Kun kumpikaan ei viihdy toisen perheessä

jopa oli ympäripyöreetä huttua ja kaameeta valitusta omasta puolisosta.
Olette vuosia olleet yhdessä ja nyt jos perustatte perheen??
Ettekö te nyt jo ole perhe, teitähän on kaksi!

Miksi teidän pitää tehdä asioita sinun tai hänen perheen tavalla ollenkaan?
Lopettakaa vertaileminen miten mun kotona tehtiin kaikki näin ja kauheeta millasii sun vanhemmat, siskot, veljet, sukulaiset kumminkaimat on!
Luokaa omat tapanne toimia parisuhteessanne, ette te mitään vanhempienne klooneja ole!
Ja ennen kaikkea lopettakaa kitinä siitä miten sinä sitä ja sinä tätä.

Irtaantukaa kummatkin lapsuuden perheistänne ja alkakaa elään omaa elämäänne. Ottaa vähän hajurakoa että pääsee läheisriippuvaisuudesta tai jos alatte taistelemaan kumman suku on parempi niin siinä ei ole mitään järkeä.

Taidatte ihan liikaa riippua suvuissanne kiinni ja se alkaa vaikuttamaan parisuhteeseenne. Suhteenne kohtaloksi voi muodostua ettette pääse läheisriippuvaisuudesta sukuihinne. Ei niin sukurakas pidä olla että sen antaa tuhota suhteenne. Lopettakaa sukujenne arvostelu, ne ovat mitä on ja olkaa te itsenäisiä. Älkää riidelkö siitä mitä muut ovat. Ottakaa siltä kannalta että erilaisuus on rikkaus ja mitä järkeä on siinä jos kaikki olisivat samanlaisia. Vertaileminen on tyhmää.

Tiedän mitä läheisriippuvaisuus on ja omat lähiomaiseni olivat kaikki näitä. Oli todella vaikeeta itsenäistyä. Miksi pakottaa kumppani viihtymään omassa lapsuuden perheessään.

Mikään ongelma ei ei ole ylitsepääsemätön ja jos yhdestä pääsee niin toinen on jo tuloillaan. Mistään et löydä ongelmatonta parisuhdetta niin että vaihtamalla et pääse helpotuksen satamaan ikinä. Kaikissa ihmisissä on omat vikansa ja ensin pitää alkaa muuttamaan omaa itseään ja koko ajatus maailmaansa. Kun hyväksyy itsensä niin on helpompaa hyväksyä muitakin.

Minulla ja miehelläni on ihan erilainen perhetausta ja kasvatus ja sehän siitä elämästä tekeekin mielenkiintoisen. Aluksi kummatkin vihasimme toistemme sukuja. Mieheni suvussa ei ikinä riidellä kun minun suvussani kaikki ovat aina riidoissa. Mieheni on sanonutkin että te olette kaikki ihan sekopäisiä mutta ei se minua haittaa ja ihmettelen hänen sukua kun siellä ei saada mistään asiasta riitaa aikaiseksi vaan kaikki ovat aina sulassa sovussa.

No tässä nyt lähinnä taustalla siis sellaisia asioita ja tapoja, joita yksinkertaisesti ihminen toteuttaa siksi, että on niihin oppinut eikä oikeastaan tiedä muuta tapaa. Esimerkiksi: Muistetaanko perhepiiriin kuuluvia heidän syntymäpäivinään. Mieheni perhe muistaa silloin tällöin. Juhlia ei ole. Meillä taas aina yritetään kerääntyä silloin yhteen ja myös viedään jokin pieni lahja. Mieheni on siis kritisoinut sitä, millaisen ja kuinka ison lahjan hankin ja suhtautuu aina negatiivisesti tällaisiin juhliin. Olen kyllä sanonut, ettei tarvitse tulla. Kun kutsun perheeni omille syntymäpäivilleni, hän on alkanut vaatia,että myös hänen perheensä pitää kutsua. Se taas vaivaannuttaa minua, koska tiedän, etteivät he juhli syntymäpäiviä, niin koen ettei heidän tarvitse minunkaan juhliani viettää, koska siis ilmeisesti eivät pidä niitä tärkeinä ylipäätänsä. Sama pätee isän/äitienpäivänä tai jos meidät on kutsuttu syömään. Minusta silloin kuuluu viedä jokin tuliainen, hänestä ei.
Kyllä jokainen meistä on perheensä tuotos ja jos on täysin tyytyväinen saamaansa kasvatukseen, ei ole mitään syytä lähteä muuttamaan sitä tai olla toteuttamatta siitä opittuja asioita. Lisäksi uskon, että jokainen meistä alkaa tiedostamattomasti käyttäytyä vanhempiensa tavoin, varsinkin vanhetessaan. Siitä ei pääse mihinkään. Joten halusimme tai emme, olemme jossain määrin aina kasvatuksemme tulosta.

Winterflake.
Peräänkuulutat hyviä tapoja ja kohteliaisuutta, mutta muuten juttusi on ristiriitainen.

Sinulle on ok viedä omille sukulaisille tuliaisia ja synttärilahjoja, koska saat itsellesikin heiltä lahjoja ja tuliaisia, mutta miehen suvulle et haluaisi viedä etkä antaa, koska he eivät muista sinua takaisinpäin yhtä monella lahjalla.

Jostain syystä sinun saamasi kasvatus ja hyvät tavat toimivat vain jos sinä itsekin saat feedbackina rompetta ja roinaa.
Kasvatuksesi lähtökohdat tuntuvat olevan aika ulkokultaisessa vastavuoroisuus-periaatteessa, eikä oikeassa rehellisesti sydämestä tulevasta muistamisesta ja ilon tuottamisesta lähipiirillesi.

Et ole vielä kasvanut ulos omasta lapsuuden perheestä eli et ole itsenäistynyt.

Kuulostaa lähinnä siltä että sinä olet päättänyt että kaikki sinun sukusi tavat ovat ns. oikeita ja jos mies ei halua niitä noudattaa, niin suhteenne loppuu. Eli toteutat itse kohtaa 4, jota pidät pahimpana vaihtoehtona.

Minulla on pieni ehdotus: Mitä jos unohtaisitte sen että pitäisi aina noudattaa jomman kumman perheen tapoja ja kehittäisitte yhdessä ihan oman perheenne tavat? Miksi pitää kopioida jomman kumman suvun tavat sellaisenaan ja sitten yrittää väkisin pakottaa toinenkin niitä noudattamaan? Mitä jos miehesi vaatisi, että sinun on pakko noudattaa hänen perheensä tapoja, tai suhde on ohi? Olisiko reilua? Sitähän sinä mieheltäsi vaadit.

Miehesi ei enää viihdy sinun perheesi parissa, koska hän on huomannut millainen olet. Hän tietää, että mielessäsi arvostelet miehesi perhettä (ehkä ilmeesi paljastaa enemmän kuin luulet tai puolihuolimattomat sanat, joita itse et ole tiedostanut), joten hän tekee nyt samoin sinulle. Muuta omaa asennettasi.

Jokaisella meistä on mielikuva ja toimintamallit selkäytimessä siitä miten lapsuuskodissa toimitaan, mutta sehän on lapsuuskodin toimintamalli..

Monet tekevät irtioton lapsuuskodista ja sen tavoista silloin kun muuttavat pois omilleen asumaan ja siitä hetkestä alkaen mietitään miten minä tämän tai tämän asian teen, mikä minulle sopii.

Viimeistään siinä vaiheessa kun muutetaan yhteen jonkun toisen ihmisen kanssa ja perustetaan perhe, aletaan olemaan me, pitäisi tajuta:
Tästä alkaa se superkulunut klisee nimeltän: oma elämä.

Olet ilmiselvästi unohtanut, että sinä et elä enää lapsuuskodissasi, etkä miehesi kodissa. Kyseessä on sinun ja puolisosi ...yhteinen...elämä ja sitä pitäisi rakentaa puolison kanssa yhdessä sopuisasti keskustellen, mikä teille. ..molemmille... sopii.

Keskustelu tässäkin asiassa paras ratkaisu, ellei se auttaa/tehoa ni ainoo mitä voi tehä ettei suhde kaatuisi ehdottaa että tekisitte omalla tavalla kaiken, ettekä toimisitte perheiden tapojen mukaan,ei luulis että olis kovin mahdotonta jos kunnioitatte ja rakastatte toisenne. Kummankin perheet on pakko hyväksyä ja tulla toimeen, se on osa toisen kunnioittamisessa, mut ei niidenkään oo pakko jatkuvasti olla tekemisissä, soveltavissaan oleva asia:)