aina kun menen nukkumaan kuvittelen kuuluvani yhteen toiseen perheeseen ja seurustelen mielikuvituksessani ihastukseni kanssa. halailen tyynyä ja pidän itseäni kädestä kiinni ja kuvittelen että ihastukseni olisi siinä, ja käyn pääni sisällä keskusteluja hänen kanssaan. Onko tämä jotenkin sairasta, tekeekö joku muu samaa? Mitään muuta ei ole kuin vilkas mielikuvitus ja adhd itsellä. ei vaikuta mitenkään oikeaan elämääni. Joka ilta tämä mielikuvitteluni maailma jatkuu siitä mihin se edellisenä iltana jäi. onko kellään muulla samanlaista ? tätä mielikuvittelua on ollut ihan pienestä lapsesta saakka.
Vastaukset 4
- jhgehguerhguoery
Ihan normaalia tuo on. Lohduttavia ajatuksia ja fantasioita on hyväkin olla, kun elämä potkii päähän.
Itsessä jossain vaiheissa elämää noita oli enemmän ja joskus taas vähemmän. Silloin, kun elämä on antoisampaa, ei tarvitse niin paljon "päiväunelmoida". Tyynyn halailu tai esim. lohduttava itsen silittäminen on myös ihan aitoja ja hyviä keinoja saada rauhoitusta ja hyvää kokemusta. Näitä keinoja neuvotaan ihmisille avuksi mm. traumaterapiahoidoissa ja sinä olet ne hoksannut ihan itse itsellesi hyväksi. Hyvä! - herätyys
Olet uskovainen, eli elät haavemaailmassa, joka ei ole tosi.
- gulb
Minä myös kuvittelen..:) Kuvittelen toisen ihmisen kosketuksen... En kuitenkaan halua sitä oikeasti.. on vain kiva kuvitella. :D
- SamaTäällä
Joo täällä ollut samanlaista lapsesta asti. Pienenä lapsena mielikuvitusmaailmassa olin pieni lintu, joka eleli pihamme puussa. Myöhemmin aloin seurata ihmisten elämää. Omassa mielikuvitusmaailmassani oli alkuun yksi ydinperhe ja vähitellen mukaan tuli paljon perheitä, pariskuntia ja henkilöhahmoja omine tarinoineen. Olen seurannut näiden perheiden ja hahmojen elämää lapsuudesta asti. Varhaisimmat muistikuvat ovat ehkä 4 tai 5 vuoden iästä.
Olen nyt noin 30 vuotias ja viimeisten parin vuoden aikana käyntini mielikuvitusmaailmassani ovat vähentyneet reippaasti. Nuoruudessa uppouduin kuvitelmiini ennen nukahtamista joka ilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851345
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351061Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19865Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154695Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13690- 46669
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja185631- 33560
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39538