Onko missään esimerkkiä nähdä ja ymmärtää uuden eläinlajin synty aivan alusta asti toisesta? Siis miten se tarkalleen tapahtuu ei mikään kuvitteellinen mitä joskus on miljoonia vuosia sitten tapahtunut fossiilien perusteella vaan kuinka on tehty tarkka selvitys miten kaikki tapahtuu. Esimerkiksi miten muurahaiset syntyi ja niiden evoluutio on tapahtunut jotta ne toimivat niin keskenään rakentaa pesiä yms
uuden lajin evoluutiovaiheet
5
172
Vastaukset
- KohtuutonVaatimus
Muurahaiset (Formicidae) ovat olleet anakin sata miljoonaa vuotta olemassa. Niiden syntyä lienee täysin mahdoton tutkia muutoin kuin fossiilien perusteella.
Lajiutumista tapahtuu parasta aikaa, mutta se on niin hidasta, ettei yhdessä ihmiiässä isokokoisen lajin muuttunistatoiseksi voida havaita. Bakteereilla lajiutumistakin kyllä havaitaan. Yksisoluisilla levillä on havaittu jopa muutos yksisoluisesta lisääntymiskykyiseksi monisoluiseksi, joka on valtava harppaus evolutiivisesti.- harhaavaain
Evoluutio on hidasta eikä sitä voida havaita on yksi evoluution harhaperusteluja ettei kaikkea voida tietää tarkemmin kuin jostain löytämällä jokin fossiili.
- Tiedetään
harhaavaain kirjoitti:
Evoluutio on hidasta eikä sitä voida havaita on yksi evoluution harhaperusteluja ettei kaikkea voida tietää tarkemmin kuin jostain löytämällä jokin fossiili.
Opettele edes kirjoittamaan selviä lauseita. Sen jälkeen elämäkään ei tuntuisi ehkä niin harhaiselta.
Evoluutiota voidaan havaita nopeasti lisääntyvillä lajeilla, kuten jo todettiin. Se voidaan osoittaa myös paleontologisilla näytteillä ja genomin avulla. Eliöiden maantieteellinen jakautuminen ja varsinkin pienten elinympäristöjen kotoperäiset lajit ovat selvä näyttö evoluutiosta. Tiedetään kirjoitti:
Opettele edes kirjoittamaan selviä lauseita. Sen jälkeen elämäkään ei tuntuisi ehkä niin harhaiselta.
Evoluutiota voidaan havaita nopeasti lisääntyvillä lajeilla, kuten jo todettiin. Se voidaan osoittaa myös paleontologisilla näytteillä ja genomin avulla. Eliöiden maantieteellinen jakautuminen ja varsinkin pienten elinympäristöjen kotoperäiset lajit ovat selvä näyttö evoluutiosta.Ongelma on vain sinä, että evoluutiota epäilevillä on tapana vaatia mahdottomia - kuusiraajaisia nisäkkäitä ja lentäviä mustekaloja noin niin kuin esimerkiksi...
- jalostasiitä
Vaalea muoto ei tumma muoto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051109
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt611072Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144818- 65705
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103601Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89591- 53557
- 78551
- 39528