Oli sitten ensimmäinen ja viimeinen käynti Ison Omenan Yuzu Sushi paikassa. Minulla ja lapsella ruokamyrkytys siellä käynnin jälkeen. Tosin ei ollut ruoassakaan kehumista, mutta tuo ruokamyrkytys oli pohjat. Olen sellaisen saanut kerran aiemmin Egyptissä, en olisi odottanut Suomessa vastaavaa joutuvani kokemaan. Ikävintä kaikessa oli henkilökunnan välinpitämätön suhtautuminen kun reklamoin asiasta suullisesti. Ei enää tuonne..
Yuzu Sushi Bowl & Burrito = sain ruokamyrkytyksen
10
2525
Vastaukset
- KokkinaNauttii
Muista aina tehdä ilmoitus kunnan terveystarkastukselle. Itse olen joutunut tekemään muutaman kerran. Tekivät heti seuraavana päivänä terveystarkastuksen - kyselivät lisätietoja ennen tarkastusta. Näissä tapaukissa homma oli selvä, isompi ryhmä joista vain kanaa syönneet saivat oireita - molemmilla kerroilla sama juttu mutta paika sentää olisi eri. Onneksi selvisi yhden päivän oireilla - toki seuraavakin päivä oli aika veltto olo.
- JohkuEspoosta
Samanlainen kokemus itsellä; viimeinen paikka, mistä sushia jatkossa haen
- SunsunDan
Miksi käydä tuolla kun Espoosta löytyy oikeasti hyviäkin sushipaikkoja.
- Opiskeliaturust
Espoossa "hyviä" sushipaikkoja on harvassa helsingissä töitä tehdessäni huomasin esimerkiksi hankosushin laadun tippuneen avauspäivistään roimasti, yleistyneenä esim pakkasenkautta tulleet lohet,
Buffat
Versus munkkivuoren sushisan on aivan erimaailmansa enkä pistäisi omenan yuzua tai hankosusheja samaan kategoriaan sillä tyylit näissä ovat täysin erillaiset.
Kun olin helsingissä töissä eniten naurattivat asiakkaat jotka valittivat makien ja varsinkin california rollin puutteesta, makejahan siis japanissakaan harvemmin tarjotaan ja california roll toisiaan on kanadalainen keksintö - moikkafdasfdsdafsfsda
Espoosta nimen omaan löytyy pk-seudun paras sushiravintola, LN Sushi art. Siinä Isoa omenaa vastapäätäkin löytyy Sushi art, joten mielummin suosittelen sinne menemään
- PettymysSushinYstävä
Kävin testaamassa, eikä ollut kyllä mun juttu. Tutuilla Espoossa asuvilla vain huonoja kokemuksia tuosta Yuzu Sushi Bar -ravintolasta. Kaipaisi, että annokset maistuisivat hyviltä ja olisivat tuoreita. Lisäksi hintataso ruoan heikkoon laatuun nähden liian korkea. Never again Yuzu Sushi bariin..
- Opiskeliaturust
Suosittelen suuresti sushi sania taikka makasushia jonka on perustaneet sushi sanin vanhat työntekijät, näillä ihmisillä on kokemusta ja osaamista mutta hyvää saa odottaa, käsittääkseni molemmissa paikoissa kaikki annokset tehdään tilauksesta ja käsityönä
Itse nyt muutamankerran käyneenä voin todeta, että saataisi tämäkin kirjoitus olla mielensäpahoittaneen haitanteko.
Itselläni puolenvuoden aikana ei mitään pahaa sanottavaa, toki ymmärrän, että on helpompi asioista nimettömänä sanoa.
Näiden palstojen perusteella minusta tuntuu, että isossa omenassa ei yhtäkään ravintolaa ole missä ei ole rottia, tai saisi ruokamyrkytystä- Anonyymi
Olen itse nyt käynyt kahdesti ja hyvää on ollut. Enkä ole täysin varma, onko porukka nyt sekoittanut vellit ja riisit keskenään tai jotain. Kyseinen pakkahan ihan nimestäänkin päätellen myy fuusio ruokaa eli sushi burriittoja mitkä siis eivät ole sushia! Eli jos menet kyseiseen paikkaan jo odotat saavasi nigireitä ja muita sushi ravintolan juttuja, vinkki. Älä mene.
- Anonyymi
Oli todella iso pettymys, juuri ennen corona-ajan villiintymistä kokeiltiin perheen kanssa tätä paikkaa ja pakko sanoa ettei ole enää tähän paikkaan menemistä.
Ruoka oli heikkolaatuista ja hintaansa nähden jopa pohjanoteeraus.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait953559Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso51889Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani71690- 341435
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es56971Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t36920Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 70882Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä47830Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4807Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60794