Mistä tässä ilmiössä on kyse? Nuori työkaveri on sukkela suustaan, hyvin hauska ja sosiaalisen oloinen. Alkuun huomasin hänen puhuvan palturia, mutta ajattelin hänen vain värittävän juttujaan, kuten monillä tuntuu olevan tapana. Sittemmin kaveri on esim. antanut asiakkaille aivan väärää tietoa asioissa, jotka hänen pitäisi hallita itsestäänselvyyksinä. Tästä valehtelusta ei ole ollut hänelle minkäänlaista hyötyä. Voiko ihminen valehdella ikään kuin valehtelemisen tai huijaamisen ilosta?
Kummallista on, ettei kyseinen kaveri millään tavoin yritä selittää, kun on jäänyt kiinni. Hän lähinnä vain näyttää huvittuneelta. Erään kerran läheisen kahvilan työntekijä tuli kertomaan, että tämä herra X ei "muistanut" maksaa ostoksiaan. Usein kaveri sanoo hoitaneensa tehtävän, vaikka ei ole. Hän tuntuu täysin luottavan, etteivät muut huomaa tai sano mitään, eikä seurauksia ole.
Valehtelun motiiveista
ymmyrkäinen.kysyy
0
72
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 491041
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153912Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89827
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182800Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105719Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51703