Evot ei puhu mielellään apinaihmislajien määristä

gfdserfgthy

Evoluutiogenetiikan mukaan noita lajeja olis pitänyt olla Lucyn löytäjän arvion mukaan 350000 lajia ihmisen ja apinan välimaastosta, mutta kuten nyt tiedämme niin noita lajeja, siis hiljalleen evoluutioteorian sääntöjä noudatten makroevolutionoituneita olisi pitänyt olla jopa kymmenkertainen määrä tuohon vanhaan karkeaan arvioon verrattuna. Edistyyän biopuolen evoluutiotutkimuksen sankaritietäjä Moloc-Horriduskin tuskin väittää vastaan.

Siis kysymys kuuluu yhä että minne ihan kaikki nuo miljoonat lajiutuneet toinen toistaan edistyneemmät ja älykkäämmät selviytyjä- apinaihmiset tuolta puskikoista katosivat ja vain tämä viimeinen typerä homofanittajaihminen jäi eloon ?
Vai onko se niin että edeltäjämme tekivät saman virheen kuin kiasmahomo-sukupolvemme eli nuo edeltävät apinalajit opettivat lapsistaan homoja ja niin ne kuolivat sukupuuttoon.
Minusta tämä on ainoa järkeenkäypä selitys noiden pikapoistumiseen näyttämältä sukupolvi kerrallaan.
Nimittäin kun tuo stadilaisista alkanut homofanitus tulee koulujen opetusohjelmaan niin kohta ihmis-sukukin kuolee lähes kokonaan pois.
No, enhän minä sitä hirveästi sure, hehe. Meinaan että siinähän se maapolla ainakin puhdistuisi kaikesta sairaalloisesta epäihmismäisyydestä.

19

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Evoluutio on perusteiltaan niin yksinkertaista, että sitä sinä et tule koskaan ymmärtämään ja toisaalta niin monimuotoista, että eräiden viisaiden mukaan käytännössä jokainen yksilö on oma välimuotonsa lajien luvuttomassa kirjossa.

      Sittenhän välimuotoja voisi olla vaikka 35 000 000 000 kappaletta, suunnilleen yksi kutakin.

      Mikäs siinä: enhän minäkään tunne itseäni samanlaiseksi ihmiseksi kuin sinä. Ainakin pään sisuskalut ovat rakentuneet aivan eri tavoin.

      • ihmeettäviitsinedestuon

        Olipa köyhää, hoh hoh.


    • Jyri hyvä. Lajeja on löydetty kahdeksan. Jos sinä kuvittelet, että jokainen geenimutaatio johtaa lajiutumiseen, niin sinä olet vielä pahemmin kujalla kuin olin ikinä kuvitellut.

      Juttusi eivät ole pitkään aikaan olleet edes huvittavia; paremminkin säälittäviä.

      • JyrisetaAS

        Niin mitkä kahdeksan, hehe. Tänä päivänä ei tieteellä ole tiedossa ainoatakaan ihmisen varmistettua esivanhempaa josta tiedemiehet olisivat yksimielisiä.


    • Luucifer

      Jyri, sinulle on annettu pitkät listat todisteista niitä vaatiessasi, mutta et koskaan anna vastausta sellaisiin viesteihin.
      Sen sijaan palaat aina parin mutkan kautta takaisin lempiaiheeseesi, anaaliseksiin.

      Minusta tuntuu jo vahvasti siltä, että ei Jyri-papalla oikeasti ole mitään homoja vastaan, vaan olet kehittänyt tästä itsellesi päähänpinttymän ja on tainnut alkaa näin vanhoilla päivilläsi oikeasti kiehtomaan, miltä se tuntuisi saada sykkivä penis perseeseesi.
      En tähän sekoiluun muuta vastausta enää keksi.

      • ihmettelen.vain

        Kuka sviddu on jyri?


      • Uusi_lahko
        ihmettelen.vain kirjoitti:

        Kuka sviddu on jyri?

        Jyri on kretuliinohomo.


    • politiikka_ja_uskonto

      Evojen virhe on sosiaalidemokratian mukainen maailmankatsomus.

      Kaikki eivät jaa heidän, kaikki ovat samanlaisia periaatettaan.

    • logiikka.rules

      Mitä vidun ideaa on noiden lukumäärästä keskustelemisessa.
      Kyllä ukko-nooalla oli matkustajaluettelo. Sieltä selviää lajien lukumäärä.

    • yyyyyyyyyyyy8trf

      Kiv ois nähdä edes yksi aito apinamies tuolla faunassa jossa niitä pitäisi olla tuhansittain jos evoluutioteoria pitäisi paikkansa.

      Mutta kun se on niin että "puuttuvat renkaan" ketjussa yhä loistavat poissaolollaan.


      Mikä saa evot silti pitämään evoluutioteoriaa todellisuuutena? No homouskhan se. On se nähty.

      • Jyri. Asiaa on sinulle selitetty kyllästymiseen asti. Jos et ymmärrä, niin voi voi. Se tataa olla sinun häpeäsi.

        Välimuotoja löytyy paljon. Nykyään on löydetty fossiileja, joita ei voida määrittä joko heidelbergensisin fossiiliksi tai hneandertalilaisen fossiiliksi. Sama koskee heidelbergensisin ja sapiensin välimuotoa.
        Nykyihmisen ja edeltäjän välimuotoja on. Asia on nykyään jo täysin kiistaton.


    • "Siis kysymys kuuluu yhä että minne ihan kaikki nuo miljoonat lajiutuneet toinen toistaan edistyneemmät ja älykkäämmät selviytyjä- apinaihmiset tuolta puskikoista katosivat ja vain tämä viimeinen typerä homofanittajaihminen jäi eloon ?"

      Eihän ihmiset elä ikuisesti vaan kuolevat.

      • ihmettelen.vain

        Oottekste jotain vitun homppeleita viihdyttämässä itseänne? Meuhkaatte jollekin jyrille ja arvelette olevanne täysjärkisiä.


    • Hassuhomma

      Tää ei mahdu aivopestyjen kovaksikeitettyyn päänen koskaan vaikka koiria on satoja, apinoita myös ja perhosia mutta ihminen on se sama joka maan kolkassa. Täytyy olla tosi heikko päättelykyky kun ei mee kaaliin. Kolmevuotiaskin tajuaa jo asian luojan antamalla järjellä muttei kovapäiset myönnä ennenkuin viimeisillä käräjillä

      • "vaikka koiria on satoja, apinoita myös ja perhosia mutta ihminen on se sama joka maan kolkassa."
        Ne sadat koirat ovat rotuja, eivät eri lajeja.
        Ihminen (Homo sapiens Hominidae) taas on yksi apinalaji, joskin kaikkiin muihin apinoihin nähden ylivoimaisesti menestynein.
        Ei kannattaisi kohkata evoluutiopalstalla aivopesusta, jos ei ymmärrä edes mitä sellainen peruskäsite kuin "laji" tarkoittaa.

        Eilen YLE:n nettiuutisissa:
        "Ihminenkö luomakunnan kruunu? Elämän suuressa kiertokulussa meillä ei ole mitään roolia
        Maapallon elonkehää pyörittävät kasvit, sienet, mikro-organismit ja hyönteiset. Ilman niitä ei olisi ihmisiäkään."


      • Hassuhomma
        agnoskepo kirjoitti:

        "vaikka koiria on satoja, apinoita myös ja perhosia mutta ihminen on se sama joka maan kolkassa."
        Ne sadat koirat ovat rotuja, eivät eri lajeja.
        Ihminen (Homo sapiens Hominidae) taas on yksi apinalaji, joskin kaikkiin muihin apinoihin nähden ylivoimaisesti menestynein.
        Ei kannattaisi kohkata evoluutiopalstalla aivopesusta, jos ei ymmärrä edes mitä sellainen peruskäsite kuin "laji" tarkoittaa.

        Eilen YLE:n nettiuutisissa:
        "Ihminenkö luomakunnan kruunu? Elämän suuressa kiertokulussa meillä ei ole mitään roolia
        Maapallon elonkehää pyörittävät kasvit, sienet, mikro-organismit ja hyönteiset. Ilman niitä ei olisi ihmisiäkään."

        Lakkaa tosiaan kohkaamasta jos et erota ihmistä ja eläintä toisistaan. Ilmiselvää, että kokoluomakunta on luotu viisaasti. Ja viimeiseksi ijminen kaiken yläpuolelle:

        Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. 30 Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit.


      • VegaaniHauki
        Hassuhomma kirjoitti:

        Lakkaa tosiaan kohkaamasta jos et erota ihmistä ja eläintä toisistaan. Ilmiselvää, että kokoluomakunta on luotu viisaasti. Ja viimeiseksi ijminen kaiken yläpuolelle:

        Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. 30 Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit.

        Ihminen on eläin. Jo Linnè luokitteli ihmisen isoihin ihmisapinoihin kuuluvaksi.
        "Luomakunnassa" on tukuttain huonoja ratkaisuja, joita kukaan asiansa osaava insinööri ei tekisi. Evoluutio ei voi tehdä suuria harppauksia ja siksi kirahvin kurkunpään hermokin on nelisen metriä pitkä, koska se kiertää sydänvaltimon. Suora veto olisi ollut puolisen metriä.

        "Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit. "
        Pedot ovat lihansyöjiä.


    • Hassuhomma

      Taidat hakea sairaslomasikin eläilääkäriltä, Minä kyllä käyn ihmislääkärillä mieluummin. Eikä kirahvin hermoradat taida olla yhtä yksinkertaisia rakentaa kun sähkömiehen mmj kaapelit.

      Luonnossa on ylivoimaisempia ratkaisuja kuin insinöörit ovat koskaan saaneet aikaan. Laitahan kuva tai video ihmisen rakentamasta kirahvista, onkohan kovinkaan paljon parempi kuin alkuperäinen Luojan tekemä versio. Tokkopa.

      Kyllä ne petoeläimet syövät lihaa ja linnut hyönteisiä: Ihmiselle jää monta kohtaa ymmärtämättä tässä maailmankaikkeudessa, sillä Luoja yksin tietää kaikki salaisuudet. Mutta Luojan suuret työt näkee Luonnossa ja jopa auringossa ja kuussakin jotka kellontarkasti ja tismalleen minuuttiaikataululla toimivat vuodesta ja vuososadasta toiseen.

      Mutta mitäs näistä enempää kiistelemään. Aika kallistuu loppuaan kohden, pahuus lisääntyy ja pian käydään ne viimeiset käräjät . Sitten selviää nämäkin kiistan aiheet

      • hgkjhkjhkh

        "Mutta Luojan suuret työt näkee Luonnossa ja jopa auringossa ja kuussakin jotka kellontarkasti ja tismalleen minuuttiaikataululla toimivat vuodesta ja vuososadasta toiseen."

        Kas tässä selitys ihan ilman yliluonnollista komponenttia.
        https://wikimedia.org/api/rest_v1/media/math/render/svg/48333e9a83078f9db32fe9f4dfa1522a39349249

        "Aika kallistuu loppuaan kohden, pahuus lisääntyy..."
        Kaikkien mittareiden mukaan "pahuus" kuten väkivalta, sairaudet, köyhyys, lapsikuolleisuus ym. ovat selvästi vähentymässä. Ne lisääntyvät vain lahkolaissaarnaajien saarnoissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      215
      25545
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      103
      18877
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      305
      15529
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      153
      10697
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      118
      9630
    6. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      37
      8241
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      35
      8212
    8. 237
      6762
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      203
      6407
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      36
      5983
    Aihe