Ja taas meni evoluutioteoria uusiksi, hehe.

http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/2011-07-29/Maan-sisällä-kytevät-aikapommit-saattoivat-tappaa-dinosaurukset-3303444.html


On se kummallista että tiedeyhteisön arvailut esitetään jatkuvasti rahvaalle faktoina.
390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ensinnäkin tuo juttu on vuodelta 2011 eli ei varsinaisesti mikään uusi ja mullistava ajatus. Toiseksi, vaikka joidenkin onkin tätä vaikeaa hyväksyä, varmaa tietoa meillä ei ole juuri mistään. Epävarmuudessa sen sijaan on asteita, jotkin "arvailut" ovat todennäköisempiä, uskottavampia ja paremmin muuhun olemassa olevaan tietoon sopivia kuin toiset, ja vallitsevat "tiedeyhteisön arvailut" nyt vaan sattuvat olemaan niin lähellä faktaa kuin mihin me pääsemme. Kolmanneksi evoluutioteorian kannalta linkkaamallasi jutulla ei ole oikeastaan kovinkaan suurta merkitystä. Toisin sanoen sinä onnistuit olemaan yhden linkin ja yhden lauseen aloituksessa useammalla eri tavalla väärässä. Kaipa tämä on omanlaisensa saavutus, eli onnittelut siitä.

2Äänestä

Eipä ole tuokaan teoria lyönyt itseään läpi. Asteroiditörmäyksen todisteet ovat varsin kovat. Toki se on itsessään voinut aiheuttaa muutakin.

T&T:n tiedepalsta on heikoin, mitä Suomessa tiedän. Tiedetoimittaja etsii mahdollisimman raflaavia otsikoita välittämättä mitään tutkimuksen tieteellisestä arvosta. Tuokaan

Äänestä

Tietenkään evoluutioteoria ei mennyt uusiksi tuon takia.
Evoluution totuudellisuus ei riipu dinosaurusten kuolinsyystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Enluotaenäämihinkään kirjoitti:

http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/2011-07-29/Maan-sisällä-kytevät-aikapommit-saattoivat-tappaa-dinosaurukset-3303444.html


On se kummallista että tiedeyhteisön arvailut esitetään jatkuvasti rahvaalle faktoina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu