ELÄMÄNI PIISKATARINAT

Hyvä kertomus.

2. OSA
Jari ei suinkaan lopettanut, vaikka oli saanut multa housut kasaan. Hän rupesi vääntämään minua syliinsä makaamaan. Eikä minun tarvinnut siinä hommassa häntä auttaa, melkoisella ryminällä jouduin hänen polviensa päälle. Ilmeisesti hän kuvitteli, että kun oli saanut masennettua minut syliinsä, niin minä luopuisin vastarinnasta ja ottaisin mitä tuleman piti. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan heti, kun kaverin ote hieman hellitti minä luiskahdin lattialle. Pitemmälle en kuitenkaan päässyt, vaan minut tempaistiin olkapäästä ylöspäin ja kaksi vahvaa reittä puristi minut pihtiinsä.

Siinä loukussa minä koreasti katselin mitä Jari puuhasi. Hän alkoi kääriä hihojaan. Kiirettä ei ollut, hän oli varma, että saalis pysyy ansassa ja minähän pysyin. Olin kuin minut olisi isketty kaksihaaraisen tukkipuun haarukkaan. Sohvakin esti minua soristelemasta jaloillani, siinä minä olin kuin betoniin valettu ja katselin likietäisyydeltä, kuinka helmenharmaan kauluspaidan kätköistä vapautui kaksi vahvaa kyynärvartta.
- No niin, sitten aloitetaan! sanoi Jari ja tarrasi kourillaan minuun kiinni.
Koska en tiennyt, mitä hän aikoi, harasin kaikilla mahdollisilla konsteilla vastaan. Siinä tiimellyksessä pyysin häntä lopettamaan. Viestini ei tehnyt häneen minkäänlaista vaikutusta, mutta pian tajusin mitä hän aikoi. Makasin hänen vasemmalla reidellään ja oikealla jalallaan hän painoi minun koipiani. Ylävartaloni oli tiukasti hänen vasemmassa kainalossaan. Malliksi hän taputteli reippaanlaisesti kämmenellään pakaroitani ja tuumasi:
- Taisit hävitä tämän matsin.
En sanonut mitään, kaikki matsit minä olin hänelle hävinnyt, korkeintaan jossakin tietsikkapelissä joskus voittanut, mutta en usein.

Tunsin litistyväni hänen alleen ja näin kuinka hän kurkotteli kouraansa koivupiiskan. Näky sai minut riuhtomaan vangitun villieläimen lailla. Minä olin kaverilla lujassa otteessa enkä taatusti karkuun pääse, häpeä alkoi laskeutua huoneeseen ja mietin, että auttaisiko, jos minä suureen ääneen julistaisin hänet voittajaksi.

Sitten suhahti ja pakaroissa tuntui hirpaiseva kipu ja kohta sama toistui. Vasen käteni oli loukussa Jarin selän takana, mutta oikean käpäläni voin työntää suojelemaan persustaani, niin ajattelin, mutta rautainen koura tarrautui ranteeseeni ja vei koko käden mennessään jonnekin alas.

Piiska suhahteli eli lauloi tehokasta kieltään. Minä olin mennyttä miestä, näin helppoa on saada piiskaa vielä 16-vuotiaana, tuumasin harmistuneena ja vielä helpompi on jonkun piiskaaminen, jos on syntymässä saanut pystyvät geenit ja oikean alfauroksen luonteen.

Olin melkoisen varmasti ensimmäinen tapaus, jolle Jari antoi piiskaa. Mitenkä hänen täytyi nauttia tästä, tuntea nuoren miehen ylpeyttä voimistaan ja vallastaan. Tietenkin hän uskoi minunkin nauttivat, olin sellainen hipsukka, joka olin koko ikäni kerjännyt selkäsaunaa ja sain sen nyt aivan oikealta tyypiltä.

Vitsa osui yhä uusille alueille hipeästi, minua ahdisti hirveästi, etten pystynyt yhtään liikkumaan kurituksen alta turvaan. Lopulta minulta pääsi parahdus, eli rehellisesti sanottuna parku. Siihen päättyi piiskan tanssi ja Jarin ote irtosi, mutta en minä noussut, vaan jäin häpeäni kanssa piiloon Jarin kainaloon.

3. OSA

Jari avasi keskustelun:
- Miltä se tuntui?
Minä olin uhallani hiljaa, vaikka oli minulla ollut vaikka minkälaisia tuntemuksia.
- Poika taitaa mököttää, pitäisikö minun piiskata sut uudestaan?
- Ei tartte!
- Minä tein tämän, että saataisiin ensikäden tietoa piiskaamisesta. Toivoisin minä, että voisimme puhua tästä avoimesti, niin kuin me olemme puhuneet tähänkin asti kaikista asioistamme.
- Anna minä huilaan, puhu sinä ensin.
Minä en ollut vielä tasapainossa itseni kanssa, siksi halusin vielä lisäaikaa, äänikään ei ollut vielä normaali.
- No hyvä on. Ensinnäkin minä päätin ryhtyä tähän, koska olin varma, että sinä olet aina haaveillut piiskan saannista. Sitten minä halusin tietää, kuinka vaikeaa sinun kokoisen jätkän piiskaaminen on. Olisitpa nähnyt ilmeesi, sun naamastasi näki milloin koit menettäneesi pelin, niin epätoivoista jätkää en ole koskaan nähnyt. Vaikka olisihan sinun pitänyt tietää, etten minä sinua oikeasti vahingoita. Täytyy myöntää, että kyllähän se mieltä hiveli, kun pystyi isoa jätkää täysin hallitsemaan. Ja sinun yritykset vapauttaa itsesi olivat todella liikuttavia.
- Nyt sinä puhut paskaa!
- Enkä puhu, kyllä minä vaistosin sinun paniikin ja meinasin päästää sinut irti otteestani kesken pelin. Nyt on sinun vuorosi!
-Lupaa, että et koskaan kerro tästä kenellekään, niin minä yritän kertoa.
- Minä lupaan.
- Olen minä joskus nähnyt unta, että sinä piiskasit minua, kaipa se jotakin alitajunnasta paljasti. Mutta olisin minä toivonut, että asiasta olisi sovittu ensin. Se oli aika häkellyttävää, kuinka helposti sinä paketoit minut, minusta se johtuu siitä, että sinä pystyt hallitsemaan samanaikaisesti koko kroppaasi. Minä en tohdi 3 metristä veteen hypätä, koska voin tulla alas missä asennossa hyvänsä. Kyllä minua pelotti, ensin ajattelin, että sinä vain pelleilit, sitten ajattelin, että siitä on tullut hullu. Ja se sattu niin helvetisti. Ja hävetti, häpeä ei varmaan lopu koskaan.
Minua alkoi ärsyttää oma sokeltamiseni, minä puhui liian nopeasti, sellainen ei ole miehekästä.
- Turhaan häpeät, minä tiedän, että sinä osaat suhtautua tähän huumorilla. Kenenkään muun kanssa en olisi tätä tehnyt. Enkä kenenkään paljasta persettä ruvennut katselemaan. Suhtaudu tähän niin kuin meillä olisi ollut painimatsi, ei sen kummempaa.
- Kiitos vitusti kunniasta, että kelpasin harjoitusvastukseksi!
- Onhan kaikki varmasti OK?
- On, on, mukavahan sitä on aina joskus selkäänsä saada.
-Eli me voidaan ottaa joskus uusintana? kysyi Jari.
Näin vieressäni ikäiseni nuoren miehen, joka oli komea ja vahva. Tuskin tulee sellaista aikaa etteikö hän saisi minua piiskattua. Mutta entä se häpeä, kasvaako se samaan tahtiin minun kanssani ja onko se joskus liian iso.

Ilmeisesi kolme lukijaa, eipä kannata tänne kirjoitella.

Seon liian paljo texti,en jaksa lukea näin paljo!