Valvontakamerat koulun pihoille.

Mikä on tämä "kiva koulu hanke" kouluilla.Usein kuitenkin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista välitunneilla.Opettajien tulee valvoa välitunnit,ennalta ehkäistä mahdollisia tapaturmia ja puuttua kiusaamisiin heti, mikäli sellaista näkee, eikä kääntää selkäänsä pois .Kiusaamiset jättää ikuiset arvet ihmiseen, niitä ei voi unohtaa. Alaluokka on tärkeä, hyvä ilmapiiri luokassa on tärkeintä, mitä voi olla.Opettajan opetus ja suhtautuminen oppilaisiin oikeudenmukaisesti kannustaen luo hyvän ja luottamuksellisen hengen luokkaan.Ikävää on tapaukset, jotka sattuvat useinkin välitunneilla on lyömisiä ja potkimista, joihin olisi puututtava heti ja selvitettävä tilanne.
42360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Kiva koulu hankkeet kaatuu pitkälti koulun sisäisiin erimielisyyksiin. Tiheämmin oppilaille voisi opettajat ja viranomaiset pitää keskusteluja. Koulu kiusaaminen voi johtaa rikosilmoituksen kautta syytäjälle asti ja kiusaaja/opettaja voi saada syytteen. Kiusaaja ja opettaja voi saada huomattavan korvaus summan maksettavaksi ja ainaskin joksikin aikaan mieleensä muistutuksen aikaan saamisestaan.

Äänestä

Välitunneilla kuuluu olla aina välitunti valvoja, jokin opettajista vuorollaan.On pahoinpitely tapauksia, jossa ei ole ollut opettaja valvonta vuorossa. Siittä olisi tullut syytteet koululle ja ankarasti.Se on jo monen vuoden takaa.

Äänestä

Surulliseen suuntaan menisi, jos jossain vaiheessa todettaisiin että onhan siellä ne valvontakamerat... Enemmän pitäisi panostaa kasvatukseen kodissa ja koulussa.

Äänestä
  • nim.3plus11. käyppä sinä sanomassa kasvatusoppeja siellä kodissa!

    Äänestä

Sauvosaasen koululla on valvotakameroita jotka kuvaa piha,-ja leikkialuetta. Taitaapi olla et 24/7 kuvaus olisi käytössä, ihan vaan ilkivallan vuoksi. Lapset ja vähän isommatkin kun ruukaa oleskella ja leikkiä koulun pihalla.
Taisivat myös Syväkankaan koulullekkin laittaa?

Äänestä
  • Sauvosaaren koulussa ei ole enää koulutoimintaa,sehän tulisi purkaa pois .Aivan sama jos siellä ilkivaltaa tehdään, eihän se ole kuin materiaalia,. Toiminnassa olevilla kouluilla tulisi olla valvojia, jotka katsovat oppilaiden perään, että ei mitään pahoinpitelyä pääsisi tapahtumaan koululaisille.Mielestäni pitäisi antaa varoitus oppilaalle, joka käyttäytyy väkivaltaisesti toista syytöntä oppilasta kohtaan ja aiheuttaa hänelle vaurioita.

    Äänestä

  • kiusaustenkoulu kirjoitti:

    Sauvosaaren koulussa ei ole enää koulutoimintaa,sehän tulisi purkaa pois .Aivan sama jos siellä ilkivaltaa tehdään, eihän se ole kuin materiaalia,. Toiminnassa olevilla kouluilla tulisi olla valvojia, jotka katsovat oppilaiden perään, että ei mitään pahoinpitelyä pääsisi tapahtumaan koululaisille.Mielestäni pitäisi antaa varoitus oppilaalle, joka käyttäytyy väkivaltaisesti toista syytöntä oppilasta kohtaan ja aiheuttaa hänelle vaurioita.

    saaren koulu. http://www.kemi.fi/palvelut/koulutus/sauvosaaren-koulu/

    Äänestä


  • nimimuutos kirjoitti:

    nimi muutettu Sauvosaaren koulu, entinen keskuskoulu.

    Kyllä se oli minun nuoruudessani Sauvosaaren kansakouluntalo ja sittemmin Sauvosaaren kansakoulu. Sie vissiin opiskelit siinä viereisessä puutalossa? Apukouluksi sanottiin. http://www.kemi.fi/palvelut/koulutus/sauvosaaren-koulu/historia/

    Äänestä

  • Nyt kannattaisi luoda kiva koulu, jossa on kiva opiskella.Edellä oleva syyttely ei tuo hyvää mainosta Kemin peruskouluille.On aivan sama mikä on koulun nimi, kunhan oppilailla vain olisi kiva olla koulussa.Apukoululuokkaan nykyisin erityisluokka tarvittaisiin oikeudenmukaisia ja asian tuntevia opettajia ja ohjaajia, jotka ohjaavat oppilasta eteenpäin. Kaikki me olemme erilaisia, kaikkiin ihmisiin tulee suhtautua kunnioittavasti, niin saa varmaan takaisin kiitosta ja hyvän mielen molemmille.

    Äänestä

  • oppi-ikä kirjoitti:

    Nyt kannattaisi luoda kiva koulu, jossa on kiva opiskella.Edellä oleva syyttely ei tuo hyvää mainosta Kemin peruskouluille.On aivan sama mikä on koulun nimi, kunhan oppilailla vain olisi kiva olla koulussa.Apukoululuokkaan nykyisin erityisluokka tarvittaisiin oikeudenmukaisia ja asian tuntevia opettajia ja ohjaajia, jotka ohjaavat oppilasta eteenpäin. Kaikki me olemme erilaisia, kaikkiin ihmisiin tulee suhtautua kunnioittavasti, niin saa varmaan takaisin kiitosta ja hyvän mielen molemmille.

    "On aivan sama mikä on koulun nimi, kunhan oppilailla vain olisi kiva olla koulussa."
    Kyllä uusien asioiden oppiminenkin on tärkeää. Se saattaa joskus jopa ylittää kivan olon tavoittelun.

    Äänestä

Karihaaran koulu on kiva koulu ja kiusaamista tapahtuu joka päivä koulussa ja koulumatkalla. Kiusaanjan perhe ei usko että 'meidän' poika tekee mitään :( Kannattas uskoa ennenkuin mitään peruuttamatonta tapahtuu ja on kyse 3 luokkalaisesta vasta :( ja muitakin on ..

Äänestä
  • Sinun täytyy ilmoittaa rehtorille asiasta,ei saa jättää käsittelemättä.Ajattele lastasi, miten hän kärsii, ei ole mukava käydä koulua, kun on näin asiat.

    Äänestä

  • Vaikka nuo kiusaajat ovat pieniä lapsia, niin ehkä he käsittäisivät, jos heile selitäisi ett elämä ei ole siinä ja nyt vaan elämää o vuosikymmeniä edessäpäin heillä, ja kuinka he kehtaavat elää. Jos vaikka perustavat jonkun yrityksen, niin tuotteita voi olla vaikea saada kaupaksi, kyllä se muistetaan ja tiedetään, että olivat kiusaajia. Voi olla ettei valita työhön sen takia... Kun meillä on nyt viritelty vanhoja luokkakaverijuttuja niin kyllä on ihanan vapauttava olo, kun tiedän että minä en kiusannut ketään, ja olen saanut sydänlämpöisiä terveisiä ja ollut kivoja kohtaamisia, vaikka en koulussa ollut erityisen suosikkioppilas, ihan vaan tavallinen. Kiusaajat eivät ole kehdanneet noihin tilaisuuksiin tulla eikä keskusteluihin ja muisteluihin osallistua.

    Äänestä

  • Sinä et nyt oikein ymmärrä tilanteen vakavuutta, kun et ole tullut kiusatuksi.Nyt alkaa jo päiväkoti iässä kiusaaminen,johon olisi heti puututtava.Sitten jatkuu kouluikäiseen, johon voi olla monia eri syitä.Lapsen kaikki kehitysvaiheet tulee ottaa huomioon niin kotona kuin päiväkodissa.Ei voi selittää niin kuin edellä , että elämää on vuosikymmeniä edessä päin kiusaajille eikä myöskään kiusatuille. Se voi päättyä myös hyvinkin nuorena koulukiusaajan toiminnasta kiusatulle.

    Äänestä

  • Kun opettaja koululuokalle puhuu viisaasti, niin on Mahdollista että sanoma omaksutaan. Varsinkin siinä vaiheessa, kun ei vielä murrosikä jyllää.
    Asia sinänsä on sellainen ettei riitä kun siihen kerran puuttuu, koko ajan tulee olla valppaana. Aina tulee uutta ja uutta.

    Äänestä

  • Minun mielestäni tulee laittaa käytäntöön varoitukset oppilaalle koulun rehtorin toimesta. Ensimmäisen luokan opettajan merkitys on ensiarvoisen tärkeää,miten hän ottaa oppilaansa vastaan ja opettaa heitä käytös tavoillaan .Luokassa on myös koulunkäyntiohjaaja, jonka merkitys on myös tärkeä,hän toimii opettajan aisaparina.Tulevina vuosina ei ole ongelmia, mikäli onnistutaan ensimmäisellä luokalla ilman kiusaamisia toisia oppilaita kohtaan. Varoitukset tulisi mielestäni tulla 3 luokalta lähtien.

    Äänestä

  • ymmärränKyllä kirjoitti:

    Kun opettaja koululuokalle puhuu viisaasti, niin on Mahdollista että sanoma omaksutaan. Varsinkin siinä vaiheessa, kun ei vielä murrosikä jyllää.
    Asia sinänsä on sellainen ettei riitä kun siihen kerran puuttuu, koko ajan tulee olla valppaana. Aina tulee uutta ja uutta.

    Onko suomi sinun äidinkielesi?

    Äänestä

  • ihmettelijämieshenkilö kirjoitti:

    Onko suomi sinun äidinkielesi?

    Miksi kysyt, onko äidinkieleni suomi?

    Äänestä

  • en_ymmärrä kirjoitti:

    Miksi kysyt, onko äidinkieleni suomi?

    ihmettelijäMieshenkilö ei ole vieläkään selittänyt kysymystään, joten on vähän hapuilevaa antaa vastausta. Nämä kommentithan ovat keskustelukieltä, mutta koska mukana ei ole ääni, pitää esimerkiksi painotukset ilmaista muilla keinoin. Kyseessä on siis tarvittavilta osin eräänlainen foneettinen transkriptio. Äidinkieleni on ruotsi, mutta hallitsen kyllä suomen kielen ja sen nyanssit. Taidan varsin hyvin norjaa, ja pärjään jotenkuten Tanskassakin. Saksankielen hallitsen melkoisen hyvin, sehän on helppo kieli, mutta englantia täytyy koko ajan harjoitella lisää, että pysyisi sen muutoksien perässä. Harmittaa, kun osaan italiaa kovin vähän, tv:stä on tullut kiinnostavia ohjelmia, mutta siinä menettää paljon, kun pitää seurata tekstitystä eikä pysty kokemaan kaikkia kasvonilmeitä. Olen osannut muitakin kieliä, mutta niitä ole tullut viime vuosina puhuttua, olen unohtanut niistä paljon.
    Voit kysyä lisää, jos ei tämä vastaus riitä.

    Äänestä

  • imettelijäMieshenkilölle kirjoitti:

    ihmettelijäMieshenkilö ei ole vieläkään selittänyt kysymystään, joten on vähän hapuilevaa antaa vastausta. Nämä kommentithan ovat keskustelukieltä, mutta koska mukana ei ole ääni, pitää esimerkiksi painotukset ilmaista muilla keinoin. Kyseessä on siis tarvittavilta osin eräänlainen foneettinen transkriptio. Äidinkieleni on ruotsi, mutta hallitsen kyllä suomen kielen ja sen nyanssit. Taidan varsin hyvin norjaa, ja pärjään jotenkuten Tanskassakin. Saksankielen hallitsen melkoisen hyvin, sehän on helppo kieli, mutta englantia täytyy koko ajan harjoitella lisää, että pysyisi sen muutoksien perässä. Harmittaa, kun osaan italiaa kovin vähän, tv:stä on tullut kiinnostavia ohjelmia, mutta siinä menettää paljon, kun pitää seurata tekstitystä eikä pysty kokemaan kaikkia kasvonilmeitä. Olen osannut muitakin kieliä, mutta niitä ole tullut viime vuosina puhuttua, olen unohtanut niistä paljon.
    Voit kysyä lisää, jos ei tämä vastaus riitä.

    Todella yhä minua kiinnostaisi tietää, mikä kavalsi sen, ettei suomi ole äidinkieleni. Olen luullut olevani niin hyvä siinä...

    Äänestä

Valvontakamerat ei kuvaa valitettavasti joka paikkaan piha-alueilla. Löytyy aina se katve-alue. Opettajien määrä ei riitä mitenkään välitunnilla seuraamaan kuolualuetta. Rikosilmoituksen tekeminen saa kotona ja koulussa aikalailla huomiota. Suosittelen tekemään rikosilmoituksen jonka lapsi joutuu koulu/tarhakiusatuksi.

Äänestä
  • Ensi sijaisesti pitäisi opettajan pyrkiä selvittämään tilanne koulussa oppilaiden ja heidän vanhempiensa kanssa.Mikäli tässä ei saada kiusausta loppumaan, niin sitten täytyy muilla keinoin saada loppumaan kiusaaminen.Tämä on nimen omaan koulun asia selvittää, koska tämä kiusaaminen tapahtuu koulussa.Tässä ei ole mitään hävettävää, tässä nyt ajateltaisiin vain oppilaan parasta, jotta lapsen /koululaisen päivät olisivat turvallisia.Olisi hyvä jos opettajia olisi välitunnilla enemmän kuin yksi, eikä aina sitäkään ole.

    Äänestä

Koulujen sisäisesti kun kiusaamistapauksia tutkitaan, vähätellään koko asiaa. Valtakunnaliset ohjeet on laadittu ja ne on samat ympäri suomen "kiva koulu" hankkeessa.

Äänestä
  • Mitenkä kiusaaminen valvontakameroissa näkyisi?

    Äänestä

  • ni-mi-m kirjoitti:

    Mitenkä kiusaaminen valvontakameroissa näkyisi?

    "Mitenkä kiusaaminen valvontakameroissa näkyisi?"
    Fyysinen kiusaamien, esim. potkiminen, lyöminen, töniminen, näkyy selvästi valvontakameroissa. Myös henkinen kiusaaminen näkyy lasten eleissä ja liikkeissä. Hyvin usein henkiseen kiusaamiseen liittyy myös fyysinen kiusaaminen. Sillä tavalla se näkyy.

    Äänestä

  • Juurikin nämä asiat esimerkiksi kameroista näkyy.

    Äänestä

Ketjua lukiessa ihmettelin kun koulua ja opettajia syyllistetään, ja ihmetellään kun lapset kiusaa toisiaan. Jospa te vanhemmat alkaisitte viimeinkin kasvattamaan lapsianne. Ennen oli kotonakin jonkinlainen moraali. kuri ja järjestys ja lapsikin joutui jonkinlaiseen vastuuseen tekemisistään.

Nyt eletään kuin siat pellossa vanhemmat kotona, ja lapset koulussa. Jos opettaja kurittaa vanhemmat ovat lakimiehen kanssa kimpussa. Suurin syy epäjärjestykseen on. Nyt ovat vanhempina ne jotka saivat aikoinaan uuden modernin vapaan kasvatuksen tässä on tulos.

Äänestä
  • Nyt ei kuitenkaan voi yleistää pahoja perheitä, sillä on myös hyviä perheitä.Eikä myöskään vanhempina ole nykyään vapaan kasvatuksen saaneet vanhemmat. On myös vanhempia ,jotka ovat saaneet hyvän kasvatuksen ja osaavat kasvattaa kyllä lapsensa asiallisesti hyville tavoille, ei kiusaamiseen. Olisi hyvä jos olisi valvontakamerat, koska opettajat eivät aina jouda seuraamaan kiusaamisia eikä vaaratilanteita koulun pihoilla, mikäli ovat valvomassa oppilaitaan.Toivomukseni olisi, että seurattaisiin enemmän oppilaiden puuhastelua välitunnilla ja leikitettäisiin lapsia erilaisilla liikuntatuokioilla ja leikeillä, näin vältyttäisiin kiusaamisilta ja saataisiin myös syrjään vetäytyvät lapset mukaan.

    Äänestä

  • Jos luokalla on oppilaita, joita ei ryhmätöissä koskaan valita mukaan ryhmiin, opettajan pitää järjestää ryhmät.
    Valitsemattomuus ei ole välttämättä kiusaamista, mutta se sattuu kovasti.

    Äänestä

  • Aina kun valitaan johonkin ryhmiin tai peleihin, tulee opettajan valita oppilaat.

    Äänestä

  • eitulesyrjäytetyksi kirjoitti:

    Aina kun valitaan johonkin ryhmiin tai peleihin, tulee opettajan valita oppilaat.

    Varsinkin kun valitaan pallopeli yms. -ryhmiin. Mutta koska opettajat mukavuudenhalusta pitävät kiinni vanhasta kapteeni-perinteestä puolustellen sitä sillä, että näin joukkueista tulee tasapuoliset (mitä merkitystä sillä on?) niin voisi ottaa sellaisen valinnan, että kumpikin kapteeni valitsee vuorollaan 2 parasta itselleen, ja loput jaetaan a, b, a, b... Näin tulee parhaat palkituksi ja huonoimpia ei nöyryytetä.

    Äänestä

  • Aivan hyvä niin!

    Äänestä

  • Ryhmätyö voi olla erittäin hyvä tapa oppia, tai se voi olla kamalaa kärsimystä jollekulle jota ei ole haluttu ryhmiin tai on pakotettu johonkin jossa juuri on kiusaaja.

    Äänestä

  • Opettajan tehtävä on laittaa oppilaat oikeisiin ryhmiin ja kiusaaja kuriin.

    Äänestä

  • Hyvä ryhmähenki oppilaiden keskuudessa onnistuu myös oppilailla laittamalla myös yksi häirikkö oppilas kuriin. Vaatii hyvän opettajan tai koulunkäyntiohjaajan, joka luo hyvän turvallisen ja kannustavan ilmapiirin pohjaksi.

    Äänestä

  • Ei ne jaksa enää koulussa vaivautua tällaiseen. Eikä opettajista tällaiseen ole eikä ohjaavista avustajista.Joskus on ollut ohjaajia ja opettajia, jotka ovat saaneet luokan pysymään järjestyksessä, ei enää ole sellaisia valitettavasti.

    Äänestä

  • Opettajat ja ohjaajat valvokaa oppilaita välitunnilla, ennalta ehkäiskää tulevia vaaratilanteita varoittamalla oppilaita.Teidän tehtävänne on valvoa välitunnit, eikä seurustella toistenne kanssa!

    Äänestä

  • ryhmäjakonöyryytys kirjoitti:

    Varsinkin kun valitaan pallopeli yms. -ryhmiin. Mutta koska opettajat mukavuudenhalusta pitävät kiinni vanhasta kapteeni-perinteestä puolustellen sitä sillä, että näin joukkueista tulee tasapuoliset (mitä merkitystä sillä on?) niin voisi ottaa sellaisen valinnan, että kumpikin kapteeni valitsee vuorollaan 2 parasta itselleen, ja loput jaetaan a, b, a, b... Näin tulee parhaat palkituksi ja huonoimpia ei nöyryytetä.

    Tuo olisi hyvä systeemi. Parhaat saisivat ansaitsemansa tunnustuksen.

    Äänestä

Miksi tarvitaan maksullinen KIVAhanke? Onhan joka koululla ammattimainen henkilökuntà?

Äänestä
  • "KiVa-resurssikoulut tarjoavat KiVa-kouluille maksullista ohjausta KiVa Koulu® -ohjelman käytössä."
    Paljonkohan se maksu on ja onko sen väärti?

    Äänestä

  • Onko Kemin koulut siis siinä mukana ja mitä apua siitä on?
    Asiahan on kyllä sellainen, että apu on tarpeen ottaa jos vaan apua saa.
    Ja mistä rahoista Kiva-maksu otetaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kivaksikoulu kirjoitti:

Mikä on tämä "kiva koulu hanke" kouluilla.Usein kuitenkin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista välitunneilla.Opettajien tulee valvoa välitunnit,ennalta ehkäistä mahdollisia tapaturmia ja puuttua kiusaamisiin heti, mikäli sellaista näkee, eikä kääntää selkäänsä pois .Kiusaamiset jättää ikuiset arvet ihmiseen, niitä ei voi unohtaa. Alaluokka on tärkeä, hyvä ilmapiiri luokassa on tärkeintä, mitä voi olla.Opettajan opetus ja suhtautuminen oppilaisiin oikeudenmukaisesti kannustaen luo hyvän ja luottamuksellisen hengen luokkaan.Ikävää on tapaukset, jotka sattuvat useinkin välitunneilla on lyömisiä ja potkimista, joihin olisi puututtava heti ja selvitettävä tilanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu