Habaneron säilöntä

Hapan_Eero

Panin joskus multaan muutaman habaneron siemenen. No chilihän kasvoi kukkapurkissa hyvin ja teki hedelmääkin. Osan pilkoin, poistin siemenet ja kuivasin voipaperilla jääkaapin päällä. Yritin jauhaa, mutta olivat sen verran sitkeitä ettei jauhaantuneet vaan tukkivat myllyn.

Nyt minulla samat habanerot tekivät jo neljännen kesän hedelmiä ja vuosi vuodelta enemmän! Miten säilön ne (ja miksi?). Tein pari satsia paholaisen hilloa, mutta liian ärhäkkää tuli. Ne on nyt olleet pakastimessa vuosia. Pitänee tehdä uusi satsi johon chiliksi vain pikku nokare tuota vanhaa hilloa. Maha vain ei kestä paljoa ja väkevänä, tänään kun syöt niin huomisen päivää on vatsan alaosa tulessa. Onko muilla samaa vai olenko allerginen chilille? Toki kuivatun ja tai pilkotun chilin tuoksukin aivastuttaa aivan hirveästi.

Nyt sitten neuvoja!

Chilit saavat olla minulla viherkasveina niin kauan kuin elävät tai minä elän. Nättejä kasveja, mutta vaativat kesällä hirveästi vettä ja parvekkeella hellettä ja valoa. Roskia tulee kyllä paljon kuolleista kukista ja lehdistä. Vain punaiset habanerot selvisivät ensimmäisen talven yli. Ja kahden seuraavankin...

0

780

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        113
        2396
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        37
        1433
      3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        640
        986
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        106
        983
      5. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        962
      6. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        97
        868
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        865
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        700
      9. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        70
        696
      10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        686
      Aihe