Kustannusten jako suvun yhteishankinnoissa

Meitä on 8 sisarusta. Yhteisiä lahjoja ostetaan toisillemme vain ja ainostaan tasakymmenvuosina. Jokainen sisarus antoi markka-aikana 50 markkaa ja nyt euroaikana 50€. Se tekee päätä kohti kymmenessä vuodessa 7x50 = 350€, ei tuo summa ole ketään meistä kaatanut.

Tähän mennessä olemme yhteisesti lahjoneet toisiamme 20-30-40-50 synttäreinä. Onhan tämä aika naurettava tapa, saa itse takaisin tavallaan sen oman viiskymppisensä tasavuotenaan, mutta tämä lahjahomma kulkee enemmän meidän sisarusten välisenä hyvänä vitsinä.
Ollaan yritetty keksiä tosillemme erikoisia lahjoja. On ostettu kumivene yhdelle veljelle, hän ryntäilee ristiin rastiin kalojen perässä pitkin maakuntaa. On viety ihan oikea soutupaatti herran kuuseen tiettömän taipaleen taakse toiselle himokalastajaveljelle Metsähallituksen maille yhdelle erämaajärvelle. Herra varjele vieläkin muistan miten hirveästi se paatti painoi sen lähes kilometrin kantomatkan aikana. On ostettu heinäkoneen ja perunannostokoneen pyörät ja kunnostettu pihakoristeeksi siskolle. On hankittu naamioverkkoa ja kaiken maailman suojahässäkkää metsästävälle vellokselle, onnittelukorttina tässä toimi minun omin pikku kätösin veistelemä puupyssy :). Me mennään huumorilla nämä lahjat läpi.

Monet meistä eivät vietä koskaan merkkipäiviään, eikä meistä kukaan siinä tapauksessa tuppaa sisaruksen luokse väkisin. Annamme tässä tapauksessa kimppa 350€ summan tai arvoisen lahjan yleensä ennen virallista syntymäpäivää, eikä kukaan vedä siitä hernettä nenukkaansa vaikkei kakkukahveja saakaan. Kahvitellaan muutenkin monta kertaa vuodessa, syödään ja saunotaan yhdessä hyvissä tuumin ja soitellaa keskenämme harva se kuukausi.

Toistemme puolisoille ja toistemme lapsille emme osta lahjoja. Tai siis ostamme ainakin tasavuosina, mutta jokainen antaa oman juttunsa, jos antaa, tässäkin on aika vaihteleva käytäntö. Jotkut eivät muista omaa syntymäpäiväänsäkään, joten miksi muistella muidenkaan.
Kummit huolehtii kummikersoistaan itsenäisesti. Meidän suvussa suositaan kummimukuloitten suhteen aineettomia lahjoja. Minä yleensä käyn kummikersojen kanssa kaksisteen leffassa, katsomassa niiden urheilupelejä, viimeksi vein kummitytölle tupaantuliaislahjana polttopuita takkaan peräkärryllisen. Heillä kun ei ole omaa metsää:) ja meillä on liiterissä ihan mahdottomasti kuivaa puuta tuulenkaatojen takia.
Veljeni ovat minun kersojen kummeja ja he ovat opettaneet tytön kalastamaan, on kiinnostunut virvelöimisestä ja on kulkenut enojensa mukana välillä montakin kertaa kuukaudessa pienestä pitäen. Poika taas on perinyt kummienoltaan mopon ja sitä ne rassaa yhdessä.

Muut muksut on huomioitu niiden pieninä ollessa synttäripäivinä puhelinsoitolla tai lahjalla jos ollaan paikkakunnalla oltu. Nyt kun kaikki alkaa olla jo 15 vuoden korkeammalla puolella, niin käydään joskus kimpassa shoppailemassa tai leffassa kun tulevat käymään. Ei ne edes muuta odota.

Äidillemme emme ole ostaneet yhteistä lahjaa enää vuosikymmeniin. Jokainen antaa mitä antaa äitienpäivänä ja syntymäpäivänä. Minä vein hänelle tänä kesänä lahjaksi itse keräämiäni mustikoita ja lakkoja.

Hääpäiviä sun muita emme juhli yhdessä. Ne ovat ns. perheen sisäisiä juttuja. Joululahjoja emme osta edes oman perheen sisällä aikuisten kesken, jouluna meillä riittää puhelinsoitto hyvän joulun toivotuksena.

Jos sinua häiritsee nykyinen käytäntönne, riittää kun ilmoitat, että jatkossa sinä ostat kaikille oman lahjan. Ei siinä mitään häpeämistä ole, eikä kukaan tuollaisesta päätöksestä voi suuttua.
Muut ostakoot kimppalahjan jos haluavat, sinä teet niin kuin sinulle on hyvä.

Voihan siitä tulla jollakin riesa, jos kaikkia on aina muistettava ja kaikkia on aina kestittävä, kun on joku juhlapäivä itsellä. Ei sitä aina jaksaisi.

Onko yksineläjän tosiaan järjestettävä isot pippalot koko suvulle kun on joku merkkipäivä itsellä? Entä jos ilmoittaa lähtevänsä etelänmatkalle ja jättävänsä koko kiisut väliin?

Joskus nämä kimppalahjat on rasittavia. Itse en edes halua olla mikään lahjan hommaaja, kun olen joskus joutunut sitten niitä rahoja keräilemään pitkin vuotta.

Tuon aikaisemman vastaajan suku on sellainen yhtäpitävä, mikä on tietysti hienoa, mutta ei kaikilla ole samoin. Asutaan kaukana toisistaan tai muuten ei ole samanlaista sukutunnetta. Joissakin suvuissa on niitä mustia lampaitakin tai jotain muuta sellaista, minkä takia vältellään yhteydenpitoa, kaikki ei tule toimeen kaikkien kanssa. On miniää ja vävyä, jotka ei ikinä ole tunteneet kuuluvansa hyvin puolisonsa sukuun. On suosikkeja ja niitä, joita ei suosita. Kaikkea mahtuu maailmaan.

Joskus tosiaan tuollainen "sama maksu jokaiselta taloudelta" voi olla epätasa-arvoinen. Viisikymppinen voi olla jollekin hirveän iso raha, toiselle taas ei mitään. Joku yksineläjä maksaa siis sen viisikymppisen tai satasen tai enemmänkin, ja tulee sitten vain ihan yksin verottamaan sitä juhlapöytää. Toinen tuo sinne saman summan, mutta samalla myös ison perheensä syömään ja juomaan, ei se ihan oikeudenmukaisesti mene sekään.

Jos sinulla ei ole varaa maksaa yhteislahjaan samaa summa kuin muut, älä ota osaa, vie oma lahja.

Laskeeko joku tosiaan juhlapöydässä kuinka monta suupalaa kenenkin perhe syö ja kuinka paljon enemmän nämä syödessään saa maksamastaan yhteislahjasta ruuan muodossa takaisin päin!
Tollanenhan on aivan sikasairasta!

Muut sukulaiset saavat hankkia lahjoja vaikka kuinka paljon ja ei niihin osaa tartte ottaa jos ei kysytä etukäteen niin helpottaa. Jos joku haluaa jollekkin ostaa lahjoja niin siitä vaan ja muut voi sanoa suoraan että ei kiinnosta. Nämä pitäisi sopia etukäteen niin helpottaisia asioita.

Tietenkin kaikki maksavat saman verran kimppalahjasta, se on ainoa tasapuolinen vaihtoehto.
Aina voi kohteliaasti kieltäytyä yhteislahjasta jos rahat eivät siihen riitä, ja aina voi ostaa edullisemman oman lahjan. Tai jos rahaa ei kertakaikkiaan ole omaankaan lahjaan aina voi vaikka kieltäytyä kutsusta tai antaa omaa aikaansa, tehdä omin pikku kätösin jotain viemistä jne.

Joillakin saattaa olla isot tulot johonkin toiseen nähden, mutta hänellä voi olla isot menotkin. Esim minä tienaan tuplasti keskipalkkaan nähden, mutta maksan myös tuplasti suurempaa asuntolainaa. On täysin turhaa kadehtia muiden isompia tuloja, ainakin minulle riittää kun pitää huolta omista raha-asioistaan. Minä en laita rajoja kenenkään muun rahan käyttämiselle kuin itselleni. Muut tehkööt omillaan mitä haluavat.

Ja sitten tuo kuka syö mitenkin paljon. Olen samaa mieltä monen muunkin vastaajan kanssa. Muiden syömien suupalojen laskeminen juhlissa ei ole tervettä. Tosin itse kuulun laktoosirajotteisena keliaakikkona näihin vähänsyöviin.

Mitä vastavuoroiseen vieraanvaraisuuteen tulee, niin ehkäpä joku tulee paikalle vain velvollisuudesta, vain sen vuoksi kun on kutsuttu, eikä kehtaa jäädä pois. Hänelle nämä pakolliset tapaamiskerrat riittävät, eikä hän sen vuoksi halua kutsua omaan kotiinsa enää ketään näistä ihmisistä. Minä kuulun näihin ihmisiin. Nuorempana koin velvollisuudekseni käydä sukujuhlissa, mutta nykyään olen jäänyt pois milloin milläkin verukkeella vain sen takia kun en kestä sinne kutsuttuja ihmisiä. Muutamat sukulaiset ottavat viinaa kaksin käsin ja siitä seuraa aina kaikenlaista "hyväntahtoista" ilkeilyä. Olen lapsuudessani kuullut naljailua riittävästi, en jaksa enää kuunnella yhtään näin aikuisena.
Enkä taatusti kutsu yhtään näistä liikaa ottavista omana kotiini.

Meillä meni laskutavat suvun lasten yhteislahjoissa niin omituiseksi, että lopetimme osallistumisen niihin. Lahjaa varten oli varattu tietty rahasumma, jolla vanhemmat sitten ostivat lahjan. Muut maksoivat sitten tuon summan vanhemmille. Kyse ei ollut todellakaan isoista summista. Mutta ongelma oli se, että jos ei halunnut ostaa jotakin krääsää vaan käyttää summan osaksi isompaa lahjaa, johon olisi itse maksanut loput, niin sepä ei käynytkään. Oli erään matematiikkaneron mielestä väärin, että Ville saa 100 euron lahjan, kun Kallen lahja maksoikin vain 40 euroa. Seuraavalla kierroksella tämän Villen vanhempien olisi pitänyt antaa kaikille oma osuus korotettuna Villen saamalla ylimääräisellä. Emme kaivanneet tyhjää krääsää nurkkiin ja lopetimme osaltamme osallistumisen näihin kimppalahjoihin. Lasten kasvaessa olemme vieneet oman lahjan, jos kutsu juhliin on tullut.

Parempi viedä oma lahja, niin ei tule ongelmia. Meillä oli nuorempana sellainen ystäväpiiri, jotka vietettiin aikaa paljon yhdessä ja tulihan sitten näitä merkkipäiviä ym. Kimppalahjat oli joskus onnistuneita, mutta sitten jonkun kerran ei ollutkaan. Ja oli yksi, joka marisi aina kuinka kalliiksi käy, vaikka miten vähäisestä summasta olisi ollut kyse. Sovittiin lopulta, että aina oma lahja niin ei tarvi miettiä porukalla eikä soitella sopiiko jokaiselle, tehköön kukin oman päänsä mukaan.