Älykkyys ja introspektio

Vähä-älyinen ei pysty päättelemään, kuinka älykäs älykkäämpi on. Kun se yhdistetään evoluution mukana tulleeseen pöhöttyneeseen itsetuntoon, on hyvin tavallista, että vähä-älyinen luulee suorastaan olevansa älykkäämpi kuin älykäs.

Sen sijaan korkeaälyinen lukee vähä-älyistä kuin kuvakirjaa, mutta ei yleensä pysty toista vakuuttamaan intellektin mataluudesta, jos toisella on vielä hyvin pöhöttynyt itsetunto. Tehtävä on ihan yhtä mahdoton kuin saada kuvailtua värisokealle, millaisia värit ovat.

Kyllä arviointi on yleensä yksisuuntaista, ellei oteta ulkopuolisia arviointiperusteita avuksi, koulutodistuksia, yhteiskunnallista asemaa, koulutustasoa ja älykkyystestejä.

Tastähän juuri netissäkin on usein kysymys. Esimerkiksi tieteellisesti suuntautunut näkee heti kreationistin erittäin matalan tason, mutta kreationisti luulee olevansa älykkäämpi.

Älykäs ei olisi älykäs, ellei huomaisi ja ymmärtäisi olevansa muita älykkäämpi, mutta jatkuvasti saamme seurata sekä tosielämässä että kirjallisuudessa, kuinka epäilys kalvaa.

Typerys, joka tietää olevansa typerys on luulemaansa älykkäämpi. Yleensä typerys on fiksumpi kuin Einstein, Dawkins ja Goethe yhteensä.

Mikä on älykäs ja mikä on tyhmä?

Ei tämmöisiä voi yleisesti ajatella koska ihminen voi olla matemaattisesti nero mutta sosiaalisesti tyhmä kuin saapas. Toinen voi olla sosiaalisesti nero mutta matemaattisesti tyhmä kuin saapas.

Vaatinee älykkyyttä ymmärtää omat rajoituksensa. Tässä mielessä hyvinkin tyhmä voi suhtautua itseensä ainakin realistisesti.

Toisaalta omien kykyjen ja mahdollisuuksien yliarvioiminen, älykkyydestä huolimatta, voi johtaa mittaviin vahinkoihin ja suureen inhimilliseen kärsimykseen.

Itseensä realistisesti suhtautuva typerys voinee siis ainakin lopputuleman kannalta toimia älykkäämmin kuin omahyväinen älykkö.

Ei, Kyllä !

Kumpikin voi tietää, mutta kumpikaan ei välttämättä tiedä.