Onko täällä muita, jotka...

Minä. Olin koko teini-ikäni homofobinen. Inhosin lesboja ja homoja, enkä voinut käsittää muita kuin heteroita. Lesbous ja homous oli minusta "väärää" ja paheksuin sitä avoimesti. En ihastunut keneenkään koskaan. Oletin kuitenkin olevani umpihetero.

Päälle kaksikymppisenä ihastuin ensimmäistä kertaa kunnolla - ja se ihastus oli nainen. Kokemus oli nöyryyttävä ja hämmentävä, kunnes pikkuhiljaa aloin hyväksymään sen. Siitä se sitten lähti. Pala palalta löysin itseni ja oman seksuaalisuuteni monien mutkien kautta. Se ei ollut helppoa myöntää itselleen, että on lesbo. Vielä tänäänkin, lähes kolmekymppisenä, elän "kaapissa" useimmille. Vain lähipiiri tietää lesboudestani ja sitä, että minun "kämppikseni" oikeasti on puolisoni.

Ihan hävettää ajatella niitä aikoja, kun olin homofobinen, nuori ja typerä. Monet elävät siinä luulossa, että olen vieläkin homofobikko hetero. Mietin usein, kuinka vaikeaa olisi selittää heille nykyinen tilanne. Sen takia olen jättänyt useimmille kertomatta. Luulen homofobisuuteni olleen jonkinlainen keino suojata itseäni teininä. Oli helpompaa esittää heteroa ja olla homofobinen, kuin löytää itsensä ja tajuta olevansa lesbo. Entinen hmofobisuuteni juurtaa myös perheen arvoihin: kasvoin perheessä, jossa lesboista ja homoista puhuttiin aina rumasti. Olin teininä epävarma ja halusin sopia joukkoon. Sisimmässäni olen aina tainnut tietää, etten ole hetero, mutta rakensin tuolla tavalla suojakilven ympärilleni. Onneksi nykyään suurin osa kilvestä on poissa. Tekemistä oman itseni kanssa riittää vieläkin, mutta suurimman osan itsestäni olen jo hyväksynyt.
Iso kiitos siitä kuuluu omalle puolisolleni, joka raotti silmäni :-)

Minä olen homofoobinen tällä hetkelläkin. Tai siis olen kai aina hyväksynyt muiden vinoviettisyyden ja hyväksynyt lesbot sekä homot lähipiiriini, mutta en ole voinut kuvitella itseltäni muuta kuin heteroseksuaalisuutta. Nyt olen ensimmäistä kertaa ihastunut naiseen eli omaa sukupuoltani edustavaan ihanaan ihmiseen. Tämä tuntuu rajulta ja sekavalta.

Minä.
Kiitos erittäin homofobisen perheeni.

Elin parisuhteessa miehen kanssa, mutta se loppui. Mietin kauan omia tuntemuksia ja ajatuksia kaikesta, kun tajusin ihastuneeni naiseen.
Nyt seurustelen naisen kanssa ja olemme onnellisia yhdessä.

Mää en voi sanoa, että olisin koskaan ollu mitenkään homofobinen sen suuremmin kuin transfobinenkaan, mutta kai jokaisella ihmisellä on joitain asioita, joita ei aina 100% käsitä, mutta voi kuitenkin yrittää ymmärtää ja oppia. Itse pidän naisista ja minulle se on ihan tavallinen asia, en edes tunne kuuluvani vähemmistöön, vaan tunnen olevani vain ihminen muiden ihmisten joukossa eikä mulla ole tarvetta jokapäiväisessä elämässä korostaa kauheasti sitä asiaa, että naiset kiinnostaa, en koe olevani kovinkaan stereotypinen , vaikka lyhyt tukka on ja on muutama ruutupaitakin, mutta olen enemmän naisellinen tai tyttömäinen kuin poikamainen, vaikka 100% en tunne kuuluvani mihinkään kategoriaan.

Jos on ennen kaapista tulemistaan ollut homofobinen se voi viitata siihen, että pelkää itsessään sitä että pitää oman sukupuolensa edustajista. Esimerkiksi joillain uskonnollisen lahkon/seuran tai kirkon piirissä olevalla ihmisellä tai tällaisen lahkon/kirkon perustajalla/papilla voi olla ärhäköitäkin homofobisia mielipiteitä, mutta salaa hän saattaa pitää oman sukupuolensa edustajista ja jopa tapailla jotain henkilöä muiden tietämättä.