Onko oiken että kaupungin työntekijät käyttävät hallia illat ja viikonloput omien autojen korjaamiseen,pesemiseen ja muuhun korjaamotoimintaan.Kai siitä kuitenkin peritään jotain maksua meneehän siinä sähköä ja vettä ja kuluuhan siinä työkalutkin.Veronmaksajien rahoittamaa toimintaa!
Kaupungin korjaamohalli kaikken veronm.käyttöön
Eoo
291044
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Käyttäväthän ne kaupungin koneita myös omien pihojensa lumitöihin, lienee luontaisetuja palkan päälle.
Sekä kaikki irtain on kadonnut eikä kukaan muka tiedä mihin?
Missä mahtaa olla esimerkiksi lakkautettujen koulujen arvo taideteokset?
Nykyistä johtoa ei tunnu kiinnostavan yhtään nämä asiat, outoa! Jokainen osaa kyllä tästäkin vetää johtopäätökset.
Pahviset kuvataulut,ja karttarullat ovat kysyttyä tavaraa , myös vanhat pulpetit käyvät kaupaksi. Turhaa niistä murehtii jos joku olisikin laittanut parempaan talteen, usein nämä menee kaatopaikalle.
Kaatopaikka on näiden kohtalo koska säilytystiloista on puutetta.
Tapioniemem koululla oli Kyyhkysen tauluja taisivat kadota vukralaisen mukaan.
Kannattaako joka asiasta olla kateellinen, tyypillistä Kemijärveläisyyttä.
Kaupungissa on purettu useita kouluja ja nyt on epäilys, että kymmenien tuhansien eurojen arvosta on mennyt jollain sekaisin omia ja kaupungille kuuluvia tavaroita.
No mitä sitten, jos asia kaivelee niin pahasti aina voi tehdä rikosilmoituksen.
Tai jospa kysyttäs suoraan kaupungin isännöitsijältä..
Eikös työnantajan tilojen ja laitteiden käyttö ole ihan normaalia luontaisetua? Itse työskentelen keski-suomessa ja minulla on mahdollisuus mennä työnantajan tilohin 24/7. (vartioitu ja kulunvalvonnalla oleva yritys kuitenkin eikä mikään naapurin nyrkkipaja)
Kai se perimmäinen asia tässäkin on se luottamus?
Se on pikkusen eri asia jos olet yksityisellä yrittäjällä homissa.
Suomi on menossa kohti kommunismia .
Se ei ole oikein, semonen toiminta on lopetettava välittömästi tai aletraan leikaamaan johtajien kurkkuja auki.
Sitten se on oikeus jos kaikki kaupunkilaiset saa sielä käydä korjaamassa autojaan.
Ovat korjanneet varmaankin kunnan autoja iltasella. Omat on niin uusia ettei tarvitse korjailla. Tai huoltaneet työkaluja talkoilla aamuksi kuntoon ja olleet vielä talkoovapaalla veloituksetta.johon työnantaja yllytti. Sitä se on.
Ei ne pelkkiä autoja korjailla ja pese, kyllä siellä uimahallillakin on näkynyt verkkomiehiä verkonpesussa. Kyllä tämä koskee vesipuolen porukkaa myös, työnantajan piikkiin kurrataan omia ajoja minkä keretään. On kyllä käsittämätöntä kaupunkimme on
täysin kuralla taloudellisesti ja päättäjät antavat kaiken tämän tapahtua tietoisesti .On se kyllä ihmeellistä ettei kaikilla kuntalaisille ole samat oikeudet yhteisiin tiloihimme, ehdotankin että sortterista saisi hakea kuittausta vastaa yleisavaimen kaikki jotka ovat kirjoilla kemijärvellä. Johtajat hyvät ottakaa nyt nämä epäkohdat esille ja laittakaa ne kuntoon onhan tämä todella ikävää mainontaa lukea tällaisilta sivuilta miten kemijärvellä vedätetään kaupunkia vai onkos päättäjillä itselläkin sama meininki.
Ihan on päättäjät tehneet valtuustoaloitteenkin asiasta, kun teknisen käsissä ei pysy mikään tavara, kaikki katoaa mystisesti. On kuin iso Bermudankolmio, johtajia ei kiinnosta ollenkaan asian laita.
Kohta rupeaa kiinnostaa ja rapiseen. Iät ajat niitä työkaluja on lojunut omilla ja kavereiden työmailla ja tehty tutun tutun piirissä kuutamokeikkoja.
Voi tätä kateuden ihmeellistä maailmaa
Joutilas porukka kadehtii ja pahoittaa mielensä. Sellainen joka touhuilee ei ehdi moista miettimään. Mailmassa, ja Suomessakin on paljon suurempia vääryyksiä , ne vain ei kosketa kun puhaltajat ovat jo varakkaita muutoinkin. Aina sillion kirpaisee sielusta kun aivan tavallinen duunari pesaiee vaikka autonsa.
Yleensä yksityisetkin firmat sallivat työsuhde-etuja enemmänkin mitä kaupungit. Tälläiset pienet edut kun ei maksa työnantajalle paljonkaan mikä tulee takaisin hyvänä työmotivaationa.
Sellaiset firmat missä niuhotetaan, ei siellä myöskään työt rullaa.
Silloin hommat pyörii kun molemmin puolin on joustavuutta.
Alkoko puntti tutista? Yhteiset varat yheiskäyttö kaikille niin yksinkertaista se vaan on. Onhan se ikävää menettää saavutettu etu vaikka ei olekaan kirjoihin ja kansiin kirjoitettu.
Onko lumilinko jo löytynyt?
Olette osuneet naulankantaan. Juuri kouluja on lakkautettu joka kylältä ja niissä oli arvotavaraa jakoon asti. Kun Hillatien lukio siirtyi Lepistöntielle, hullunhalvalla aitopuisia, arvokkaita kaappeja ja tuolia siirtyi mikä minnekin. Artekkia, Iskua, Askoa, Tynelliä etc. Siitä toki oli ilmoitus lehdessä, että' tavaroita myydään.
Minäkin ostin kolme peräkärryllistä hyvää tavaraa hullunhalvalla. Miksei pyydetty enempää ja järjestetty illalla sitäkin kaupantekoa? Arvovalaisimia meni minne meni? Homekouluun siirrettiin yhtä ja toista ja sieltä puskutraktori tai kenties joku muukin ehti ne käyttää tarkoituksiinsa. Ne valkoiset ihanat maitolamppuvalaisimet... Puolenkymmnetä vitriinikaappia oli varattu nimellä Pouta. Jäi mieleen tällainen detalji. Kiireessä kaikki myytiin ja opettajat olivat meklareina.
Aiemmin pääsin osalliseksi entisen kirjaston kaappien hankintaan. Umpipuinen koivuinen osio maksoi muistaakseni 40 markkaa. Eivät notku hyllyt!Mikseivät nekin olisi kelvanneet uuteen kirjastoon? Silloin ei oltu köyhiä tai kipeitä.
Taulut on joskus numeroitu ja laskettu. Mutta mihin lienevätkään joutuneet? Pianot ja pianotuolit ovat myös arvotavaraa, Missä ne ovat?
HEelmitaulut, pahvitaulut, astiastot ja umpipuiset huonekalut menneiltä vuosikymmeniltä ovat arvotavaraa. Sanon, että kenkätty on. Mitään systemaattista ja tasapuolista omaisuuden myyntiä ei ole. Sitä paitsi miksi niitä piti hävittää lainkaan? Hillatien koulu olisi saanut pitää ne korjausten ja fiksausten jälkeen. Parempia ne ovat kuin ikeatasoiset kalut, joita tilalle hankittiin. Niiden korjaus olisi ollut mielekästä työllistäjänäkin.
Se, mikä on kunnallista, ei ole kunnollista. Ei pidä paikkaansa, mitä tulee koulujen ja muiden laitosten irtaimistoihin. Mutta helvetin huonosti on organisoitu niiden uusiokäyttö tai sitten tarkoituksenmukaisesti.
Ajoneuvojen korjauspajoista en tiedä enempää, mutta varmasti siinäkin olisi keskustelun paikka, kuka saa tehdä ja millä ehdoin. Kyse on yhteisestä omaisuudesta.
Ehkä jonkinlainen huutokauppa olisi ollut paikallaan tasapuolisuuden vuoksi. Rahallista merkitystä valitettavasti ei ole. Kun katselee Tori.fi myynti-ilmoituksia niistä saa osviittaa. Pijanota luovutetaan ilmaiseksi tai ahneimmat pyytää nimellistä hintaa.
Onko ymmärettävä että kaupungin irtainomaisuus on rosvojen käsissä?
Kai he rosvoja ovat, kun työkaluja katoaa teille tietämättömiin.
Esimiehet ei saa työläisiä ruotuun.
Sama juttu niemessä työkalut välilä mökkityömaalla,metsästys-seuran talkoissa jne. ja tavikkeita katoaa jatkuvasti.Paikat sotketaan ja vielä omia vehkeitä korjataan työaikana.
Kyllä kaupungilla on näköjään varaa antaa kaiken tämän tapahtua ja vielä huipentumana täällä julkisesti siitä on kerrottu ja mitään ei tapahdu. Ehdotan että johto nyt kirjoittaa vastineen aiheesta paikallislehteen mitä aikoo asialle tehdä vai jatketaanko samaan malliin.
Eikö se jo pieneen pääsi mene, on ihan turha vouhkata, teemme kuten tahdomme PISTE
Katsomme jonka aika näyttää ja tuola piste