Hei, mulle on tulossa meidän ruokakerho syömään ja ajattelin kaakkoisaasialaistyyppistä teemaa. Pääruoka ja jälkiruoka on jo mietittynä mutta alkuruokaan en ole löytänyt hyvää reseptiä ja kyselenkin jos jollakin olisi sellaista. Ei tarvitse olla välttämättä mikään aito aasialainen, kunhan vaikuttaa siltä. Pääruokaa tulee kanaa ja jälkiruokaan kookosmaitoa ja banaania, niin että ei niitä enää alkuruokaan. Kiitos kiitos kiitos!
kaakkoisaasialainen alkupala?
6
978
Vastaukset
- Li Pong
keitto. Vaikka keittoa ei Aasiassa juurikaan mielletä ns. alkupalaksi (mm. Kiinassa keitto nautitaan aina aterian päätteeksi)voisi se sopia Suomen talvisäähän. Elähdyttävää inkiväärikeittoa saat soveltamalla melkein miten vaan. Itse teen näin:
keitetty peruna ja purjo soseutetaan
(voit käyttää myös valmiskeittoa - itsetehdystä saa sakeampaa) ja mukaan puristetaan 1 lime sitruuna (nimenomaan lime)
lisätään pieneksi hakattua sitruunaruohoa (tai kuivattua, jota on liotettu)
ja lopuksi joukkoon raastetaan tuoretta inkivääriä
Kaikkia mausteita oman maun mukaan (tee koe-erä) ja muista, että mausteet voimistuvat muhiessaan.
Keiton kanssa voisit tarjota Aasia-kaupassa myytäviä rapeita 'rapu-leipiä' tai nopeatekoisia 'juustotankoja' (vaikka juusto ei kuulu Aasiaan)
Nopeat 'juustotangot'
uuni kuumaksi, voitele paahtoleipiä kevyesti öljyllä/voilla/valkosipulivoilla ja laita päälle ohuesti parmesanilla höystettyä mustaleimaraastetta. Leivät uuniin hetkeksi. Kun kuplii ota ulos, anna hetki jäähtyä ja sitten leikkaa suikaleiksi ja laita suikaleet takaisin uuniin kunen ovat mukavan rapeita. Paljon tekstiä, mutta iisi homma!- raastaja
Kun inkivääriä raastetaan, niin siitä tulee sitkeitä kuituja. Haittaavatko ne ruuan seassa? onko sellaisia raastimia, jotka raastavat myös ne kuidut?
- Li Pong
raastaja kirjoitti:
Kun inkivääriä raastetaan, niin siitä tulee sitkeitä kuituja. Haittaavatko ne ruuan seassa? onko sellaisia raastimia, jotka raastavat myös ne kuidut?
varmista, että inkiväärin juuri on aina ehdottoman tuoretta (niin tuoretta kuin täällä voi saada). Juuri ei saisi olla pehmeä. Olen kuullut, että jotkut laittavat juuren pakkaseen hetkeksi ennen raastamista, mutta en ole kokeillut, koska pienet sattumat eivät niin paljon häiritse. Yksi varteenotettava vaihtoehto on pilkkoa juurta kuutioiksi (pienen pieniksi) ja hieman painella niitä veitsen lapepuolella (mehut liikkeelle). Kuutio ei ehkä tunnu niin ikävältä. Keittiövälinekaupoissa on myös myytävänä pienen pieniä höyliä (kuin mini juustohöylä), jolla voi vuolla lastuja vaikkapa valkosipulin kynsistä. Tätä voisi myös kokeilla. Tärkeintä on kuitenkin inkiväärin oikea annostus (riippuu myös juuren kypsyysasteesta) ja sen mainio lähes kaikkeen sopiva maku. Kokeile teen sekaan!!! Epäilijöille voi selittää, että mahdolliset kuidut tekevät meille vain hyvää.
- Capsiumholisti
Li Pong kirjoitti:

aasialainen keittiä suosii myös cayennen tyyppisiä C.annuum chilejä ruuassa, elikkä etsi muutama bird's eye tyyppinen marja ja lisää niillä luonnetta keitokseen.
sitten tulee aitoon aasialaiseen tapaan.
itse en kyllä suuremmin välitä aasialaisista chileistä, ei juurikaan makua vain polte :/ - Asafoetida
raastaja kirjoitti:
Kun inkivääriä raastetaan, niin siitä tulee sitkeitä kuituja. Haittaavatko ne ruuan seassa? onko sellaisia raastimia, jotka raastavat myös ne kuidut?
on keraaminen kapine, jossa on nystyjä. Kuidut jäävät nystyjen väliin. Hyvin näppärä kapine - en tosin tiedä mistä Suomessa sellaisen saisi, mutta varmaan jostain.
- Li Pong
Capsiumholisti kirjoitti:
aasialainen keittiä suosii myös cayennen tyyppisiä C.annuum chilejä ruuassa, elikkä etsi muutama bird's eye tyyppinen marja ja lisää niillä luonnetta keitokseen.
sitten tulee aitoon aasialaiseen tapaan.
itse en kyllä suuremmin välitä aasialaisista chileistä, ei juurikaan makua vain polte :/tähän aiemmin mainitsemaani inkiväärikeitokseen chiliä lainkaan. Tämän keitoksen idea on nimenomaan inkivääri ja chili muodossa kuin muodossa saattaa syrjäyttää sen.
Chilejä on monenlaatuisia ja aika usein käyttö ratkaisee sen miltä chili maistuu. Itse en pidä chileistä, jotka peittävät alleen kaikki muut maut. Pitkä, vihreä, makea chili on oivallista syötävää sinänsä kun taas pieni vihreä paholainen 'elää' sormenpäissäkin pari vuorokautta! Aasialaisissa kodeissa chilikastike/liemi on tekijänsä makuinen. Turistiravintoloissa usein persoonaton - ei kovinkaan tulinen - elämys.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17611175
- 545318
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462555- 372246
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131771Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421664Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311310Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351256Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61066Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo102991