Tuon alueenhan täytyi olla läpi jäässä.
Syntyikö nykyineGolfvirta vasta jääkauden jälkeen?
3
176
Vastaukset
Nykytietämyksen mukaan Pohjoinen Jäämeri oli osittain avoinna vuodenaikojen mukaisesti jopa suurimman glasiaalin aikaan, Pohjois-Atlantista nyt puhumattakaan.
Golfvirta on enimmäkseen tuulivetoinen, joten varmasti se lopahti äkkiä merijään reunan kohdattuaan, mutta olosuhteet mantereilla huomioiden se merijään reuna oli yllättävänkin pohjoisessa.- tämmöinen-tieto
Golfvirta on toiminut myös jääkauden aikana. Vajoamisalue on ollut vain etelämpänä kuin nykyisin. Merijäät eivät ole olleet niin etelässä kuin mannerjäät jääkauden aikana joten tilaa riitti golfvirralle kaikkina aikoina. Nykytietämyksen mukaan myös mannerjäätiköiden kattavuus ja laajuus on ollut vaihtelevampaa mitä aiemmin uskottiin. Tähän on voinut vaikuttaa juuri golfvirran poikkeukselliset kulkureitit kyseisenä aikana.
- Kauan-virrannut
Golfvirta on ollut hieman eri muodoissaan siitä saakka, kun Amerikkojen mantereiden välinen salmi sulkeutui Panaman kannaksen muodossa kolmisen miljoonaa vuotta sitten.
Golfvirran pääasiallisena käyttövoimana on jäähtyneen suolaveden laskeutumisen imuvoima ja pienempinä tekijöinä eteläisen Atlantin kaakkoispasaati ja coriolisvoimat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845247Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.283498Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j402854Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin182031Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581830Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861596- 471586
- 941382
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71115