Samaa sukupuolta olevien avioliitton suhtautuminen nytkähti eteenpäin, tosin aika merkityksettömästi kun liberaalit saivat ylivoimaisella enennistöllä aloitteen perustevaliokunnan lisäksi myös yleisvaliokuntaan äänin 61-33 , joista tulee mietinnöt.
Yllätys, että uudistusmielisiä on jo tuon mukaan lähes se 2/3-osaa, joka vaaditaan foobikoiden kaatamiseen.
Askel on merkittävät aloitteen kannalta, mutta kirkon kannalta se on tuhoisaa, kun taas kuluu pitkä aika hukkaan. ja erot kirkosta jatkaa lisääntymistään.
Joidenkin tietojen mukaan ainoastaan 900 euroa löytyi kolehtiin.
Onko sitten kirkolliskokousedustajat sitten pienituloisimpia tai velkaantuneisimpia kansastamme?
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/papeille-oikeus-vihkia-samaa-sukupuolta-olevia-aloite-eteni-kirkolliskokouksessa-24460393/
Hidas tahti jatkuu kirkolliskokouksessa
12
220
Vastaukset
- räyhimys
Keskustelussa syyteltiin osapuolia taktikoimisesta, kun taisi olla näin, että perustevaliokunta on miehitetty homovastaisilla ja yleisvaliokunta on homomyönteisten hallussa, joten homottajat halusi myös homomyönteisen yleisvaliokunnan lausunnon. Sitä en tiedä, että onko lausunnolla paljoakaan painoarvoa verratuna perustevaliokunnan mietintöön nähden, mutta äänestystulos oli tavallaan homottajien voitto.
Voi olla, että olen täysin väärässäkin, koska niin sekavaa tuo kokous oli välillä ja edustajatkin oli ihan pihalla mistä siellä keskustellaan ja mikä sen keskustelun tarkoitus on. Etukäteen annettin lisäksi väärää tietoa mistä äänestetään. https://www.youtube.com/watch?v=ieg9ikIouys&feature=youtu.be&t=4272Heti keskustelun alkupuolella oli Leif Nummelan puheenvuoro jota jouduttiin keskeyttämään, kun se loukkasi myös paikalla olleiden kirkolliskokousedustajien omia perhesuhteita.
Nummelan mielestä Valtiokin on totalitäärinen kun ei takaa oikeutta jokaisen lapsen biologiselle vanhemmalle oikeutta olla isä tai äiti lapselle, jota hänellä ei enää ole.
Minkähän takia jollain ajat sitten lapsensa hylänneellä pitäisi olla täydet oikeudet lapseen, jota ei ole kasvattanut eikä välttämättä nähdytkään.
Jostain oli myös löytänyt jonkin julkaisun, joka tyrmää kaikki esiin tulleet virallisemmat tutkimukset samaa sukupuolta olevien lasten kasvatuksesta.
Olisi mukava nähdä minkälaisessa ympäristössä Nummela itse on kasvanut.Pe.ku kirjoitti:
Heti keskustelun alkupuolella oli Leif Nummelan puheenvuoro jota jouduttiin keskeyttämään, kun se loukkasi myös paikalla olleiden kirkolliskokousedustajien omia perhesuhteita.
Nummelan mielestä Valtiokin on totalitäärinen kun ei takaa oikeutta jokaisen lapsen biologiselle vanhemmalle oikeutta olla isä tai äiti lapselle, jota hänellä ei enää ole.
Minkähän takia jollain ajat sitten lapsensa hylänneellä pitäisi olla täydet oikeudet lapseen, jota ei ole kasvattanut eikä välttämättä nähdytkään.
Jostain oli myös löytänyt jonkin julkaisun, joka tyrmää kaikki esiin tulleet virallisemmat tutkimukset samaa sukupuolta olevien lasten kasvatuksesta.
Olisi mukava nähdä minkälaisessa ympäristössä Nummela itse on kasvanut.Mutta siis enemmistö kannattaa homoparien vihkimistä? No, itse olen jo avioliitossa, ja erosin kirkosta vuonna 1992,
- räyhimys
torre12 kirjoitti:
Mutta siis enemmistö kannattaa homoparien vihkimistä? No, itse olen jo avioliitossa, ja erosin kirkosta vuonna 1992,
Ei tuosta kokouksesta oikein voi vetää kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, kun siellä ei äänestetty, että oletko puolesta vai vastaan. Puheenvuoroja oli päälle 60 ja omasta mielestä homovastaisia puheenvuoroja oli jonkin verran enemmän. Tämä mitataan vasta sitten, kun tuo perustevaliokunnan mietintö valmistuu ja seuraava tilaisuus on vasta marraskuussa, jos noi edes saa sen mietintönsä siihen mennessä raapustettua kasaan. Voihan se olla, että sitten puolen vuoden päästäkin äänestetään jostain pienestä muutoksesta ehdotukseen ja se palautuu takas valiokuntaan ja sitten taas odotellaan puolivuotta.
Kyllä tän päätöksen kanssa vetkutellaan varmasti vielä pitkään. Ei noilla tunnu olevan mitään halua tehokkaaseen päätöksen tekoon. Tämäkin keskustelu oli käynnissä kolmena päivänä, mutta se keskeytettiin aina alkuillasta , kun piti ehtiä kahdeksaksi iltahartauteen. Kahtena ensimmäisenä päivänä ehtivät kiistellä vaan tunnin. Painaisivat nyt kunnolla pitkää päivää, kun vaan kahdesti vuodessa kokoontuvat neljäksi päiväksi kerrallaan. torre12 kirjoitti:
Mutta siis enemmistö kannattaa homoparien vihkimistä? No, itse olen jo avioliitossa, ja erosin kirkosta vuonna 1992,
Juu, enemmistö, vaikka osa enemmistöstä tekee vain sen takia, kun ei halua kirkon hajoavan.
- Tosi.asiassa
räyhimys kirjoitti:
Ei tuosta kokouksesta oikein voi vetää kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, kun siellä ei äänestetty, että oletko puolesta vai vastaan. Puheenvuoroja oli päälle 60 ja omasta mielestä homovastaisia puheenvuoroja oli jonkin verran enemmän. Tämä mitataan vasta sitten, kun tuo perustevaliokunnan mietintö valmistuu ja seuraava tilaisuus on vasta marraskuussa, jos noi edes saa sen mietintönsä siihen mennessä raapustettua kasaan. Voihan se olla, että sitten puolen vuoden päästäkin äänestetään jostain pienestä muutoksesta ehdotukseen ja se palautuu takas valiokuntaan ja sitten taas odotellaan puolivuotta.
Kyllä tän päätöksen kanssa vetkutellaan varmasti vielä pitkään. Ei noilla tunnu olevan mitään halua tehokkaaseen päätöksen tekoon. Tämäkin keskustelu oli käynnissä kolmena päivänä, mutta se keskeytettiin aina alkuillasta , kun piti ehtiä kahdeksaksi iltahartauteen. Kahtena ensimmäisenä päivänä ehtivät kiistellä vaan tunnin. Painaisivat nyt kunnolla pitkää päivää, kun vaan kahdesti vuodessa kokoontuvat neljäksi päiväksi kerrallaan.On sielä varmaan kirkon kannalta tärkeämpääkin keskusteltavaa kuin tämä homoaloitus.
- räyhimys
Kirkko voi kohta olla onnellinen, että edes joku haluaa mennä naimisiin kirkossa.
Aviopareista lutikkamenoin vihittyjä oli,
2016: 45,8%
2015: 46,9%
Ei hyvältä näytä kirkon kannalta, jos vihkimisissäkin on trendinä prosentin lasku vuodessa, kuten jäsenmäärän kanssa on. On se hirveää kun ihmiset eivät maksa veroja jotta voisivat uskoa johonkin.
>> Aloitteen vastustajat olisivat tahtoneet lähettää aloitteen vain perustevaliokuntaan <<
Oliko aloite pakko pistää perustevaliokuntaan ja onko se jokin aloitusten hautausmaa, kun tuon aloitteen vastustajatkin halusi sen sinne toimittaa. Eli miksi kirkon konservatiivit eivät skipanneet koko aloitusta, eikö sellainen ollut mahdollista.
Vai oliko kyse siitä, että jopa aloitteen fanaattisimmat vastustajatkin haluaa esittää liberaalia, ettei jäsenkato iskisi? Vaikea uskoa.Vaikuttaa siltä että se haluttiin ainoastaan sen takia perustevaliokuntaan, ettei se olisi sen jälkeen tullut enää äänestykseen lainkaan.
Kirkolliskokous olisi saanut syyn aloitteen kaatumisesta pois itseltään eräälle valiokunnalleen.- räyhimys
"Lähetekeskustelussa päätetään joko aloitteen hylkäämisestä tai siitä, mihin valiokuntaan aloite lähetetään valmisteltavaksi. Vihkimistä koskevat päätökset vaativat edustajista taakseen vähintään kolme neljäsosaa."
Tuo lause oli monissa lehtijutuissa ennen kokousta, mutta tuostahan siellä ei äänestetty. Äänestettiin ainoastaan siitä mihin valiokuntaan tuo aloite etenee ja siihen riitti ehdoton enemmistö.
Kirkko syytää miljoonittain verorahoja tiedotukseen, mutta sitten palkataan joku mummo rustaamaan tiedotteita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5091491- 641156
- 61862
- 61835
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18817Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101756- 72724
- 30697
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691- 63685