyrkimättä kuitenkaan kuolemaan. Extremelajien harrastajat ovat tietoisia vaarasta menehtyä harrastuksensa parissa, sotilaat voivat kuolla sodassa, mutta sotivat siitä huolimatta. Poliisi, palomies ynnä muut lukuisat ammatin harjoittajat kohtaavat vaaroja päivittäin, mutta silti heitä pidetään ennemminkin sankareina ja nykyajan gladiaattoreina, kuin elämää halveksuvina itsemurhakandidaatteina. Missä on itsemurhan ja sankarikuoleman ero: halussa päättää elämänsä vai elää vaarasta piittaamatta, vai onko rajaa olemassa?
Tietoinen
Riski
9439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ei koskaan tiennyt muistomerkistään.
Sankareita, ja varsinkin kuolleita, tuodaan julkisuuteen usein heidän kuolemansa jälkeen, sitä ennenhän he eivät sankareita olleet, loogista?
Onkohan olemassa sankarikuolemaa, vai olisikohan se vain ulkopuolisten(siis ei vainajan) kehittelemä, luultavasti.
Tuntematon kiehtoo ihmistä, ja lähellä kuolemaa tuntee myös kiihkeämmin elävänsä, tämä on oma kokemukseni.
Tietty, mitä ammatteihin tulee, suora vertaus itsariin ei päde, vaan poliisit ym. täytyy olla psyykkisesti tasapainossa.
Mitä kysyt itsemurhan erosta sankarikuolemaan; ensimmäiseen jo vastauksen annoit ja toiseen sankari ei enää ole sankaruuttaan juhlimassa.
Jotkut haluavat huomiota jopa äärimmäisin keinoin. Ihminen ei halua olla ilmaa - elää vailla muiden huomiota. Antakaa lapsillenne huomiota ja rakkautta etteivät he sitä äärimmäisin keinoin tavoittelisi. Toiset vaativat tätä enemmän toiset vähemmän.
Itse asiassa yritin tavoitella sitä, miksi itsemurha nähdään tuomittavana tekona yhteiskunnassa, kun taas esim vaarallisen ammatin harjoittaja tai extremeharrastaja vaan kuolevat ikäänkuin sallituissa puitteissa. Tuolla sankaruudella yritin vain korostaa suhtautumistavan erilaisuutta. Mutta kun nyt päästiin asiaan, niin mielestäni tietyt ammatit ja teot ovat saaneet sankaruuden leiman ja niiden myötä kuolleet usein leimataan sankareiksi tai uhkarohkeiksi, mutta tuskin kuulee sanottavan samaa itsemurhaajasta. Yritän kuvitella maailmaa, jossa ei ole ennakkokäsityksiä, uskontoa, moraalia tai muutakaan joka määrittelee ihmisten teot hyväksi tai pahaksi.
Ehkä itsemurha koetaan tuomittavaksi teoksi lähinnä niiden tunteiden vuoksi, joita se jättää jälkeensä. Itsemurhan tehneen lähiympäristö on yleensä erittäin järkyttynyt ja katkera tapahtuneesta, ja lisäksi he vielä kokevat monesti syyllisyyttä ja surua siitä, että läheinen oli niin onneton, että halusi riistää henkensä. Siihen liittyy siis muitakin negatiivisia tunteita kuin suru. "Sankarikuolemat" ovat tässä suhteessa erilaisia. Heidän kuolemansa jättää jälkeensä paitsi surun, joskus myös tunteen siitä, ettei kuolema ollut täysin turha (siis esim. palomiehet, ei niinkään extreme-harrastajat...). Lisäksi omaisten on kohtuullisen helppo uskoa, etteivät he olisi voineet auttaa ja että vainaja oli eläessään onnellinen. Näin ollen suruun liittyy enemmän positiivisia tuntemuksia kuin itsemurhatapauksessa.
Esimerkit lienevät kärjistettyjä, mutta pohjimmiltaan minusta ero on juuri halussa kuolla: itsemurha viestittää läheisille, että "te teitte väärin, olin onneton", vaikkei näin tietysti yleensä todellisuudessa ole.
Itsemurha on murhenäytelmä, kuolemaan johtanut persoonallisuuden vamma.
Extreme-harrastusten viehätys perustuu siihen että ne jättävät harrastajan riippuvuuskoukkuun. Niissä etsitään aina uusia omien rajojen ylityksiä, aina äärimmäisempiä efektejä.
Alkoholismin takana voi olla psyyken haavoja, ja itselääkintä johtaa käytännössä usein itsetuhoon. Samoin extreme-elämysten haussa voi olla taustalla tunnevammoja ja -kyvyttömyyttä, ja käytännössä riskilajeissa tapahtuu myös kuolemia.
Jostain syystä alkoholisteja suree vilpittömämmin kuin extreme-koukkuihin jääneitä.
voi olla taipumus, jota ohjaa geeni. Myös halu hankkiutua kuoleman vaaraan, johtuu geenistä. Extremessä haetaan adrealiini-elämystä. Jotkut kokevat tämän kuoleman pelon voimakkaampana kuin toiset. Extremen harrastajat usein kuvailevat tunnetta, jossa aistit terävöityvät ja lyhytkin aika tuntuu pitkältä. Saattaa olla aikamoinen elämys, jota ei jokapäivä koe.
Tulikin mieleen, että ilmeisesti ihmisten käyttäytymiserot johtuvat yksinkertaisesti erillaisesta aivokemiasta. Emme vain ymmärrä ihmistä, jolla on erillainen tunne elämä. Tuskin kukaan kapinoidakseen extremeä harrastaa. Kyllä ihmisen täytyy kuoleman kanssa leikkiessä todella nauttia tekemisestään. Nauttivathan jotkut sadismista ja masokismistakin.
Täysin vilpittömästihän ei tietenkään pysty näitä kummajaisia suremaan ja tunne-elämää sekin. Extreme on kallis harrastus ja sen harrastajilla ei mene huonosti, siksi varmaan ei niitä käy myöskään sääliksi. Ihmetyttää vain miksi täytyy kuolemalla pelleillä. Varmaan kestää viellä hetken ennen kuin extreme lasketaan pelihimon ja alkoholismin kanssa samaan ryhmään.
>> Extreme on kallis harrastus ja sen harrastajilla ei mene huonosti, siksi varmaan ei niitä käy myöskään sääliksi.
on hyvä aina katsoa, mitä hän ei sanonut.
Kirjoittaja mainitsee mm. psyyken haavat, vammat,kyvyttömyys ja itselääkintä.
Ehkäpä nämä ovat osasia kokonaisuudesta, jossa yksilö ei enää ole mitään, vaan systeemi, jossa lääkärit ym. mielenterveysihmiset hoitaa asiakkaitaan ja jakaa lääkkeitä.
Kautta aikojen heikot ovat sortuneet, mutta rikkaassa yhteistasa-arvo-yhteiskunnassamme he vain porskuttelevat.
En todellakaan vertaisi urheilua ja esim. alkoholismia keskenään.
Tietty psyyke on hetken tuote ja kun sitä tarpeeksi rasittaa, niin varmasti jokaisen voi murtaa.
Toiset vaan on luovuttaneet ennen kuin edes tosi ongelmat ilmaantui.
Surusta puheenollen uskaliaat ihmiset, ovatpa he nyt extremistejä tai mitä vaan, herättävät myös kateutta ympäristössään, koska he uskaltavat mutta sinä et.
Alkoholistit herättää sääliä.
Onko kirjoitaja siis vilpitön surussaan vai säälissään.
Yhtä kaikki, ei tarvita persoonallisuuden vammaa itse aiheutettuun kuolemaan.
Tästä esimerkkinä Earnst Hemingway kuoli oman käden kautta, miksi? koska hän olisi kuollut tuskalliseen sairauteen.
tavoiteltavan onnentilan, että voi harrastaa syvämeren sukellusta, tai kiivetä vuoren huipulle. Olet oikeassa extreme on myös yksi tapa osoittaa varallisuutta.