Yellowstone ja selviytyminen räjähdyksestä

Yellowstone on purkautunut n. Joka 600 000- 700 000 vuoden välein. Joidenkin tutkijoiden mukaan oltaisiin jo yli ajalla laskelmien mukaan. Ja tuo räjähdyshän elvyttäisi maapalloakin tuolta riistäytyneeltä ilmastonmuutokslta tuomalla ydintalven hyvällä tuurilla päiväntasajalle asti molemmilta navoilta. Mutta pohdintani kuuluu.. Miten ihmiskunta ja eliöt ovat selviytyneet aiemmista purkauksista? Miten kävisi nykyihmisen ja nyky eliölajien maapallolla.
2273
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tiedemiehet kertovat Toba -järven räjähdyksen n. 75 000 vuotta sitten olleen levinneen tuhkan perusteella kolme kertaa suuremman kuin Yellowstonen viimeisimmän pössäyksen n. 640 000 vuotta sitten.

Toban katastrofi oli vähällä tuhota ihmiskunnan sukupuuttoon. Selviytyjiä uskotaan olleen vain muutamia tuhansia, joista me kaikki periydymme ja joka selittää ihmisen olemassa olevan geneettisen pullonkaulan: olemme läheisempiä sukulaisia kuin lajin kokonaisiän huomioiden meidän "pitäisi" olla.

Vastaavanlainen katastrofi nykyään saattaisi tappaa suoraan ja välillisesti, sotia unohtamatta miljardeja ihmisiä, mutta yhteiskuntien eliitti ja syrjäseutujen asukkaat kyllä selviäisivät siitäkin.

Itse veikkaisin, että jopa kymmenvuotisesta kylmästä kaudesta ilman huipputekniikkaa ja suuria resursseja selviäisivät parhaiten harvaan asututut trooppisen vyöhykkeen kalatalouteen perustuvat yhteiskunnat. Voisi uskoa valtamerten kärsivän vähiten, vaikka raskasta olisi merenelävilläkin.

Äänestä

Edellisen Yellowstonen purkauksen aikaan ei ollut vielä nykyihmistä maan päällä ihmettelemässä outoja tuhkasateita ja pimeyttä, mutta joitakin esiserkkuja asusteli Afrikassa ja he (tai ne) selvisivät ilmiöstä hengissä.

Viimeisimmän suuren purkauksen aikoihin on ollut jonkinlainen sukupuutto eliökunnassa:
"Suurpurkaus tuotti Lava Creekin tuffin 640 000 vuotta sitten. Tällöin purkautui arviolta 2 500 km³ vulkaanista ainetta, kuten laavaa ja tuhkaa"
"Quaternary extinction event: 640,000 years ago."

Aikaisempia enemmän-vähemmän infollisia ketjuja Yellowstonesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/2835929/supertulivuori-yellowstone
http://keskustelu.suomi24.fi/t/8786533/yellowstone-mossahtaa-kohta
http://keskustelu.suomi24.fi/t/11884272/yellowstonen-jattilais-tulivuori-!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pohdiskelijapieniihminen kirjoitti:

Yellowstone on purkautunut n. Joka 600 000- 700 000 vuoden välein. Joidenkin tutkijoiden mukaan oltaisiin jo yli ajalla laskelmien mukaan. Ja tuo räjähdyshän elvyttäisi maapalloakin tuolta riistäytyneeltä ilmastonmuutokslta tuomalla ydintalven hyvällä tuurilla päiväntasajalle asti molemmilta navoilta. Mutta pohdintani kuuluu.. Miten ihmiskunta ja eliöt ovat selviytyneet aiemmista purkauksista? Miten kävisi nykyihmisen ja nyky eliölajien maapallolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu