eivät ole hävinneet, vaikka kreationistien mukaan mutaatiot kasautuvat joka sukupolvi ja tekevät lopun ihmiskunnastakin, ellei ratsuväki ehdi väliin.
Miks vanhimmat eläinlajit tai hyönteiset
2
109
Vastaukset
Tai sitten muutokset eivät juurikaan ole vaikuttaneet sellaisiin kohtiin eliön fysiikassa, josta jäisi jälkiä muutoksista fossiileihin. Mistäpä me sen tietäisimme, jos ensimmäiset leijonat olisivat olleet vaikkapa tummakarvaisia erakkoja?
Evoluution nopeuteen vaikuttaa paitsi eliön sukupolven pituus myös muutospaine. Krokotiilit olivat aivan eri lajisia 150 miljoonaa vuotta sitten, mutta hyvin samanoloisia ja -näköisiä kuin nyt.
Miksipä hyvää muuttamaan.
P.S. Luettelepa muutama todella vanha tutkijoiden mukaan sellaisenaan säilynyt eläinlaji, niin katsotaan olitko väärässä jo alunperin. Mikä on "vanha"?- KressujenHöpinöitä
Kyse taisi olla siitä, että kressujen mukaan vanhoja lajeja ei voi olla, koska heidän mainostamansa genomin rappeutuminen olisi tappanut ne sukupuutton. Tosiasia taitaa kuitenkin olla, etteivät kreationistit kykene osoittamaan ainuttakaan lajia, jonka sukupuutto olisi johtunut genomin rappeutumisesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun513665Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si1152631Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko6062330Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei192046KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar801876Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431698- 201668
Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1421612Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?961477- 281466