Kuulkaa te kurjat

Aki.Palstamäki

Olen palstan Jeesus. Te ätmit ja ätmeihin sekaantuvat naiset: minä omistan totuuden kaikkiin teitä koskeviin asioihin.

12

213

Äänestä

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mooses.pessi

      Menisit Ikis vielä jatkamaan uniasi, olet sekaisin.

      • Siveyspoliisi

        Perttikin voisi mennä takaisin sänkyyn peukuttaman itseään.

      • Kyllä ikis oli nukkumassa tuollloin mutta hyvä havainto avaajalta, Pertillä lienee pyrkimystä jeesukseksi omaa totuuttaan toitotellessaan. Sinänsähän se on aika huvittavaa kun Pertin totuuteen kuuluu leimata palstan vakkareita yksipuolisiksi yhden totuuden toitottajiksi on kuitenkin oma toimintansa ihan vastaavaa, vain hieman eri kantilta tulevaa.

      • puskissa_
        Harmaaritari kirjoitti:

        Kyllä ikis oli nukkumassa tuollloin mutta hyvä havainto avaajalta, Pertillä lienee pyrkimystä jeesukseksi omaa totuuttaan toitotellessaan. Sinänsähän se on aika huvittavaa kun Pertin totuuteen kuuluu leimata palstan vakkareita yksipuolisiksi yhden totuuden toitottajiksi on kuitenkin oma toimintansa ihan vastaavaa, vain hieman eri kantilta tulevaa.

        Älä marmata, kaikki tietää sun puskista huutelusi.

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Kyllä ikis oli nukkumassa tuollloin mutta hyvä havainto avaajalta, Pertillä lienee pyrkimystä jeesukseksi omaa totuuttaan toitotellessaan. Sinänsähän se on aika huvittavaa kun Pertin totuuteen kuuluu leimata palstan vakkareita yksipuolisiksi yhden totuuden toitottajiksi on kuitenkin oma toimintansa ihan vastaavaa, vain hieman eri kantilta tulevaa.

        Pertillä on oikein hyvä totuuksia, koska ne pohjaa ihan oikeaan elämään ja elämänkokemuksiin, mitkä teiltä ätmeiltä puuttuu, te vaan elätte haaveissanne ja nurisette kun se ei osu yksiin reaalin kanssa. Tuosta messias-kompleksista en sen sijaan tykkää sinussakaan. Pertti on kuitenkin aikalailla monipuolisempi kun te yhden asian jankkaajat.

        Sulla on Ikis oikein hyviä juttuja kans, kun et lähde sille lutkittelulinjalle ja linkkailemaan jotain naistenlehtien tai seiskan juttuja ja yleistään niitä. Pertillä näyttäis olevan univaikeuksia. Se on kirjoitellut täällä neljältä ja nyt taas. Koitetaan ymmärtää, unettomuus tekee pahaa pääkopalle.

      • LinerT.2 kirjoitti:

        Tjoo mutta Pertissä on se vika että yrittää tuputtaa oman elämänsä totuuksia toisille vaikkei ne välttämättä kaikille sovi. Tuo monipuolisuus taas, minusta kun Pertillä(kin) aika paljon jutut pyörii pelkästään naisissa ja niiden iskemisessä niin en sitä nyt pitäisi kovin suurena osoituksena sen suuremmasta monipuolisuudesta kuin mitä muiltakin löytyy. No joo, Pertti käyttänyt maksullisia, eronnut ja tehnyt pari lasta, jos niiden perusteella on monipuolisempi niin olkoon niin.

      • LinerT.2 kirjoitti:

        Sulla on Ikis oikein hyviä juttuja kans, kun et lähde sille lutkittelulinjalle ja linkkailemaan jotain naistenlehtien tai seiskan juttuja ja yleistään niitä. Pertillä näyttäis olevan univaikeuksia. Se on kirjoitellut täällä neljältä ja nyt taas. Koitetaan ymmärtää, unettomuus tekee pahaa pääkopalle.

        Se on varmaan se pertin karppausruokavalio joka valvottaa. Suosittelen melatoniinia, Itse en koskaan noihin valmisteisiin ole uskonut mutta tuossa kesäaikaan siirryttäessä kokeilin kun muutenkin oli ihan helvetin aikaisia herätyksiä ja mulla sisäinen kello mielellään valvottaisi yöllä ja nukuttaisi aamulla niin sitten melatoniininappeja kaupasta nappasin ja toimii todella ainakin minulla.

        Aistana... Karppaajat on ihan sekopäitä. Niistä kannattaa pysyä kaukana.

        Parasta unilääkettä on kunnon liikunta. Kello soittamaan samaan aikaan aamulla joka päivä, vapaillakin. Pysyy vuorokausirytmi yllä. Mulla on nyt vähän sekaisin, kun olen lomaillut jo viikon. Herään vasta ysiltä, vaikka pitäis herätä viideltä. Hyvin tiedän mitä pitäis tehdä, mutku... ;)

        Ihan hyviä vinkkejä Pertillä on teille naisista. Muuten sen toimintamalleista en niin välitä, mutta noin oikeassa elämässä naisten kanssa tullaan toimeen.

        No joo, totta on tuokin mutta jos oikeasti on sisäinen kello yökukkuja niin se liikuntakaan ei välttämättä aina riitä. Juurikin pahinta jos kroppa on ihan väsyksissä ja kaipaa lepoa mutta kun ei vaan nukahda, sitä ei voi semmoinen käsittää jolla ei koskaan ole ollut kunnolla unettomuusongelmia, sellainen taas jolla on ollut tietää heti mistä puhutaan.

        ei Pertin vinkeissä sinällään mitään vikaa ole, se esitystapa vaan ei sytytä että kun miljoonatta kertaa julistetaan samaa totuutta kuin mitä kaikki muutkin jotenkin uutena ja ihmeellisenä. Kyllä kai kaikki palstaa seuranneet tietää että itsevarma & röyhkeä tyyli puree naisiin, ei sitä kukaan kiistä mutta julistajana Perttikin jättää huomiotta ihmisten luontaiset ominaisuudet, ei lampaasta tule leijonaa vaikka sen käskisi mennä leijonalaumaan ja karjumaan äänekkäästi, todennäköisesti se joutuu vaan syödyksi.

        Niin, niistä luontaisista ominaisuuksista, täällä kun useimmat on kilttejä & kunnollisia miehiä ei niistä tule alfoja naisten ja ytmien hyvillä neuvoilla, ne kyllä jo entuudestaankin tietää miten tulisi toimia naisten kanssa muttei niistä välttämättä ole siihen, ei minusta ainakaan ole. Tiedän kyllä että välinpitämätön, röyhkeä ja jännä käytös salaperäisyyksineen ja vilpillisyyksineen toimii, niiden lisäksi kun vielä makkarissa miehekkäästi alistaa ja matalasti murahtelee niin johan on nainen myyty mutta toiminko sitten itse tiedosta huolimatta naisten kanssa niin? Tuskinpa kun ei ole minun luonteen mukaista.

        Voi olla että multa on jäänyt jotain lukematta. Itsevarma & röyhkeä tyyli ei välttämättä pure naisiin. Eikä ainakaan ne pelimiesoppaat. Ihan omana itsenään kun on, niin voi olla että yhdenillan panolle seuraa jatkoakin. Feikit jää kyllä kyydistä heti kun paljastuvat. Eli ne pelimiesopeilla menevät. Kyllä sen vastavuoroisuuden hallitsemisen on oltava ihan geeneissä, ei missään opeissa. Sekään ei tarkoita, että kaikkien kanssa synkkaisi. Pariutuminen ei ole koskaan ollut helppoa, ei edes silloin kun siitä on päättäneet muut kuin asianosaiset itse.

    • olisiko.näin

      Tää avaus on kyllä jonkun muun kuin Pertin tekele, ei yhtään hänen tyyliään.

      Harmaaritari..?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      168
      2811
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      56
      1169
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      957
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      57
      907
    5. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      869
    6. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      787
    7. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      780
    8. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      180
      737
    9. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      212
      700
    10. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      684
    11. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      666
    12. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      657
    13. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      646
    14. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      55
      608
    15. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      588
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      125
      563
    17. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      549
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      548
    19. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      527
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      518
    Aihe