Ainstein oli huijari

Yleisnero1

Epäilemättä matemaattinen nero. Ihme ettei sen suhteellisuusteorioita ja muuta roskaa ole kyseenalaistettu kunnolla. Nero matematiikassa ei tuonut mainetta, ei rahaa niin piti sepitellä kaikenmaailman teorioita ja tyhmeempiin upposi kuin häkä.

Sen takia kehitys onkin pysätynyt fysiikassa. Tänäänkin sen opit vaikkutavat kosmologiassa. Ehheheeee. Ihmetelkää Nuijat.

23

376

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Einstein (ei Ainstein) ei ollut matemaattisesti erityisen lahjakas, nerosta puhumattakaan. Hänen opiskeluaikainen matemaiikanproffansa Minkovsky antoi vinkkejä suhtiksen matematiikassa.
      Suhtista on pyritty kyseenalaistamaan varmaan enemmän kuin ehkä mitään muuta teoriaa. Se vaan on pitänyt pintansa jo sata vuotta ja ennustanut oikein kaikki sille tehdyt testit.
      Kannattaisi perehtyä edes tieteen historiaan suhtiksen synnyn osalta, ennen kuin alkaa esittämään peräkammarifyysiokon arvioitaan.

      • aloittaja.aika.pihalla

        Yleensäkin näissä asioissa on syytä pitää mielessä, että maailma on täynnä nuoria ja vähän vanhempiakin fiksuja, kunnianhimoisia tiedemiehiä jotka vaivan satavarmasti kyseenalaistaisivat vallistevia teorioita minkä kerkeävät jos siihen olisi mitään järkeviä perusteita. Siitähän sitä mainetta ja kunniaa vasta tulisikin jos onnistuisi osoittamaan jonkin yleisesti hyväksytyn teorian vääräksi. On aika järjetön ajatus, että tiedemiehen haluaisivat olla keikuttamatta venettä ja sen takia eivät haluaisi tai uskaltaisi kyseenalaistaavallitsevia näkemyksiä.


    • Yleisnero1

      Jos olisit edes vähääkään perehtynyt viestini sisältöön olisit tajunnut esimerkiksi sen, että Ainstein oli kirjoitettu tahallaan väärin. Jokaisen lauseen ensimmäinen kirjain muodostaa oikein kirjoitetun nimen mikä todistaa että en yritä korjata mitään. Smalla todistaa myös viestin sisällön oikeaksi.

      • jäitluokallesi

        Seli seli...


      • Yhdys_sana

        Mikä lause on "Nuijat"?


      • pÖENNER

        Yhden sanan lause,


      • ItsesiKanssakoVäittelit

        Miten se todistaa viestisi oikeaksi, kun viestisi sisältö oli silkkaa paskaa.




      • Juuripakohanko
        pÖENNER kirjoitti:

        Yhden sanan lause,

        Lause ilman pistettä?


    • GFRGFRGRG

      Älä vitun pelle poistele viestejä. Älä vittu selittele mitään..oletko niin vitun vajaa ettet osaa tuosta saada selville sitä...dille DDDDDDDDDDDDD

      Mene homo taas itkemään homoylläpitoon.

    • hörpsis

      Koko vitun tähtitiede höhline teorioineen on aivan pyllystä.
      Ei järjen häivää, uskomuksia, uskonto?

    • rt67ui

      Häneen liitetään yleensä kuuluisa kaava E = m0 c^2. Tuo kaava seuraa yksinkertaisella matematiikalla erikoisen suhteellisuusteorian oletuksista. Se on osoittautunut käytännössäkin paikkansa pitäväksi.

      Kaava ei ota mitään kantaa kvanttifysiikkaan eikä alkeishiukkasfysiikkaan. Se on vain pelkkä "integroimisvakio".

      • oli.aikansa.julkkis

        AE ei uskontu kvanttifysiikkaan, vaikka saikin nobelin ilmiöstä, jonka kuvaamisessa sitä tarvitaan (valosähköinen ilmiö). Hän käytti koko loppuelämänsä oman kaiken teoriansa kehittelyyn ja putosi fysiikan valtavirrasta kuin eno veneestä.


      • jk65kj

        Unkarilaissyntyinen fyysikko Leo Szilard sai Einsteinin vakuuttuneeksi ketjureaktioon perustuvan fissiopommin mahdollisuudesta. Yhdessä he ilmaisivat tätä koskevan huolensa kirjeessä presidentti Rooseveltille. Näin käynnistyi Manhattan-projekti, joka johti ydinpommin käyttöön Japania vastaan.


      • jk65kj
        jk65kj kirjoitti:

        Unkarilaissyntyinen fyysikko Leo Szilard sai Einsteinin vakuuttuneeksi ketjureaktioon perustuvan fissiopommin mahdollisuudesta. Yhdessä he ilmaisivat tätä koskevan huolensa kirjeessä presidentti Rooseveltille. Näin käynnistyi Manhattan-projekti, joka johti ydinpommin käyttöön Japania vastaan.

        AE itse oli pitänyt atomiytimien rakenteeseen kätkeytyvän energian vapauttamista teoreettisena asiana: "Kuin metsästäisi lintuja pimeässä, sellaisessa maassa, missä on hyvin vähän lintuja".

        Muut keksivät uraanin halkaisun neutronilla. Sitten myös AE oivalsi ketjureaktiopommin mahdollisuuden. Pelko, että natsit ehtisivät ensin, sai hänet kirjoittamaan Szilardin ehdottaman kirjeen.


      • kl72ke

        Ydinpommia ei tarvittu natsien lyömiseen. He antautuivat toukokuussa 1945. Pommilla pakotettiin myös Japani antautumaan elokuussa.

        Pommin käyttö Japania vastaan oli kova pala pasifisti Einsteinille.


      • Yhteiskunnanaloilla
        kl72ke kirjoitti:

        Ydinpommia ei tarvittu natsien lyömiseen. He antautuivat toukokuussa 1945. Pommilla pakotettiin myös Japani antautumaan elokuussa.

        Pommin käyttö Japania vastaan oli kova pala pasifisti Einsteinille.

        Saksa antautui, Natsit eivät koskaan. Enkä nyt tarkoita pilottitakkisia nutipäitä.


    • MeitnerLise

      Joopa joo. Hahn sai nobelin, vaikka itse asiassa Ruotsiin natseja paennut Lise Meitner keksi ratkaisun, mutta otto Hahn yritti tarkoituksellisesti peittää entisen kolleegansa Meitnerin osuuden. Onneksi kirjeenvaihto säilyi.

    • Ainstain ei keksinyt mitään. Pelkkiä teorioita oli koko tyypin pää täynnä ja niitä sitten pokkana heitteli tyhmemmille ja rahaa tuli. Koko aika-avaruus ja gravitaatiot ovat silkkaa höyrypäiden hölynpölyä

      • MölinääMölinää

        Taas yksi "pelkkiä teorioita" peelo.
        Teoria on paras olemassaoleva selitys ilmiölle tai ilmiöryhmälle. Tieteessä ei ole korkeampaa kategoriaa kuin teoria. Arkikielessä käytettäisiin sillä kohtaa sanaa fakta.


      • MölinääMölinää kirjoitti:

        Taas yksi "pelkkiä teorioita" peelo.
        Teoria on paras olemassaoleva selitys ilmiölle tai ilmiöryhmälle. Tieteessä ei ole korkeampaa kategoriaa kuin teoria. Arkikielessä käytettäisiin sillä kohtaa sanaa fakta.

        Alempi kategoria on hypoteesi eli ehdotettu selitys jollekin ilmiölle. Tieteellistä hypoteesia on voitava testata, jolloin se mahdollisesti korotetaan teoriaksi.
        Entä tieteellinen laki? Eikö sen tulisi olla teoriaa vahvempi?


        "Sekä tieteelliset lait että tieteelliset teoriat ovat tieteellisen menetelmän tuotteita. Kummatkin ovat hypoteesien muodostamisen ja testaamisen lopputuloksia ja voivat ennustaa luonnollisen maailman ilmiöitä. Kummatkin ovat yleensä hyvin tuettuja havainnoilla ja/tai kokeellisilla todisteilla.

        Tieteelliset lait ovat kuitenkin selittäviä selostuksia siitä, miten luonto tulee käyttäytymään tietyissä olosuhteissa. Tieteelliset teoriat ovat laajempia ja antavat kattavia selityksiä siitä miten luonto toimii ja siitä miksi se ilmaisee tiettyjä ominaisuuksia. Teorioita tukee lukuisista lähteistä peräisin olevat todistusaineistot ja ne voivat sisältää yhden tai useampia lakeja.

        On yleinen väärinkäsitys, että tieteelliset teoriat ovat alkeellisia ideoita, joista ajan saatossa tulee tieteellisiä lakeja kun tarpeeksi todistusaineistoa on kerääntynyt. Teoria ei muutu tieteelliseksi laiksi uusien tai parempien todisteiden kerääntymisen kautta. Teoria tulee aina olemaan teoria ja laki tulee aina olemaan laki. Sekä teoriat että lait on mahdollista osoittaa vääriksi niiden kanssa ristiriidassa olevalla todistusaineistolla.

        Teoriat ja lait ovat myös käsitteellisesti erillisiä hypoteeseista. Toisin kuin hypoteeseihin, teorioihin ja lakeihin voidaan yksinkertaisesti viitata tieteellisinä tosiasioina. Tieteessä teoriat ovat kuitenkin käsitteellisesti erillisiä tosiasioista vaikka ne olisivat hyvin tuettuja. Esimerkiksi evoluutio on sekä teoria että tosiasia."
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Tieteellinen_teoria


    • Menehoitoon

      Päästä keksityt tarinat eivät ole teorioita vaan satuja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1616
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      133
      924
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      742
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      529
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      45
      462
    Aihe