Koska olet syntynyt 1950-luvulla, niin ymmärrän kyllä, että ihannoit niitä 1950-luvun naisia. Mutta koita ymmärtää, että ajat muuttuvat ja naiset sen myötä. Joten kannattaisiko päivittää maailmankatsomus 2010-luvulle? Järkevä ihminen sopeutuu maailmaan ympärillään. Järjenvastainen ihminen yrittää saada maailman sopeutumaan itseensä.
Vastaukset 17
En ole syntynyt likimainkaan 50-luvulla mikä kyllä on sääli, olen joutunut tietämykseni paremmista ajoista ammantamaan vanhoista elokuvista jne.
"Järkevä ihminen sopeutuu maailmaan ympärillään. Järjenvastainen ihminen yrittää saada maailman sopeutumaan itseensä."
Väitätkö että jos vaikka ihminen joutuisi jonnekin vankilasaarelle barbaaristen elukoiden sekaan niin sen pitäisi muuttua niiden muiden kaltaiseksi? No onhan se totta että varmaan helpommalla siten pääsisi mutta samalla menettäisi ihmisyytensä, sen mitä on niin olisiko se sen arvoista? Kyllä minä ainakin mieluummin pidän oman linjan kuin alan ihmissuhteissa nykyisen pelkän paneskelukulttuurin kuluttajaksi koska siinäkin menisi se ihmisyys varmaan jo aika piankin kun naiset muuttuisivat pelkiksi esineiksi joita pannaan muttei rakasteta, ennenpitkää vihaisin ja häpeäisin itseäni sillä menolla.Niin, ei kai kaikkien tarvitsekaan sopeutua kehitykseen. Älykännykkä jos ahdistaa, niin on ilman. Sillähän siitä selvitään. Ja jos riittää tavallinen puhelin, niin ajaa sillä niinpitkään kuin niitä vielä riittää. :o)
- 1217
Ammentamaan* elokuvista? :-)
Intuitiivinen kansakouluihminen olisi ollut parempi vaihtoehto, kuin ilmeisesti 80-luvulla syntynyt peruskoulupohjainen poika. - KysynVaan-76
"En ole syntynyt likimainkaan 50-luvulla mikä kyllä on sääli, olen joutunut tietämykseni paremmista ajoista ammantamaan vanhoista elokuvista jne."
No hieman siltä se tietämys vaikuttaakin. Oletko ajatellut että ne eivät kenties esitä tuota aikaa ihan kauhean realistisesti tai monipuolisesti?
- ymmärtää
Äidin poika. Äiti on esikuva eikä yksikään nainen voi olla äidin veroinen. :D
Harmaaritarikin lienee saanut alkunsa vähän sivistynemmällä tavalla, eli hän on siinnyt pyhästä hengestä,
- Muija.maalta
A.Palstamäki kirjoitti:
Harmaaritarikin lienee saanut alkunsa vähän sivistynemmällä tavalla, eli hän on siinnyt pyhästä hengestä,
Äiti on neitsyt ja isä jumala? Poika itse jeesustelee 😂😂😂😂
Muija.maalta kirjoitti:
Äiti on neitsyt ja isä jumala? Poika itse jeesustelee 😂😂😂😂
Siinä on täydellisen ydinperheen malli, ei olekaan ihme ettei miestä suudellut nainen kelpaa.
- Fwefiojfdsjiofdiofsfdf
"Järkevä ihminen sopeutuu maailmaan ympärillään"
Mutustellaan hetki tätä lausetta.
"Järkevä ihminen sopeutuu maailmaan ympärillään"
Jos maailma ympärilläni on sairas minulla ei ole PIENINTÄKÄÄN aikomusta sopeutua siihen - ja syy tähän sopeutumattomuuteen on oma järkevyyteni ja arvomaailmani. Osittain joo. Järkevää sopeutua tai edes yrittää sopeutua muuttuvaan maailmaan. Ehkä lähinnä ihmisten avoimempaan, yksilöllisempään ja itsenäisempään elämäntyyliin, mitä ennen. Tässä tapauksessa.
Mutta onhan tässä maailman muuttumisessa aika paljon jossain kohtaa sulateltavaa, itse kullakin. Ei se kauheen helppoa ole aina sopeutua kaikkeen, helpompaa on vetäytyä lähes kaikesta pois. Ainakin näennäisesti etääntyä toiminnan tasolla. Kaikesta mikä ei tunnu sopeutumisen arvoiselle. :)
Mä en itsekään välttämättä koskaan sopeudu kaikkeen, enkä haluakaan sopeutua. Mutta koitan kulkea pelilautaa sitä reittiä pitkin, missä pääsis vähän oikomaan vaikeasti sopeuduttavien paikkojen ohi. ;)
Suurmoskeija.- Teknodonna
Todella ärsyttävä kommentti
Jos ajatellaan jonkin olevan muuttumatonta, niin olisi pysäytettävä aika. Tämä on aivan älytön esitys. Kokeilkaa vaikka, jos ette muuten usko.
Illuusio asioiden yhtäkkisestä muutoksesta perustuu siihen kuvaan, jonka olemme itse rakentaneet ilmestyttyämme tälle planeetalle. Eli me hyppäämme vauhdissa junaan, joka on ollut matkalla jo mljardeja vuosia, ja sitten marisemme siitä, että sen rata kurvailee ja toisinaan syöksyy käsittämättömään pimeyteen. Raflassakin on huono safka.
Tosi vittumaista.
(hihitystä) Teknodonna kirjoitti:
Todella ärsyttävä kommentti
Jos ajatellaan jonkin olevan muuttumatonta, niin olisi pysäytettävä aika. Tämä on aivan älytön esitys. Kokeilkaa vaikka, jos ette muuten usko.
Illuusio asioiden yhtäkkisestä muutoksesta perustuu siihen kuvaan, jonka olemme itse rakentaneet ilmestyttyämme tälle planeetalle. Eli me hyppäämme vauhdissa junaan, joka on ollut matkalla jo mljardeja vuosia, ja sitten marisemme siitä, että sen rata kurvailee ja toisinaan syöksyy käsittämättömään pimeyteen. Raflassakin on huono safka.
Tosi vittumaista.
(hihitystä)Nimenomaan, vittumaisuushan se juuri elämästä tekee harkinnanvaraista. xD
Hyppääkö sitten vauhdissa junaan vai junan eteen, lienee kiinni siitä sopeutuuko.- Teknodonna
zönggö kirjoitti:
Nimenomaan, vittumaisuushan se juuri elämästä tekee harkinnanvaraista. xD
Hyppääkö sitten vauhdissa junaan vai junan eteen, lienee kiinni siitä sopeutuuko.Toinen todella ärsyttävä kommentti
Mä olin juuri palaamaisillani au pairin arkeen, mutta pomppasin taas nykyisyyteen, koska_onhan_se pakko sanoa, että junaan ei edes hypätä, vaan siinä ollaan oltu mukana ihan alkumetreistä asti.
Täksi ei voi käsittää (eli siksi)
(reps) Teknodonna kirjoitti:
Toinen todella ärsyttävä kommentti
Mä olin juuri palaamaisillani au pairin arkeen, mutta pomppasin taas nykyisyyteen, koska_onhan_se pakko sanoa, että junaan ei edes hypätä, vaan siinä ollaan oltu mukana ihan alkumetreistä asti.
Täksi ei voi käsittää (eli siksi)
(reps)Muistatko nyt ne jotka jäi laiturille? ;)
Mahtuu kaikkiin juniin ja osa jää laiturillekin. Mahtaaks kaikki olla alusta saakka kyydissä?
Sit pitäs muistaa tarkistaa viel laiturin altakin.
Ruksi eli raksi ruutuun.
(nöff)- Teknodonna
zönggö kirjoitti:
Muistatko nyt ne jotka jäi laiturille? ;)
Mahtuu kaikkiin juniin ja osa jää laiturillekin. Mahtaaks kaikki olla alusta saakka kyydissä?
Sit pitäs muistaa tarkistaa viel laiturin altakin.
Ruksi eli raksi ruutuun.
(nöff)Todella ärsyttävä kommentti
Kaikki joka on ollut, on yhä; lukuunottamatta kaikkea sitä romua, jota avaruuteen on ammuttu.
Tiedonsiirto, eli elämän jatkumo, on soveltuvaa dataa. Siis noin pohjimmiltaan.
(hihitystä) Teknodonna kirjoitti:
Todella ärsyttävä kommentti
Kaikki joka on ollut, on yhä; lukuunottamatta kaikkea sitä romua, jota avaruuteen on ammuttu.
Tiedonsiirto, eli elämän jatkumo, on soveltuvaa dataa. Siis noin pohjimmiltaan.
(hihitystä)Datan lukijat vaan on rikki. :)
Kello on pirullinen keksintö, mun on mentävä.
Hellurei!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 46953
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 117736
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t83695Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔35632- 43631
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36532
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.67519- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7447