Crudon anteeksipyyntö!

CrudoTurusta

Crudo on vilpittömästi pahoillaan kaikista herjoistaan ja loukkauksistaan palstan asiantuntijakaartia kohtaan! Etenkin Teppoon kohdistuneista vuosikausia jatkuneista loukkauksista Crudolla on ollut paha mieli jo pidemmän aikaa. Avioero ja eläkkeelle jääminen ovat olleet minulle kovia paikkoja. Kaikki tapahtui niin nopeasti ja tuntui, että jäin tyhjän päälle. Viina oli minulle pakokeino ja selviytymistapa. Nyt kuitenkin olen taas ollut heikon taloustilanteen vuoksi raittiina muutaman päivän ja elämä hymyilee. Myös kasvoissa alkaa väri palata takaisin normaalin ikävän keltaisen sävyn jäljiltä.
Maksa kun aina lähettää terveisiään rankkojen ryyppyputkien jälkeen. Etenkin kirkkaat viinat pistävät tehokkaasti naaman kellastumaan. Vihanpuuskassa ja humalassa tulee aina kirjoitettua typeriä asioita. Teppo, olet sinäkin minulle vielä rakas, vaikka joskus olen muuta väittänyt. Hyvää joulua nuorelle orivarsalle ja palstan muille tonttukundeille ja tasa-arvon nimissä tonttumimmeille myös, tottakai!

5

252

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Stadin_kundi

      Stadin kundi kiittää et sillei hei! Suurin ongelma Crudossa oli kuitenkin se, että hän viekkaasti varasti muiden reseptit ja esitti ne ominaan hei!

    • Sipoonsälli

      Löysälahje taas runoilee muiden piikkiin! On se ihme ettei tuota kurapersetttä saada bannattua täältä lopullisesti!

    • 112115

      Olen Sipoonsällin kanssa samaa mieltä. Seurasin aikoinaan palstaa aktiivisesti, myös kommentoin joskus, mutta kun tuo häirikköpölö ilmestyi palstalle niin lopetin aktiivisen seurannan.
      Nyt kun pitkänajan jälkeen tulin palstaa seuraamaan niin eikö tuo pölö ole vieläkin häiriköimässä ja solvaamassa viesteillään vanhojen nimmareiden kuten Crudon kirjoituksia.
      Ihmettelen suuresti ettei tuota pölöä ole saatu bannattua.

    • tarpeeseensasaikin

      Eikös se nimimerkki crudo ollut täysi narsisti, sellainen besserwisseri, että joutikin saada vähän runtua palstan hullulta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1346
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      63
      1118
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      993
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      58
      968
    5. 69
      816
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      811
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      82
      745
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      40
      719
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      692
    10. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      661
    Aihe