Mikko A: "En lankea enää!"

MIkko A. kirjoittaa eräässä alla olevassa ketjussa ja tunnustaa suoraan:

>>> "en lankea enää niin että se tulisi synniksi" <<<

Mikko tekee itsensä Kristuksen pilkkaajaksi. Pahemmaksi kuin kymmenen ateistia.

Ei voi muuta kuin rukoilla että Jumala Mikkoa armahtakoon! Joka pitää Mikkoa kristittynä, se tulee osalliseksi hänen synteihinsä ja pilkkaamiseensa. Kavahtakoon jokainen Mikon hapatusta sielunsa autuuden uhalla.

Maan päällä ei ole kävellyt, eikä kävele muuta synnitöntä ihmistä kuin ihminen Jeesus Kristus!

51

572

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämän MIkko avoimesti tunnustaa ketjussa "Älkää tehkö syntiä", jonka hän itse on aloittanut.

      Olen tuossa ketjussa tarkoin tutkinut Mikon perusteita asialle. Hän ei esim. näytä tajuavan lainkaan kristillisyyden alkeita että kuolema johtuu synnistä. MIkko selittää olevansa kuolevainen -ei synnin takia vaan siksi että on "ajallisessa jaksossa".

      Hän kyllä myöntää että synti "riippuu kiinni hänessä" muttei enää saa hänestä otetta sillä oman tunnustuksensa mukaan hän ei enää lankea.

      On uskomatonta että nykyaikana on todella olemassa ihmisiä jotka eivät tunne edes kristinuskon perusasioita jotka meillä luterilaisuudessa opetetaan jo pyhäkoululapsille.

      Meidän pyhäkouluoppilaammekin osaavat vastata kysymykseen miten ihminen tulee vanhurskaksi se on kristukseen uskomalla, Hänen ansionsa tähden.

      Tämä on Mikolle jäänyt vieraaksi tai asiaksi jota hän ei ymmärrä sillä mihin synnittömäksi tullut tarbitsee kristusta, paitsi uskoon tulemiseen?

      Samaa oppia, (ei tosin yhtä karkeana) esiintyy mm. Ortodoksikirkossa mutta en ole koskaan kuullut yhdenkään ortodoksisen "jumalallistujan" koskaan päässeen siihen asti mihin Mikko pääsi eli ettei enää lankea lainkaan!

      Voi pimeyttä!

      • TodellaUskomatonta

        Sinäkö olet kaikissa Raamatun opeissa erehtymätön? Ihmettelet toisesta, että "voi pimeyttä" ja itse et ymmärrä edes uskonelämän alkeita, kun nostat ihmisen keksimän vauvakasteen pelastuksen perustaksi niin, että siinä ihminen saa kaiken mitä tarvii pelastukseen. Tuo "voi pimeyttä, kuvaa kyllä vähintäänkin yhtä paljon itseäsi, kuin syyttämääsi kohdetta.

      • TodellaUskomatonta kirjoitti:

        Päinvastoin: MIkkohan se itseään pitää erehtymättömänä (=synnittömänä). Minä olen koko ajan tunnustanut että olen monin tavoin vajavainen ja lankean joka päivä.

        Kyllä Mikkokin todellisuudessa lankeaa, mutta hän ei vain tunnusta sitä. Ja niin lankeat sinäkin, joka päivä!

        Ei ole olemasa mitään "vauvakastetta". On vain yksi kristillinen kaste jonka Jeesus asetti ja Raamatun mukaan siinä kasteessa lahjoitetaan syntien anteeksiantamus, Pyhä Henki ja uudestisyntyminen sekä Jumalan lapseus.

      • TaikauskoaJulistat
        EvLut kirjoitti:

        Eli et ymmärrä uskon alkeita vielä, kun nostat vauvakasteen, josta Raamattu ei puhu halaistua sanaakaan , nostat sen pelastuksen perustaksi. Sen kun vaan pari kourallista vettä vauvan päähän niin heti on taivaan perilinen.

      • TaikauskoaJulistat kirjoitti:

        Eli et ymmärrä uskon alkeita vielä, kun nostat vauvakasteen, josta Raamattu ei puhu halaistua sanaakaan , nostat sen pelastuksen perustaksi. Sen kun vaan pari kourallista vettä vauvan päähän niin heti on taivaan perilinen.

        Efesolaiskirje kertoo , että saamme Pyhän Hengen uskoon tultuamme.

        Efesolaiskirje :
        1:13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte KUULLEET totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, USKOVIKSI tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen SINETTI.
        1:14 SEN, joka on meidän PERINTÖMME vakuutena, hänen OMAISUUTENSA lunastamiseksi - hänen KIRKKAUTENSA kiitokseksi.

        Vauva on vain paskapistooli - ei se usko mihinkään - ei edes kirkollisveroihin.

      • pertsa2012 kirjoitti:

        Raamatussa kerrotaan myös, että te voitte juoda kuolettavaa juomaa.

        Miksi sinä uskot kaikkeen, mutta mä en? Osaan ajatella loogisesti ja osaan nähdä mitä todella tapahtuu. Kirjoitukset ovat vain kirjoituksia.

    • wind-

      EvLut(ka) ainakin tekee töitä, eli varkauksia vappuna, varastamalla uskovan nikin.
      Laitetaan se varkaan nikki nyt vappupalloksi ja päästettään ilimaan.....

      En ole töissä, mutta paljon uskovia on töissä, maalla, merellä ja ilmassa ja pilvessä kuten avaaja on..

    • Joka pitää Mikkoa kristittynä, se tulee osalliseksi hänen synteihinsä ja pilkkaamiseensa.
      ________________
      Mikko.A on Jumalan kutsuma palvelijansa.
      Olitko ev.lut.arvollinen heittämään ensimmäisen kiven.

      Kaikkea mitä ihminen sanoo ei pidä käsittää negatiivisessa mielessä,sillä olemmehan
      kasvuvaiheessa olevia Jumalan lapsia.

      • "Kaikkea mitä ihminen sanoo ei pidä käsittää negatiivisessa mielessä,sillä olemmehan
        kasvuvaiheessa olevia Jumalan lapsia."

        >>> Luuletko todella olevan siitä kysymys? Onko Mikko sinusta vastakääntynyt joka ei "vielä oikein ymmärrä asioita"? => Väittää muuttuneensa synnittömäksi?

        Entä oletko sinä itse mielestäsi vastakääntynyt joka ei "vielä oikein ymmärrä asioita" kieltäessäsi Jumalan kolmiyhteyden?

        Et kai tosissasi väitä että teitä sen tähden pitäisi kohdella näissä asioissa jotenkin silkkihansikkain ja katsella ymmärtäen sormien läpi?

        Etkö sinäkään oikein tajua miten VAKAVISTA harhaopeista on kysymys?

        Yksi homouden harjoittaminen on vain pieni asia näihin verrattuna josta te kyllä pidätte suurinta meteliä, ollen itse samalla vakaviin harhaoppeihin kietoutuneita uskon vihollisia. Homoseksuaalikin sentään (jos ymmärtää katua sitä ja taistella vastaan) voi olla ihan täysi kristitty ja oikeaoppinenm, mutta tällainen harhaopin kautta tapahtuva Kristuksen kieltäminen on perkeleellistä, tahallista ja osoittaa antikristuksen mieltä.

        Jospa voisin edes kovilla sanoilla armahtaa teitä mutta pahoin pelkään ettei mikään uppoa noin kovaksi ketettyihin vanhoihin ja patamustiin hengellisiin roistoihin.

        Elämässä lankeeminen on inhimillistä. Opissa lankeeminen on perkeleestä.

      • OletkoPuhdasoppinen
        EvLut kirjoitti:

        "Kaikkea mitä ihminen sanoo ei pidä käsittää negatiivisessa mielessä,sillä olemmehan

        "Jospa voisin edes kovilla sanoilla armahtaa teitä..."

        Minä kun olen tähän asti pitänyt Jumalaa armahtajana, mutta nyt sinä otatkin Jumalan paikan.

      • OletkoPuhdasoppinen kirjoitti:

        "Jospa voisin edes kovilla sanoilla armahtaa teitä..."

        Minä kun olen tähän asti pitänyt Jumalaa armahtajana, mutta nyt sinä otatkin Jumalan paikan.

        Hän on se sama ev.lut. kirkko kuulee sivustolta ja hän on meitä vastaan.

        Markuksen evankeliumi:
        9:40 Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.

      • pertsa2012 kirjoitti:

        Hän on se sama ev.lut. kirkko kuulee sivustolta ja hän on meitä vastaan.

        Markuksen evankeliumi:
        9:40 Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.

        En ole koskaan ollut millään "kirkko kuulee" -sivustolla.

      • EvLut kirjoitti:

        "Kaikkea mitä ihminen sanoo ei pidä käsittää negatiivisessa mielessä,sillä olemmehan
        kasvuvaiheessa olevia Jumalan lapsia."

        >>> Luuletko todella olevan siitä kysymys? Onko Mikko sinusta vastakääntynyt joka ei "vielä oikein ymmärrä asioita"? => Väittää muuttuneensa synnittömäksi?

        Entä oletko sinä itse mielestäsi vastakääntynyt joka ei "vielä oikein ymmärrä asioita" kieltäessäsi Jumalan kolmiyhteyden?

        Et kai tosissasi väitä että teitä sen tähden pitäisi kohdella näissä asioissa jotenkin silkkihansikkain ja katsella ymmärtäen sormien läpi?

        Etkö sinäkään oikein tajua miten VAKAVISTA harhaopeista on kysymys?

        Yksi homouden harjoittaminen on vain pieni asia näihin verrattuna josta te kyllä pidätte suurinta meteliä, ollen itse samalla vakaviin harhaoppeihin kietoutuneita uskon vihollisia. Homoseksuaalikin sentään (jos ymmärtää katua sitä ja taistella vastaan) voi olla ihan täysi kristitty ja oikeaoppinenm, mutta tällainen harhaopin kautta tapahtuva Kristuksen kieltäminen on perkeleellistä, tahallista ja osoittaa antikristuksen mieltä.

        Jospa voisin edes kovilla sanoilla armahtaa teitä mutta pahoin pelkään ettei mikään uppoa noin kovaksi ketettyihin vanhoihin ja patamustiin hengellisiin roistoihin.

        Elämässä lankeeminen on inhimillistä. Opissa lankeeminen on perkeleestä.

        Entä oletko sinä itse mielestäsi vastakääntynyt joka ei "vielä oikein ymmärrä asioita" kieltäessäsi Jumalan kolmiyhteyden?
        ________________________
        Raamattu tyrmää kolmiyhteisyyden teoriat.

    • Elämässä lankeeva tuhoaa vain yleensä omaa elämäänsä, opissa lankeeva on todellinen Saatanan ystävä sillä hänen lankeemuksensa koituu toistenkin vahingoksi kun hän levittää myrkkyään kuulijoihinsa.

      Tällaisen synnittömyysopin laita on kuin kaadettaisiin hunajaa ihmisen korviin, aluksi sen tuntuu hyvältä mutta ne muuttuvat syöpäläisiksi jotka kuoriutuvat koteloistaan ja alkavat syödä uhriaan hitaasti sisältäpäin kuin rutto joka leviää sisäelin kerrallaan ja lopulta kuolettaa koko ruumiin. Eivätkä ne lopeta työtäämn ennenkuin kaikki on syöty.

      • MartinOppilas

        Hyvinpä näyttää oppi-isäsi Martin kirjoitukset menneet sinulle perille. Teksti on lähes identtistä. Ei säästellyt Martti vomasanoja, etkä säästele sinäkään.

    • Raamatussa ei ole luvattu kellekään pelastusvarmuutta.

      Raamatun mukaan uskoon tullessaan saa anteeksi vanhat synnit, mutta sen jäkeen tulleita uusia syntejä ei saa anteeksi.
      Päinvastoin, joka kerran on päässyt kokemaan synnintunnon, ei saa hairahtaa enää.

      Mikon ja Pertsan olisi syytä tehdä parannus.

      • Mikon ja Pertsan olisi syytä tehdä parannus.
        ________________________________
        Sanotko tuon Kaikkivaltiaan nimeen??

      • "Raamatussa ei ole luvattu kellekään pelastusvarmuutta.

        Raamatun mukaan uskoon tullessaan saa anteeksi vanhat synnit, mutta sen jäkeen tulleita uusia syntejä ei saa anteeksi." (PEKU)

        >>> Voi hyvä ihminen sentään! Tämä nyt on AIVAN täyttä puppua alusta loppuun.

        kannattaisi joskus edes yrittää lukea vähän sitä Raamattua eikä vaan olla kovasti jotain mieltä...

      • kiiskivastarannalta
        EvLut kirjoitti:

        "Raamatussa ei ole luvattu kellekään pelastusvarmuutta.

        Raamatun mukaan uskoon tullessaan saa anteeksi vanhat synnit, mutta sen jäkeen tulleita uusia syntejä ei saa anteeksi." (PEKU)

        >>> Voi hyvä ihminen sentään! Tämä nyt on AIVAN täyttä puppua alusta loppuun.

        kannattaisi joskus edes yrittää lukea vähän sitä Raamattua eikä vaan olla kovasti jotain mieltä...

        Minulle tuli mieleen, että olisiko Mikko tarkoittanut sitä, että Herra on puhdistanut häntä synneistä kun hän on niitä tunnustanut.
        Onhan Herra luvannut puhdistaa sydämen ja mielen.
        Niin että kiusauksen tullessa ei aina tarvitse langeta.

        Tämä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin
        että ihminen muuttuisi synnittömäksi. Neuvoihan Jeesuskin pyytämään syntiä anteeksi joka päivä. Meillä kaikilla on syntiä, jota emme edes tiedä tekevämme.

      • kiiskivastarannalta kirjoitti:

        "Minulle tuli mieleen, että olisiko Mikko tarkoittanut sitä, että Herra on puhdistanut häntä synneistä kun hän on niitä tunnustanut."

        >>> Ymmärrän mitä tarkoitat. Mutta minä tutkin tätä asiaa tarkoin Mikolta ja otin tämänkin huomioon, selvittääkseni olisko tästä kyse.

        Valitettavasti on hän jo monta kertaa tunnustanut ihan avoimesti ettei tästä ole kysymys, vaan hänen omia sanojaan siteeratakseni: "en enää lankea niin että se tulisi minulle synniksi!"

        Toisaallakin hän myöntää kun kyselen, eikö hän enää lankea niin että TEKEE syntiä, hän vastaa esim. eräässä kohdassa: "En lankea, miten monta kertaa se pitää sanoa?"

        Mikolla on siis ihan oikeasti sellainen oppi ettei hän enää tee syntiä. Kyse ei ole mistään väärinymmärryksestä.

        En minä aivan kevyesti tähän johtopäätökseen lähtenyt.

        Etkö huomaa miten hän tässä ketjussa alempna pitää itseään syyttömänä ristiinnaulitsemiseenkin? Katsahdahan hieman alemmas...

      • >> Raamatun mukaan uskoon tullessaan saa anteeksi vanhat synnit, mutta sen jäkeen tulleita uusia syntejä ei saa anteeksi. <<

        Ja missäköhän kohtaa Raamattua näin sanotaan?

    • Niinhän se sanonta taitaa nykyään mennä, että se joka sanoo, että ei enää syntiä saata tehdä kivitettäkööt, sillä hän on pahoista pahoin. (koska ei tee syntiä)

      Mutta ettekö ymmärrä, että juuri tuon laiset ihmiset ristiinnaulitsivat Herran?

      • saviseutulainen

        Mikko.A ja Pertsa,

        lukaiskaapa, jos on vaikka päässyt unohtumaan:
        1.Kor. 13: 1-3

        ja vielä tämäkin:
        1.Joh.1: 5-10

      • Ja sinä olit yksi niistä...

        En ole vielä koskaan tavannut synnitöntä ihmistä. Etkä sinäkään sellaiselta vaikuta kirjoitustesi perusteella.

      • "Mutta ettekö ymmärrä, että juuri tuon laiset ihmiset ristiinnaulitsivat Herran? "

        Jeesuksen ristiinnaulitsi roomalainen miehittäjä yhteiskuntarauhan takia.

      • saviseutulainen kirjoitti:

        Mikko.A ja Pertsa,

        lukaiskaapa, jos on vaikka päässyt unohtumaan:
        1.Kor. 13: 1-3

        ja vielä tämäkin:
        1.Joh.1: 5-10

        Mitä siis tarkoitat osaltamme??

      • "Mutta ettekö ymmärrä, että juuri tuon laiset ihmiset ristiinnaulitsivat Herran?" (Mikko)

        >>> Aivan oikein sanottu! Juuri minunlaiseni ihmiset ristiinnaulitsivat Herran. Olen 100% varma että jos olisin elänyt tuolloin, olisin ollut ristiinnaulitsijoiden joukossa. Ja vaikken fyysiesti ollutkaan, syntisyyteni kautta olin läsnä ja olen tuohon tapahtumaan mitä suurimmassa määrin syyllinen.

        Niin olet sinäkin, mutta sinä et vain tajua sitä!

      • saviseutulainen
        pertsa2012 kirjoitti:

        Mitä siis tarkoitat osaltamme??

        Jääpä miettimään sitä!!

      • kiiskivastarannalta

        Kuinka pystyt olemaan tekemättä syntiä? Kuinka se tapahtuu?
        Tahdonvoimallako?

      • kiiskivastarannalta kirjoitti:

        Kuinka pystyt olemaan tekemättä syntiä? Kuinka se tapahtuu?
        Tahdonvoimallako?

        Eipä kuulu vastausta.

    • Kun erilaiset hihhulit päästetään väittelemään mikä hihhulointi on oikeinta on tuloksena:

      Hyvää hupia... Keep up the good work!!! :D:D

    • Sinä taidat EvLut olla vannoutunut riidoillesi, mutta minulla ei ole aikaa niille, sillä aioin nyt jatkaa Jumalan sanan julistusta, sillä siihen minut on Jumala asettanut.

      Ei ole miksikään hyödyksi pitää riitaketuja yllä. Kuka siitä saa voiman, tai löytää pelastuksen?

        _________________________________
        Julista siis Sanaa ja Kaikkivaltias siunatkoon sitä.

      • Mikko.A
        _____________
        Voisitko pitää alustuksen uudestisyntymästä / pelastuksesta /Jumalan lapseudesta
        /kaidasta tiestä / laveasta tiestä

      • pertsa2012 kirjoitti:

        Mikko.A
        _____________
        Voisitko pitää alustuksen uudestisyntymästä / pelastuksesta /Jumalan lapseudesta
        /kaidasta tiestä / laveasta tiestä

        Mikko A. voisi varmastikin samalla puhua Sinulle siitä, ovatko ne 12-vuotiaat pojat hyvinkin riettaita?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Mikko A. voisi varmastikin samalla puhua Sinulle siitä, ovatko ne 12-vuotiaat pojat hyvinkin riettaita?

        Jos me Mikon kanssa jätämme saitin saatte rauhassa julistaa saatanan sanaa.

        Voi käydä pitkäveteiseksi?

      • pertsa2012 kirjoitti:

        Mikko.A
        _____________
        Voisitko pitää alustuksen uudestisyntymästä / pelastuksesta /Jumalan lapseudesta
        /kaidasta tiestä / laveasta tiestä

        "Voisitko pitää alustuksen uudestisyntymästä / pelastuksesta /Jumalan lapseudesta
        /kaidasta tiestä / laveasta tiestä" (Pertsa Mikko A:lle)

        >>> Voi kauhistus! Se nyt vielä puuttuisi.

      • pertsa2012 kirjoitti:

        Jos me Mikon kanssa jätämme saitin saatte rauhassa julistaa saatanan sanaa.

        Voi käydä pitkäveteiseksi?

        Älä Pertsa viitsi aukoa päätäsi. Toisaalla jo sanoinkin, ettei tuollainen Sinunkaan toimintasi kovin jämerää ole. Yhä enemmän nousee esiin tuollaista joutavaa paskapuhetta.

        Täällä on ainakin yksi uskovaiseksi itseään määrittelevä "keskustelija", jonka keinovalikoimaan ei muuta kuulu kuin päänaukominen ja räkyttäminen. Hän täältä ilmeisesti haluaa kaikki eri mieltä olevat pois. Sinullakaan ei ole pokkaa sanoa suoranaiselle sikailijalle yhtään mitään! Siinä meillä todellinen oikeamielisyyden soturi?

        Minusta on hyvä, että täällä on eri mieltä olevia keskustelijoita. Kyse näyttäisi olevan vain siitä, että kun teidän argumenttinne loppuvat, alkaa kiukuttelu. Teillä vain ei näytä olevan arsenaalissa riittävästi kykyä käydä loppuun keskusteluja silloin, kun pelkät hallelujaat eivät riitä? Telttakokouksissa samanmielisten kanssa on kiva julistaa, mutta ei silloin, kun mikä tahansa ei enää uppoakaan.

        Tiedoksi muuten, Pertsa: jos/kun saan seuraavaksi palautetta tutuilta multinikeiltä, se on merkki siitä, että Sinä siellä taustalla hääräät.

      • pertsa2012 kirjoitti:

        Jos me Mikon kanssa jätämme saitin saatte rauhassa julistaa saatanan sanaa.

        Voi käydä pitkäveteiseksi?

        HAH!!! Käyhän tarkistuttamassa lääkityksesi!

      • kiiskivastarannalta
        EvLut kirjoitti:

        "Voisitko pitää alustuksen uudestisyntymästä / pelastuksesta /Jumalan lapseudesta
        /kaidasta tiestä / laveasta tiestä" (Pertsa Mikko A:lle)

        >>> Voi kauhistus! Se nyt vielä puuttuisi.

        Miksipä ei? Kuulen mielellään, mitä Mikko on asioista mieltä.
        Muutenkin voisi olla hyvä, jos ihmiset kertoisivat uskonsa perusteista ja miksi ajattelevat niin kuin ajattelevat
        Sama ateisteilla ym. Miksi ovat päätyneet johkin maailmankatsomukseen.

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Älä Pertsa viitsi aukoa päätäsi. Toisaalla jo sanoinkin, ettei tuollainen Sinunkaan toimintasi kovin jämerää ole. Yhä enemmän nousee esiin tuollaista joutavaa paskapuhetta.

        Täällä on ainakin yksi uskovaiseksi itseään määrittelevä "keskustelija", jonka keinovalikoimaan ei muuta kuulu kuin päänaukominen ja räkyttäminen. Hän täältä ilmeisesti haluaa kaikki eri mieltä olevat pois. Sinullakaan ei ole pokkaa sanoa suoranaiselle sikailijalle yhtään mitään! Siinä meillä todellinen oikeamielisyyden soturi?

        Minusta on hyvä, että täällä on eri mieltä olevia keskustelijoita. Kyse näyttäisi olevan vain siitä, että kun teidän argumenttinne loppuvat, alkaa kiukuttelu. Teillä vain ei näytä olevan arsenaalissa riittävästi kykyä käydä loppuun keskusteluja silloin, kun pelkät hallelujaat eivät riitä? Telttakokouksissa samanmielisten kanssa on kiva julistaa, mutta ei silloin, kun mikä tahansa ei enää uppoakaan.

        Tiedoksi muuten, Pertsa: jos/kun saan seuraavaksi palautetta tutuilta multinikeiltä, se on merkki siitä, että Sinä siellä taustalla hääräät.

        "Minusta on hyvä, että täällä on eri mieltä olevia keskustelijoita. Kyse näyttäisi olevan vain siitä, että kun teidän argumenttinne loppuvat, alkaa kiukuttelu. "

        Olen aivan samaa mieltä. On hyvä että täällä on eri mieltä olevia. Eikä siitä saisi pahastua, jos perusteluita pyydetään - sillä niiden avullahan sitä paremmin voi ymmärtää toista osapuolta paremmin. Kiukuttelu puolestaan ei auta.

      • pertsa2012 kirjoitti:

        Sinä taidat EvLut olla vannoutunut riidoillesi, mutta minulla ei ole aikaa niille, sillä aioin nyt jatkaa Jumalan sanan julistusta, sillä siihen minut on Jumala asettanut.

        Ei ole miksikään hyödyksi pitää riitaketuja yllä. Kuka siitä saa voiman, tai löytää pelastuksen?
        _________________________________
        Julista siis Sanaa ja Kaikkivaltias siunatkoon sitä.

        Kyllä sinä olet itse itsesi "asettanut", ei Jumala.

        Miksi Jumala panisi ketään yhden asian julistajaksi, varsinkaan asian, josta ei ole itse sanonut mitään? Olet vain omahyväinen ja se näkyy kauas.

    • ElänIkuisestiKutenSäkin

      Millaisia IHMISIÄ ovat ilmestyskirjan 144000? Minä en tunne Mikkoa. Todistakoon kukin itsestään. Minä elän kokoaikaisessa synnintunnossa ja parannuksenteossa. En tiedä mikä kaikki on syntiä. Esim. Jos sanoo totuuden niin jotkut loukkaantuu ja tuumii että totuuden puhut teki syntiä kun loukkasi. Vaan eikö siinä totuus loukkaa eikä se joka totuuden sanoo?

      • Loukata voi monin tavoin, eikä sillä ole mitään tekemistä sen totuuden kanssa.

      • HänOnTotuus

        Väärin, monet ovat loukkaantuneet totuuteen, kulmakiveen, Jeesukseen ja valheellinen loukkaantuu jatkossakin totuudesta ja totuuden takia. Valheessa elävät haluavat kaikkien hyväksyvän saatanallisuutensa.. Sinä et ole totuus.

      • HänOnTotuus kirjoitti:

        Väärin, monet ovat loukkaantuneet totuuteen, kulmakiveen, Jeesukseen ja valheellinen loukkaantuu jatkossakin totuudesta ja totuuden takia. Valheessa elävät haluavat kaikkien hyväksyvän saatanallisuutensa.. Sinä et ole totuus.

        Ikävä kyllä liian moni sekoittaa toisiinsa nuo kaksi asiaa - totuus voi olla kipeäkin - mutta tahallinen loukkaaminen ja siitä loukkaantuminen on syntiä.

      • TotuusTekeeKipeää
        mummomuori kirjoitti:

        Ikävä kyllä liian moni sekoittaa toisiinsa nuo kaksi asiaa - totuus voi olla kipeäkin - mutta tahallinen loukkaaminen ja siitä loukkaantuminen on syntiä.

        Jos loukkaannut totuuden kertomisesta, niin ongelmahan on sinun, ei sen totuuden kertojan.

    • Pudis55

      Mikko taitaa olla uusi Jesse, hienoa, nyt ei puutu kuin että kirkko tunnustaa Jesseyden ja silloin pitkä odotus päättyy. Tai ei kai kirkon tarvitse edes tunnustaa sitä riittää kun opetuslapset tunnustavat, mitä sanoo Pertsa, sopiiko sinulle vain haluatko sinäkin olla Jesse?

    • Meidän jaloin tehtävämme Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, on oma pyhittymisemme kohti Jumalan kuvaa ja kaltaisuutta, siinä määrin kuin se langenneessa luonnossamme on mahdollista. Ihminen siin voi, ja hänen tulee, Jumalan avulla, "tulla armosta siksi, mitä Jumala on luonnostaan". Veljemme Mikko on nyt, kiitos Jumalalle, siinä vaiheessa polkuaan kuin on. Hän joko todistaa Jumalan kunniaksi oikein tilastaan, kuten vakaasti uskon, tai valheellisesti omaksi vahingokseen, mitä en usko. Me muut, arvostelijat, osoitamme oman paikkamme pyhittymisen tiellämme.

    • kui2

      Niin, käsityksiä "oikeasta" uskosta on monenlaista - paljon kukaan ei näytä hyväksyvän toisen käsitystä siitä. Tämä lienee niiden piirre enemmän jotka mieltävät itsensä todella hyviksi uskonasioissa - toisen näkemystä ei hyväksytä todelliseksi uskoksi jos se poikkeaa omasta, tämä seikka on kritallinkirkas ja kirkastuu kirkastumistaan ja samalla se on koko uskomisen asian repivin ja raastavin puoli. -Alkupuolen ketjusta jaksoin lukea.

      Eli olit näitten kanssa niin tai näin - niin mikään ei passaa eli tähänkin sopii sanonta että kun toiselle kumarrat niin toiselle pyllistät, ainut asia millä tämän ratkaisee on olla välittämättä siitä kaukest pulputuksesta "oikeassaolemisesta" sekä viitata koko asialle kintaalla.
      Miksi te siitä koko ajan kinastelette keskenänne että kuka on oikeassa ja kuka kelpaa uskovaiseks - siinäpähän te ne jyvät ja akanat seulotte ihan ite ja pilaatte vain koko jutunne.-

      Miksihän se on teille niin tavattoman tärkeetä olla itse "oikessa" ja mitätöidä kaikki poikkeavat näkemykset? Missä se on se sopu ja rakkaus..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      109
      3233
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      248
      2046
    3. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      63
      1974
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      136
      1869
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1382
    6. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      96
      1285
    7. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      93
      1247
    8. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      61
      1205
    9. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      59
      1177
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      70
      1063
    Aihe