Pimeää energiaa ei ole

NöinTiedettäSuurempaa

http://yle.fi/uutiset/3-9255956

Tai sitten on

Tai niitä on jopa useita, ei ole vain yhtä pimeää energiaa ja pimeää ainetta.
Ulottuvuudet ja niiden välinen yhteys on erilainen. Jokaisessa on toisiin näkymätön materia ja energia.

Aika, Aika ei ole lineaarinen. Tiedämme itsekkin jo että aika ja valon nopeus voi muuttua ja sitä voi vääristää.

Tämä voikin johtaa musta-aukkoteorian ihan uuteen valoon.

22

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Godmodes

      Pimeän ulottuuvuuden voi pimentää eri aika.
      Mutta siinä on yksi sitä vastaan sotiva elementti.
      Koska teoriat loksashtaisi liian helposti yhteen, voiko aika polarisoitua?

      Minkälainen olento olisi vain energiaa? Sieluko?

    • Polariz

      Surkuhupaisaa, että kiihtyvän laajenemisen premissistä ollaan pidetty tähän asti niin tiukasti kiinni, että ollaan jopa keksitty sen helposti selittävä olematon energia. Nyt kun vihdoin ollaan lannistumassa energian löytymisen tutkimuksissa ja yksi näytöille rehellinen tutkija päättää peruuttaa hieman keskittymään itse havaintoihin jotka puhuvat laajenemisen puolesta, mutta laajenemistakaan ei löydykään. Enqvist kuittaa että tää nyt on vaan tälläne arvostettu, mutta lue änkyrä, jolla on tapana epäillä vähän kaikkea, siitä syntyy sitten pallottelua suuntaan ja toiseen.
      Saa nähdä kauan se pallottelu jatkuu ja lakaistaanko eriävä mielipide vähin äänin maton alle ja jatketaan avaruuden tutkimusta asetuksella jossa avaruus on kiihtyen laajentuva paikka.

      • KJHKJHKJH

        Et taida olla selvillä tieteen käytännöistä? Jokaista teoriaa arvostellaan ja nyt on saatu laajempaa aineistoa kuin ennen ja näyttö ei ole yhtä hyvää. Varmuus on tuonkin tutkimuksen mukaan 3 sigmaa, eli varsin hyvä, eli lähes 94 %. Ei kuitenkaan niin hyvä kuin tieteelliseltä teorialta vaadittaisiin.

        Aivan asiallinen uutinen, eikä edes ihan tuore.


      • Polariz
        KJHKJHKJH kirjoitti:

        Et taida olla selvillä tieteen käytännöistä? Jokaista teoriaa arvostellaan ja nyt on saatu laajempaa aineistoa kuin ennen ja näyttö ei ole yhtä hyvää. Varmuus on tuonkin tutkimuksen mukaan 3 sigmaa, eli varsin hyvä, eli lähes 94 %. Ei kuitenkaan niin hyvä kuin tieteelliseltä teorialta vaadittaisiin.

        Aivan asiallinen uutinen, eikä edes ihan tuore.

        Niin korkeintaan 3 ja lisäksi hiukkaset löytymättä.


      • WIMP

        Mitkä hiukkaset. Pimeä aine ja pimeä energia ovat kokonaan eri asioita.


    • kännipäälle

      Onhan se upeaa saada nobel kun keksitään käänipäiten jotain teorioita jotka sitten muuttaa par vuoden päästä.

      • einopeaarahaa

        Harvoinpa se Nobelin arvoinen löytö parin vuoden sisällä palkitaan. Useinhan Nobeleita jaetaan vuosikymmeniä sitten tehdystä tutkimuksesta, jonka tulokset myöhempi tutkimus on vahvistanut ja jonka merkitys on selvä.


    • Ressu1

      Kyse on kiihtyvästä laajenemisesta ...laajeneminen on faktas

    • Pentti8vee

      Hah hah, pimeää energiaa ja olemattomia aineita, alkuräjähdyksiä ja kiihtyvää laajenemista..... :-)

      Kuka täysijärkinen voi tuollaisiin uskoa?

      • aivan

        Eivät ole täysipäisiä.

        Eivät edes ole yksimielisiä siitä mikä laajenee ja minne.


      • Centt kirjoitti:

        aivan

        Eivät ole täysipäisiä.

        Eivät edes ole yksimielisiä siitä mikä laajenee ja minne.

        eikä se mitään laajenemista ole jos kappaleet liikkuu toisistaan kauemmaxi.


      • lkkklkllkklj

        Älä viitsi tulkuttaa, kun et mistään mitään tiedä. Kyse ei ole liikkeestä minkään koordinaatiston suhteen, vaan avaruuden kasvamisesta.


    • jenkkipurkkaa

      Tai venymisestä

      • hirnuuhumma

        Juu ja taipumisesta myöskin kaikkin suuntiin, välillä tulee mustista aukoista uusia alkuräjähdyksiä ja taas mennään miljoona kilometriä tunnissa...

        Ei helvetti ole täysijärkisen puuhaa noin uskoa.


      • TyhmäMikäTyhmä

        Kuka on väittänyt, että mustista aukoista tulee uusia alkuräjähdyksiä. Ei tule ainakaan tähän havaittavaan universumiin.


    • hehiihohaa

      Jos avaruus on joku iso erillinen "klöntti" jossain ikuisessa tyhjässä jutussa niin silloin venyminen on lähemp'änä totuutta kuin kasvaminen

    • ressu1

      se voi asiaan vihkiytymättömältä tuntua oudolta ja ihmeelliseltä jopa maagiselta..olisko mitään jos centti ja kumppanit olis esim lestaadiolais palstalla tms...siellä niitä oikean uskon asioita käsitellään...

    • pitkä.on.matka

      Eikö se ole yksi vitun hailee laajeneeko avaruus, ja kuinka paljon. Minulle ainakin riittää kun joskus tiedetään mitä lähimmän 20 valovuoden sisäpuolelta löytyy.

    • PääPyärällä

      Pitäkää hatuistanne kiinni; tässä mennään satoja kilometrejä tunnissa Maan pyörimisen takia Suomen korkeudella, kai satojatuhansia(?) kilometreja tunnissa Auringon ympäri ja miljoona kilometria tunnissa koko paska matkaa jonnekin.
      Kuka tällaista uskoo ja kuka nuo on mitannut?

      • Pääpyörällä ihmetteli >kuinka joku voi uskoa tällaiseen ja kuka on ne on mittannut< ninkuin joku jo kirjoitti tämä ei ole uskon asia, ne palstat on muualla. Muuten noi sun taivaankappaleiden nopeudet on hanurista, suutari pysyköön lestissään.


    • NytMittaamaanKaikkiVaan

      Hyvä hra Alderban on nyt hyvä ja esittää oikeellisemmat laskelmat aurinkokuntamme nopeuksista.
      Näemme sitten siitä Hänen suutarintaitonsa.
      Eiväthän nämä todellakaan ole uskon asioita.

      • HraBetelgeuze

        Onko itsellesi liian vaikea laskea Maan nopeus Auringon ympäri? Peruskoulumatiikka ja riittävän näytön omaava taskulaskin riittävät.

        Karkea laskelma.
        Maan etäisyys Auringosta on n. 150 000 000 km. (Heitto vasta neljännessä numerossa) Kun etäisyyden kertoo 2 piillä (6,28) saa kehän. Sitten vaan jakamaan kehän kilometrimäärä vuoden tuntimäärällä, niin aprikoos, saadaan Maan kiertoratanopeus melkoisen tarkasti. Radan pienen elliptisyyden johdosta se tietenkin vähän vaihtelee.
        Pitäisi tulla tulokseksi osapuilleen 107 000 km/h.
        Aurinkokuntamme nopeus Linnunradassa on vähän epätarkemmin määriteltävissä, mutta suuruusluokka on 800 000 km/h.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      118
      7024
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      110
      4782
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      59
      4036
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3374
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      699
      2125
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      241
      1495
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1378
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1358
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      53
      1316
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      982
    Aihe