näin kertoo Iltalehtien arviot, hän oli heikoin.
Samaa mieltä, sillä se kyllä näkyi. Siinä pakolaiskeskustelu kohdassa Henrikssonin täytyi esim. yrittää ottaa esiin se, että pakolaisille voidaan opettaa myös ruotsia. Mutta sitä ei toimittajatkaan halunneet kuulla, ja stoppasivat Henrikssonin.
Henriksson samoin kuin Ville Niinistö myös munasivat itsensä, kun lähtivät huhujen perusteella kertomaan medialle että pakkopalautuskoneessa oli myös lapsia ja raskaana olevia naisia. Mikä siis ei pitänyt paikkansa.
(jos valvoja haluaa poistaa tämänkin, niin voi silloin tulla kertomaan syyn)
Henriksson oli vaaliväittelyn selvä häviäjä
16
200
Vastaukset
- EiAihetta
Ei uusi valvoja mitään syitä tarvitse. Hyviä ja asiallisia aloituksia ja kommentteja poistuu koko ajan. Aloitus Anna-Majan valehtelusta afgaanipalautuksista ehti olla aamulla ehkä kymmenen minuuttia.
- vngnbnv
Ihan käsittämätöntä.
- ingenfason
Henriksson försöker uppföra sig som en vuxen människa, hon har inte lärt sig att man måste skrika för att göra sig hörd.
Vissa bär sig åt som ungar i sandlådan.- faktaa.on
Hän oli vaan surkea.
- fyfan
Soini är motbjudande med sitt överlägsna flin.
- itke.sitä
fyfan kirjoitti:
Soini är motbjudande med sitt överlägsna flin.
Mutta hän oli vaan paljon parempi kuin Henriksson.
Fenno muka katsoi 2 tuntisen lässytyksen kuntavaaleista? En usko.
- tackAdjö
Joko muutat ruotsiin?
Henriksson oli se vaalea hahmo ruudun oikkeassa laidassa.
Hän ei paljon puhunut, kun oli kuin koiranpentu, joka oli tavattu pahanteosta. Senkin vähän minkä sanoi ouhui huonoa suomea.
Niinistö ei paljon häpeillyt valeuutisen levittelyä.- hahahahhahaa
Lukiolaislikkoja kirjoitti:
Henriksson oli se vaalea hahmo ruudun oikkeassa laidassa.
Hän ei paljon puhunut, kun oli kuin koiranpentu, joka oli tavattu pahanteosta. Senkin vähän minkä sanoi ouhui huonoa suomea.
Niinistö ei paljon häpeillyt valeuutisen levittelyä.Yritti selittää taas ruotsin kielestä, ei onnistunut.
Henrikson on heikoin lenkki.
"Henrikson on heikoin lenkki. "
Hendriksonissa, länsirannikolta kun on, yhdistyy kaksi loistokkuuden teemaa;
rantaruotsalaisus ja hullu-uskovaisuus.
Sipiläkin kärsii näistä, tosin toisesta enemmän ja toisesta vähemmän.
RKP saavuttaa 5% kannatuksen, vaikka sen poliittinen ryhmä on surkea.
RKP onnistuu saamaan vanhat ja vammaiset äänestämään. Verkosto on vahva. RKP on politiikan Bandidos prosenttijengi.
Ville Valeuutinen menetti ääniä, mutta pitää muistaa, että Henriksson oli samalla lailla kiihottamassa anarkisteja.Henriksson saavuttanee 5% kannatuksen heikkoudestaan huolimatta.
RKP:n kannattaja äänestää vaikka johtajana olisi Halla-aho.
Merkittävää on, että Sari Essayah saattaa nostaa KD:n ohi.
Siinä on suuri ero puheenjohtajissa. Ajatelkaa puoluekartan vihoviimeisenä keikkuva RKP kuvaisi erinomaisesti ruotsin kielen merkityksen Suomessa. Henriksson saa kunnian sammuttaa valot RKP:n puoluetoimistossa. Kannattajat karkaavat Vihreisiin.- finneVoittaa.aina
Hauska huomata taas kuinka RKP:set eivät vastaa aloitukseen. He eivät pysty keskusteleen Henrikssonista.
-Hauska huomata taas kuinka RKP:set eivät vastaa aloitukseen. He eivät pysty keskusteleen Henrikssonista.
Ei pysty ei.
Taas aivan ok kommentti poistui:-)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan
Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat341516Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan
Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar69114541000 kavallettu rahaa
uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.471107- 1051048
Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?
Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli43917Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi41914- 68835
Fantasioista
Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai117825- 43817
Kerro minulle
Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö56809