Entisajan opettajat eivät ainoastaan selittäneet, että kirjakieli on sivistyneen ihmisen käyttämän ilmaisun ohje, vaan se oli heidän mielestään myös oikeaa suomea.
Luultavasti opettajien omakaan tieto ei riittänyt ymmärtämään, että kirjakieli oli syntynyt murteiden pohjalle. Se on tekokieli. Oli valikoitu yhtä sieltä ja toista täältä ja oli tehty rankkaa yhteneistämistä. Useimmat niin opettajat kuin kansakin luulivat, että on olemassa "puhdas" suomi, josta murteet ovat syntyneet rapautumisen kautta. Myös kielen auktoriteetit, kielenhuoltajat, antoivat tämän käsityksen vallita, vaikka se ei ollut ollenkaan totta. Eivät uskoneet, että jos kirjakieli paljastuu tekokieleksi, oppilailla olisi ollut riittävästi motivaatiota sen oppimiseen.
Tosiasiassa suomi on luotu itämerensuomen läntisestä ryhmästä olevasta Varsinais-Suomen kielestä - samaa ryhmää kuin viro ja liivi - sekä myöhemmin kehittyneestä savon murteesta, joka taas oli kehittynyt suomeen itäisen ryhmän karjalan kielen vaikutuksesta. Samaan itäiseen ryhmään kuuluvat vepsä ja inkeroinen. Kielessämme on siis kahden sangen kaukana toisistaan olevan kielen aineksia.
Opettajat kuitenkin esittivät kirjakielen ainoana oikeana kielenä. Murteen puhuminen oli sekä häpeä että koulussa vallan kielletty.
Kävin nuorena isäni kotiseudulla Joensuun puolessa. Isäni siskonmies kertoi hyvänä vitsinä, kuinka muuan hämäläinen mies oli sanonut, että heidän puhepartensa on kauneinta ja puhtainta suomea. Hän oli sanonut miehelle, ettei tämä tiennyt mitään suomen kielestä, sillä parastahan puhuttiin Joensuun seudulla.
Tämähän tietysti nosti hersyvät naurut muilta "kielentuntijoilta". Kertonee millainen käsitys kansalle oli jäänyt. Kirjakieli oli ainoa oikea kieli, jota omassa joukossa osattiin parhaiten ja vieraassa joukossa kehnosti.
Vaikka opetus on nykyisin totuudenmukaisempi, edelleen jonkun mielestä joku ilmaisu on oikein tai väärin. Kirjakieltä ei edelleenkään kaikki ymmärrä yhdessä käytettäväksi puheenparreksi tai kirjoitukseksi, jossa suositellaan jotakin, mutta ei ole oikeaa eikä väärää. Kuuluisa kielikorva kertoo, mitä kukin haluaa kuulla.
Luultavasti opettajien omakaan tieto ei riittänyt ymmärtämään, että kirjakieli oli syntynyt murteiden pohjalle. Se on tekokieli. Oli valikoitu yhtä sieltä ja toista täältä ja oli tehty rankkaa yhteneistämistä. Useimmat niin opettajat kuin kansakin luulivat, että on olemassa "puhdas" suomi, josta murteet ovat syntyneet rapautumisen kautta. Myös kielen auktoriteetit, kielenhuoltajat, antoivat tämän käsityksen vallita, vaikka se ei ollut ollenkaan totta. Eivät uskoneet, että jos kirjakieli paljastuu tekokieleksi, oppilailla olisi ollut riittävästi motivaatiota sen oppimiseen.
Tosiasiassa suomi on luotu itämerensuomen läntisestä ryhmästä olevasta Varsinais-Suomen kielestä - samaa ryhmää kuin viro ja liivi - sekä myöhemmin kehittyneestä savon murteesta, joka taas oli kehittynyt suomeen itäisen ryhmän karjalan kielen vaikutuksesta. Samaan itäiseen ryhmään kuuluvat vepsä ja inkeroinen. Kielessämme on siis kahden sangen kaukana toisistaan olevan kielen aineksia.
Opettajat kuitenkin esittivät kirjakielen ainoana oikeana kielenä. Murteen puhuminen oli sekä häpeä että koulussa vallan kielletty.
Kävin nuorena isäni kotiseudulla Joensuun puolessa. Isäni siskonmies kertoi hyvänä vitsinä, kuinka muuan hämäläinen mies oli sanonut, että heidän puhepartensa on kauneinta ja puhtainta suomea. Hän oli sanonut miehelle, ettei tämä tiennyt mitään suomen kielestä, sillä parastahan puhuttiin Joensuun seudulla.
Tämähän tietysti nosti hersyvät naurut muilta "kielentuntijoilta". Kertonee millainen käsitys kansalle oli jäänyt. Kirjakieli oli ainoa oikea kieli, jota omassa joukossa osattiin parhaiten ja vieraassa joukossa kehnosti.
Vaikka opetus on nykyisin totuudenmukaisempi, edelleen jonkun mielestä joku ilmaisu on oikein tai väärin. Kirjakieltä ei edelleenkään kaikki ymmärrä yhdessä käytettäväksi puheenparreksi tai kirjoitukseksi, jossa suositellaan jotakin, mutta ei ole oikeaa eikä väärää. Kuuluisa kielikorva kertoo, mitä kukin haluaa kuulla.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kielioppi on teoreettista jälkiviisastelua, eräänlainen tutkimustulos: näin on yleensä puhuttu. Vai voidaanko kielioppia tuputtaa ylhäältä alas, indoktrinoida pakoksi: näin pitää alkaa puhua.