Kysyn ihan teoreettiselta kannalta, onko lääkeaineiden valmistaminen sellaista avaruustieteeseen verrattavaa toimintaa, että niiden valmistaminen kotikeittiössä keittiön perusvarustuksella on täydellisen mahdotonta? Perusvarustuksella tarkoitan lasipurkkeja kattiloita ja vastaavia tarvikkeita.
Osaamisen puute lienee kuitenkin se suurin ongelma, ja raaka-aineiden hankinta olisi toiseksi suurin ongelma.
Lääkkeiden valmistus
Kotikemisti
1
208
Vastaukset
- Muistelen_vain
Riippuu aivan lääkeaineesta. Vanhat käsikauppalääkkeet ovat varsin yksinkertaisia valmistaa. Eräät uudet lääkkeet vaativat varsin mutkikkaan synteesin, joka ei varmasti onnistu kotikeittiössä.
Eihän siitä ole kovinkaan monta vuosikymmentä, kun apteekkari sekoitteli valtaosan lääkkeistä apteekissaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2643231Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.771295- 661203
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991039Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:48933- 63931
- 48824
- 41772
- 47772
- 39708