Kemijärven biotehdas on erittäin kannattava

Kemijärven biotehdas on erittäin kannattava investointi
Olli Dahl, puunjalostustekniikan professori.

Aalto-yliopiston puunjalostustekniikan professori Olli Dahl pitää hyvin todennäköisenä, että Kemijärven biotehtaan investointipäätös tehdään ja se toteutuu. Raaka-ainetta on saatavilla lähialueilta ja uusilla tuotteilla, kuten mikrokiteisellä sellulla on professorin mukaan rajattomasti käyttötapoja.

– Nyt kun rahoittaja on löytynyt, uskon että tästä tulee erittäin kannattava, sopivan kokoinen, kestävä biotalouden yksikkö.

Professori Dahl ei näe mitään sellaista estettä, joka voisi vielä kaataa Kemijärven biotehdashankeen.

– Tämä tuoteportfolio mitä Boreal Bioref tehdas tulisi tekemään, poikkeaa huomattavasti siitä bulkkiportfoliosta, mitä näillä muilla havusellutehtailla on esimerkiksi Suomessa.

Tärkeimpänä uutena tuotteena professori mainitsee mikrokiteisen selluloosan.

– Kun kysymyksessä havusellupohjainen tehdas, sille löytyy perinteisellekin tuotteelle markkinat mutta tämä mikrokiteinen selluloosa tulee pitkässä juoksussa olemaan se tähti, joka tulee erottamaan tämän tehtaan muista ja lisää sen kannattavuutta tulevaisuudessa.
Isompi ja kannattavampi

Kemijärven entiseen sellutehtaaseen verrattuna uusi tehdas olisi vähintään puolet suurempi.

– Samoin voitto. Ja kun mukaan tulevat vielä nämä uudet tuotantosuunnat, niin sehän tulee olemaan erittäin kannattava yksikkö, Dalh suitsuttaa.

Dahlin mukaan Kemijärven vanhan sellutehtaan tuotanto oli noin 220 000 tonnia vuodessa. Uuden tehtaan tuotanto olisi nousemassa 400 000 - 450 000 tonniin vuodessa. 780 miljoonan investointia Dalh pitää kohtuullisena.

– Se on hyvin kohtuullinen investointi kun sitä vertaa siihen, kuinka paljon se tuo alueelle hyvinvointia ja kuinka paljon se tuo voittoa.

Dahl korostaa, että Kemijärvelle suunnitellun biotehtaan koko on optimaalinen raaka-aineen saatavuuden näkökulmasta.
2091560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 209

Vanhimmat

Niinpä!
Kemin Kaidin biopolttoainetehdasviritelmää on lapinmedioissa hehkutettu joka välissä, (vapo hylkäsi kertaalleen kannattamattomana) taasen kemijärven hanke on pidetty visusti näpeissä/salassa ja lopputulos hankkeista alkaa olla jo näkyvissä.
Niissä on nimittäin iso ero:
Kemijärven hanke perustuu kasvavaan kysyntään ja on vaihtoehto sellaisille kuiduille, joilla on vakiintunut hintataso. Laskelmien mukaan pystytään tuottamaan tulosta nyt tiedossa olevilla, todellisilla hinnoilla.
Kemin tehdas perustuu odotuksiin vertailutuotteiden (joita myös aiotaan korvata) hinnan noususta roimasti, jotta sen tuotanto kannattaa, tai aloittamisen myötä nopeasti alenevasta tuotantokustannusten tasosta. (Julkisen yhtiön johdon lausunnon mukaan koottu käsitys.)
Eli toinen hanke perustuu olemassa oleviin faktoihin ja toinen olettamuksiin.

Äänestä

Näin varmasti kuten professori perustelee.
Toivottavasti molemmat toteutuu, saadaan töitä monelle sektorille ja sitäkautta nuorille rakennuspalikoita asettua asumaan pohjoiseen.

Äänestä
  • Eiku osakeanti pystyyn. Kyllä se muuan sata miljoonaa€ löytyy. Kinuskit luvanneet jo yli puolet pääomasta(400 m€) toinen mokoma lisää rahaa niin kuokka iskeytyy maahan.

    Äänestä

Kiinalaisten näkemyksen mukaan tärkeintä on, kuinka halvalla se pystyy tuottamaan, se ratkaisee tuleeko tehdas, vai ei. Pitää pystyä tuottamaan samalla hintatasolla, kuin mitä Venäjällä.
Eli ei kannata vielä juhlia tehdasta, se on vielä pitkässä juoksussa.

Äänestä
  • Kaupungin pitäisi keskittyä Suomun matkailun kehittämiseen! Onhan laulu "vain Suomulta vaan, mä vastauksen saan..."

    Suomu on yhteinen kotimme!

    Äänestä

  • Ei kannata oikoa mutkia suoriksi.
    Venäjän hintataso ei ole määräävä tekijä, toimintavarmuus, logistiikka, laatu/hinta ovat ne ensisijaiset tekijät!

    1Äänestä

  • Keiteleen palkat ja halpa puu ovat menestymisen edellytykset.

    Äänestä

  • navetastakajahtaa kirjoitti:

    Ei kannata oikoa mutkia suoriksi.
    Venäjän hintataso ei ole määräävä tekijä, toimintavarmuus, logistiikka, laatu/hinta ovat ne ensisijaiset tekijät!

    No minä nyt uskon sitä kiinalaista varatoimitusjohtajaa joka sanoi hintatason olevan määräävä tekijä asiassa.

    Äänestä

  • Olitko paikan päällä kuuntelemassa?
    Paikan päällä olleena tiedän mitä puhuttiin ja että monilla toimittajilla on aina tapana kirjoittaa oman näkemyksensä mukaisia juttuja ja irroittaa lausuntoja asiayhteyksistään!

    Äänestä

Kemijärvellä tulee isot työt.
Rautatie terminaalikin joutuu rakentamaan tavarakuljetukselle tehtaan viereen. Ja myös polttoaineille varastointia varten valtavat säiliöt.
Kun kauppalehden mukaan tehdas pystyy tuottamaan 50.000.000 litraa polttoainetta vuodessa.

Äänestä

Yksi aivan selkeä asia on vielä selvittämättä, eli mistä saadaan asunnot kaikille tehtaassa työskenteleville ja etenkin rakennusaikaiseen rakentamiseen tarvittavaan vuokramajoituksen?
Kun hanke varmistuu, niin sen jälkeen Kemijärvellä alkavat asuntojen myyjien ja niiden vuokraajien kulta-ajat.
Tällä hetkellä hintataso on noin 400/500 €/m2 mutta sesongin aikana luultasti tuplat kalliimpia. Viisas ostaisi jo tällä hintasolla ja tuplaisi rahansa, mutta eihän Kempassa viisaita sijoittajia olekkaan. Rahattomia haavelijoita sen sijaan siellä riittää.

1Äänestä
  • No siinäpä kaupungilla on investointi kohde.
    Toivottavasti tajuavat kaupunginhallituksessa, että kohtuudella rakentamaan niitä asuntoja, eikä ahneudella...

    Äänestä

  • Siinä siinä taas joku sallanpoju märehtii liian isoja asioita pienessä päässään.

    Äänestä

  • 3plus2 kirjoitti:

    Siinä siinä taas joku sallanpoju märehtii liian isoja asioita pienessä päässään.

    Jos minua tarkotat?
    Asun kaukana Sallasta. Ja yhtä kaukana Kemijärveltäkin..
    Poju!

    Äänestä

  • 3plus2 kirjoitti:

    Siinä siinä taas joku sallanpoju märehtii liian isoja asioita pienessä päässään.

    Sinä et asuisi Kemijärvellä, jos sulla olisi vähääkään järkeä nupissasi.

    Äänestä

Samainen Dahl kertoi jo tammikuussa 2008 Heikki Nivalan kanssa kuinka kannattavaa olisikaan liukoselluun siirtyminen Kemijärven silloisella sellutehtaalla. Tehdas räjäytettiin kuitenkin kannattamattomana maan tasalle melko pian, eikä Nivala päässyt eduskuntaan. Sama Dahl on vuosien varrella kehunut Kainuun, Kuopion jne ,jne Biohankkeet erittäin kannattaviksi, siis kaikki rajastaan. Hänen professorilausunnoilla on nyt kysyntää, kun saadaan erittäin uskottavalta taholta lausunto, joka sinänsä ei perustu mihinkään laskelmiin, varsinkaan Kemijärven kohdalla, kun tehtailija on vielä hukassa, samoin tuotteet joita jalostettaisiin ja myytäisiin. Sen verran tiedetään että Kiinaan ainakin menisi jonkin verran, jos hinta olisi kilpailukykyinen.
Kemistit, puumiehet on erikseen. Taloustiedettä kaivataan laskelmin ja sen mukaisin lausunnoin. Varsinkin todelliset rahoittajat.KAIPAAVAT..kunhan sellaisia vain tulisi.

Äänestä
  • Sanot että entinen Kemijärven sellutehdas räjäytettiin KANNATTAMATTOMANA maan tasalle. Ihmetyttää mistä moisen valheen olet keksinyt? Totuuteen lausuntoihin ei ainakaan perustu sillä olen aikoinaan tutustunut hyvinkin tarkkaan tehtaan tulokseen.

    Äänestä

  • Kannattavuuden laskee /laskettaa huippu asinatuntijoilla se joka uskaltaa laittaa rahat likoon itse investointiin. Ei ne usko II-luokan proffien laskelmiin.Puhumattkaan kolomen patriootin laskelmiin.

    Äänestä

  • Selluköppänä kirjoitti:

    Sanot että entinen Kemijärven sellutehdas räjäytettiin KANNATTAMATTOMANA maan tasalle. Ihmetyttää mistä moisen valheen olet keksinyt? Totuuteen lausuntoihin ei ainakaan perustu sillä olen aikoinaan tutustunut hyvinkin tarkkaan tehtaan tulokseen.

    Tehtaan kannattavuuslaskelmassa on huomioitu kaikki kulut ja siitä saatava tulo, jota verrataan sijoitettuun pääomaan. Tässä tapauksessa on otettu huomioon myös valtiolta saatu ilmainen raha, viimeksi 90-luvun puolessa väissä (n. 270 miljoona). Kaikki osiot huomioiden Kemijärven sellun kannattavuuslaskelmat osoittivat laitoksen kannattamattomaksi ja se purettiin. Monen kannalta tehdas oli toki kannattava: Työläiset, puun myyjät, laitetoimittajat, rakennusfirmat, kunnan kassa jne.jne,
    Mutta taloudesta vastaavan STORA ENSON kannalta kannattamaton. Kukaan ei tapa lypsävää lehmää....................

    Äänestä

  • kuuskytkuus kirjoitti:

    Asiaan liittyi tuolloin paljon muita asioita. Kannattavuus oli hyvä, ja myös pitkällä aikavälillä tarkasteltuna ylitti StoraEnson tavoitteet.
    Jos olet rehellinen ja muistat asiat oikein voit tuon itsellesi myöntää. Näin teki myös silloinen toimitusjohtaja Jouko
    Karvinen joka eläkkeelle jäädessään kertoi kannattavan Kemijärven sellutehtaan lopettamisen olleen suuri virhe.

    Sinällään asialla ei enää ole mitään merkitystä, harmittaa vaan hieman tuollainen totuuden vääristely ja valehtelu. Mutta eipä enää enempää tästä asiasta.

    Äänestä

  • Sinällään asialla on merkitystä, kun nähdään kuinka vakava ympäristön sotkija tehdas oli..(joka oli myös kannattavuuslaskemissa hinnoiteltu).Silloiset kannattavuuden laskijat ovat varmaankin jo osittain eläkkeellä, samoin silloiset tehtaan työläiset, joille heidän tehtaaseen kohdistama työpanos ei ollut suinkaan turhaa, vaikka tehtaan kannattavuus laskikin ja johti omistajan purkupäätökseen jota (massaliike vauhditti toimillaan)Totuuden vääristelyä on se että jätetään laskelmista asioita pois.
    Samanlainen tilanne on nytkin. Biotuotetehtaan laskelmat kerrottiin jo vuosi sitten. Mm. tiedettiin tehtaan hinta ja että se on kannattava. Vuoden 2016 lopussa luvattiin julkistaa tehtailija. Ei ole ainakaan vielä tiedossa. Ja nyt kerrotaan että ensi vuonna julkistetaan tehtaan kannattavuuslaskelmat.
    Ja että kannattavan tehtaan tuotanto alkaa 2020.
    Jotenkin vaikuttaa vielä päässä lasketulta. Tulos on tiedossa, eikä PALJON MUUTA.

    Äänestä

  • Missä ämpärissä elät?
    Tule jo pois ihmisten ilmoille äläkä aina näe mörköjä joka puun takana

    Äänestä

  • kuuskytkuus kirjoitti:

    Tehtaan kannattavuuslaskelmassa on huomioitu kaikki kulut ja siitä saatava tulo, jota verrataan sijoitettuun pääomaan. Tässä tapauksessa on otettu huomioon myös valtiolta saatu ilmainen raha, viimeksi 90-luvun puolessa väissä (n. 270 miljoona). Kaikki osiot huomioiden Kemijärven sellun kannattavuuslaskelmat osoittivat laitoksen kannattamattomaksi ja se purettiin. Monen kannalta tehdas oli toki kannattava: Työläiset, puun myyjät, laitetoimittajat, rakennusfirmat, kunnan kassa jne.jne,
    Mutta taloudesta vastaavan STORA ENSON kannalta kannattamaton. Kukaan ei tapa lypsävää lehmää....................

    ..."kukaan ei tapa lypsävää .." autokatsastustoimi , valtion tienhoito - ja -rakennusyhtiöt , verohallinto , laivanvarustamot , rajavartioston toimitilat kautta maan , traktoritehdas , rautatiet .. ja lisäksi "erään naispuolisen presidenttimme aloitteesta " romuksi myyty puolustusvoimien reservin kalusto ja materiaali , jolle olisi nyt todella kysyntää ...

    Äänestä

Tehtaan kannattavuuden arvioi tuleva rakennuttaja ja tehdasta pyörittävä taho. Muille asia ei oikeastaan kuulu.

Se on kuitenkin erittäin hyvä että paikkakunnalle saataneen lopultakin kohtuupalkkaista työtä ja toimeentuloa. Siitä tulevat hyötymään kaikki paikkakuntalaiset.

Ympäristöasiat hoidetaan nykyisissä laitoksissa hyvin ja tiukkoja lupaehtoja valvoo viranomainen. Ympäristöasioista ei siis ole huolta.

Kaikki on siis valmiina uutta tehdasta varten. Toivottakaamme uusi tehdas tervetulleeksi!

Äänestä
  • Jos nyt yleensä edes tulee. Siinä on monta asiaa vielä täysin auki, ihan rahoitusta myöten.

    Äänestä

Aivan niin kuin Stora Enso teki aikoinaan Kemijärven sellusta laskelmat ja sen mukaiset päätökset, muillehan sekään ei oikeasti kuulu.(Näitä laskelmia ei ole nähtävillä kuin yhtiön hallituksella ja talouspäälliköillä)
Se on juurikin tosi että laskelmat tekee mahdollinen biotehtaan rakennuttaja, toimija/rahoittaja, eikä Aaltoyliopiston metsämiehet tai kunnallispoliitikot, se pitäisi kaikkien käsittää ja muistaa

Äänestä

Hieno homma kun nyt uusi Tehdashanke on varmistumassa. Siitä tulee saamaan vielä moni Kemijärviläisten leipänsä kymmeniksi vuosiksi eteenpäin!

Äänestä

Tehtaan rakentaminen on oiva uutinen niille jotka tyytyvät kiinalaiseen palkkatasoon. Henk koht...eiii kiitos. Ei mulla muuta kuin ....Lycka till.

Äänestä
  • Se kuule palakka menee paperin TES:n mukaisesti. Rosessinhoitaja saa vuodessa tehtävästä riippuen semmoset 40 000 - 50 000 €.
    Se oli semmosta jo vanhan tehtaan aikana ei net sopimukset huonontuneet ole jos ei sitte parijono parantunhetkhan.

    Äänestä

  • Ihan turhaa!
    Ei sinua Hmmmmmmmmmmm Edes oteta sinne tehtaalle töihin.
    Sinun apukoulutuksellasi ei ole paikkaa siellä...

    Äänestä

On se tuo kemijärveläinen pölhöys aivan omaa luokkaansa!
Kummaa hommaa kun jotkut yrittävät järjestää paikkakunnalle ihmisille työpaikkoja ja elämisen mahdollisuuksia, niin henkeen ja vereen vastustetaan???
Kuvitteletteko että ilman paikkakunnan kehittämistä teillä säilyy täällä olemisen mahdollisuus?
Kuvitteletteko että kaikki jatkuu kuten tähänkin asti, eläkkeet juoksee, sairaalasta saatte reseptit, sokerimittaukset, marevanit ym. kaupoista ruokaa ja vaatteita edullisilla hinnoilla?
Ei säily, ettekä jatkossa saa, siitä on hallitus pitänyt huolen sote-uudistuksineen, ym. alasajoineen.

Äänestä
  • Ei me vastusteta tehtaan tuloa.
    Täällä esiintyy pari semmosta ATHD TVH diaknoosin saanutta, jotka ei käsitä mistä on kysymys. Ne värittää keskusteluja omalla typeryydellään.

    Äänestä

  • Viddu mikä SAAPAS!

    Äänestä

Ei ole vastustusta, jos sanotaan asiat niin kuin ne on. Vielä ei ole tehdasta tänne tulossa, se on fakta. Tehtaan tulo, tai tulematta jääminen selviää vasta, kun sijoittava kiinalainen taho päättää, onko hanke heille tarpeeksi kannattava, vai tekevätkö sen muualle.

Äänestä

Kyllä ne sen nyt tekkeepi. Ne on pysyny piilossa tähän asti ja miksi net olis tullu julukisuuteen nyt jos niillä ei olisi aikomusta sitä tehdasta tehä. Tottakai net jättääkin vielä portin auki jos tarkastuksissa jotakin löytyypi.
Oikeasti päätös on jo tehty, nyt vain varmistellaan ennen julukasua.

Hyvä tästä tulleepi. Ootan jo malttamattomana haastatteluja uutta työpaikkaa varten! Joku tuossa kerto vuosiansioista, nykysin ne on jo vähäsen isompia mutta suuruusluokka on kuiteski oikea.

Äänestä
  • Yhtyn etelliseen!
    Ei toimija joka on rakentanut jo monta sekä usean tehtaan omistaa ympäri maailmaa, lähde tänne pelleilemään!
    Uskokaa, siellä on sen verran kovaksi keitettyä tietotaitoa ja kokemusta takana ympäri maailman jotta varmasti tietävät mitä tekevät!

    Äänestä

  • alan-ammattilaisia kirjoitti:

    Yhtyn etelliseen!
    Ei toimija joka on rakentanut jo monta sekä usean tehtaan omistaa ympäri maailmaa, lähde tänne pelleilemään!
    Uskokaa, siellä on sen verran kovaksi keitettyä tietotaitoa ja kokemusta takana ympäri maailman jotta varmasti tietävät mitä tekevät!

    Sinun tietotaidoillasiko sitten?

    Buahahahahahaaa!!!!
    Nauruhuutoa....

    Äänestä

  • ???
    lääke vai kossu......

    Äänestä

Ai miksi ilmoittivat nyt ? Ei tosiaan sen takia, että olisi tehdas päätetty tänne tehdä, esisopimus se vain on. Esisopimus mahdollistaa toisen osapuolen uskottavuuden, kun yrittää löytää rahoittajia. Eli mikäli rahoittajia ei löydy, ei tule tehdastakaan. Toiseksi silloin pystyvät tarkasti laskemaan sen, kannattaako se tänne tehdä, eli pystytäänkö täällä tekemään kilpailukykyiseen hintaan, siihen hintaan kuin mitä kiinalainen taho laskelmissaan sen haluaa.
On vielä kovan takana Suomalaisen osapuolen löytää melkein 400 miljoonaa euroa vapailta markkinoilta vuodessa.

Äänestä
  • ei pirä paikkaansa vaikka kuinka yrität lyödä kapuloita rattaisiin nimittäin rahhoo tuluvii ovista ja ikkunoista oikein kilvan!
    Oltiin mitä mieltä tahansa täällä tuppukylässä sillä ei ole hyttysen pierun merkitystä isossa mittakaavassa!!!

    Äänestä

  • eikannatavannoa!
    Mitä itket tolasta asiaa, joka tuo teille perseaukiselle kaupungille työpaikkoja ja verorahoja?
    Olkaa ilosia että joku tulee teillekkin kaupunkia pitämään pystyssä.
    Ettei teiänkään ihan tarvi ottaa niitä verorahoja kaupungille mistä nyt vähänkin sais.

    Idiootti täytyy olla joka vastustaa tuollasta hanketta, mitä Kemijärvelle on tulossa!

    Äänestä

  • xfthst kirjoitti:

    eikannatavannoa!
    Mitä itket tolasta asiaa, joka tuo teille perseaukiselle kaupungille työpaikkoja ja verorahoja?
    Olkaa ilosia että joku tulee teillekkin kaupunkia pitämään pystyssä.
    Ettei teiänkään ihan tarvi ottaa niitä verorahoja kaupungille mistä nyt vähänkin sais.

    Idiootti täytyy olla joka vastustaa tuollasta hanketta, mitä Kemijärvelle on tulossa!

    Mitä vastustamista se on, jos sanoo, kuinka asiat on ?
    Hölmöä on alkaa iloita asiasta, josta kukaan ei pysty sanomaan varmasti vielä mitään. Realismia on se, että rahoittajia ei toiselle puoliskolle vielä ole yhtäkään, 400 miljoonaa siis hakusessaan. Realismia on myös se, että kiinalainen pomo sanoi suoraan, kuinka asia ei ole varma, ennen kuin laskelmat kertoo tehtaan olevan hintakilpailukykyinen vaihtoehto.

    Äänestä

  • Voi olla hyväkin professori, mutta onko puolueeton, eikö häntä Massaliikke esittänyt Stora Enson hallitukseen yhtiökokouksessa vai esittikö?

    Äänestä

Tämän hetkinen hallitus tuhoaa suomea ja suomen luontoa minkä ehtii! Kiinalaisia,talvivaara,rosatom jne.....kylläpä olette äänestäjät äänestäneet viisaat"insinöörit" johtoon! Tyhmin koulutushaara varmasti mitä suomen veronmaksajat joutuvat rahoittamaan...

Äänestä
  • Niinpä. Tämä onkin hallitus joka hommaa töitä ja toimeentuloa. Jos me Suomessa jäähän demarien ja vihreiden varaan niin leipä loppuu.

    Äänestä

  • Jos Suomessa olisi vahva demarihallitusta, olisi työtä tarjolla jokaiselle. Yhteiskunta olisi tasa-arvoinen ja tuloerot olisivat pienempiä.

    Nykyhallitus vain kasaa rikkaille lisää rahaa ja mikä hulluinta, maksattaa sen köyhillä.

    Äänestä

  • Demarit muistetaan Kemijärvellä ehdokkaansa huutelusta vaalipaneelissa - "Pankaa siltä turpa tukkoon!"; tämän huusivat paikalliselle syntyperän ehdokkaalle törkeä juttu. Kysytty, miksi tätä jauhan Siksi!

    Äänestä

  • KokoomuksenKepu kirjoitti:

    Jos Suomessa olisi vahva demarihallitusta, olisi työtä tarjolla jokaiselle. Yhteiskunta olisi tasa-arvoinen ja tuloerot olisivat pienempiä.

    Nykyhallitus vain kasaa rikkaille lisää rahaa ja mikä hulluinta, maksattaa sen köyhillä.

    Millon ne demarit ovat työllistäneet ? Vain silloin ko valtion kassaan ovat yritykset kasanneet rahaa. Sillon yhteikunta /valtio ja kunnat ovat demarien joholla infraa rakentaneet ja demarit paisuttaneet byrokratiaa. Näin ollen työllistäneet itsensä paperien pyörittäjiksi ja tarkastajiksi.

    Äänestä

Se tais taannoin Karvinen tv-haastattelussa todeta tippa linssissä notta uransa suurin virhe oli Kemijärven tehtaan lopettaminen, sitä en tiedä näkikö Kemijärveläiseg haastattelua mutta kyllä se täällä etelässä näkyi.

Äänestä
  • Tuo nyt on pahimman laatuista jaskan pauhantaa, että Karvinen olisi TV:ssä todennut tippa linssissä jotain Kemijärven tehtaan lakkauttamisen suuresta virheellisyydestä. Se tyyppi on niin tunteeton kapitalisti, että tippa ei tule linssiin, vaikka millä uhkais. Sen hän totesi Tastulan haastattelussa, että ei voi tietää, oliko se virhe vai ei. Ja näinhän se menee.

    Silloin oli päästökauppaa, Venäjän puutulliuhkaa, uudempia laitoksia, liiallista tuotantokapasitettia, aleneva paperin kysyntä (ei ollut Kiinaa vetoapuna), huono kannattavuus (toisin kuin nyt, kun on tehty sopeutuksia) eli ei varaa muuntaa tehtaita uusien tuotteiden suuntaan, halvan puun saannin turvaaminen jne.

    Nyt pitää Kiinan poikienkin laskea, että mitä se maksaa, kun joudutaan hakemaan puu kauimmaisenkin mutkan takaa ja vielä kun Keskustan ministeri epäonnistui ilmastoeuvotteluissa Rysselissä. Sen seurauksena Suomen metsät eivät enää olisi hiilinielu, vaan hiilidioksidin päästöjen lähde.

    Mutta kaiken tämän jälkeen on syytä toivoa, että hanke onnistuu. Opetus vaan siitä, miten nopeaa maailma muuttuu paperi- ja sellumarkkinoilla.

    Äänestä

  • Ja+sitten+se+et+ketkä+uskaltaa+sijoittaa+ne+sadat+miljoonat+ko.tehtaaseen+jossa+määräysvalta++eli+yli+50+%:a+osakkeista+on+kiinalaisilla+?+Ehkä+nyt+alueen+Yhteismettät+?

    Äänestä

Ei ne Storaensossakaan ihan tyhmiä ole !.. Kemijärven tehdas oli elinkaarensa loppupäässä, kunnossapito oli laiskuutta laiminlyöty, työmoraali matala ja työnantajan hyväksikäyttö poikkeuksellisen laajaa jopa paperiteollisuuden sisällä. Jatkuvaa riitaa joka asiasta.
Uuteen tehtaaseen tarvittaisiin ihan erilaista asennetta alusta alkaen, ettei kävisi kuin entiselle sellutehtaalle - tuli käytännössä konkurssi jo muutaman vuoden käytön jälkeen. Nyt on pelastajia vähemmän kun Urkkikin on haudassa.

Äänestä
  • Kiinalaiset sellunkeittäjät syrjäyttävät kempan selluköpit joten työmoraali on korkea uuden tehtaan työntekijöillä vaikka palkat tulevat olemaan kiinan tasoa niin työnantajaa eivät kiusaa ja riistä kuten paperiliiton poispilaamat köpit.

    Äänestä

Kemijärven Biomassa Oy
KOSKA alkaa osakeanti? Luvattu on. Koska saa ostaa osakkeita?

Äänestä
  • Kyllä se ilkeydenjako oli sitä luokkaa Massaliikkeeltä, ettei tartte yhtään ihmetellä jos tehtaan toimintaa ei jatkettu ja tehdas saatettiin maan tasalle.. Ja tuollainen kapinatoiminta heijastuu vieläkin yleisenä paheksuntana, vaikka aikaa on kulunut jo kohta 9 vuotta. Savukosken Eeva sai runsaasti ns. vastaääniä, kun valistuneet ihmiset tajusivat sen röyhkeän (Arkadian)PYRKYRYYDEN mikä MassaMiehellä läpinäkyvästi oli. Ja taitaa olla vieläkin.........

    Äänestä

  • Kiinalaiset kiittävät kun saavat Aalto-yliopiston veronmaksajien rahoilla kehittämän uuden tekniikan ilmaiseksi käyttöönsä. IPR-oikeudet ovat Aalto-yliopistolla joten provisiot sinne menevät aina vaikka lisätutkimuksia tehtäisiin veronmaksajien rahoilla Kemijärvellä. Ei se homma ole ihan niin pyyteetöntä kemijärveläisten edun ajamista kuin äkkiä näyttäisi.

    http://asci.aalto.fi/fi/current/news/2015-03-06-005/

    Äänestä

  • so?

    Äänestä

Tuolta kustannuslaskelmatohtori Dahlilta saa kyllä kaikki biohankkeet erittäin kannattaviksi. Ketun häntä kun on kainalossa.

Äänestä

Kiinan poika tekee omat laskelmat, ei kiinan poikaa kiinnosta, kuin omat laskelmat, jotka nojaavat kilpailukykyisyyteen, ei kannattavuuteen. Heitä ei kiinnosta kannattava, jos muualta saadaan paremmin kannattava.

Äänestä
  • Kiinalaiset voisivat alkaa myös Suomun kehitykseen. Onko siitä Bioref kiinnostunut? Sellua voi keittää joka maassa, SUOMU on vain Kemijärvellä. Olettehan lukeneet esityksen hiljaisesta keskuksesta, SUOMU=HALLI Suomutunturin laelle, alas kahteen osaan jakautuva LÄHTÖHALLI. Siellä on oikealla puolella retriitin aloitushalli, jossa on ensin eteistilat, mahdollisuus henkilökohtaiseen terapiaan, retriittiin, hiljaisuushuone ja wc-tilat. Myös mahdollisuus raikkaaseen salaattilounaaseen. Kuitenkaan ei liian hyvin syöneenä saa lähteä. Sitten on aloitushallin päässä "näytelmähuone", jossa esitetään vertauskuvallinen kohtaus siitä paneelista päättyy karjaisuun "pankaa siltä" jne. ja väki poistuu retriittiin, Suomun rinteille. En kuvaile sitä, koska se on jo monesti kerrottu. SUOMU=HALLI on sitten toisenlainen juttu. Lepoa varten, katossa läpinäkyvä pleksi. Kun on jo rauhoituttu. Paluupaikkana on LÄHTÖHALLIN vasen puoli, jossa on ruokala (hirviä, sieniä, marjoja, yrttejä jne.) ja wc-tilat. Myös ylhäällä on wc-tilat. Matkamuistokauppa.

    Äänestä

Toki Dahli kehuu kannattavuutta. Kun tehdas valmistuu Aalto yliopisto kuorii kermat päältä rojalteina!

Äänestä
  • Oikeassa oli ja on !!!
    Biopolttoainetehdas ei ole kannattava, sen totesi VAPO taannoin kemiin suunnitelemastaan laitoksesta ja lopetti hankkeen. Joten on ihme jos Kaidin kemin hanke onkin nyt yhtäkkiä kannattava sijoitus!

    Äänestä

  • Ja Olli onkin asiassa aivan oikeassa. Täytyy vain lukea koko juttu ja vielä ymmärtääkin se.
    Dahl puhuu tuossa jutussa biodieseliä valmistavista laitoksista. Samaan lopputulokseen päätyi aikoinaan VaPo ja Metsäliitto kun he arvioivat biodiesellaitoksen kannattavuutta.

    Kemijärvelle suunniteltu laitos perustuu pitkälti perinteiseen sellunvalmistukseen ja lisäksi on tarkoitus valmistaa erilaisia biotuotteita, ei biopolttoaineita.

    Biopolttoaineiden valmistusta suunnitellaan Kemiin ja onkin hyvin todennäköistä että sitä hanketta ei saada kannattavaksi ilman kovaa tukipolitiikkaa. Siksi uskonkin että hanke ei toteudu.

    Äänestä

  • Ottakaa kantaa myös tuulivoimaloihin, joita on kannattanut arvovaltaiset johtajat. Myös vuorotteluvapaisiin. Sekä osakeanti kysymykseen, että miksi ei saa tavallinen ihminen ostaa osakkeita? Totuuden jyvä on laarissa ?

    Äänestä

  • No eipäs Olli todellakaan sellaista kertonut. Luepa juttu uudelleen hitaasti ja vaikkapa pariinkin kertaan. Eiköhän se jutun juoni sieltä sitten hiljalleen avaudu.

    Äänestä

  • Olli kertoo vuonna 2013 kannattavaan sellutuotantoon päästävän hinnalla 691euroa/tonni, tuotantomäärän ollessa 600 000. Sellun hinta on nyt hieman yli 500 euroa ilmakuivatonnilta, hinnat vaan laskevat koska maailmalla avataan monta miljoonia tonneja lyhytkuituista sellua tuottavaa uutta tehdasta. Kemijärven tehdas on pieni ja jättitehtaat painavat myös pitkäkuituisen havusellun hinnan alas. Se siitä Kemijärven tehtaan kannattavuudesta, näin Olli Dahl on laskenut vuonna 2013.

    http://www.ptt.fi/ennuste/metsaala/metsasektori-2016-kevat.html

    Äänestä

  • Väärä tulkinta, lue. vielä kertaalleen ja tarkista hinnat.

    Äänestä

  • Kemijärveltä tulee pitkäkuituista sellua eli eri markkinat kuin lyhytkuituisella sellulla.
    Puolet tuotannosta liukosellua (puuvillan korvaaja) ja mikrokiteistä sellua (lääketeollisuus), lisäksi tuotantoa voidaan muuttaa kysynnän mukaan.

    Äänestä

  • Koska tulee ? Tehas on kait vielä vaiheessa ? Kemijärvellä on sellusyndrooma jonka ympärille kaikki käpertyneet jo viimeiset 9 vuotta ? Jääkö muut asiat hoitamatta kunnassa ?

    Äänestä

  • Siehän vaikutat ihan hysteeriselta, hae apua tuohon panikkiisi.
    Tuotantohan alkaa 2020.

    Äänestä

Kemijärvelle ei tule sellutehdasta, jos kiinalaisten mielestä se ei ole hintakilpailukykyinen mahdollisesti Venäläiseen vaihtoehtoon verrattuna.
kiinalaisella taholla on jo sellutehdas Valkovenäjällä, joten sieltä saavat paikkansa pitävät kustannuslaskelmat, johon verrata.

Äänestä

Kyllä se sellutehdas tulee, kiinalaisilla on rahaa.

Äänestä
  • Joo mut ko pitäs vielä puolet n.400 m€ löytää rahaa kinuskien lisäksi. Ja vielä se et määräysvalta siirtyy kiinalaisille. se kysynee rohkeutta kotimaisilta sijoittajilta ? Joko Kemijärven Yhteismettä on luvannu sijoittaa rahaa tehtaaseen ?

    Äänestä

  • rokkeferrit.liikkeelle kirjoitti:

    Joo mut ko pitäs vielä puolet n.400 m€ löytää rahaa kinuskien lisäksi. Ja vielä se et määräysvalta siirtyy kiinalaisille. se kysynee rohkeutta kotimaisilta sijoittajilta ? Joko Kemijärven Yhteismettä on luvannu sijoittaa rahaa tehtaaseen ?

    Kiinalaiset on tunnettuja raakasta kotiinpäin vedosta, kuinka ne aikoo hoitaa sen Kemijärvellä, jos tehdas tulee.
    Helsingissä on "kiinalaismafia". Siellä on kiinan valtion puolesta toistasataa kiinalaista matkaopasta, he opastavat kiinan turisteja Helsingissä. Busseilla ajelevat niihin kauppoihin, kenellä on sopimus kiinalaisten kanssa. Kaikista ostoksista menee provikat kiinalaisille. Syömään turistit viedään kiinalaisten itse omistamiin ravintoloihin, joten turistien raha palautuu suurelta osin aina takaisin Kiinaan. Tällainen "mafia" järjestely on kinuskeilla ympäri maailmaa. Heillä on aivan oma tapa toimia, eikä se ole muiden mielen mukainen.

    Äänestä

Nyt vain rautatie Sallan kautta Kantalateen ja sieltä onkin jo yhteys Kiinan porteille. Viedään biotehtaan tuotteita ja paluukuormassa tuodaan kiinalaisia matkailijoita! Koko Lappi nousee!

Äänestä
  • Miten se mihinkään nousee, kun kaikki rahat menee Kiinaan. Täällä ei ole edes majoituskapasiteettia, joten turha turisteja haikailla.

    Äänestä

jopa on pessimisti porukkaa!

Äänestä

Kyllä se tehdas vaan on nyt tulossa. Raaka-ainetta on, ympäristöluvat on kohta kunnossa, selluntekijät ja biotuotteitten tekijät löytyvät osin paikkakunnalta, osin paluumuuttajina ja varmasti uusiakin työntekijöitä on tulossa. Lopputuotteille löytyy kysyntää ja hintaennuste on hyvä.

Rahoitus ei muodostu ongelmaksi sillä maailmalla on paljon rikkaita jotka haluavat sijoittaa rahansa mieluimmin kuin makuuttaa niitä nollakorolla pankkitilillä.

Tontti ja infra on kunnossa joten mitä vielä tarvitaan. Eikun kuokka maahan ja äkkiä!

Äänestä
  • Jutuistasi paistaa että et ole monessa rahoitusneuvottelussa ollut.
    Tyhmyys on semmoinen tauti, että parannuskeinot on vähissä.

    Äänestä

  • Sellutyperys kirjoitti:

    Jutuistasi paistaa että et ole monessa rahoitusneuvottelussa ollut.
    Tyhmyys on semmoinen tauti, että parannuskeinot on vähissä.

    Niin ja jättää kokonaan huomioimatta Kiinalaisen yhtiön varapääjohtajan lausunnon esisopimuksen kirjoittamisen jälkeen. Hän nimenomaan totesi, että asiaa selvitetään, ja kriteerinä lopulliselle päätökselle on nimenomaan hintakilpailukyky, verrattuna Venäjän vaihtoehtoon.
    Kummallista kuinka pitää hehkuttaa asiaa joka ei ole vielä varma.

    Äänestä

  • Varapääjohtaja+Wang+sanoi:+Jos+tehdas+tuottaa+voittoa,+me+pidämme+sen.Tuosta+voisi+päätellä+että+Camce+rakentaa+laitoksen+avaimet+käteen+periaatteella,+omistavat+siitä+yli+50%+ja+eivät+luovu+omistuksestaan+ainakaan+niin+kauan+kuin+tehdas+tuottaa+voittoa.Luulempa+että+siinä+käy+niin+että+laskuttavat+jo+rakennusvaiheen+aikana+sen+mitä+siihen+ovat+joutuneet+panostamaan+ja+loppupeleissä+omistavat+jalostamosta+yli+50%+sijoittamatta+siihen+reaalisesti+latiakaan,+melkoisia+vesseleitä+noi+kinuskit.

    Äänestä

  • Nyt joku puhuu asiaa, esisopimuksen tavoitteena on saada eu- tukihakemus sisään ja pystyä blokkaamaan mahdollinen eu tuki pois muilta vastaavilta hankkeilta . Nyt näitä biotehtaita näyttää tulevan joka kylälle.

    Äänestä

  • Kumma kun näitä "osaajia ja tietäjiä" pulpahtelee nyt joka puolelta.....eipä vain kukaan näistä "tietäjistä" ole saanut koirankoppia kummempaa aikaiseksi!
    Leuat räksyttää senkin edestä!!!!

    Äänestä

  • Pää-asia että laitos rakennetaan, toiseksi tärkein asia että yksistään kinuskien varaan ei jää mitään tuotannonaikaisia teknisiä asioita.

    Äänestä

  • AvvaimetKätteen kirjoitti:

    Varapääjohtaja+Wang+sanoi:+Jos+tehdas+tuottaa+voittoa,+me+pidämme+sen.Tuosta+voisi+päätellä+että+Camce+rakentaa+laitoksen+avaimet+käteen+periaatteella,+omistavat+siitä+yli+50%+ja+eivät+luovu+omistuksestaan+ainakaan+niin+kauan+kuin+tehdas+tuottaa+voittoa.Luulempa+että+siinä+käy+niin+että+laskuttavat+jo+rakennusvaiheen+aikana+sen+mitä+siihen+ovat+joutuneet+panostamaan+ja+loppupeleissä+omistavat+jalostamosta+yli+50%+sijoittamatta+siihen+reaalisesti+latiakaan,+melkoisia+vesseleitä+noi+kinuskit.

    Erittäin hyvä huomio ...näinhän kinuskit ovat sen laseneet. Kun näin on niin tulee kysyneeksi et ketkä lähtevät sijoittamaan tehtaaseen ? Määräysvalta kiinassa.

    Äänestä

  • AvvaimetKätteen kirjoitti:

    Varapääjohtaja+Wang+sanoi:+Jos+tehdas+tuottaa+voittoa,+me+pidämme+sen.Tuosta+voisi+päätellä+että+Camce+rakentaa+laitoksen+avaimet+käteen+periaatteella,+omistavat+siitä+yli+50%+ja+eivät+luovu+omistuksestaan+ainakaan+niin+kauan+kuin+tehdas+tuottaa+voittoa.Luulempa+että+siinä+käy+niin+että+laskuttavat+jo+rakennusvaiheen+aikana+sen+mitä+siihen+ovat+joutuneet+panostamaan+ja+loppupeleissä+omistavat+jalostamosta+yli+50%+sijoittamatta+siihen+reaalisesti+latiakaan,+melkoisia+vesseleitä+noi+kinuskit.

    Näytä se missä hän sanoi niin?
    Tai sinä valehtelet....................................

    Äänestä

Tämä biohanke on kuin lottovoitto Kempalle. Kuolemankielissä koristava kyläpahanen saa nyt sellaisen piristysruiskeen ettei parempaa voisi kuvitellakkaan.
Tehtaan tuomat työpaikat tuovat valtavat verotulot kuntaamme. Kasvava ostovoima luo uutta työtä paikkakunnalle ja tämä taas antaa lisää potkua palveluihin.
Ensin toivutaan kuolonkouristuksista ja sitten tervehditään.

Äänestä
  • Kerrankin joku lausuu positiivisen kannanoton asiasta. Ilman uutta ja tuottavaa työtä Kempan tie on yhä syvemmälle kurjuuteen. Juuri työ ja tässä tapauksessa kohtuullisella palkalla, on ainut asia jolla saadaan Kemijärven kurjistuminen pysäytettyä.

    Kemijärven tilanne on tällä hetkellä todella ankea. Verotulot pienenee, muuttotappiot kasvaa jo ties monettako vuotta peräjälkeen. Väestön ikärakenne vääristyy yhä huonompaan suuntaan.
    Me kaikki tiedämme nämä tämän ajan negatiiviset asiat. Siitä huolimatta osa meistä Kempan asukkaista yrittää kaikin tavoin sabotoida tätä tehdashanketta milloin milläkin tekosyyllä. Tämä on käsittämätöntä toimintaa.

    Tosiasia kuitenkin on, että hanke toteutuu jos on toteutuakseen eikä siihen vaikuta Suomi24 palstan Kempan kirjoitukset.

    Äänestä

  • Aijesopimus on . Tehdaspäätös ehkäpä vuojen päästä ? Son faktaa se. On turha hekuttaa ennen kuin rahat kasassa ja kuokka maassa. Ei vielä rakenneta patsaita kolomelle patriootille.

    Äänestä

  • kaunainen katkeruuden perikuva!
    Saanut ilmeisesti joskus pahasti nokilleen...... hhheeh!!!
    Onko "kaffekuppipoliitikon" ura vaarassa, hätähätä!

    Äänestä

  • oletko sama, joka kirjoittaa täällä aina "osu ja upposi" ja "hhehehheeh!"?

    tai "tyhjät tynnyrit..." ???

    Äänestä

  • tyhymätohomo kirjoitti:

    kaunainen katkeruuden perikuva!
    Saanut ilmeisesti joskus pahasti nokilleen...... hhheeh!!!
    Onko "kaffekuppipoliitikon" ura vaarassa, hätähätä!

    Yheksän vuotta pyöritty sellutehdas asiassa. Totta siitä jo nyt joku tehas tuloo? Palajonkohan veronmaksajien rahaa on kulunu selluhankkeeseen v.2008 asti ?

    Äänestä

  • Paljon mutta tavoite on oikea. Tehdas on yhteinen päämäärä, kaunis uni, fantasia. Se on luonut uuden mielen ja yksituumahengen Kemijärven kaupunkikuntaan! Onnea meille, kaunis koti!

    Äänestä

  • dollarit.silimissä kirjoitti:

    Yheksän vuotta pyöritty sellutehdas asiassa. Totta siitä jo nyt joku tehas tuloo? Palajonkohan veronmaksajien rahaa on kulunu selluhankkeeseen v.2008 asti ?

    Kauanko meni ensimmäisen tehtaan saamisessa kemijärvelle?

    Äänestä

  • tehdasuni kirjoitti:

    Paljon mutta tavoite on oikea. Tehdas on yhteinen päämäärä, kaunis uni, fantasia. Se on luonut uuden mielen ja yksituumahengen Kemijärven kaupunkikuntaan! Onnea meille, kaunis koti!

    Tehdas ei todellakaan ole yhteinen päämäärä. Vastustajia löytyy pilvin pimein. Vastustajat jakaantuvat pääsääntöisesti kolmeen eri kategoriaan:
    1. Ne, jotka vastustavat periaatteesta kaikkea
    2. Ne, jotka vastustavat kateuden ajamina kohtuupalkkaista työtä
    3. Ne, jotka ovat aidosti huolissaan puun riittävyydestä ja luonnon tilasta.

    Kategoriat 1 ja 2 eivät edes ansaitse kommenttia. Kategoriaan 3 kuuluville voin kertoa, että nykyaikaisissa tehtaissa ympäristönäkökohdat huomioidaan erittäin tarkasti. Lupaehdot ovat äärimmäisen tiukat ja niitä valvotaan tarkasti.
    Lupaehtoihin päästään nykyaikaisilla puhdistuslaitteilla ja ajamalla prosesseja tarkasti.

    Puuta riittää hyvin sekä Keiteleen että biotuotetehtaan käyttöön. Hakkuu ylijäämää on kertynyt kovasti ja puun kasvu kiihtyy ilmaston lämpenemisen myötä. Puun riittävyyden kanssa ei siis ole huolta.

    Äänestä

  • Riittääköhän puu ? Kemin uusi tehdas ottaisi 200-300 km etäisyyksiltä puuta. Sit Keitele tuplaa tuotannon ensi vuonna. Kemijärven uusi sellu.Sit vielä puuterminaali josta kiikutetaan jopa Äänekosken uuvelle tehtaalle. Puuvarantoko riittää ? Toivottavasti ?

    Äänestä

  • Kyllä puunmyyjille koittaa kissanpäivät, jos nuo toteutuu. Jo pelkästään Keiteleen utopia tuotannon kaksinkertaistamisesta nostaa puun hintaa merkittävästi. Mutta jäähän se raha paikkakunnalle parhaiten puunhintaa nostamalla.

    Äänestä

  • Kategoria vastustamisesta on hyvä asia. Miksi vastustetaan Suomun kehittämistä? Vastustamisen syyt ovat monenlaiset.

    1. Pelätään, että syntyperäisten ihmisten ideat saavat liikaa arvostusta. Heithän syrjitään vaalipaneeleistakin.
    2. Kateus. Ei haluta toisten rikastuvan.
    3. Halutaan tuulivoimaloita mieluummin Suomulle kuin luonnonrauhaa.

    Äänestä

  • ihmetyksen.aihe kirjoitti:

    Riittääköhän puu ? Kemin uusi tehdas ottaisi 200-300 km etäisyyksiltä puuta. Sit Keitele tuplaa tuotannon ensi vuonna. Kemijärven uusi sellu.Sit vielä puuterminaali josta kiikutetaan jopa Äänekosken uuvelle tehtaalle. Puuvarantoko riittää ? Toivottavasti ?

    Kemin hanke on suuri puhallus!
    Täysin kannattamaton hanke, useaan kertaan laskettu ja todettu, kannettu vesi ei kaivossa pysy!
    Ei edes rahtusta talvivaaran kaivoksen kannattavuutta.
    Perustuu EU:lta saataviin tukiin ( jotka muuttuvat aina milloin ketäkin on asiasta päättämässä) ei perustu todelliseen kannattavuuteen kuten kemijärven hanke joka on täysin erinlainen kauttaaltaan.
    Tästä pääasiassa johtuu kemijärven hankkeen kova vastustus, onhan Kemin puikoissa itse Carl Haglund sekä takana Suomen hallitus, ajatuksena saada EU:lta jättimäiset avustukset biopolttoaine hankkeille ja greencard merkki.
    Pelko on että muutoin tuet valuvatkin itäkairaan, siksi kemin hanketta lobataan kaikissa medioissa tottakai tietysti maksua vastaan!
    Härskiä, hyvin härskiä touhua.

    Äänestä

  • asian-tietävä kirjoitti:

    Kaidi on pellefirma vrt. Camce. tutkikaa.......

    Äänestä

  • Kemijärven Biomassa Oy olisi vakava toimija, heillä on paikallinen asiantuntemus ja osaamistaso korkea!
    http://www.ts.fi/uutiset/talous/1074279526/Anaika Groupille tukea 54 miljoonaa euroa

    Kemijärven Massaliikkeen nostattama Biomassa Oy haluaa aloittaa selluntuotannon tehtaan tiloissa.

    Kemijärvi jätti taannoin valtioneuvostolle hakemuksen lunastus- ja ennakkohaltuunottoluvasta.

    Biotoimintaa jo vuodesta 2008

    Äänestä

  • tehdastule kirjoitti:

    Kemijärven Biomassa Oy olisi vakava toimija, heillä on paikallinen asiantuntemus ja osaamistaso korkea!
    http://www.ts.fi/uutiset/talous/1074279526/Anaika Groupille tukea 54 miljoonaa euroa

    Kemijärven Massaliikkeen nostattama Biomassa Oy haluaa aloittaa selluntuotannon tehtaan tiloissa.

    Kemijärvi jätti taannoin valtioneuvostolle hakemuksen lunastus- ja ennakkohaltuunottoluvasta.

    Biotoimintaa jo vuodesta 2008

    Kunpa olisi massaliike onnistunut! Ei olisi veronmaksajien rahoja poltettu onnettomaan Arktosiin sen sijaan lunastuksella sellutehdas takoisi ennätys tulosta tänäkin päivänä eikä tehdasta tarvitsisi rakentaa kahteen kertaan!

    Äänestä

Sehän oli Häkämiehen järjestämä avustus kaverilleen. Näin se Kokoomus on aina pelannut yhteiskunnan varojen ohjauksessa.
Omat ja vieraat rahnat helposti sekaantuu. Tälläkertaa Häkämies ja Kukkonen hoitivat asiat näin ja veronmaksajat maksoivat ja Kokoomus edelleen jyrää!

Äänestä
  • voi jumalauta kyllä se on yhtlälailla kepu joka pelaa omaan rahaoussiin ja nepotismia harrastaa.

    Äänestä

  • Ketkä ministerit ja poliitikot ovat loikanneet terveysbisnekseen kun ensin ovat itse päättäneet vapauttaa terveydenhoidon yritysten temmellyskentäksi?
    kerrotko?

    Äänestä

Jos ei nytkään saaha tehasta niin juuaan kilijua ja lähetään isolla joukolla eduskuntatalolle rähjäämään.Jämpti on näin.

Äänestä
  • Lähetään vaikka heti.Ei tänne muuten biosellutehasta saaha.Suurella joukolla vielä suuremmalla äänellä niin herrat taipuu.

    Äänestä

Pääministeri Sipilä on omien etujensa ajaja miljonääri ja kansan huijari!

Äänestä
  • No helpottiko ?

    Äänestä

Massaliikettä on haukuttu milloin mistäkin. Jotkut jutut joita massaliikkeen nimissä tehtiin eivät olleet toki kovin tarkkaan harkittuja.
Tarkoitus oli kuitenkin erittäin hyvä. Tarkoituksena siis oli pitää kannattava sellutehdas käynnissä ja tuottaa taloudellista hyötyä tehtaan välittömille ja välillisille työntekijöille ja paikkakunnalle.

Massaliike pyysi avukseen professori Olli Dahlin joka olikin innolla mukana pelastamassa tehdasta.Dahl toimi yhdessä Kemijärven paperiosaston kanssa ja esitti monia vaihtoehtoisia tuotantomalleja. Nämä esitykset ei silloiselle johdolle kelvannut vaan ainoa vaihtoehto oli tehtaan lopettaminen. Ja mikä kaikista surkuhupaisinta, tehtaalta puretut laitteet myytiin Kanadaan jossa niillä tehdään vielä tänä päivänäkin liukosellua jota esitettiin vaihtoehdoksi. Sama tuotantosuunta otettiin käyttöön myös StoraEnson Enocellin tehtaalla hetkeä myöhemmin.

YT-lain rikkomisesta tehdas tuomittiinkin myöhemmin maksamaan kunnolliset korvaukset työntekijöille.

Kemijärven Sellutehtaalla on kuitenkin ollut heti käynnistymisestään alkaen omat vastustajansa. Tehdasta on oltu mm. kaivinkoneilla pukkaamassa mereen. Tämä on sinällään ollut hyvinkin kunnianhimoinen tavoite sillä lähin meri lienee Perämeri.

No, Karvinen teki päätöksensä avustajiensa esityksestä. Silloin päätettiin myös Sunilan tehtaan lopettamisesta. Lipeät ajettiin jo pois tehtaalta ja tehdas oli valmis purettavaksi. Sitten kuitenkin Karvinen heräsi ja käski laittaa tehtaan käyntiin. Sittemmin tehtaaseen on investoitu ja tehdas tuottaa nyt StoraEnsolle lisää liikevoittoa.

Näin olisi pitänyt toimia myös Kemijärven kohdalla. Olisi pitänyt odottaa hetki ennen purkutöiden aloittamista jolloin maailman markkinatilanne olisi voitu rauhassa katsoa ja käynnistää tehdas uudelleen. Ilmeisesti kuitenkin massaliikkeen kova vastustus aiheutti vastareaktion yhtiön johdossa jolloin tehdas pantiin samantien sileäksi.

Karviunen itse totesi viimeisessä haastattelussaan Kemijärven tehtaan lopettamisen olleen suuri virhe jonka hän ymmärsi vasta jälkikäteen.

Nyt paikkakunnalle on ehkä tulossa uusi sellutehdas jossa valmistetaan myös muita tuotteita sellun lisäksi, ns. biotuotteita. Jos lopultakin tehdas saa rakentamispäätöksen, se on paikkakunnalle enemmän kuin lottovoitto.
Kaikkien Kemppalaisten pitää nyt yhtenä joukkona toivottaa uusi tehtailija tervetulleeksi paikkakunnalle!

Äänestä
  • Esimerkin näyttäjinä eli sijoittajina pitäisi lapin yhteimettien sijoittaa runsaasti pääomaa tehtaaseen. Se loisi uskottavuutta hankkeelle. Näin tehdas varmistaisi puuraaka-aineen saannien . Jos näin ei tapahdu niin kuka sit uskoisi hankkeeseen ?

    Äänestä

  • Edelleen veivataan ropakantaa, että Karvinen olisi tullut jotenkin katumapäälle suhteessa Kemijärven tehtaan lakkauttamiseen. Hän sanoi aikanaan "Seitsemäs taivas" -ohjelmassa, että sitä, oliko Kemijärven tehtaan lakkauttaminen virhe, EI VOI TIETÄÄ. Päätös tehtiin silloisten oletusten varassa. Tiedotussodan he hävisivät, sen hänkin on myöntänyt. Kemijärven tehtaaseen liittyi paljon tunnetta mm. presidentti Kekkosen myötä.

    http://www.hs.fi/talous/a1398218523532

    Tässä jutussa toimittaja esittää omia arvioitaan, jotka nekin monessä mielessä edustavat jälkiviisautta. Täytyy muistaa, että Stora Enso lakkautti kaikkiaan toistakymmentä tuhatta työpaikkaa ja tehtaita sekä koneita sujettiin monesta maasta ja paikkakunnalta. Nyt yhtiön kannattavuus on parantunut. Syy, jonka takia näitä ikäviä päätöksiä tehtiin.

    2008 ei ollu lainkaan näköpiirissä se kehitys, johon paperin kulutus mm. Kiinan suhteen on kehittymässä. Sitäkään ei sitten voi varmasti sanoa, mikä on meininki vaikkapa 2030-luvulla. Kemijärven biojalostamon pitäisi olla toiminnassa kuitenkin aika monta vuotta.

    Äänestä

On erikoista ja jopa vastuuntunnotonta väittää, että tehdas "on erittäin kannattava" ennen kuin on selvitetty saako puuta tahtaan pihaan saakka, eli onko metsän omistajilla halua myydä puuta ja toiseksi millä hinnalla puuta ollaan valmiita myymään. Kun kysyntä puulle kasvaa, niin kasvaa myös myyjän ahneus.

Äänestä
  • Niinpä niin..Kun kiinalaisella osapuolella on päätösvalta tehtasyhtiössä se hinnoittelee puun ja palakat. Mitähän se mahtaa maksakkaan ?

    Äänestä

Se+on+palkka+Valko-Venäjällä+noin+400+euroa+kuukaudessa+ja+siitä+menee+15+%+veroa.+Nettoa+noin+340+€+/+kk.Kuitupuu+maksaa+pystyssä+mettässä+vajaa+5+€/m3.Ei+kovin+hyvältä+näytä+itälappilaisten+tilipussissa.

Äänestä
  • Voi herranen aika. Ei nuilla hinnoilla kukaan tee tötä eikä kukaan myy puuta. Voi tehas nousta mut siellä vallitsee hiljaisuus. No sepä korvannee Suomun hiljaisuuven

    Äänestä

Suomun nousu näyttää toteutuvan lähiaikoina ainakin rakennusteknisesti. Se ei kohota kuitenkaan asuntojen neliöhintaa Kemijärvellä.
Biotehtaan rakentaminen on yhä enemmän jäissä. Tyhjät kerrostalot ja monet muutkin asunnot ja rakennukset ovat turhaan lämpimillä, kun se biotehdas tulee. Kunnan tappio kasvaa koko ajan uskossa aietavoitesopimukseen, jonka boreaalin saarnamies on Kiinalaisten kanssa tehnyt.
Muutaman kuukauden kuluttua tulee ympäristölupa. Ehdot ovat sitä luokkaa, että sivullisellakin on helppo tajuta kuinka lähtökuopissa ollaan.
Näyttää menevän kovasti päin honkia kunnan kassatilanne tuolla lapsenuskoisella biovouhotuksella, kuten hiljattain konkurssiin menneellä TUKIHIRRELLÄ.

Äänestä
  • Biomassaa tarvitaan
    Kemijärven Biomassa Oy
    Osakeantia pilkkasitte
    Kuka nauraa viimeksi ???
    Tehdas tulee ja me osakkeita ostamme, sitten ehkä rikastummekin? Kansan käsi karttuisa.

    Äänestä

Son tuo MG -Kemin tehas Mehtäliiton eli kepulaisten mehtänomistajien tehas. Son niin et ne myy luultavasti omalle tehtaalle puunsa ennen kuin kinuskin tehtaille ? Mitä se sit tarkottanee tän Kemijärven tehtaan kohtaloon ?

Äänestä
  • Jatketaan peukaloitten pyörittämistä hamaan tappiin asti. Muita ideoita kun ei ole kellään.

    Äänestä

Miten sois jos vasenlaitasetkii laittaisi SAK ja littojen keräämät rahat poikimaan ja rahottaisi niillä ees yhen tehtaan ? Saisi omassa tehtaassa lyödä persettä kenttään. Ettei aina kepulaisten tarvis uhrautua .

Äänestä

Kemijärven biotehdashanke on ollut erittäin kannattava bioreffin pojille. Ilmaista rahaa ovat saaneet satoja tuhansia. Yhteismetsät, Kemijärven kaupunki jne. ovat saarnamiesten pelottelemina antaneet auliisti aneet vähäosaisille eläkeläisille, niin kuin isossa kirjassa neuvotaan.
Joulun aikoihin antamisen ilo korostuu, vaikka viime aikoina ei ole biouskonpuhdistuksia julkisesti pidettykään.

Äänestä
  • Niin mutta nehän on lainoja jotka biorehvi maksaa tietenkin takasin. Näin se on kun ottaa lainan pankistaki niin taksin se maksetaan. Oo huoleti.

    Äänestä

Borealin johtoporras oli Saulin mukana valtiovierailulla Kiinassa muutama päivä sitten. Liikematka oli kuitenkin salainen. Sen vuoksi paikallislehtikään ei BB.n liikematkaa ja sen saavutuksia tuo julki.
Kiinteistövälittäjät ovat kuitenkin hereillä. ASUNTOJEN neliöhinnat ovat ponnahtaneet kymmeniä prosentteja. Kohta aletaan biotehtaalla maahommiin ja mm. KALLAANVAARAN LIIKENNEYMPYRÄ tehdään alkukesästä.

Äänestä
  • Vai on kauppaamattomat rähjämökit saaneet paremman hinnan. No sehän se myyntiä edistää :)

    Äänestä

  • Se kertoo siitä, että nyt Boreal on tosissaan. Sen asuintalojen ostajasijoittajat tietävät ja lyövät nyt kevään korvalla tinat tiskiin. 20 kaivinkonetta ja kymmenkunta dumpperia on tulossa heti vapulta. Näin kertoi mittafirman mies Maijjussa eilen. Oli tipattomalla, että pakko uskoa.

    Äänestä

Kallaan kiertoliittymä, l. Liikenneympyrä valmistuu elokuun loppuun mennessä, valtion kustantamana, kun on 5 tiellä. Muoviset mittakepit on jo paikoillaan. Työt alkavat maaliskuulla. Sen jälkeen iso...ja raskasliikenne pääsee vaivatta Patokankaalle. Kaikki tietää mitä varten.

Äänestä

Viime aikoina on Warrion silta ollut enemmän otsikoissa, kuin Kallaan liikenneympyrä. Muutaman kuukauden kuluttua sillan rakennustyöt aloitetaan. Mutta samassa urakkatarjouspyynnössä on kuulemma Kallaan liikenneympyrä, joka on tunnetun EteläHaagan ympyrän kokoinen. Joten on sitä hommaa siinäkin noin paikallistasolla.
Kumpikaan näistä ei edistä kuitenkaan välttämättä Kemijärven biosellutehtaan rakentamista. Kuulostaa kovasti siltä, että Kemin logistiikkaa näillä pyritään edistämään.
Kemissä on jo uuden tehdastyömaan montut auki. Vert. (Web Kemi Metsä Group)

Äänestä

Joulupukkikin jo pakkaa rekeään Korvatunturilla. Sekin on varma merkki biotehtaan rakentamisen aloituksesta.

Äänestä

kyllä näkee jutuista kuinka vastustaminen on jo aloitettu ennen kuin ensimmäistäkään lupahakemusta on tehdashankkeesta edes jätetty!
Vanhat kaunat siellä painaa enemmän kuin oma ruokakuppi.

Äänestä
  • Juu nautitaan nyt vain täysin rinnoin, päivä päivältä näyttää paremmalta. Ootettan vaan nyt että Kemi tekee maalin niin avot...

    Äänestä

  • Jos joku pitää Kemijärven sellutehdasta epärealistisena, niin se ei tarkoita suinkaan automaattisesti tehtaan vastustamista. Vesistön saasteensietokyky rajoittaisi tehtaan tuotantokapasiteetin tosiasiassa jopa selkeästi alle 500 000 tn/vuosi. Sen kokoisen tehtaan rakentaminen liki miljardilla on selvästi hyötysuhteeltaan kannattamaton ratkaisu. Se on yleisessä tiedossa.
    Sen vuoksi tehtaan rahoitusta epäillään asiantuntijoiden piirissä selkeästi eniten.
    Samat epäilijät eivät silti suinkaan automaattisesti VASTUSTA Heikin ja muiden biopoikien tehtaan rakentamista.
    Nämä epäilijät ymmärtävät erityisen hyvin Patokankaan puutavaranlähetysterminaalin merkityksen; Kumipyörillä Koillisen korvesta edulliseen, terveelliseen ja turvalliseen sähkörautatie- kuljettamiseen Ouluun ja Kemiin, vientisataman tuntumaan!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos joku pitää Kemijärven sellutehdasta epärealistisena, niin se ei tarkoita suinkaan automaattisesti tehtaan vastustamista. Vesistön saasteensietokyky rajoittaisi tehtaan tuotantokapasiteetin tosiasiassa jopa selkeästi alle 500 000 tn/vuosi. Sen kokoisen tehtaan rakentaminen liki miljardilla on selvästi hyötysuhteeltaan kannattamaton ratkaisu. Se on yleisessä tiedossa.
    Sen vuoksi tehtaan rahoitusta epäillään asiantuntijoiden piirissä selkeästi eniten.
    Samat epäilijät eivät silti suinkaan automaattisesti VASTUSTA Heikin ja muiden biopoikien tehtaan rakentamista.
    Nämä epäilijät ymmärtävät erityisen hyvin Patokankaan puutavaranlähetysterminaalin merkityksen; Kumipyörillä Koillisen korvesta edulliseen, terveelliseen ja turvalliseen sähkörautatie- kuljettamiseen Ouluun ja Kemiin, vientisataman tuntumaan!!

    Vaan kun en ilman anna puitani, en ouluun enkä kemiin!
    Tämän tietää jokainen metsänomistaja!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaan kun en ilman anna puitani, en ouluun enkä kemiin!
    Tämän tietää jokainen metsänomistaja!

    Tuossa asetelmassa kysyntä ja tarjonta kohtaavat aidoimmillaan. Kitupuun korjuukustannus kokonaisuudessaan tarkoittaa hintaa Patokankaalle rekalla tai vaikka traktorilla TUOTUNA. Siitä eteen päin kiskot vievät etelään... Kemiin tai Ouluun kuten nytkin ja EDULLISESTI.
    YKSITTÄINEN henkilötason käteisvara määrää metsänomistajaa kyllä ajan kanssa kuinka kovat myyntihalut kulloinkin pullahtaa pinnalle. Väliraha esim. AUTON VAIHDOSSA joskus suorastaan määrää!!!! Silloin tuhannen kiinnon kuitupuukaupat on lysti tehdä, vaikka puu meneekin raakana junalla Perämeren rantaan. Saatte taas nähdä. Mihinkäpä se ihminen siitä muuttuu.

    Äänestä

  • Turhaa on vastustaa tyhjää, ilman rahaa ei mitään ole ennenkään rakennettu, eikä rahoitusta ole kymmeneen vuoteen saatu aikaseksi, niin se kertoo kaiken koko projektista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turhaa on vastustaa tyhjää, ilman rahaa ei mitään ole ennenkään rakennettu, eikä rahoitusta ole kymmeneen vuoteen saatu aikaseksi, niin se kertoo kaiken koko projektista.

    Silti postaat jokaikinen päivä tänne jotakin?...heh!

    Äänestä

Mihin non kavonneet Olli Dahlit ja se ruottalainen rahankerääjä konsultti joka otti 3 vuojen palkkion etukäteen ? Ei oo aikohin otettu esiin ?

Äänestä
  • Dahl on huippuasaiantuntija ja Massaliikkeen tuki

    Äänestä

Ei tullut tehdasta. Suomen metsäteollisuus keskittyy suuriin yksiköihin, kuten Metsä Group esim. tekee sellun tuotannon suhteen.

Äänestä
  • Meijän patruunat ja massaliike voisivat keskittyä linnupönttöjen tekoon ? Kokoonsa suurempia !

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Meijän patruunat ja massaliike voisivat keskittyä linnupönttöjen tekoon ? Kokoonsa suurempia !

    Olisi se pönttöjen teko ainakin halvempaa ja konkreettista tekemistä, verraten siihen kuinka kaupunki on hölmöyksissään tukenut järjetöntä tehdas unelmaa jossa ei koskaan ollut realistisia mahdollisuuksia toteutua.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Se siitä seuraa kun paikalliset pikkuhitlerit pääsevät pompottamaan heikkoja virkamiesjohtajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Olisi se pönttöjen teko ainakin halvempaa ja konkreettista tekemistä, verraten siihen kuinka kaupunki on hölmöyksissään tukenut järjetöntä tehdas unelmaa jossa ei koskaan ollut realistisia mahdollisuuksia toteutua.

    Ne sentään yritti ja kaupungin tuki tärkeä!

    Täysi tuki Massaliikkeelle ja ollaan kiitollisia, että he on johtaneet meidän kuntapolitiikkaa menestyksellä! Kateelliset valittajat kirjoittaa ei ne osaa kuin paskaa puhua.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Ne sentään yritti ja kaupungin tuki tärkeä!

    Täysi tuki Massaliikkeelle ja ollaan kiitollisia, että he on johtaneet meidän kuntapolitiikkaa menestyksellä! Kateelliset valittajat kirjoittaa ei ne osaa kuin paskaa puhua.

    Kiinan kommunistisen puolueen punaiset liput olisivat nyt liehumassa Patokankaan biosellutehtaan porteilla, jos Massaliike olisi saanut tahtonsa läpi.

    Työväen Vappu olisi antanut sopivasti uutta potkua Kemijärven punaisille, kun Venäjä ja Kiina aseveljeilevät näyttävästi juuri näinäkin päivinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Niin ja lentokenttä olisi vuokrattu 50 vuodeksi Kiinan tiedustelun käyttöön.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Niin ja lentokenttä olisi vuokrattu 50 vuodeksi Kiinan tiedustelun käyttöön.

    Tähän asetelmaan olisi rakennettu tietenkin KooVäyrysen sähköinen rautatieyhteys Kemijärveltä Alakurtille Koillisväylän jatkeeksi, niin olisi saatu Kiina, Venäjä ja Suomi kokonaan sirpin ja vasaran alle, kuten Savukosken senaattori aikoinaan ääneen esitti mikrokiteiseen tyyliinsä.

    Äänestä

Kemissä tulee kohta sellua uudesta tehtaasta, miten Kemijärvellä?

Äänestä

Ei olisi pahasta jos joku olisi jossain saanut tahtoaan läpi. Saa sitä elvistellä että me taas pystyttiin estämään se.

Pitäisi kuitenkin miettiä missä on mennyt pieleen. Kemijärvellä on ennätyksen korkea työttömyys, verrattuna Lapin kuntiin.

Kemijärvellä pitäisi ulkoisesti olla paljon paremmin kuin muilla. On kauniit järvimaisemat. On hyvät liikenneyhteydet, sähköistetty rataverkko. Matkailulle löytyy mahdollisuuksia monestakin näkökulmasta.

Onko aika mennyt riitelyyn, ja toisten arvosteluun ja lyttäämiseen. Kyllä näitä massaliikkeitä olisi tarvinnut vaikka joka sormelle.

Äänestä
  • Kukaan mitään estänyt, hanke oli itsestään täysin vailla järkeä, kun rahoitusta ei ollut, mikään realistinen taho ei nähnyt sitä järkevänä, niin silti vaan nuppi tutisten vängättiin, ja haettiin jopa kiinalaisia sitä rahoittamaan. Kiinalaisilla oli tähtäimessä se lentokenttä ja rahoituksen halu loppui täysin sinä päivänä, kun puolustusvoimat kielsivät vuokraamasta kenttää ulkomaalaiselle taholle.
    Massaliikkeestä ei paikkakunnalle ole ollut mitään hyötyä, lähinnä se on levittänyt kapinahenkeä, mikä sinänsä on ollut vahingollista.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Kukaan mitään estänyt, hanke oli itsestään täysin vailla järkeä, kun rahoitusta ei ollut, mikään realistinen taho ei nähnyt sitä järkevänä, niin silti vaan nuppi tutisten vängättiin, ja haettiin jopa kiinalaisia sitä rahoittamaan. Kiinalaisilla oli tähtäimessä se lentokenttä ja rahoituksen halu loppui täysin sinä päivänä, kun puolustusvoimat kielsivät vuokraamasta kenttää ulkomaalaiselle taholle.
    Massaliikkeestä ei paikkakunnalle ole ollut mitään hyötyä, lähinnä se on levittänyt kapinahenkeä, mikä sinänsä on ollut vahingollista.

    Kuusamosta tulee viisaus

    En tarkoita lentokenttää vaan yleisesti suhtautumista yrittämiseen. Massaliikettä on haukuttu kun se edes yritti. Ne vaan tuntuu olevan sankareita jotka kaikkeen suhtautuu kielteisesti, ja räksyttää niille jotka yrittää touhuta jotakin.

    Miksi nämä massaliikettä kritisoivat eivät itse keksi muuta kuin kielteistä arvostelua.

    Onhan se kotisohvalta helppo arvostella kun elanto tulee yhteisestä kassasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Massaliike ei saanut rahoja yhteisestä kassasta, vaan yrittäjyydellä ja nämä bio-yrityshankkeet, ei kaupungin eikä yhteismetsä ym rahoja vaan kovalla työllä omalla yrittäjäneroudella!

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Massaliike ei saanut rahoja yhteisestä kassasta, vaan yrittäjyydellä ja nämä bio-yrityshankkeet, ei kaupungin eikä yhteismetsä ym rahoja vaan kovalla työllä omalla yrittäjäneroudella!

    Massaliikkeen Heikin kehittämä biosellutehdas olisi jo toiminnasssa, ellei Vatanen olisi puuttunut röyhkeästi korkeamatemaattisten tuotantoratkaisujen hienosäätöön.
    Nyt on esitetty suljetun kierron prosessin tuotantojärjestelmää, kun Heikki ja pojat olivat aikoinaan selkeästi viemässä purkuputkea jopa piilopadolle saakka.
    Lieneekö yksikään maansiirtourakoitsija käynyt vielä kyseisellä tehdastontilla tutustumassa suunnitelmiin tai missä määrin on tehty pohjatutkimuksia esim. tontin tiestön osalta. Saatika kattilan paikan määritys layoutissa.??

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    En tarkoita lentokenttää vaan yleisesti suhtautumista yrittämiseen. Massaliikettä on haukuttu kun se edes yritti. Ne vaan tuntuu olevan sankareita jotka kaikkeen suhtautuu kielteisesti, ja räksyttää niille jotka yrittää touhuta jotakin.

    Miksi nämä massaliikettä kritisoivat eivät itse keksi muuta kuin kielteistä arvostelua.

    Onhan se kotisohvalta helppo arvostella kun elanto tulee yhteisestä kassasta.

    Ei siinä mistään yrittämisestä ole ollut kyse, vaan katkeruudesta, joka juontaa vanhan tehtaan lopettamisesta. Se että osa ihmisitä on ollut sen verran fiksuja, kun näkivät että ilman rahoitusta ei mitään tehdasta synny, ja sanoivat sen ääneen, turha heitä on negatiivisuudesta syyttää, kun kyse on ollut ihan maalaisjärjestä. 10 vuotta heitetty kankkulan kaivoon vatuloidessa olemattomia asioita. Jokainen järkevä ihminen tietää, että miljardi on sellainen summa, siihen ei rahoitusta heru, jos ei ole realistiunen ja taloudellisesti kannattava hanke kyseessä. Kymmentä vuotta ei rahoitusta kannatta hakea, kyllä ne tahot joilla on rahaa ja ymmärtävät asioista, ne löytyy hyvälle hankkeelle jo parissa vuodessa, tai sitten hanke ei ole sen arvoinen.

    Äänestä

Kemijärvellä on muutamia paikallisia yrittäjiä jotka ansaitsevan kunnioitusta kateuden sijaan.
Lappilaiset eivät ole yritysmyönteisiä. Suurintaosa yrityksistä on lähtenyt käyntiin junantuomien toimesta. Arvostella ja neuvoja antaa täällä kyllä osataan, mutta siihen se jääkin.
Kymmeniä vuosia sitten olisi pitänyt aloittaa vuotuiset kiertomatkoille eteläpohjanmaalle. siellä näkisi mitä tarkoittaa pienyrittäminen.

Äänestä
  • Juuri tuon vuoksi Heikki antoi tehtaan pystyttämisen Vataselle.

    Kohde toteutetaan moduuliverkkoon sidotulla elementti mitoituksella, jolloin tehtaan rakentaminen etenee hyvin vauhdikkaasti heti, kun perustukset ovat valmiina.

    Vatanen on tehnyt tehtaan toteuttamisesta erillisen INVESTOINTITAVOITESOPIMUKSEN.
    Ja rakentamisen rahat ovat jo projektin tileillä; varattuna/suunnattuna.

    Äänestä

  • Niinpä, täällä on yli 10 vuotta älisty tehtaan tulosta, kaikki järkevät kommentit todellisesta tilanteesta, on kuitattu tehtaan vastustamiseksi. Älytöntä älämölöä on siitä pidetty, vaikka kyseessä on ollut vain satu keisarin uusista vaatteista. Siihen on poltettu rahaa ja energiaa jota olisi voitu käyttää järkevästi paikkakunnan hyödyksi. Olisi vaikka tehty ekskursioita pohjanmaalle, niin kuin edellinen kirjoittaja ehdotti. Ne siellä elää yrittämisen voimalla, nimenomaan pienyrittämisen. Täällä sellainen ei toki tule kyseeseen, koska kaikki yrittämiseen kykenevät on muuttaneet muualle jo aikaa sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Juuri tuon vuoksi Heikki antoi tehtaan pystyttämisen Vataselle.

    Kohde toteutetaan moduuliverkkoon sidotulla elementti mitoituksella, jolloin tehtaan rakentaminen etenee hyvin vauhdikkaasti heti, kun perustukset ovat valmiina.

    Vatanen on tehnyt tehtaan toteuttamisesta erillisen INVESTOINTITAVOITESOPIMUKSEN.
    Ja rakentamisen rahat ovat jo projektin tileillä; varattuna/suunnattuna.

    Kiinalaisten kanssa oli myös sopimus, nyt vain se suljettu kierto ja hyvä tulee. Joku hokee, että missä rahat. Se ei ole ainoa asia. Maailmassa rahaa riittää, mutta mitä muuta? Pitää olla yva, kaavoitus, luvat, prosessikaavio ja myös se paikka sopiva, mihin tehdas tulee. Kun puitteet on tuotantoon, niin raha tulee kuin itsestään markkinoilta.

    Jos sulla on miljardi, niin jos kaivat sen säkin maahan, niin kasvaako rahapuu? Pelkkä raha ei ratkaise??!???

    Äänestä

Maailma on täynnä rahaa, sitä riittää. Mutta miten pikkuinen Boreal Bioref Oy yhdellä pienellä sellutehtaalla olisi pärjännyt esim. suomalaisten metsäjättien kanssa. Rahoitus on "tyssännyt" siihen. Eli rahoittajat nähneet mahdottomana riskinä. Eli, tätä visiota on pidetty muutamien toimesta yllä vuosikausia..

Äänestä
  • No ne alkaa Kemin uuvessa Mettäfiiberin tehtaassa tekkeen sellua syyskuussa. Kempassa biorehvi ei oo vielä kivijalkaa alkanu valaan tehtaan tontille. Biorehvi oli kuulemma keulilla ?

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    No ne alkaa Kemin uuvessa Mettäfiiberin tehtaassa tekkeen sellua syyskuussa. Kempassa biorehvi ei oo vielä kivijalkaa alkanu valaan tehtaan tontille. Biorehvi oli kuulemma keulilla ?

    Heikki kertoi aikoinaan kuinka Biorefi on selluhankkeiden paalupaikalla koko Suomessa.
    Ja että ensimmäiset sopimukset Kemijärven uudesta sellutehtaasta allekirjoitettiin Kiinan Camcen kanssa Minskissä.
    Kaikki siis täyttä puppua/HuuHaata, pyhävehkeet päällä ja salkku kainalossa. Henkilötunnistelappu vasemman rintataskun päällä.
    Ja valtakunnan medialle " myönnettiin" haastatteluja Kemijärven mikrokiteisestä sellutuotteesta.
    Riittävän pösilöt vielä uskoivat ja liekköpä ulos talutettu Attekaan uskoi muuta kuin käskystä. Tämä säälittävä Massaliikkeen kuunteluoppilas joka ohjeistettiin kostohenkiseen lopputilien jakamiseen, kunnes valistuneet puuttuivat touhuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Pösilömpänä minä pidän niitä jotka uskovat että kaikki hankkeet onnistuvat ja niintä tulee rahasampo.
    Miettikääpä kuinka paljon näinä vuosina on tehtaita lopetettu tai mennyt konkurssiin. Fortumissa meni veronmaksajien rahoja kymmenen miljardia.
    Tuskimpa näiden valittajien ja arvostelijoiden on tarvinnut omaa pussia aukaista.

    Äänestä

Jospa nyt siirtyisitte puhumaan jo jostakin muusta, koska sitä tehdasta ei varmasti tule.
Venäjältä ei tule enään puuta, Kemiinkin tuodaan osa Ruotsista.

Suomessa on jo nyt ylihakattu metsiä, Suomi saastuttaa jo enemmän kuin nielut sitovat. Eu:lla on sovitut päästömääräykset jos Suomi ei niihin pääse voi tulla liiallisista hakkuista päästöoikeuksien ostamisesta kallis lasku suomalaisille veronmaksajille.

Nyt olisi korkea aika lopettaa turhat höpinät tehtaasta, ja alkaa seuraamaan mitä maailmalla tapahtuu.

Äänestä
  • Suomen metsäteollisuudessa tulee voimakas keskittyminen, pienet yksiköt suljetaan. Esimerkiksi Metsä Group tuottaa kahdella tehtaalla(Äänekoski, Kemi) jo 3 000 000 t sellua.
    Näitten tehtaitten puunhankinta alue on jo puoli Suomea, lisäksi tuodaan puuta Ruotsista ja Baltian maista. Stora Enso Oulussa tarvitsee 2 kartonkikoneelle puuta, samoilta hankinta alueilta.

    Tulevaisuudessa metsien harvennus/hakkuu vauhti nopeutuu, eli kiertonopeus lisääntyy.
    Muuten puu ei riitä.

    Lisäksi soiden ennallistaminen, metsien monimuotoisuus ja ympäristö arvot vaikuttavat hakkuu määriin alentavasti.

    Kemijärven sellutehtaan suunnittelun voi kyllä lopettaa pysyvästi. Käyttää sekin energia paikkakunnan muun yritystoiminnan kehittämiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Suomen metsäteollisuudessa tulee voimakas keskittyminen, pienet yksiköt suljetaan. Esimerkiksi Metsä Group tuottaa kahdella tehtaalla(Äänekoski, Kemi) jo 3 000 000 t sellua.
    Näitten tehtaitten puunhankinta alue on jo puoli Suomea, lisäksi tuodaan puuta Ruotsista ja Baltian maista. Stora Enso Oulussa tarvitsee 2 kartonkikoneelle puuta, samoilta hankinta alueilta.

    Tulevaisuudessa metsien harvennus/hakkuu vauhti nopeutuu, eli kiertonopeus lisääntyy.
    Muuten puu ei riitä.

    Lisäksi soiden ennallistaminen, metsien monimuotoisuus ja ympäristö arvot vaikuttavat hakkuu määriin alentavasti.

    Kemijärven sellutehtaan suunnittelun voi kyllä lopettaa pysyvästi. Käyttää sekin energia paikkakunnan muun yritystoiminnan kehittämiseen.

    Heh,heh, tuo nyt oli ihan paras lohkaisu "käyttäkää sekin energia paikkakunnan muun yritystoiminnan kehittämiseen "
    Porukka joka jaksaa lässyttää roskaa toistakymmentä vuotta tyhjästä, sellaisista ei ole minkään kehittäjiksi, hyvä jos saavat edes oman elämän hallintaa pidettyä hyppysissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Kyllä se näin on, juna meni jo. Kemijärveä on enään paha kehittää koska väestö on ikääntynyttä. Väestö tuntuu olevan vielä hyvin eripuraista, potevat kait pahaa oloa.

    Ollaan hyvin sisäänlämpiviäviä, suljetussa kierrossa, vaikka paikkakuntaa ei todellisuudessa pelasta muu kuin uudet nuoret ihmiset, esim maahanmuutto. Näin se vaan on, kuka keksii parempaa????

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Menehän töihin...

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    Menehän töihin...

    Consult Airikkala: "Suomun huuhaakeskus on tulevaisuus!"

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Kyllä se näin on, juna meni jo. Kemijärveä on enään paha kehittää koska väestö on ikääntynyttä. Väestö tuntuu olevan vielä hyvin eripuraista, potevat kait pahaa oloa.

    Ollaan hyvin sisäänlämpiviäviä, suljetussa kierrossa, vaikka paikkakuntaa ei todellisuudessa pelasta muu kuin uudet nuoret ihmiset, esim maahanmuutto. Näin se vaan on, kuka keksii parempaa????

    kemijärven on hoksanneet jo helpon rahatukien muodossa nämä helposti nimeä vaihtavat kirpputoriyritykset, jotka kuppaavat tuet tyhjäksi jättävät taakseen paskakasan veronmaksajien huoleksi....

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Heh,heh, tuo nyt oli ihan paras lohkaisu "käyttäkää sekin energia paikkakunnan muun yritystoiminnan kehittämiseen "
    Porukka joka jaksaa lässyttää roskaa toistakymmentä vuotta tyhjästä, sellaisista ei ole minkään kehittäjiksi, hyvä jos saavat edes oman elämän hallintaa pidettyä hyppysissä.

    Eiks nää sellumiehet juuri lässyttäneet tyhjää sen toistakymmentävuotta ja vieläpä näkyvästi toisten rahoilla !

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Eiks nää sellumiehet juuri lässyttäneet tyhjää sen toistakymmentävuotta ja vieläpä näkyvästi toisten rahoilla !

    No nepä juuri, sellaista tyhjän lässytystä, ihan puuta heinää. Tainnut jäädä hirmunien trauma
    siitä lopetetusta selluputkasta, kun eivät kykene elämään ilman sepustuksia sellutehtaasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    No nepä juuri, sellaista tyhjän lässytystä, ihan puuta heinää. Tainnut jäädä hirmunien trauma
    siitä lopetetusta selluputkasta, kun eivät kykene elämään ilman sepustuksia sellutehtaasta.

    Sellumiehille ei ole traumoja kylläkin muille. Sellumiehillä oli hyvät ansiosidonnaiset. Sellueläkeläiset nostaa eläkettä puhtaaksi kolmentonnin kantturoissa osalla ylikin. Minusta vain tuntuu että se porisee kateenkattilassa vieläkin.

    Äänestä

Ettekö ole lukeneet lehtiä tänä kesänä?
Kunnan virkamies sanoi lehdessä, että rakentaminen aloitetaan vielä tänä vuonna. Vihdoinkin.

Äänestä

Ei ollut kunnan virkamies, vaan Oy:n TJ.
Jos TJ sanoo, että tehas tulee, silloin alkaa rakentaminen!

Äänestä

Onko Kemijärven biosellikonsortion perustajat voittaneet Vatasen käräjillä ???
Vaiko hävinneet?? Jos Vatanen on voittanut, niin silloinhan tehdas tulee...

Äänestä

Kyllä se oli kunnan virkamies, jonka mukaan rakentaminen alkaa kohta. Heillä on kunnassa viimeinen tieto. Hieno homma.

Äänestä
  • Onko se tehtaan tulolausunnon antanut kunnan virkamies luikkinut hiljattain pohjoisemman pikkuisen naapurikunnan Kiinteistöpomoksi. Oli kuulemma tiennyt paljon rakentamisenkin asioita, mutta ei niitä koskaan riittävän kirkkaasti ymmärtänyt ja sen vuoksi häntä vaivasi tehdaskammo ja torikauhu.

    Äänestä

  • kohta on mustalaisen kymmenen vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    kohta on mustalaisen kymmenen vuotta.

    näin oli lainannut auton rengas avaint ja sano kohta palautan meni kymmene vuotta ennekö palautti. hahhhaah

    Äänestä

Tämä on niin valtaisan kannattava tehdashanke, että tätä ei kannata edes rakentaa. Eikä rahoittajat ole kiinnostunut hankkeesta, koska tämä on erittäin kannattava hanke.

Äänestä

taas joku huru uko ennustaj ei ees oo tehas käynnissä helppo hullujen huutaaa sairasta ei tuu onnistuu pösilöt ei kannata

Äänestä

kaikki erittäin kannattavat hankkeet rakennetaan nopeasti, ei niitä venytetä vuoskymmeniksi ?

Äänestä

Kemijärven uusi biosellutehdas on tuottanut positiivista nostetta koko seutukunnalle.
On aivan selvää, että paikkakunnan väki tulee lisääntymään positiivisen muuttoliikkeen ansiosta ja ikärakenne tervehtyy muiden menestyvien suomalaisten teollisuuspaikkakuntien tasolle muutamassa vuodessa.
Kemijärven tehtaan tuotanto tulee olemaan kulloisenkin kysynnän mukaista ja tukeutuu pitkälti mikrokiteiseen selluaihioon.
Kemijärvellä vallitsee kohta kohtuudella korjattavissa oleva asunto- ja työvoimapula.
Pia näemme ettei Heikki ollutkaan ihan HuuHaa.

Äänestä
  • Bioref on mun ihanne!

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Bioref on mun ihanne!

    Jo v. 2016 rohvessori Dahl sanoi et sellutehas investointi Kemijärvelle on tosi kannattava ? Joopa joo..

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Jo v. 2016 rohvessori Dahl sanoi et sellutehas investointi Kemijärvelle on tosi kannattava ? Joopa joo..

    Samana vuonna marraskuussa HuuHaaHeikki esitteli kiinalaiset yhteistyökumppanit, jotka rahoittaisivat ja rakentaisivat Kemijärvelle sellutehtaan.
    Voi hyvänen aika.
    Asioita globaalisti seuranneet tiesivät jo itsestään selvyytenä, ettei Kiinan valtion yhtiöllä ollut tuolloinkaan tosiasiassa mitään pääsyä Nato(sopivaan)maahan, Suomeen.
    Tänä päivänä jokainen tietää ja ymmärtää miksi näin.
    Sen vuoksi avoin epäily Heikin CAMCE SELLUTEHDAS- lupailuille olikin syytä ottaa isosti esille.
    Toivottavasti silloiset, röyhkeät kunnallistason rahoituskuviot tuodaan julki. Toki sellutehdashanke on ollut eräille erittäin kannattava. Eikä siitä voi enää tuomita.

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Tämä nyt taas on mielikuvitusta. Ensinnäkään silloin ei puhuttu natosuomesta, natovastaisuus oli 70%

    Toiseksi Kiinalaisilla on paljon isommat hankkeet niin täällä Suomessa kuin muuallaikin Euroopassa. Omistaa mm Volvon tehtaat.

    Kemijärven hanke olisi ollut kiinalaisille, kuin pieru saharan erämaassa.

    Kiinalaiset lähtivät tekemään aiesopimusta vain sen takia, että saisivat goowilliä lentokentän vuokrausta varten, sehän heillä oli tähtäimessä. Kun puolustusvoimat näytti punaista valoa kysyttäessä heidän mielipidettä kentän vuokraan, niin loppui kinuskien kiinnostus sellutehtaaseen saman tien. En ne niin hölmöjä olleet, että vakavissaan olisi rahoittanut noin päljää hanketta.

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    Tämä nyt taas on mielikuvitusta. Ensinnäkään silloin ei puhuttu natosuomesta, natovastaisuus oli 70%

    Toiseksi Kiinalaisilla on paljon isommat hankkeet niin täällä Suomessa kuin muuallaikin Euroopassa. Omistaa mm Volvon tehtaat.

    Kemijärven hanke olisi ollut kiinalaisille, kuin pieru saharan erämaassa.

    Jo 90 luvulla kun Hornetit hankittiin näkyvästi Ahtisaaren ollessa puolustusvoimien ylipäällikkönä, aloitettiin Suomen puolustusvoimien mukauttaminen Natoon. Tällainen Natosopiva Suomi jatkoi yhä vankemmin noin 25 vuotta varautumista potentiaaliseen viholliseen, joista merkittävimmät olivat jo silloin, Venäjä ja Kiina. Vuonna 2016, kun Nivala esitteli Kommunistisen Kiinan selluyhtiön sellutehdas kumppanuutta Kemijärvelle , niin puolustusvoimiemme ylipäällikkötasolla oltiin heti tuoreeltaan torppaamassa nämä Heikin aikeet, kun Suomi oli jo tuolloin ollut Natolainen neljännesvuosisadan.
    Eli Heikin kiinalaispönkitetylle hankkeelle tuli heti jyrkkä EI.
    Niin on käynyt sitä ennen ja sen jälkeen kaikille Kiinan aikeille ryhtyä päätoimijaksi NatoSuomessa.
    Volvon omistaja/ rahoittaja voi olla jopa Kommunistinen Kiina, vrt Rosatom Pyhäjoella. Lähöt valakesi ja äkkiä, kun toiminnan asetelmat muuttuivat riittävän kyseenalaisiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Natosopiva valtio joka on harjoittanut näkyvää yhteistyötä Naton kanssa pitkään on yhtä vaikea vastus mm. Venäjälle kuin valtio, joka on Naton jäsen. Siinä ei maallikoiden kannatusprosentit juurikaan paina.

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Jo 90 luvulla kun Hornetit hankittiin näkyvästi Ahtisaaren ollessa puolustusvoimien ylipäällikkönä, aloitettiin Suomen puolustusvoimien mukauttaminen Natoon. Tällainen Natosopiva Suomi jatkoi yhä vankemmin noin 25 vuotta varautumista potentiaaliseen viholliseen, joista merkittävimmät olivat jo silloin, Venäjä ja Kiina. Vuonna 2016, kun Nivala esitteli Kommunistisen Kiinan selluyhtiön sellutehdas kumppanuutta Kemijärvelle , niin puolustusvoimiemme ylipäällikkötasolla oltiin heti tuoreeltaan torppaamassa nämä Heikin aikeet, kun Suomi oli jo tuolloin ollut Natolainen neljännesvuosisadan.
    Eli Heikin kiinalaispönkitetylle hankkeelle tuli heti jyrkkä EI.
    Niin on käynyt sitä ennen ja sen jälkeen kaikille Kiinan aikeille ryhtyä päätoimijaksi NatoSuomessa.
    Volvon omistaja/ rahoittaja voi olla jopa Kommunistinen Kiina, vrt Rosatom Pyhäjoella. Lähöt valakesi ja äkkiä, kun toiminnan asetelmat muuttuivat riittävän kyseenalaisiksi.

    No hessu on nyt siirtyny jakamaan lopputilejä toimitusjohtajille lämpö-vesiyhtiöön. Näkyvyyttä on. Lehet ja radio uutisoivat taukoamatta.
    Onko ystävyys rovaniemen enerkiayhtiöön syventyny jo sille tasolle et rovaniemi "nielasee" yhtiön kitaansa ? Tais uusi toimitusjohtajakin tulla rovaniemeläisestä enerkiayhtiöstä ?
    Jos näin kävisi nii kemijärveläisten lämpö-ja vesimaksut kohataisivat melkosesti.
    Nyt kannattaa valtuutettujen olla hereillä. Tässä on kyseessä kaupunkin suuri omaisuus kyseessä.

    Äänestä

miten tet jaksatte vielä höpissä sellutehtaasta...

Äänestä

HS Visio|Kriittinen infrastruktuuri
Näin Kiina otti niskalenkin Euroopasta.
Kiinalaiset ovat ostaneet Euroopasta urakalla satamia, lentokenttiä, tuulipuistoja ja muuta kriittistä infrastruktuuria. Myös osia Suomen suurimmasta rahtisatamasta on päätynyt Kiinan valtion haltuun. Mitä Euroopalle tapahtuisi, jos sukset menisivät Kiinan kanssa ristiin vielä nykyistä pahemmin?

Tämä juttu Helsinginsanomista vuonna 2022

Äänestä
  • Juuri tuon vuoksi kiinalainen sellutehdastoimija ei päässyt Kemijärvelle Ketolan lentokenttää hallinnoimaan, eikä rakentamaan Heikin sellutehdaskonsortiota, saatika hallinnoimaan sitä.

    Kemin Kaidille kävi täsmälleen samoin ja hyvin monelle muulle silloisessa Suomessa.

    Ahtisaari teki aikoinaan erittäin ansiokasta työtä Tasavallan presidenttinä kun asetti Suomen maailmankartalle, länsimaiden itä- laitaan, vankasti ja näkyvästi.

    Ehkäpä tämä alkaa valkenemaan suurempana kokonaisuutena Suomen vasemmalle poliittisesti suuntautuneillekin. Savukosken kansanedustaja vastusti sujuvasti Suomen Natolaisuutta viime vuoteen saakka eduskunnassa ennen eläköitymistään, vaikka olimme olleet mm. yhteisten sotaharjoitusten ja varsinkin kaluston kautta natolaisia jo 90 luvulta saakka. Hyvin noloa olla useampi vaalikausi eduskunnassa ymmärtämättä sotilaallista asemaamme ja vieläpä puhua siitä eduskunnan puhujapöntössä. Puku päällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00197 kirjoitti:

    Juuri tuon vuoksi kiinalainen sellutehdastoimija ei päässyt Kemijärvelle Ketolan lentokenttää hallinnoimaan, eikä rakentamaan Heikin sellutehdaskonsortiota, saatika hallinnoimaan sitä.

    Kemin Kaidille kävi täsmälleen samoin ja hyvin monelle muulle silloisessa Suomessa.

    Ahtisaari teki aikoinaan erittäin ansiokasta työtä Tasavallan presidenttinä kun asetti Suomen maailmankartalle, länsimaiden itä- laitaan, vankasti ja näkyvästi.

    Ehkäpä tämä alkaa valkenemaan suurempana kokonaisuutena Suomen vasemmalle poliittisesti suuntautuneillekin. Savukosken kansanedustaja vastusti sujuvasti Suomen Natolaisuutta viime vuoteen saakka eduskunnassa ennen eläköitymistään, vaikka olimme olleet mm. yhteisten sotaharjoitusten ja varsinkin kaluston kautta natolaisia jo 90 luvulta saakka. Hyvin noloa olla useampi vaalikausi eduskunnassa ymmärtämättä sotilaallista asemaamme ja vieläpä puhua siitä eduskunnan puhujapöntössä. Puku päällä.

    Kokoomus tais olla ainut puolue joka on kannattanut Natoa jo pidempään. Vielä kolmevuotta sitten naton kannatus oli 20-30% Keskusta ja Perussuomalaisetkin vastusti natoa, tietenkin myös vasemmisto.
    Kuitenkin taas faktaa, joka jää historian kirjoihin. Vasemmistohallitus joiden puheenjohtajat olivat naisia vei Suomen natoon. Vaikka kuinka kirvelee, näinhän se on!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00199 kirjoitti:

    Toki jäsenyys vaatii muiden Nato maiden hyväksynnän, jota Suomi ei juurikaan tarvinnut, kun Natosopivuus oli jo selkeä puolustuksellisesti.
    Venäjän katsannossa Suomen jäsenyys on ollut vain pelkkä muodollisuus, jolla ei ole tässä asemassa ollut enää sotilaallista käytännön vaikutusta.
    90 luvulta alkaen oli kaikilla länsimailla toiveet korkealla Venäjän suhteen etenkin investointien ja kaupallisen kanssakäymisen saralla, kun Neuvostoliitto ja sen mukainen sosialismi kaatui. Silloin ei ollut Nato jäsenyys jurikaan Suomelle tarpellinen ja Ahtisaari tiesi ylipäällikkönä mitä teki. Vrt aik.
    Suomen tuore jäsenyys, kuten ruotsinkin viestittää juuri nyt maailmalle länsimaiden suuresta yhteisrintamasta Venäjän harjoittamaa törkeää valloitus ja hyökkäyssotaa vastaan.
    Siksi Kemijärven biosellukin on jäänyt Itämaisiin lähtökuoppiin. Ei siinä paljon vasemmistot auta.

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    Kemijärvi olisi voinut onnistua, jos hanke olisi lähtenyt liikkeelle reikusti ennen Kemiä.

    Nythän ei enään ole mitään mahdollisuutta, puusta on pulaa jopa Keminkin hankkeelle..
    Suomi on jo nyt ylihakannut puustoaan, ja vaarassa on että joutuu tulevaisuudessa ostamaan verovaroilla päästöoikeuksia.
    Eu:lla on yhteiset tavoitteet päästöistä joita pitäisi noudattaa.

    Äänestä

Kemijärven massaliike perustettiin puolustamaan taloudellisesti kannattavan ja teknisesti hyvässä kunnossa olevan Kemijärven sellutehtaan toimintaa. Massaliikkeen ainoana tavoitteena on sellutehtaan toiminnan jatkaminen.

Massaliikkeessä on mukana tehtaan henkilöstö, kaikki Kemijärvellä toimivat poliittiset puolueet, metsänomistajat, Itä-Lapin alueen yrittäjät, kansalaisjärjestöt ja runsas joukko ihmisiä sekä Suomesta että Ruotsista. Lisäksi massaliikkeen apuna on maan johtavia metsäalan ja kemiallisen metsäteollisuuden asiantuntijoita, talousasiantuntijoita sekä juristeja. Kukaan mukana oleva ei saa erillistä korvausta tekemästään työstä.

Massaliike jatkaa toimintaansa niin pitkään, että päätös tehtaan toiminnan jatkamisesta saadaan aikaan. Missään vaiheessa liike ei hyväksy muuta vaihtoehtoa.

Äänestä

Päätöshän on tehty ja rakentaminen alkaa vielä tämän vuoden loppuun mennessä. Näin asiaan perehtynyt kunnan virkamies totesi kesällä lehdessä, joten ei mene enää kauan.
Kiitos massaliikkeelle hyvästä työstä kunnan hyväksi.

Äänestä
  • Se kunnan virkamies taisi mennä hiljattain Pelkosenniemelle töihin. Uskalsi kertoa totuuden jopa vaitiolovelvollisuuttaankin uhmaten.

    Äänestä

  • Tehdas tulee?

    Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    Tehdas tulee?

    tehtaita tulee ja menee, elämän kiertokulkua...

    Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    Tehdas tulee?

    Olli Dahl sanoi sen jo 2016...niimpä ...no 7 vuoteen ei savuja oo Patovaarasta näkyny..B.Bioref jo konkassa...No Vartanen ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

niintotta kirjoitti:

Kemijärven biotehdas on erittäin kannattava investointi
Olli Dahl, puunjalostustekniikan professori.

Aalto-yliopiston puunjalostustekniikan professori Olli Dahl pitää hyvin todennäköisenä, että Kemijärven biotehtaan investointipäätös tehdään ja se toteutuu. Raaka-ainetta on saatavilla lähialueilta ja uusilla tuotteilla, kuten mikrokiteisellä sellulla on professorin mukaan rajattomasti käyttötapoja.

– Nyt kun rahoittaja on löytynyt, uskon että tästä tulee erittäin kannattava, sopivan kokoinen, kestävä biotalouden yksikkö.

Professori Dahl ei näe mitään sellaista estettä, joka voisi vielä kaataa Kemijärven biotehdashankeen.

– Tämä tuoteportfolio mitä Boreal Bioref tehdas tulisi tekemään, poikkeaa huomattavasti siitä bulkkiportfoliosta, mitä näillä muilla havusellutehtailla on esimerkiksi Suomessa.

Tärkeimpänä uutena tuotteena professori mainitsee mikrokiteisen selluloosan.

– Kun kysymyksessä havusellupohjainen tehdas, sille löytyy perinteisellekin tuotteelle markkinat mutta tämä mikrokiteinen selluloosa tulee pitkässä juoksussa olemaan se tähti, joka tulee erottamaan tämän tehtaan muista ja lisää sen kannattavuutta tulevaisuudessa.
Isompi ja kannattavampi

Kemijärven entiseen sellutehtaaseen verrattuna uusi tehdas olisi vähintään puolet suurempi.

– Samoin voitto. Ja kun mukaan tulevat vielä nämä uudet tuotantosuunnat, niin sehän tulee olemaan erittäin kannattava yksikkö, Dalh suitsuttaa.

Dahlin mukaan Kemijärven vanhan sellutehtaan tuotanto oli noin 220 000 tonnia vuodessa. Uuden tehtaan tuotanto olisi nousemassa 400 000 - 450 000 tonniin vuodessa. 780 miljoonan investointia Dalh pitää kohtuullisena.

– Se on hyvin kohtuullinen investointi kun sitä vertaa siihen, kuinka paljon se tuo alueelle hyvinvointia ja kuinka paljon se tuo voittoa.

Dahl korostaa, että Kemijärvelle suunnitellun biotehtaan koko on optimaalinen raaka-aineen saatavuuden näkökulmasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu