Sotkanmunasta se maailma alkoi.
Kalevala on täysin oikeassa.
onttoloqi
13246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Suomalaista osaamista joka tuo totuuden koko maailmalle.
Mikä kalevalaisessa kansanperinteessä eniten ilahduttaa, se ei aivopese lukijaansa, harrastajaansa.
Ei sano; jos epäilet tätä kirjan sanomaa, olet iakaikkiseen kadotukseen tuomittu.
Kansanrunohömppä vs. tarkoitushakuinen käännytyshömppä. Jälkimmäinen jo parituhatta vuotta vanhaa paimentolaisperinnnettä.
Oliko ensin sotka vai se muna.
Sotka oli ensin. Ilmatar ihana impi (jumala itse asiassa) "nosti polvea veestä, lapaluuta lainehesta. Tuli sotka suora lintu, luuli sitä mättähäksi, tuoreheksi turpeheksi."
Suomalainen Alku-Sotka teki pesän Ilmattaren polvelle (vai lapaluulle?) munien kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen ja alkoi hautoa munia. Ilmatar Ihana impi luuli polvensa palavan, kaikki suonensa sulavan, vavahutti polveansa. Muna meni rikki ja siitä syntyi universumi.
Loppu on historiaa.
Ei vaan. Kalevala on kieleltään älyttömän rikas ja hieno kansalliseepos. On se sitten kuinka paljon suomalainen ja kuinka paljon aito tahansa. Suuri osa runoista on rajan takaa ja Elias sepitti väliin omiaan saadakseen eheän kertomuksen. Se ei vähennä Kalevalan arvoa.
Kalevala on enemmän oikeassa.
Nii oikke.
Sotkan muna oli alkumurikka, Ilmatar avaruus. Avaruuden povessa alkumurikka alkuräjähti universumiksi.
Lunnonkansa ymmärsi maailman synnyn paremmin kuin hurahtaneet kretuliinit.
Vastaakohan Vaka Vanha Wäinämöinen Jumalaa. Wänäkin on ikitietäjä. Tietää kaiken kaikesta.
Ei vastaa. Väinämöinen syntyi Ilmattaresta, ilman jumalasta, jonka aallot paksuiksi panevi. Väinämöisen voidaan katsoa olevan puolijumala, jonka äiti oli Jumala ja isä luonto itse.
Eikä Väiski kaikkea tiennyt. Antero Wipuseltakin piti sanoja hakea saadakseen veneen tehdyksi laulamalla. Wipunen nielaisi Väiskin, ja Väiski väsäsi pajan Wipusen vatsaan. Antsu ihmetteli, että oon minä syönyt sata miestä tuhonnut tuhannen urosta. En ole ennen moista syönyt. Syet suuhuni tulevat, rauan kuonat kielelleni, kekälehet kulkkuhuni.
Kova jätkä se Väiski. Ei taipunut, vaikka Antsu sanoi saavansa kokolta kourat, havukalta haarottimet, joilla konnat koukistelen... Väiski sai sanansa ja Wipunen sai pitää pernansa ja maksansa.
Edes kambrin rähähdyskään ei Iki-Wäiskiä kumoa.
Vaka vanha väinämöinen laski laulellen vesiä. Vaka vanha väinämöinen pisti piikoa pivohon, navan alle napsahutti. Siinä kipinät sinkoeli, kipunat kuivasta karkaeli.
Mitäs tuosta väinämöinen kuin ähkien ja irvistellen linkosi limut piian pyllyyn, pani annoksen itämään. Mikä lienee lopputulos muu kuin turvotus tukevaksi.
Vaka vanha väinämöinen pisti piikoa pivohon, navan alle napsahutti,... ilman kortsuu kopsutti. Pani päivän pani toista, vaan ei tullut esikoista.
Helposti nuo kalevalalaiset riimit mieleen tarttuvatkin.
Oi Ukko ylijumala tahi taatto taivahinen.
Vallan pilvissä pitäjä hattaroiden hallitsija.