Ilmeisesti tarkoittaa kotona oleskelua.
Mutta tällä täytyy olla joku mukamas hienompikin merkitys. Eihän tuota sanaa mainoksessa muuten olisi käytetty.
'Kotoilu' mainoksessa
4
213
Vastaukset 4
- neuvokasta
Ei siinä pelkkä oleskelu riitä. Jotta mainostajalla olisi kaikupohjaa, täytyy sanaan "kotoilu" sisällyttää myös kotona tapahtuva erilaisten tavaroiden kanssa puuhailu. Noita tavaroita mainostaja mainostaa. Kaikkein parhaita tavaroita kotoilussa ovat mainostajan kannalta tietenkin lyhytikäiset tavarat.
- Reality-Check
Hienolta kuulostava eufemismi ihan tavalliselle ja perinteiselle neljän seinän sisällä nysväämiselle.
Kysyttäessä "mitä teit/teet?" voi kertoa "kotoilevansa" synnyttäen mielikuvan tunnelmallisesta puuhailusta tyyliin strömsö, coolin strömsöambientin soidessa hiljaa taustalla, suupielet maireasti korvissa kuin puuseppä-Jimillä ikään, tai romanttisesta höpöilystä ja söpöilystä puolison kanssa. SoMe:eenkin voidaan joitan kivoja kuvia laittaa. Ja kaikki sujuu kuin, no, strömsössä ikään kulunutta sanontaa lainaten.
Ja paskat. Tavallista nyhjäämistä ja sohvaperunointia oikeassa todellisuudessa.Eli siis kun ns. nykyajan kiireinen ihminen (töissä mainostoimistossa tai IT-alalla) pääsee vähäksi aikaa sohvalleen istahtamaan, hän kotoilee?
- koti_hommia
Yritetään yliromantisoida kotihommia. Työtä ne on kotityötkin.
Mitään suurta ihanuutta ole tiskata, pyykätä, imuroida, viikata, roudata roskia, yms... kotihommia kaikki.
Ikään kuin mitätöidään kotityön arvo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802047Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661259Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu271105- 1411038
- 95794
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa131790- 45717
- 60690
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63672- 61656