Viime vuosina on yleistynyt kummallinen tapa taivuttaa psyyke samalla tavalla kuin lääke. Miten olisi, jos sana ruvettaisiinkin kirjoittamaan ääntämistä mukaillen "psyykke"? Muoto voi tuntua junttimaiselta, mutta eihän se ole alkukielisestä kirjoitustavasta "psykhe" sen kauempana kuin psyykekään. Ja jos kirjoitettaisiin psyykke, kukaan tuskin enää taivuttelisi sanaa väärin.
Kun kerran kielitoimisto hyväksyy jugurtille kirjoitusasun "jukurtti", jota kukaan ei koskaan ole edes käyttänyt, niin miksei yhtä hyvin myös psyykken.
Kun kerran kielitoimisto hyväksyy jugurtille kirjoitusasun "jukurtti", jota kukaan ei koskaan ole edes käyttänyt, niin miksei yhtä hyvin myös psyykken.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sana psyyke tulee kreikasta ψυχή, psykhē "elämä; henki; sielu". Äännettiin muinaiskreikassa psy:khé: , siis ensitavu pitkänä ja lopputavu pitkänä ja painollisena. Suomalaisten ääntämyssääntöjen mukaan alkuperäinen sana kirjoitettaisiin psyykhee.
Psykologiaan harrastuneet käyttivät sanaa eri muodoissa, a) psyykke, gen. psyyken b) psyykkee, gen. psyykkeen, c) psyykee, gen. psyykeen ja d) psyyke, gen. psyyken. Siitä erilaiset taivutukset. Useimmat taivuttivat sekamuotoisesti, kuin nominatiivi olisi ollut milloin mikin. Ts. käytäntö oli lievästi sanoen sekava.
Kun kieleen vakiintui perusmuodoksi psyyke, kieli noudatti vallitsevaa tapaa kreikkalaisperäisten sanojen lainaamisessa. Taivutus edellä. Jos genetiivi taivutettaisiin psyykken, nominatiivi olisi psyykke. Se ei vastaisi lainaamistapaa, koska ennestään lainasanoissa χ:tä, ääntyy kh, ei ole merkitty kk:lla, vaan yksinkertaisella k:lla, ja aspirointi on jätetty pois.
Taivutukseen jäisi vielä suomelle epätyypillinen tapa taivuttaa vahva-asteisesti, vaikka kieleen vakiintuneet sanat taivutetaan heikkoasteisesti. Muoto psyykken on siis kahdesta syystä mahdoton.
Samasta syystähän tavutamme kieleen suomentuneita paikannimiä heikkoasteisesti, Riika, gen. Riian, emmekä Riika, Riikan.
Nykyinen käytäntö on johdonmukainen, mutta monet taivuttavat edelleen sekamuotoisesti.