Imelletty lanttulaatikko

ImelläLanttu

Imelletty lanttulaatikko

2 kg lanttuja
1 dl vehnäjauhoja
0,5 l maitoa
2 tl suolaa
50-100 g voita

Kuori lantut ja pilko reiluiksi kuutioiksi.

Keitä lantut kypsiksi vähässä suolattomassa vedessä.

Soseuta lantut keitinveteen. Lisää tarvittaessa kuumaa vettä. Soseen tulee olla jäykähköä muusia. Jäähdytä 75 asteiseksi.

Sekoita 75 asteiseen soseeseen jauhot.

Peitä astia kannella ja anna imeltyä sähköuunissa 70 asteessa 1-3 tuntia. Imeltymisen loppuvaiheessa laske lämpö 65 asteeseen ja imellä 1-3 tuntia. Katkaise virta uunista. Imellystä voi jatkaa uunin jäähtyessä muutaman tunnin.

Sekoita pari kertaa imeltymisen aikana.

Lisää soseen joukkoon suola, sulatettu voi ja maitoa niin paljon, että soseesta tulee puuromaista . Lisämakeutusta ei tarvita.

Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Pinnalle korppujauhoa ja voinokareita

Paista 120-150 asteessa 2-3 tuntia.

7

7130

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onnistuumutta

      Onnistuu, mutta perunaa alhaisemmasta tärkkelyspitoisuudesta johtuen vaatii pitkän imeltymisajan ja koko amylaasi-imeltymislämpötila-alueen hyödyntämisen.

      Imeltäminen onnistuu parhaiten sähköuunissa niin että 75 asteessa imellytetään 3 tuntia ja 65 asteessa imellytetään 3 tuntia. Lisäksi yön yli 65-70 asteessa.

    • ImelläLanttu

      Imelletty lanttulaatikko - Hiukan täsmennetty - korjattu versio.

      2 kg lanttuja
      1 dl vehnäjauhoja
      0,5 l maitoa
      2 tl suolaa
      50-100 g voita

      Kuori lantut ja pilko reiluiksi kuutioiksi.

      Keitä lantut kypsiksi vähässä suolattomassa vedessä.

      Soseuta lantut keitinveteen. Lisää tarvittaessa kuumaa vettä. Soseen tulee olla jäykähköä muusia. Jäähdytä 75 asteiseksi.

      Sekoita 75 asteiseen soseeseen jauhot.

      Peitä astia kannella ja anna imeltyä sähköuunissa 75 asteessa noin 3 tuntia. Säädä lämpö 65 asteeseen ja imellä noin 3 tuntia. Jatka imeltämistä muutama tunti tai yön yli 65-70 asteessa.

      Sekoita pari kertaa imeltymisen aikana ja seuraa imeltymisen kehittymistä maistamalla.

      Lisää imeltyneen soseen joukkoon suola, sulatettu voi ja maitoa niin paljon, että soseesta tulee puuromaista . Lisämakeutusta ei tarvita. Mausta maun mukaan.

      Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Pinnalle korppujauhoa ja voinokareita

      Paista 120-150 asteessa 2-3 tuntia.

      • Puolivuorokautta

        Muutama tunti imellyttämisaikaa ei riitä. 12-15 tuntia on sopiva ja lämpötila 65-75 astetta.


      • LanttuJaNauris
        Puolivuorokautta kirjoitti:

        Muutama tunti imellyttämisaikaa ei riitä. 12-15 tuntia on sopiva ja lämpötila 65-75 astetta.

        Lanttulaatikon ja naurislaatikon imeltämistä on nyt kokeiltu useamman kerran ja jokaisella kerralla on onnistunut hyvin. Lämpötiloista on kuitenkin pidettävä visusti kiinni - muuten ei onnistu.


    • AmylaasiImeltäminen

      Lanttulaatikon imellyttäminen on amylaasi-imellyttäjän korkeakoulu. Sen kun osaa niin silloin perunalaatikon imellyttäminen onnistuu varmasti.

      • 4-8tuntia

        Olisi syytä saada kokemusta lyhyemmistäkin imeltymisajoista. Pitkä aika kun pilkkoo tärkkelystä liikaa.


      • Anonyymi
        4-8tuntia kirjoitti:

        Olisi syytä saada kokemusta lyhyemmistäkin imeltymisajoista. Pitkä aika kun pilkkoo tärkkelystä liikaa.

        Tosi on. Jopa aika tarkkana täytyy olla ettei makeus hauhdu taivaan tuuliin. Lantusta ja nauriista imeltäessä tärkkelys loppuu varsin nopeasti ja ainoastaan tapahtuu makeuden haihtumista. Käytännössä ylipitkästä imeltymisajasta ei ole mitään hyötyä.

        Lantun ja nauriin voi kuutioida kattilaan ja kypsentää pienessä vesimäärässä. Vesi otetaan talteen. Lanttu tai nauris soseutetaan ja lisätään aiankin tilkka keittovettä koska vesi on osa imeltymistä. Sose saa olla tässä vaiheessa puuromaista.

        Kun lantusta tai nauriista tehdään sose, niin sose jäähdytetään alle 78 asteiseksi.
        Jäähdytettyyn soseeseen lisätään jauhot.
        Sose laitetaan imeltymään 65-70 asteiseen uuniin ja annetaan imeltyä 2-4 tuntia. Sekoitetaan imeltymisen aikana 2-3 kertaa. Sekoittamisen yhteydessä imeltymistä voidaan seurata maistamalla. Ylipitkä imeltäminen huonontaa imeltymistulosta.

        Valmistellaan sose paistovalmiiksi. Aluksi paistetaan 180-205 asteisessa uunissa. Kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan, alennetaan uunin lämpötila 140 asteeseen. Paistetaan 2-3 tuntia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2492
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1702
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      670
      1120
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1022
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      982
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      946
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      895
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      85
      790
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      746
    10. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      91
      743
    Aihe