Ruokailun muuttuminen

Minä väitän, että 60-luku oli viimeinen vuosikymmen, jolloin syötiin terveellisesti.
Maito oli maitoa. Voi oli voita. Ei ollut mitään tehdasvalmisteisia tekolevitteitä.
Kaikki vitamiinit ja hivenaineet saatiin luonnosta. Nykyisin vitamiinit ovat tehdasvalmisteisia synteeettisiä aineita jota ihmiskeho hylkii
Makeutusaineena käytettiin sokeria. Nykyisin käytetään hermomyrkkyä nimeltä Aspartaami. Moni maa on kieltänyt sen käytön, mutta Suomeessa se on sallittua.
60-luvulla me jaksettiin koulun jälkeen mennä luisteleen , hiihteleen tai muuten riehuttiin ulkona. Meillä oli kunnon polttoaineet.
2016 keväällä ihmeteltiin, miksei lapset enää liiku. Kaikilta ravintoihmisiltä tuli kuin yhdestä suusta tutkimatta einempää asiaa. Syy oli kuulemma tietokonepelit. Minä olen kysellyt lapsilta asiaa. He ovat sanoneet, ietteivät jaksa koulun jälkeen mennä ulos.
Toisin sanoen heiltä on loppunut polttoaine.. Se on tämän nykyruokailun syytä. Jos vanhemmatkin ovat absoluuttisia ruokaintoilijoita, niin lapset eivät koskaan saakkaan polttoainetta..
On kevyt juustoja. Kevyt maitoa, kevyt leikkeleitä, kevyt makkaroita, sokerin sijasta käytetään asparttaamia, vitamiineina käytetään tehdasvalmisteisia synteettisiä vitamiineja. Ei näistä sada mitään millä jaksaisi koko päivän.
Näin ollen ruokailu on mennyt takapakkiajo useamman vuosikymmenen ajan.

4

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • homopoikatepisilleihei

      Lähdelinkkien ja muiden todisteiden määrästä päätellen puhuit niin paksua paskaa, että eikö yhtään edes hävetä?

      • Lue sinä vain lähdelinkkejäsi. Täällä puhuu kokemuksen syvä rintaääni.


      • ak2017 kirjoitti:

        Lue sinä vain lähdelinkkejäsi. Täällä puhuu kokemuksen syvä rintaääni.

        Onko sinun mielestä makeutusaine Aspartaami e951 sinun mielestä terveellistä. Se on hermomyrkkyä.
        Entä tehdasvalmisteiset tekolevitteet.Öljy liuotetaan kasveista Heksaani nimisellä liuotinaineella.
        ,Heksaanii on öljynjalostuksen sivutuote, mikä aiheuttaa sikiövaurioita.
        Valmistusprosessi hävittää vitamiineja. Tilalle laitetaan synteettisiä vitamiineja ja hivenaineita ,joita ihmiskeho hylkii.
        Valmistuksessa käytetään myös fosvorihappoa mikä neutralisoidaan lipeällä.
        Älä lue lähdelinkkejäsi vaan valmistusprosessseja.


    • keski_ik_vege

      Ei nykylapsilla energiasta ole pula. Kun olin lapsi, kuukautiset alkoivat yleensä ala-asteen jälkeen. Nykyään ne saattavat alkaa ala-asteen alussa. Eli energiaa kyllä saadaan, mutta ylipainoisilla usein muiden ravintoaineiden kustannuksella. Ylipaino nopeuttaa murrosikää tytöillä.

      Verratessasi nykyelämänmenoa ja "vanhoja hyviä aikoja" unohtui yksi asia. Luonnonvalinta. 100 vuotta sitten puolet alle 5-vuotaista lapsista kuoli. Vastustuskyvyltään vahvimmat jatkoivat sukua. Nykyään heikon immuniteetin omaavat yksilöt pidetään hengissä rokotteiden ja antibioottien avulla. Seurauksena on erilaisia autoimmuunisairauksia, kun elimistö ei taistele luonnollisesti taudinaiheuttajia vastaan. Antibiootit puolestaan tuhoavat suoliston hyvän mikrobikannan, mistä seuraa esim. masennusta ja ylipainoa. Sohvaperunalasten ongelmat saattavat johtua pitkälle antibiooteista ja immuniteetin virhekytkennöistä.

      Vanhana hyvänä aikana 50-vuotias ihminen oli keinustuolissa sätkivä ihmisraato (toki poikkeuksiakin oli). Nykyään samanikäisen ihmisen oletetaan olevan nk. "keski-ikäinen", terve, hyväkuntoinen ja ennenkaikkea työteliäs ja työkuntoinen.

      Hyvästä energiatiheästä ravinnosta huolimatta entisaikaan ihmiset olivat huomattavasti pienempiä. Eli energiaa on saatu vähemmän ja kulutettu enemmän. Kunnollinen ja säännöllinen ateria on itse asiassa ihmiskunnan historiassa ollut enemmän poikkeus kuin sääntö toisen maailmansodan aiheuttamien elintarvikesäännöstelyiden purkamiseen saakka. Ja monissa paikoin maapallolla nähdään yhä nälkää.

      Liikunta on tapa, joka pitää oppia. On helppo sanoa, että "en jaksa". Kun opettelee liikkumaan enemmän, myös jaksaa liikkua enemmän. Eli kunto kasvaa. Pätee kaiken ikäisiin. Itse olen vegaani, ja jaksan ihan hyvin liikkua ilman voita ja sokeria. Energiaa saa riittävästi jopa vegaaniruuasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan

      Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat
      Kuhmo
      33
      1309
    2. Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan

      Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar
      Kaste
      69
      1095
    3. Tuleeko tästä

      Enää mitään. Voiko mitään enää korjata?
      Ikävä
      105
      945
    4. 41000 kavallettu rahaa

      uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.
      Pyhäjärvi
      42
      899
    5. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      66
      745
    6. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      56
      739
    7. Tietäisitpä vain mitä se

      yksikin on susta puhunut :) j
      Ikävä
      42
      736
    8. Fantasioista

      Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai
      Sinkut
      108
      704
    9. Se riisuu suosimasi paatoksen, paljastaa egosi tyhjäksi

      Idän fisosofian vihaaja kirjoitti: "Muuten tämä idän-uskontojen mekaniikka hävitää ja hautaa tästä kaiken hyvän paatoks
      Hindulaisuus
      302
      666
    10. Olet sinä ihana

      Muttei sua taida kiinnostaa muu kuin sun työ:(
      Ikävä
      29
      645
    Aihe