Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu valtiovarainministeriöstä kertoo, että valtiovallan katse on suunnattu Kittilän valtuuston seuraavaan kokoukseen 2. lokakuuta.
–Pallo on kunnalla. Tiedämme, että kesäkuun valtuustossa esitettiin että syyteharkinnassa olevien luottamushenkilöiden pidättämistä luottamustoimistaan syyteharkinnan ja mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi. Seuraamme asian käsittelyä, Valli-Lintu kertoo.
–Asia on tuotava nopeasti käsittelyyn sen edellyttämässä aikataulussa. Mikään ei myöskään estä ylimääräisen valtuustonkokouksen koolle kutsumista. Tässä ei voi pelata aikaa, hän lisää.
Valli-Lintu korostaa, että tilanne on vellonut tarpeeksi pitkään.
–Tietojemme mukaan kunta on saanut esitutkintamateriaalin, eli tiedossa on, mistä ketäkin epäillään. .. Maksumuurin pystyy kiertämään menemällä ampparit.com-sivulle ja hakemalla Kittilä-hakusanalla uutisia. Ampparit Linkki uudelleen ohjaa uutiseen.
0Äänestä
heimepäätetään
Eipä taida nuokaan uhkaukset vaikuttaa pätkääkään?Kittilässä päätetään itsenäisesti ja ulkopuoliset pysyköön poissa,eiks vaan?
0Äänestä
linnaanjoutas
saadaanko se mafia viimein vastuuseen??????????
0Äänestä
tuommonenjuttu
Lapin KansaAlma Media Oyj Tee tilaus Mainosmyynti Uutiset Videot Lisää Näköislehti Uusi Rovaniemi Lounais-Lappi Asiakaspalvelu Hae Kirjaudu sisään Lex Kittilästä näyttäisi tulevan totta: ministeriön kärsivällisyys kestää kunnanvaltuuston kokoukseen asti Kittilästä näyttää tulevan ensimmäinen kunta, johon kunnan nimeä kantavia kuntalain muutospykäliä sovelletaan. Valtiovarainministeriö odottaa Kittilän päätöksentekijöiden seuraavaa siirtoa. Lex Kittilän toteutuminen on silti kuukausien päässä LAPIN UUTISET22.09. 15.28 ELINA MELAMIES Lex Kittilästä näyttäisi tulevan totta: ministeriön kärsivällisyys kestää kunnanvaltuuston kokoukseen asti Kittilän kunnan päätöksenteko on valtiovarainministeriön tarkkailussa.
Elina Melamies Kesäkuussa voimaan astunut kuntalain muutos, niin sanottu Lex Kittilä, on lähellä päästä ensimmäisen kerran täytäntöön. Valtiovarainministeriössä on odoteltu Kittilän kunnan seuraavaa siirtoa päätöksenteon saattamiseksi lain mukaiseksi.
Ministeriön mukaan Kittilän päätöksenteon uskottavuus ja luotettavuus ovat vaarantuneet, kun esitutkinta on edennyt syyttäjälle ja kunnan useampia luottamushenkilöitä on syyteharkinnassa virkarikosepäilyjen vuoksi.
Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu valtiovarainministeriöstä kertoo, että valtiovallan katse on suunnattu Kittilän valtuuston seuraavaan kokoukseen 2. lokakuuta.
–Pallo on kunnalla. Tiedämme, että kesäkuun valtuustossa esitettiin että syyteharkinnassa olevien luottamushenkilöiden pidättämistä luottamustoimistaan syyteharkinnan ja mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi. Seuraamme asian käsittelyä, Valli-Lintu kertoo.
–Asia on tuotava nopeasti käsittelyyn sen edellyttämässä aikataulussa. Mikään ei myöskään estä ylimääräisen valtuustonkokouksen koolle kutsumista. Tässä ei voi pelata aikaa, hän lisää.
Valli-Lintu korostaa, että tilanne on vellonut tarpeeksi pitkään.
–Tietojemme mukaan kunta on saanut esitutkintamateriaalin, eli tiedossa on, mistä ketäkin epäillään.
Kuukausia — ei viikkoja Auli Valli-Lintu muistuttaa, että laki antaa kunnalle useita keinoja oikaista itse päätöksentekoaan.
–Lähtökohta on, että kunnan on itse harkittava, mitä se tekee asian kanssa. Ovatko rikosepäilyt sellaisia, että ne vievät luotettavuuden kunnalliselta päätöksenteolta? Onko syntynyt velvollisuus pidättää luottamushenkilöitä virastaan?
Jos laissa olevat kriteerit täyttyvät, valtiovarainministeriö voi asettaa selvityshenkilön tai -ryhmän tekemään ehdotuksia kunnan hallinnon saattamiseksi lainmukaiseksi.
ELINA MELAMIES Kittilän vt. kunnanjohtaja Timo Kurula (oikealla) on yksi syyteharkinnassa olevista kuntapäättäjistä. Uuden valtuuston järjestäytymiskokouksessa kesäkuussa paikalla olivat myös hallintojohtaja Esa Mäkinen ja valtuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen (vas.). Kittilän vt. kunnanjohtaja Timo Kurula (oikealla) on yksi syyteharkinnassa olevista kuntapäättäjistä. Uuden valtuuston järjestäytymiskokouksessa kesäkuussa paikalla olivat myös hallintojohtaja Esa Mäkinen ja valtuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen (vas.).
Kittilän tapauksessa se voisi tehdä esityksen luottamushenkilöiden pidättämiseksi virasta.
–Kunnalle annetaan useita keinoja oikaista päätöksentekoa. Selvityshenkilö tai -ryhmä tekee esityksen luottamushenkilön tai luottamushenkilöiden pidättämisestä toimestaan ensin kunnanvaltuustolle, ja valtuuston on se käsiteltävä ilman viivytystä. Valtiovarainministeriö puuttuu asiaan vasta sen jälkeen, jos valtuusto ei menettele esitetyllä tavalla.
Vaikka ministeriö ottaisikin ohjat käsiinsä, prosessi on pitkä.
–Kyllä tässä kuukausia menee, eikä viikkoja, Auli Valli-Lintu myöntää.
Selvittäjä(t) ulkopuolelta Valtiovarainministeriön tehtävänä on tarvittaessa löytää yksi tai useampi sopiva henkilö selvittelemään kunnan tilannetta ja ehdottamaan toimenpiteitä, joilla kunnan laillinen päätöksenteko turvataan.
–Meidän täytyy löytää sopiva henkilö. Häneltä edellytetään oikeudellista asiantuntemusta ja myös riittävää kunnallisen hallinnon tuntemusta. Hänen pitää olla puolueeton eli riippumaton sekä kunnasta että valtiovarainministeriöstä, Auli Valli-Lintu sanoo.
Hän muistuttaa, että kuntaa kuullaan jokaisessa vaiheessa.
Kunta saa lausua oman näkemyksensä myös selvityshenkilöstä.
–Selvityshenkilö tai -ryhmä toimii virkavastuulla. Hänellä on oikeus saada kunnasta asiakirjoja työnsä tueksi. Selvityshenkilö katsoo kunnan hallinnon lainmukaisuutta, eli rikostutkintaan hän ei puutu, Valli-Lintu sanoo.
0Äänestä
päkmanni
Anna Mäkelä olisi juurikin oikea henkilö tähän virkaan, hän voisi samalla nostaa saatavansa kunnan kassasta !
0Äänestä
Nettiin
Joko saataisiin kokoukset kuntalaisten nähtäviksi nettiin?
0Äänestä
väinöjaville
Pekka ja Timo on sanonu että ne on pakko salata, muuten ei tule lasta eikä paskaa .
0Äänestä
Onnäitäennenkin
Ketkäs ne on ne Kittilän keskustan ja vasemmiston luottamushenkilöt jotka ovat saaneet rattijuopumustuomion ja tuomion kannabiksen viljelystä? Ehdollinen vankeustuomio päättyy nyt lokakuussa. Lukekaa Hesarin juttu jossa koko maan kuntapäättäjien tuomiot.
0Äänestä
mikotjapekko
Älytön kiljun lipittäminen, mieletön mömmöjen napostelu ja pilven pöllyttäminen on tainnu saaha valtuuston tähän löysänhirren ahdinkoon
0Äänestä
nevanpieti
Jos on tunnustanut kaikki synnit lahkon vanhimmille, ja saanu net antheksi sovintoveressä, niin eihän semmosta voi enään syyttää, koska sanassa ja lakikirjassa sanothaan että ei saa syyttää ja tuomita kahta kertaa samasta asiasta
0Äänestä
ajatonta
Aika juoksee ja mitään ei tapahdu...
0Äänestä
Kovapuupää
Elämässä käy usein niin että jos mitään ei tapahdu ja aikaa vain kuluu kulumistaan niin lopulta kaikkein kauneimmatkin haavekuvat karisevat. Vaikka aloite olisi näennäisesti ollut sinulla itselläsi niin ei aina ole käytännössä mitään todellisia mahdollisuuksia olla aloitteellinen. Aluksi olet pilvissä, sitten toiveikas, kunnes seuraa epätietoisuuden ja lopulta epätoivon jakso. Ainoa seuraus on että olet tehnyt itsesi naurunalaiseksi. Lopulta ei ole enää väliä, yrität vain unohtaa koko homman ja katsoa eteenpäin, olla välittämättä selän takana naureskelijoista.
Kaikkiaan olisi kiva tietää paljonko tämä on maksanut yhteiskunnalle? Kunnalle paljon, imago on kuin rosvopesällä. Kuntalaisille kaiketi joitain satasia/kärsä. Valtionveroilla sitten kaikki muu...iljettävää peliä. Kun tässä on kyseessä ei omat rahat niin kuntalaisten ja yhteiskunnan kusetus jatkuu
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tästä on hyvä jatkaa... Harmi kun ei saa luetuksi uutista.
Kokeile tätä.
https://www.lapinkansa.fi/lappi/lex-kittilasta-nayttaisi-tulevan-totta-ministerion-karsivallisyys-kestaa-kunnanvaltuuston-kokoukseen-asti-200396276/
Ei aukea. Pitääkö kirjautua?
Mikä oli uutisen lopputulos?
Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu valtiovarainministeriöstä kertoo, että valtiovallan katse on suunnattu Kittilän valtuuston seuraavaan kokoukseen 2. lokakuuta.
–Pallo on kunnalla. Tiedämme, että kesäkuun valtuustossa esitettiin että syyteharkinnassa olevien luottamushenkilöiden pidättämistä luottamustoimistaan syyteharkinnan ja mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi. Seuraamme asian käsittelyä, Valli-Lintu kertoo.
–Asia on tuotava nopeasti käsittelyyn sen edellyttämässä aikataulussa. Mikään ei myöskään estä ylimääräisen valtuustonkokouksen koolle kutsumista. Tässä ei voi pelata aikaa, hän lisää.
Valli-Lintu korostaa, että tilanne on vellonut tarpeeksi pitkään.
–Tietojemme mukaan kunta on saanut esitutkintamateriaalin, eli tiedossa on, mistä ketäkin epäillään.
..
Maksumuurin pystyy kiertämään menemällä ampparit.com-sivulle ja hakemalla Kittilä-hakusanalla uutisia. Ampparit Linkki uudelleen ohjaa uutiseen.
Eipä taida nuokaan uhkaukset vaikuttaa pätkääkään?Kittilässä päätetään itsenäisesti ja ulkopuoliset pysyköön poissa,eiks vaan?
saadaanko se mafia viimein vastuuseen??????????
Lapin KansaAlma Media Oyj
Tee tilaus
Mainosmyynti
Uutiset
Videot
Lisää
Näköislehti
Uusi Rovaniemi
Lounais-Lappi
Asiakaspalvelu
Hae
Kirjaudu sisään
Lex Kittilästä näyttäisi tulevan totta: ministeriön kärsivällisyys kestää kunnanvaltuuston kokoukseen asti
Kittilästä näyttää tulevan ensimmäinen kunta, johon kunnan nimeä kantavia kuntalain muutospykäliä sovelletaan. Valtiovarainministeriö odottaa Kittilän päätöksentekijöiden seuraavaa siirtoa. Lex Kittilän toteutuminen on silti kuukausien päässä
LAPIN UUTISET22.09. 15.28
ELINA MELAMIES
Lex Kittilästä näyttäisi tulevan totta: ministeriön kärsivällisyys kestää kunnanvaltuuston kokoukseen asti
Kittilän kunnan päätöksenteko on valtiovarainministeriön tarkkailussa.
Elina Melamies
Kesäkuussa voimaan astunut kuntalain muutos, niin sanottu Lex Kittilä, on lähellä päästä ensimmäisen kerran täytäntöön. Valtiovarainministeriössä on odoteltu Kittilän kunnan seuraavaa siirtoa päätöksenteon saattamiseksi lain mukaiseksi.
Ministeriön mukaan Kittilän päätöksenteon uskottavuus ja luotettavuus ovat vaarantuneet, kun esitutkinta on edennyt syyttäjälle ja kunnan useampia luottamushenkilöitä on syyteharkinnassa virkarikosepäilyjen vuoksi.
Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu valtiovarainministeriöstä kertoo, että valtiovallan katse on suunnattu Kittilän valtuuston seuraavaan kokoukseen 2. lokakuuta.
–Pallo on kunnalla. Tiedämme, että kesäkuun valtuustossa esitettiin että syyteharkinnassa olevien luottamushenkilöiden pidättämistä luottamustoimistaan syyteharkinnan ja mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi. Seuraamme asian käsittelyä, Valli-Lintu kertoo.
–Asia on tuotava nopeasti käsittelyyn sen edellyttämässä aikataulussa. Mikään ei myöskään estä ylimääräisen valtuustonkokouksen koolle kutsumista. Tässä ei voi pelata aikaa, hän lisää.
Valli-Lintu korostaa, että tilanne on vellonut tarpeeksi pitkään.
–Tietojemme mukaan kunta on saanut esitutkintamateriaalin, eli tiedossa on, mistä ketäkin epäillään.
Kuukausia — ei viikkoja
Auli Valli-Lintu muistuttaa, että laki antaa kunnalle useita keinoja oikaista itse päätöksentekoaan.
–Lähtökohta on, että kunnan on itse harkittava, mitä se tekee asian kanssa. Ovatko rikosepäilyt sellaisia, että ne vievät luotettavuuden kunnalliselta päätöksenteolta? Onko syntynyt velvollisuus pidättää luottamushenkilöitä virastaan?
Jos laissa olevat kriteerit täyttyvät, valtiovarainministeriö voi asettaa selvityshenkilön tai -ryhmän tekemään ehdotuksia kunnan hallinnon saattamiseksi lainmukaiseksi.
ELINA MELAMIES
Kittilän vt. kunnanjohtaja Timo Kurula (oikealla) on yksi syyteharkinnassa olevista kuntapäättäjistä. Uuden valtuuston järjestäytymiskokouksessa kesäkuussa paikalla olivat myös hallintojohtaja Esa Mäkinen ja valtuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen (vas.).
Kittilän vt. kunnanjohtaja Timo Kurula (oikealla) on yksi syyteharkinnassa olevista kuntapäättäjistä. Uuden valtuuston järjestäytymiskokouksessa kesäkuussa paikalla olivat myös hallintojohtaja Esa Mäkinen ja valtuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen (vas.).
Kittilän tapauksessa se voisi tehdä esityksen luottamushenkilöiden pidättämiseksi virasta.
–Kunnalle annetaan useita keinoja oikaista päätöksentekoa. Selvityshenkilö tai -ryhmä tekee esityksen luottamushenkilön tai luottamushenkilöiden pidättämisestä toimestaan ensin kunnanvaltuustolle, ja valtuuston on se käsiteltävä ilman viivytystä. Valtiovarainministeriö puuttuu asiaan vasta sen jälkeen, jos valtuusto ei menettele esitetyllä tavalla.
Vaikka ministeriö ottaisikin ohjat käsiinsä, prosessi on pitkä.
–Kyllä tässä kuukausia menee, eikä viikkoja, Auli Valli-Lintu myöntää.
Selvittäjä(t) ulkopuolelta
Valtiovarainministeriön tehtävänä on tarvittaessa löytää yksi tai useampi sopiva henkilö selvittelemään kunnan tilannetta ja ehdottamaan toimenpiteitä, joilla kunnan laillinen päätöksenteko turvataan.
–Meidän täytyy löytää sopiva henkilö. Häneltä edellytetään oikeudellista asiantuntemusta ja myös riittävää kunnallisen hallinnon tuntemusta. Hänen pitää olla puolueeton eli riippumaton sekä kunnasta että valtiovarainministeriöstä, Auli Valli-Lintu sanoo.
Hän muistuttaa, että kuntaa kuullaan jokaisessa vaiheessa.
Kunta saa lausua oman näkemyksensä myös selvityshenkilöstä.
–Selvityshenkilö tai -ryhmä toimii virkavastuulla. Hänellä on oikeus saada kunnasta asiakirjoja työnsä tueksi. Selvityshenkilö katsoo kunnan hallinnon lainmukaisuutta, eli rikostutkintaan hän ei puutu, Valli-Lintu sanoo.
Anna Mäkelä olisi juurikin oikea henkilö tähän virkaan, hän voisi samalla nostaa saatavansa
kunnan kassasta !
Joko saataisiin kokoukset kuntalaisten nähtäviksi nettiin?
Pekka ja Timo on sanonu että ne on pakko salata, muuten ei tule lasta eikä paskaa .
Ketkäs ne on ne Kittilän keskustan ja vasemmiston luottamushenkilöt jotka ovat saaneet rattijuopumustuomion ja tuomion kannabiksen viljelystä? Ehdollinen vankeustuomio päättyy nyt lokakuussa. Lukekaa Hesarin juttu jossa koko maan kuntapäättäjien tuomiot.
Älytön kiljun lipittäminen, mieletön mömmöjen napostelu ja pilven pöllyttäminen
on tainnu saaha valtuuston tähän löysänhirren ahdinkoon
Jos on tunnustanut kaikki synnit lahkon vanhimmille, ja saanu net antheksi
sovintoveressä, niin eihän semmosta voi enään syyttää, koska sanassa ja
lakikirjassa sanothaan että ei saa syyttää ja tuomita kahta kertaa samasta
asiasta
Aika juoksee ja mitään ei tapahdu...
Elämässä käy usein niin että jos mitään ei tapahdu ja aikaa vain kuluu kulumistaan niin lopulta kaikkein kauneimmatkin haavekuvat karisevat. Vaikka aloite olisi näennäisesti ollut sinulla itselläsi niin ei aina ole käytännössä mitään todellisia mahdollisuuksia olla aloitteellinen. Aluksi olet pilvissä, sitten toiveikas, kunnes seuraa epätietoisuuden ja lopulta epätoivon jakso. Ainoa seuraus on että olet tehnyt itsesi naurunalaiseksi. Lopulta ei ole enää väliä, yrität vain unohtaa koko homman ja katsoa eteenpäin, olla välittämättä selän takana naureskelijoista.
Vajaa 20 päivää aikaa kehittää sivistyneitä valeita.....varmaankin jonkun konsultin tekemiä l
kun omilla fariseuksilla ei oma järki juokse.
Olisi muuten kiva tietää paljonko on tämä farssi maksanut kunnalle tähän asti
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kittila-nyt-riitti-vetkuttelu-valtiovarainministerio-vaatii-selvitysta-syyteharkinnassa-olevista-paattajista/
Kaikkiaan olisi kiva tietää paljonko tämä on maksanut yhteiskunnalle? Kunnalle paljon, imago on kuin rosvopesällä.
Kuntalaisille kaiketi joitain satasia/kärsä.
Valtionveroilla sitten kaikki muu...iljettävää peliä. Kun tässä on kyseessä ei omat rahat niin kuntalaisten ja yhteiskunnan kusetus jatkuu