Kirkas joku taivaalla.

8765

Juuri nyt näkyy Etelä-Suomen läntisellä taivaalla jotain todella kirkkaana. Lieneekö Mars tai Venus? Miten ne erottaa toisistaan?

8

354

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Planeettojentuntija

      Mars on punertava, Venus valkoinen ja nyt paljon kirkkaampi. Mars on nyt ylempänä ja näkyy pitempään.

    • 8765

      Kiitos. Venus siis oli kyseessä, Marsia en ikkunan takaa edes nähnyt.

      • Tähtiinkatsellut

        Venus-planeetta näkyy isona valkoisena klo n.17 aikaan ja samaan aikaan vähän vasemmanyläpuolella näkyy niin pieni mutta punertava Mars-planeetta. Ne lähestyvät toisiaan ehkä parina päivinä klo 17 aikaan. Ne laskeutuvat alas piiloon ajan kanssa. :(.
        Sitten nousee kaunis Orion-tähtikuvio joskus klo 19 jälkeen vähän vasemmaneteläpuolella. Kuvio näkyy pitkään yöllä.


    • laskee

      Tuo on helppo tunnistaa paikan perusteella. Ensinnäkin on selvää, että kyseessä on planeeetta, koska se ei ole ollut siinä kiinteästi paikallaan. Nyt sattuu olemaan noin puolikuu, jolloin siitä näkee auringon suunnan. Tästä voi päätellä planeeetan olevan maan radan sisäpuolella. Toisaalta se on niin kaukana auringosta ja myös liian kirkas ollakseen Merkurius, joten sen täytyy olla Venus.

      • "Tästä voi päätellä planeeetan olevan maan radan sisäpuolella."

        Noin kirkkaita kohteita voivat olla vain Venus ja Jupiter. Oheinen kuva näyttää havainnollisesti, että Jupiterkin on melkoisen osan ajasta tuolla suunnalla eli Venuksen näkymävyöhykkeen sisäpuolella. Se ei ole koskaan Maan ja Auringon välissä, joten se näkyy jatkuvasti verraten kirkkaana jollakin puolella taivasta. Tosin se on runsaan vuoden välein Auringon takana, jolloin taivaan valoisuus estää tai himmentää sen näkymistä.

        Monikaan ei älyä eikä osaa ryhtyä esittämääsi, noinkin monimutkaiseen päättelyyn. Onhan helpompiakin keinoja, joita täällä on jo tullut esille.

        Planeettojen sijainnit ja liikkeet nähdään ainakin täältä: http://www.theplanetstoday.com/
        Asetukset avautuvat oikean yläkulman nuolesta, ensimmäisenä on ajanvieritys.


      • kijuhhkhik

        Sitten näihin aikoihin vuodesta nousee myös Sirius lounaasta siinä iltayhdeksän maissa ja matkaa yön mittaan etelän kautta kaakkoon, on matalalla ja todella kirkas joten ilmakehä aiheuttaa väreilyä, tuiketta ja näennäisiä värimuutoksia. On aiheuttanut lukuisia "ufohavaintoja". Siriuksen paikan osoittaa viimeistään Orionin vyön kolmen tähden linja, viistosti vasemmalle alas, jos ei sitä muuten hoksaa..


      • pähkäilijä kirjoitti:

        "Tästä voi päätellä planeeetan olevan maan radan sisäpuolella."

        Noin kirkkaita kohteita voivat olla vain Venus ja Jupiter. Oheinen kuva näyttää havainnollisesti, että Jupiterkin on melkoisen osan ajasta tuolla suunnalla eli Venuksen näkymävyöhykkeen sisäpuolella. Se ei ole koskaan Maan ja Auringon välissä, joten se näkyy jatkuvasti verraten kirkkaana jollakin puolella taivasta. Tosin se on runsaan vuoden välein Auringon takana, jolloin taivaan valoisuus estää tai himmentää sen näkymistä.

        Monikaan ei älyä eikä osaa ryhtyä esittämääsi, noinkin monimutkaiseen päättelyyn. Onhan helpompiakin keinoja, joita täällä on jo tullut esille.

        Planeettojen sijainnit ja liikkeet nähdään ainakin täältä: http://www.theplanetstoday.com/
        Asetukset avautuvat oikean yläkulman nuolesta, ensimmäisenä on ajanvieritys.

        Oletusasennossa planeettojen radat eivät ole todellisia vaan kaavamaiset, mutta neljännellä asetuskohdalla ne saa oikeiksi. Tosin yksi ulottuvuus jää saavuttamatta.


    • k_h

      Tuossa 31/12/2016 tuuletusikkunasta otettu kuva jossa Mars, Venus ja Kuu. Marsista hieman vasemmalle ylös on aurinkokunnan uloin planeetta Neptunus (ei näy kuvassa ja ainut planeetta jota ei näe paljaalla silmällä) joka löydettiin 1846. Tosin Galileo Galilei todennäköisesti näki sen vuonna 1612 ja 1613 luullen sitä tähdeksi.
      Iltapäivällä taivaan tummetessa Venus tulee kirkkaampana näkyviin huomattavasti aiemmin kuin sen vasemmalla puolella oleva "oranssin värinen" Mars.

      http://aijaa.com/kkALXe

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      79
      2024
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1249
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      25
      1072
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      93
      759
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      122
      740
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      707
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      665
    9. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      662
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      60
      634
    Aihe