Miksi Platonin kuvaus Atlantiksesta ei ole pitävä?

Miksi tulee olettaa että Platonin kuvaus atlantiksesta on muuttumaton ja ollut seölainen aina kun Platon sen meille esittelee Kritias -dialogissaan? Kertomus Atlantiksesta on käynyt läpi useita muutoksi ja redaktioita. Ja seuraava tiivistelmä kuvaa sitä:

Platon, vaikka olikin nykyisin arvostettu filosofi, kuuli Atlantiksesta enoltaan Kritiakselta. Platonin mukaan Kritias oli julma tyranni ja kova palturin puhuja.

Julmasta maineestaan huolimatta Kritias tunnettiin myös tragedioistaan, elegioistaan ja proosateoksistaan. Tämä kertookin kuuleensa Atlantiksesta lapsena isältään Callaeschrukselta lapsille suunnatussa runonlausunta juhlassa.

Kritias kertoo, miten Callaeschrus oli perinyt runon isältään Dropidekselta, joka oli taitava runonkirjoittaja. Kritiaan mukaan Dropides oli saanut inspiraation runoonsa kuullessaa Atlantiksesta Solonilta. Solon oli taitava filosofi ja hyvämaineinen arkotti eli maan virkamies.

Kritias jatkaa siis kertomalla, miten Solon oli kuullut kertomuksen ollessaan matkalla Egyptissä. Kritias kertoo, että alunperin Neith -jumalattaren papit olivat kertoneet Sais'n kaupungissa tarun Solonille.

Tämän jälkeen Kritias alkaakin Platonin dialogissa kuvailemaan Atlantista hyvin hellenistiseksi ihanne kaupungiksi. Kreikkalaisilla, ja myöhemmin roomalaisilla, oli vahva perinne muuttaa kertomuksia omaa kulttuuria vastaavaksi, esim. Neith -jumalatar rinnastettiin Atheneen ja Minervaan.

Tästä syystä tulee olettaa että Platonin kuvaus Atlantiksesta on turmeltunut, eikä vastaa alkuperäistä. Koska en ole kielitieteilijä, eikä minulla ole käsissäni kreikankielistä tekstikopiota, en pysty enkä kykene tämän parempia johtopäätöksiä.
10373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

No, yleensä olen nähnyt vain Atlantis-literalistien tekevän tuon oletuksen. Erityisesti Muckin tiiliskivimäisen opuksen fanilaumat mielellään olisivat nähneet faktat väännettynä jokaisen Platonin tarinakohdan ympärille ;)

Ehkäpä parempi idea olisi kysyä heti kättelyssä onko tarinassa alkujaankaan mitään uskottavaa substanssia?

Äänestä
  • Niin, pitkä on tie mahfollisesti Neith -jumalattareen liittyvästä myytistä Solonin runoon ja vielä pidempi Solonin runosta Kritiaksen kertomaksi. Miksi siis kukin ketjun osanen ei olisi käyttänyt taiteellista vapauttaan muokatessaan ja editoidessaan tarinaa?

    Äänestä

  • EgyptiläinenAtlantis kirjoitti:

    Niin, pitkä on tie mahfollisesti Neith -jumalattareen liittyvästä myytistä Solonin runoon ja vielä pidempi Solonin runosta Kritiaksen kertomaksi. Miksi siis kukin ketjun osanen ei olisi käyttänyt taiteellista vapauttaan muokatessaan ja editoidessaan tarinaa?

    Ja enemmän. Mikäli olettaisiin tarinan todella olevan 11 000 vuoden takaa, ongelmaksi jäisi myös kirjallisen tradition katkeaminen tuhansiksi vuosiksi ennen kuin kertomakirjallisuus keksittiin tai syntyi uudelleen, jos niin halutaan, meidän omalla historiallisella ajallamme. Mitä tuollainen sivilisaation valojen sammuminen tarinan yksityiskohdille olisikaan tehnyt ajan oloon...

    Äänestä

Vanha egyptiläinen opettavainen satu siitä, mihin ylenpalttinen korskeus, ylpeys ja jumalten kunnioittamisen lopettaminen johtaa.

Ei enempää, eikä vähempää. Aivan yhtä hyvin arkeologit voisivat pohdiskella ja spekuloida Hannun ja Kertun noidan piparkakkutalon muinaisesta sijainnista sekä esittää teorioita siitä, kuinka piparkakku materiaalina kestäisi ulkona keskieurooppalaisissa olosuhteissa.

2Äänestä
  • Kritias (joka siis on Platonin mukaan huom myös kova palturin puhuja) sanoo Platonille ja kumppaneille Atlantiksen tarinan perustuvan Solonin tai Kritiaksen isoisoisän kirjoittamaan runoon (Kritias esittää kummankin ristiriitaisen vaihtoehdon), jonka inspiraation Solon oli saanut kuullessaan legendan Neith -jimalattaren papeilta. Ainoa Solonin runo joka on edes nimellisesti lähellä Atlantista, kertoo hyvänmielen saarella asuvista Atlantiden tyttäristä. Runo ei ikävä kyllä kerro Atlantiksesta. Parhaillaan kuitenkin metsästän tätä runoa intrnetistä pdf muodossa.

    Äänestä

Ennen oli kovin suosittua antaa sanoille pontta pistämällä jonkun muinaisemman kuuluisuuden suuhun.
Vrt. väärennetyt evankeliumit.

Äänestä
  • Kerrohan hyvä mies kun noin hyvin tiedät ja varmaan olit paikallakin kun evankeliumeja kirjoitettiin, kuka oli Markus ja kuka kumma oli Luukas ja kerro yksityiskohtaisesti kuvaille miksi evankeliumit on laitettu heidän nimiinsä. Johanneksen, Tuomaan, Pietarin, Filippoksen, Juudan, Marian, Matteuksen, Stefanoksen, Nikodemoksen, Jeesef Arimatilaosen ja Pontius Pilatuksen evankeliumit kyllä vielä ymmärrän, mutta en näitä kahta.

    Äänestä

  • MysteeriNimet kirjoitti:

    Kerrohan hyvä mies kun noin hyvin tiedät ja varmaan olit paikallakin kun evankeliumeja kirjoitettiin, kuka oli Markus ja kuka kumma oli Luukas ja kerro yksityiskohtaisesti kuvaille miksi evankeliumit on laitettu heidän nimiinsä. Johanneksen, Tuomaan, Pietarin, Filippoksen, Juudan, Marian, Matteuksen, Stefanoksen, Nikodemoksen, Jeesef Arimatilaosen ja Pontius Pilatuksen evankeliumit kyllä vielä ymmärrän, mutta en näitä kahta.

    Markuksen ja Luukkaan evankeliumien tekijöitä ei tiedetä, ko. evankeliumit ovat nimetyt kirkon muinaisen perimätiedon pohjalta, mutta todellisista kirjailijoista ei ole mitään käsitystä.

    Äänestä

  • MysteeriNimet kirjoitti:

    Kerrohan hyvä mies kun noin hyvin tiedät ja varmaan olit paikallakin kun evankeliumeja kirjoitettiin, kuka oli Markus ja kuka kumma oli Luukas ja kerro yksityiskohtaisesti kuvaille miksi evankeliumit on laitettu heidän nimiinsä. Johanneksen, Tuomaan, Pietarin, Filippoksen, Juudan, Marian, Matteuksen, Stefanoksen, Nikodemoksen, Jeesef Arimatilaosen ja Pontius Pilatuksen evankeliumit kyllä vielä ymmärrän, mutta en näitä kahta.

    Enhän ole väittänytkään että kaikki evankeliumit olisivat väärennöksiä.

    Äänestä

Onhan siitä Atlantiksesta vähän muutkin puhuneet kuin pelkkä Platon. Osoittaa vaan ohutta yleissivistystä ja hyvin ahdasta maailmankuvaa. Hyi miten moukkamaista!

Lukisit englanniksi kirjallisuutta niin tietäisit, että Plato oli vain yksi monista Atlantiksesta puhuneista. Huoh..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EgyptiläinenAtlantis kirjoitti:

Miksi tulee olettaa että Platonin kuvaus atlantiksesta on muuttumaton ja ollut seölainen aina kun Platon sen meille esittelee Kritias -dialogissaan? Kertomus Atlantiksesta on käynyt läpi useita muutoksi ja redaktioita. Ja seuraava tiivistelmä kuvaa sitä:

Platon, vaikka olikin nykyisin arvostettu filosofi, kuuli Atlantiksesta enoltaan Kritiakselta. Platonin mukaan Kritias oli julma tyranni ja kova palturin puhuja.

Julmasta maineestaan huolimatta Kritias tunnettiin myös tragedioistaan, elegioistaan ja proosateoksistaan. Tämä kertookin kuuleensa Atlantiksesta lapsena isältään Callaeschrukselta lapsille suunnatussa runonlausunta juhlassa.

Kritias kertoo, miten Callaeschrus oli perinyt runon isältään Dropidekselta, joka oli taitava runonkirjoittaja. Kritiaan mukaan Dropides oli saanut inspiraation runoonsa kuullessaa Atlantiksesta Solonilta. Solon oli taitava filosofi ja hyvämaineinen arkotti eli maan virkamies.

Kritias jatkaa siis kertomalla, miten Solon oli kuullut kertomuksen ollessaan matkalla Egyptissä. Kritias kertoo, että alunperin Neith -jumalattaren papit olivat kertoneet Sais'n kaupungissa tarun Solonille.

Tämän jälkeen Kritias alkaakin Platonin dialogissa kuvailemaan Atlantista hyvin hellenistiseksi ihanne kaupungiksi. Kreikkalaisilla, ja myöhemmin roomalaisilla, oli vahva perinne muuttaa kertomuksia omaa kulttuuria vastaavaksi, esim. Neith -jumalatar rinnastettiin Atheneen ja Minervaan.

Tästä syystä tulee olettaa että Platonin kuvaus Atlantiksesta on turmeltunut, eikä vastaa alkuperäistä. Koska en ole kielitieteilijä, eikä minulla ole käsissäni kreikankielistä tekstikopiota, en pysty enkä kykene tämän parempia johtopäätöksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu