Koska Midianissa sijaiseva Horeb oli purkautuva tulivuori, siitä nousi taivaalle valtavat määrät tuffia. Israelilaiset viettivät pitkän aikaa tuon tulivuoren juurella, joten heidän syömänsä manna oli vulkaanista tuhkaa. Ja vaikka vulkaaninen tuhka on ravinteikasta ja hyvän makuista, se ei ole ihmiselle terveellistä. Siksi monet mannaa syöneet kuolivat. Nämä kuolemat taas tulkittiin Jumalan käden rangaistukseksi kansan tottelemattomuudesta. Todellisuudessa vaelteleville paimentolaisille tuli vuljaanisen tuhkan syömisestä kovat vatsakivut.
Raamattu palapalalta: mannan mysteeri selvisi
8
1892
Vastaukset
Ei ole minkäänlaisia todisteita, että Israelin kansa koskaan edes olisi ollut Egyptin vankeudessa, saati, että Mooses olisi olemassa ollut henkilö.
Tieteen ja arkeologian päälinjan mukaan koko Mooses -juttu kaikkine seikkailuineen on satua.- KuvaaTulivuorta
Vaikka israelin pako Egyptistä on tarinaa, israelilaiset viettivät paimentolaiselämää Syyrian aavikolla ennen asettumistaan paikoilleen Kanaaninmaan ylängölle Jisreelin ja Hebronin väliin. Mielestäni tarina vaeltelevasta kansasta kuvastaa tuota aikaa ja se kertoo heimojen idenriteetin ja uskonnon muodostumisesta. Horebin vuorta kuvataan hyvin tarkkaan purkautuvaksi tulivuoreksi, sen laella oli tulinen pilvi, lisäksi pilvi salamoi ja vuori jyrisi voimakkaasti. Samoin joka aamu vuoren ympäristössä esiintyi valkeaa jauhomaista ainesta jota nämä paimentolaiset kutsuivat mannaksi. Vuorelle ei myöskään saanut mennä sillä sinne menneet kuolivat ja siksi vuori rajattiin pyhäksi alueeksi. Midianilaisten alue taas sijaitsi jossain Syyrian aavikon ja Edomin alueen välillä, midianilaiset olivat israelilaisten tavoin nomadeja paimentolaisia. Tutkijat eivät kuitenkaan tiedä lainkaan, miksi israelilaiset päättivät asettua aloilleen ja rakentaa vaatimattomia paimentolaisleirejä muistuttavia kyliä.
KuvaaTulivuorta kirjoitti:

Midian kylläkin sijaitsee nykyisen Saudi-Arabian pohjoisosassa Israelista eteläkaakkoon.
https://en.wikipedia.org/wiki/Midian
Horebin sijaintia taas ei tiedetä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Mount_Horeb- VaihtuvaLokaatio
kekek-kekek kirjoitti:
Midian kylläkin sijaitsee nykyisen Saudi-Arabian pohjoisosassa Israelista eteläkaakkoon.
https://en.wikipedia.org/wiki/Midian
Horebin sijaintia taas ei tiedetä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Mount_HorebMidianin tarkkaa sijaintia ei oikeastaan tiedetä. Raamatun antamien tietojen mukaan se sijaitsi milloin missäkin nykyisen Jordanin valtion alueella, välillä etelämpänä ja välillä pohjoisempana. Raamattu on tosin ainoa lähde jossa midianilaiset mainitaan Midianin nimellä.
- Korjaus
Vulkaaninen pilvi ei ole tuffia vaan tefra. Tuffi on kivettynyttä vulkaanista tuhkaa.
- mannaa_taivaasta
Ei todellakaan. Kyseessä on mannasaarnen (puun) mahla. Puun nimi on arabiaksi al-maraan romady, jossa romady tarkoittaa harmaata tai tuhkanväristä. Varmasti samantyylinen nimi arameassa, nehän ovat sukukieliä. Saarni on englanniksikin ash eli tuhka.
Olen Lähi-idässä asuessani syönytkin tuota mahlaa. Joku tyyppi oli tuonut sitä muistaakseni Syyrian rajalta Irakista. Oli kuulema harvinaista nykyään.
Mahla oli hieman kovettuneena vaalean beigeä, purukumimaisen venyvää ja erittäin makeaa ja erikoisen hyvää maultaan.- HiutaleitaTaivaalta
Raamatussa kuvattu manna oli jauhomaista, kiteytynyt hiutaleiksi, satoi alas taivaalta ja suli maahan aamukasteen tultua. Koska siitä valmistettiin leipiä, se ei ainakaan ollut lunta. Ja koska se satoi alas taivaalta, se ei voinut olla pihkaa. Raamatussa taas ei kuvata, että manna 8lisi ollut tahmee tai pihkamaista vaikka se maistuikin makelta.
- mannaa_taivaasta
Raamatussa kuvataan mannan väriä kuivaan korianterinsiemeniin, jotka ovat beigejä. Taivaalta sataminen tarkoittaa vaan että mannaa löytyi maasta, joten ihan hyvin se on voinut tulla puista. Raamatussa mannaa on myös verrattu pihkaan, mikä tarkoittaa varmaasti mannan rakenetta, juuri sellaista pihkamaista, venyvää.
Koraanissa manna mainitaan usean kerran myös. Siinä sitä verrataan halvaan, joka on makeaa, beigenväristä ja rapeaa sekä tarttuvaa. Koraanissa kuvataan että manna satoi taivaast puiden oksille, joten aika selvästi kyse on puissa ja niiden ympärillä esiityvästä aineesta.
Mannasta ei tehty leipää vaan leipäsiä (leivän muotoisia litteitä "kakkuja").
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,212021Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.821861Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e661797MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131563Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4851429Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11424Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?481217Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351079Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.721058Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu21957