Yle levittää valheitä Galileo Galileista

TotuudenSanaaTotuudesta

Yle esitetään valheellistä tv-sarja. Sarjassa "illustrated history" kerrotaan siis lapsille, että Galileo Galilei keksi kaukoputken, että Galileo Galilei keksi maapallon olevan pyöreä ja että Galileo Galilei keksi planeetojen kiertävän raurinkoa. Seuraavaksi kerronkin miksi sarjan esittämät väitteet ovat valheellisen vääriä:

Ensiksi jo ennen Galileo Galileita oltiin käytetty pitkään kaukoputken kaltaisia laitteita, näillä muumuassa seurattiin esiintyjiä teatterissa ja tähyiltiin horisonttia. Yleisesti pidetään kaukoputken keksijöinä Hans Lippersheyta, Jacob Metiusta ja Zacharias Jansenia 1500-lupulla, mutta ensimmäisten kaukoputkien arvellaan keksityn jo antiikin kreikassa tai mui aisessa kiinassa.

Toiseksi maapallo tiedettiin pyöreäksi jo ennen Galileo Galileita. Idean esitti jo ensikerran Aristoteles 300 -luvulla, tämä perusteli havaintoaa kuuhun lankeavan varjon perusteella. Pyöreän Maan teoria vakiintui Euroopassa faktaksi jo 500–800-lukujen aikana. Vasta 1800-luvun alussa keksittiin myytti että keskiajalla ihmiset uskoivat maapallon olevan litteä.

Kolmanneksi, Galileo Galilei ei missään nimessä keksinyt aurinkokeskeistä eli heliosentristä maailmankuvaa. Galileon tutkimusten lähtökohta oli vuosisata aiemmin eläneen Nikolaus Kopernikuksen esitelmä. Kopernikus taas oli ottanut idean Aristarkhokselta johon viittaa teoksissaan. Sen esittivät pythagoralaiset 300-luvulla eaa. Kirkko hyväksyi Nikolaus Kopernikuksen esityksen ja se sai paavin siunauksen, mutta Galileo Galilein provosoivan käytöksen takia kirkko julisti aurinkokeskeisen maailmankuvan pannaan vuosisadoiksi.

14

383

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huhhuhtamokartsa
      • ainariittää

        Lättämaauskovaisten paskavideo.Täyttä skeidaa!


    • TotuudenSanaaTotuudesta

      En edes katsonut linkkiä, mutta kiitos tiedosta ettei kannata edes katsoakkaan.

    • HistorianOpe

      Galileon suurin saavutus oli että osasi laskea aika tarkalleen Auringon hiilivarastot ja päätteli melkoisella varmuudella sen paloajan.

      • khjkkjhkjhk

        Taisi mennä Galileo ja Lordi Kelvin sekaisin.


      • Älä viitsi jauhaa paskkaa aikuisille, koulutetulle ihmisille.


      • Alderbarn kirjoitti:

        Älä viitsi jauhaa paskkaa aikuisille, koulutetulle ihmisille.

        Lisäys:kommentini oli tark. Feikki
        Historian Ope,lle.


    • feikkiheikki

      Totuus ottaa koville. Avaruus on feikkiä

    • kyllästynytuutisiin

      Ei mitään uutta tuolle firmalle.Ovat ennenkin levittäneet puutaheinää. kuten
      -Kosovon sota josta syyllistivät NATOn
      -presidentti Ahtisaaren tarkoituksellinen mustamaalaus ns lakerikenkä.jutussa
      -usan sukkulaohjelman vääristely Columbiakatastrofin jälkeen
      jne jne.Itse etsin uutiseni muualta.

    • apukoulunopesi

      Etsi itsellesi ensin äidinkielen opettaja ja opettele tampio edes artikuloimaan.

    • TTcx

      Valheita vai muunneltua totuutta?
      Ehkäpä kulloiseenkin poliittiseen ilmapiiriin sopivaa sellaista?

      • kjhsckjhx

        Ylehän esitti itse teettämänsä tutkimuksen mukaan että 99% suomalaisista luottaa ylen uutisointiin... Tässähän jää kohta Kim Jong toiseksi näissä "gallupeissa"...


    • tähtitiätäjäiänikuinen

      Kauanko Auringon ja Maan sisäiset hiilivarastot palavat?
      Muuttuuko Maan pinta kovin kylmäksi kun sisus jäähtyy?

    • Ressu1

      No niin tosta vidolinkistä voi päätellä kyllä siinä puhuvan miehen mt tilanteen ei muuta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      505
      1455
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1156
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      835
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      807
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      746
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      714
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      697
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      685
    Aihe