Koskahan opitaan ajamaan autolla, siten ettei kaahata sivutieltä yhtä-äkkiä eteen joko moottoritielle, tai maantielle. Monia tosi läheltä piti tilanteita on näin liukkailla keleillä ollut turhan paljon.
Eniten raivostuttaa, kun itse joutuu ajamaan satoja kilometrejä peräkkäin, niin jollaki "käväisijällä" on niin kiire, että pitää välttämättä kaahata sivusta eteen, vaikka auto on jo ihan lähellä, kunhan saa ittensä oikaistua toisen eteen. Nopeusrajoituksia noudatan, joten ei ole minun vika. Sitten nämä kaahaajat menee ehkä muutaman sata metriä ja poistuvat yhtä komeasti ilman vilkkua pois. kävivät vain tekemässä vaara tilanteita.
Toinen on sitte Kemi-Tornio moottoritiellä, kun pitää ohittaa. Ok. Se sopii, jos kerta haluaa ajaa reilusti ylinopeutta. MUTTA ONKO TOSIAAN TAAS PAKKO KIILATA HETI ETEEN. Siinä on kaksi kaistaa vapaana, mutta pitää kiilata heti toisen eteen, niin että ohitettu joutuu tekemään pakkojarrutuksen, ettei aja ohittajan perään. Tämänkin on erittäin tuttua. yritä siinä lumipilvessä vielä varoa kaaharia, hirvien lisäksi.
Vilkut on varmaan poistettu joistakin autoista täysin, kun niitä ei käytetä enää lainkaan!
Sitten maanteillä 4-ja 8-teillä,nämä keskitien kaaharit. sitä ajetaan suoralla täysillä ja keskitietä. Kun tulee mutka, jarrut pohjaan ja hiihdetään, sitten taas täysillä keskitietä ja kun tulee toinen auto vastaan, jarrut pohjaan ja hiihdetään. Arvatkaa vain miltä tuntuu ajaa tällaisen kuskin perässä. ohi ei pääse sitten milläään, vaikka kuinka näyttääisi vilkkua ja vilkuttaisi valoja. Nää vaan sahaa siinä edessä . Tosi vaarallista!
Jotkut tekevät turhia jonoja. Mitä sitä turhaan jää jonku hännille roikkumaan, kun voi ajaa turvallisemmin yksin omaan vautiinsa. Parempi ohittaa, tai antaa toisten mennä rauhassa ohi, omia menojaan, kuin jäädä roikkuun perään.
Autolla on ihana ajaa, kun ei ole tunareita liikenteessä!
Eniten raivostuttaa, kun itse joutuu ajamaan satoja kilometrejä peräkkäin, niin jollaki "käväisijällä" on niin kiire, että pitää välttämättä kaahata sivusta eteen, vaikka auto on jo ihan lähellä, kunhan saa ittensä oikaistua toisen eteen. Nopeusrajoituksia noudatan, joten ei ole minun vika. Sitten nämä kaahaajat menee ehkä muutaman sata metriä ja poistuvat yhtä komeasti ilman vilkkua pois. kävivät vain tekemässä vaara tilanteita.
Toinen on sitte Kemi-Tornio moottoritiellä, kun pitää ohittaa. Ok. Se sopii, jos kerta haluaa ajaa reilusti ylinopeutta. MUTTA ONKO TOSIAAN TAAS PAKKO KIILATA HETI ETEEN. Siinä on kaksi kaistaa vapaana, mutta pitää kiilata heti toisen eteen, niin että ohitettu joutuu tekemään pakkojarrutuksen, ettei aja ohittajan perään. Tämänkin on erittäin tuttua. yritä siinä lumipilvessä vielä varoa kaaharia, hirvien lisäksi.
Vilkut on varmaan poistettu joistakin autoista täysin, kun niitä ei käytetä enää lainkaan!
Sitten maanteillä 4-ja 8-teillä,nämä keskitien kaaharit. sitä ajetaan suoralla täysillä ja keskitietä. Kun tulee mutka, jarrut pohjaan ja hiihdetään, sitten taas täysillä keskitietä ja kun tulee toinen auto vastaan, jarrut pohjaan ja hiihdetään. Arvatkaa vain miltä tuntuu ajaa tällaisen kuskin perässä. ohi ei pääse sitten milläään, vaikka kuinka näyttääisi vilkkua ja vilkuttaisi valoja. Nää vaan sahaa siinä edessä . Tosi vaarallista!
Jotkut tekevät turhia jonoja. Mitä sitä turhaan jää jonku hännille roikkumaan, kun voi ajaa turvallisemmin yksin omaan vautiinsa. Parempi ohittaa, tai antaa toisten mennä rauhassa ohi, omia menojaan, kuin jäädä roikkuun perään.
Autolla on ihana ajaa, kun ei ole tunareita liikenteessä!
Vastaukset 29
Vanhimmat
Veitpä sanat suustani. Ikäväkseni olen saanut vuosien mittaan huomata, että liikennekuri on löystynyt todella, siis todella pahasti varsinkin Kemin seudulla. Ajan paljon Torniossa ja Oulussa Kemin lisäksi, eikä siellä ole lähellekään samanlaista tohelointia kuin Kemissä. Muutamia huomioita:
- vilkkua käytetään, jos käytetään (karkeasti joka kolmas auto ei)
- kaistoja vaihdellaan aivan miten sattuu huvittamaan
- sumuvalot päällä säällä kuin säällä
- roikutaan perässä niin, ettei näe takana tulevan etuvaloja
- liikenneympyrä ja ne säännöt miten siellä pitäisi ajaa, mitä ne ovat??
- oikealta tulevia ei väistetä (varsinkin keskustan alueella)
- ajetaan aivan liian suurilla tilannenopeuksilla risteyksiin, useinmiten päin punaisia valoja. On vain ajan kysymys kun, ensinmäinen jalankulkija menettää henkensä.
- ajetaan katsastamattomilla ja vanhoilla romuilla, ilman valoja jne.
Mikä teitä Kemiläisiä oikein vaivaa?
No,mutta pojat ettekö tiedä,että mehän asutaankin Kemingraadissa.Kyllä täällä on monet muutkin asiat kuin Venäjän maalla.
aloin eka kommentoimaan "- liikenneympyrä ja ne säännöt miten siellä pitäisi ajaa, mitä ne ovat?? " -kohtaa, mutta jätämpäs väliin ;).
ihan vaan kiinnostais nyt tietää, että mistäs tiedät ovatko autot katsastamattomia??
ja Teidän ajotaidot ois varsin mielenkiintoista nähdä, kun on varaa täällä valittaa ;).
Ajan niin paljon Kemi-Tornio alueella, että takuulla olet nähnytkin!
Etkö todellakaan huomaa romua autoa? Katsastamattoman auton tieto on yhden tekstiviestin päässä, jos tiukka tilanne tulee...
Tänään taas ajoin Kemi-Tornio moottoritietä. Keli oli jäinen. Autoilijat ohittivat, kuten joskus olivat oppineet sillä vanhalla Kemintiellä ohittamaan. Heti eteen ja ravat ohitettvan lasiin. Hyvä etteivät sivupeilit koskeneet toisiinsa. Onko PAKKO kilata heti siihen eteen, vaikka edessä on kaksi pitkää kaistaa vapaana, eikä pelkoa vastaantulevista?
Ohittaa pitää, vaikka nopeuteni oli 100 ja keli oli tosi jäinen. Jopa auton tuulilasiin tuli jäätä, sumusta ja alijäähtyneestä vedestä, silti ohi ja lujaa ja toisen eteen!!!
Tähän mennessä en oo kyllä nähny yhtään VIRHEETÖNTÄ kuskia liikenteessä, joten tokkopa olet tullut minua vastaaan ;)
Tiedän, että tieto auton katsastamattomuudesta / katsastuksesta on yhden tekstiviestin päässä, mutta en tiennyt että joku vaivautuu sellasta palvelua käyttämäänkin. Ei minua ainakaan kiinnosta onko edellä menevä romu katsastettu vai ei, jos se ei aiheuta kenellekkään vaaraa. Poliisille ne hommat kuuluu, mutta sinä se varmaan ilmoittelet tietosi poliisille. Hyvä niin.
Ja toisekseen, tiedän monta "romua" jotka ovat läpäisseet katsastuksen! Auto voi näyttää ulospäin romulta muttei välttämättä sitä ole!
Liikenneympyrässä ajosta voisit vaikka miettiä sen verran, ettei esim. Torniossa ole loppuenlopuks hirveenkauheen kauaa ollut ko. ympyrää, joten onko kumma ettei siinä osata ajaa. Itse hallitsen kyllä sen taidon kun korttini olen saanut juuri liikenneympyrän rakentamisaikana ja kakkosvaiheessa käynyt mm. ajamassa liikenneympyrässä virheettömästä. (en silti väitä että olen TÄYDELLINEN ajotaitoineni, mutta tiedän ettei liikenneympyrässä ajossa ole minulla ongelmaa.)
Jos asia on sinulle noin ongelmallinen ja koet olevasi vaarassa ajaessasi muiden seassa liikenneympyrässä voisitkin ehkä ehdottaa uutta lakia: Jokainen joka on saanut ajokortin ennen liikenneympyrän olemassa oloa joutuu autokouluun treenaamaan ko. ympyrässä ajoa!!
Ohituksesta mulla ei ole mitään sanottavaa. Itse en siihen syyllisty, koska en ohittele ellei ole todella pakko (ja sitä on harvoin).
(Miksi et muuten samantien alkaisi keräämään ajotaidottomien tyyppien rekkareita ylös (tai voisit kenties laittaa heti tekstarin menemään, niin saisit suoraan omistajan tiedot kännykkääsi) ja valittaisi heille suoraan?)
Totean loppuun, että kaikista hauskinta on, että poliisit valittavat "tavallisten ihmisten" ajovirheistä ja samalla tekevät itse niitä minkä ehtivät. Kuka heille valittaa? Ei kukaan. Olen eräänkin kerran seurannut huvikseni poliisiautoa jonkun matkaa ja todistanut niin TYHMIÄ virheitä, ettei mitään rajaa! Tämä siis tapahtunut Torniossa.
"ihan vaan kiinnostais nyt tietää, että mistäs tiedät ovatko autot katsastamattomia??"
Kyllähän nyt sokeakin näkee mikä auto ei läpäisisi katsastusta ja mikä ei. Tästä nyt ei kannata kiistellä.
"ja Teidän ajotaidot ois varsin mielenkiintoista nähdä, kun on varaa täällä valittaa ;)"
Noin 700 000km takana, ajokortti 16 vuotta, eikä ensinmäistäkään sakkoa saatika huomautusta viranomaisten taholta. Liikennesääntöjä pyrin tietoisesti noudattamaan aina kun ratin taakse istahdan. Että näin.
"Tähän mennessä en oo kyllä nähny yhtään VIRHEETÖNTÄ kuskia liikenteessä"
En minäkään. On kuitenkin olemassa tiettyjä riskiryhmiä, jotka rikkovat näitä yhteisiä pelisääntöjä toistuvasti, muiden liikkumista vaarantaen ja jopa täysin tietoisesti. Kemissä näitä näkee jostain syystä tavallista enemmän.
"Ei minua ainakaan kiinnosta onko edellä menevä romu katsastettu vai ei, jos se ei aiheuta kenellekkään vaaraa."
Aivan, jos nimenomaan EI aiheuta kenellekään vaaraa. Yleensä asia vain on niin, että katsastuksessa puututaan juuri näihin liikenneturvallisuuteen liittyviin seikkoihin. Jos auto hylätään katsastuksessa, on syynä useinmiten juuri se seikka, että auto olisi muuten sekä omaa että muiden liikenneturvallisuutta vaarantava pommi tuolla tien päällä. Eli romu, joka ei juuri sillä hetkellä läpäisisi katsastusta, on todennäköisesti vaaraksi sekä omalle että muiden turvallisuudelle.
"Ja toisekseen, tiedän monta "romua" jotka ovat läpäisseet katsastuksen! Auto voi näyttää ulospäin romulta muttei välttämättä sitä ole!"
Niin, ei välttämättä näytä siltä, mutta todennäköisesti on.
"Totean loppuun, että kaikista hauskinta on, että poliisit valittavat "tavallisten ihmisten" ajovirheistä ja samalla tekevät itse niitä minkä ehtivät. Kuka heille valittaa? Ei kukaan. Olen eräänkin kerran seurannut huvikseni poliisiautoa jonkun matkaa ja todistanut niin TYHMIÄ virheitä, ettei mitään rajaa! Tämä siis tapahtunut Torniossa."
Poliisitkin ovat vain ihmisiä, ei sen kummempia. Mutta kyllä minä silti allekirjoittaisin, että poliisit ovat huomattavasti keskivertoa taitavampia ja turvallisempia kuljettajia kuin muut.
"Kyllähän nyt sokeakin näkee mikä auto ei läpäisisi katsastusta ja mikä ei. Tästä nyt ei kannata kiistellä."
a)sokea ei näe ;)
b)jos auto näyttää "romulta" se ei sitä edelleenkään välttämättä ole!! tiedän itse useamman auton, jonka sinä varmasti luokittelisit "katsastamattomaksi romuksi", mutta todellisuudessa ko. autot ovat menneet katsastuksesta läpi. ota huomioon ettei kaikki ole rikkaita, joilla on varaa ostaa uusinta huutoa oleva auto. "kaikki ei ole sitä miltä näyttää" toimii myös autojen kohdalla.
tää oli mun osalta tässä. itse en ole kokenut joutuvani huonojen kuskien uhreiksi, en kemissä, enkä torniossa, niin usein että siitä viitsisi jauhaa nettipalstalla sen enempää. keskity sinäkin siihen ajoosi liikenteessä, äläkä tuhlaa energiaasi valittamalla täällä asiasta, kun se ei mitään todellakaan auta :).
"jos auto näyttää "romulta" se ei sitä edelleenkään välttämättä ole!!"
Aivan, ei välttämättä, mutta todennäköisesti.
"ota huomioon ettei kaikki ole rikkaita, joilla on varaa ostaa uusinta huutoa oleva auto."
Köyhyys siis oikeuttaa ajamaan vanhoilla ja vaarallisilla romuilla? Suomessa on paljon köyhiä ja helvetin kalliita autoja, mutta se onkin jo toinen aihe.
"keskity sinäkin siihen ajoosi liikenteessä, äläkä tuhlaa energiaasi valittamalla täällä asiasta, kun se ei mitään todellakaan auta :)"
Voit olla varma, että keskityn 100%:sti ajamiseeni joka kerta kun ratin taakse istahdan. Kunpa kaikki muutkin tekisivät samoin.
Pesit siis kädet jutusta. OK. jos et ole liikennetörppöihin törmännyt, et aja juuri lainkaan. Tai oot yksi törttö ite.
En muuten kirjoittanut, että ajan virheettömästi. Kirjoitin, että olen ajotaitoinen. Jokaiselle tietysti sattuu JOSKUS mokia. Toivottavasti, eivät aiheuta vaaratilanteita muille.
Miksi muuten otit tämän ajo-jutun niin raskaasti. Sattuko kenties koskettamaan sinua?
Olen kanssasi täysin samaa mieltä.
Hyviä kilometrejä. =)
Jep. Pesin käteni, koska olen sanottavani sanonut.
Ja kyllä minä ajan. Ajan paljonkin. Mutta ajan kai sitten paremmissa maisemissa kuin te, koska minulla ei ole ollut liikenteessä päivittäisiä / lähes päivittäisiä "ongelmia", eikä näin ollen tarvitse valittaa asiasta sen enempää.
En ottanut raskaasti. OTIN ASIAAN VAIN KANTAA! Miksikö? Tekemisen puutteessa. Tekemisen puutteessa minä täällä keskusteluissa käyn juttuja lukemassa. Siksi.
Ainakaan Kemssä ei polkupyöräilijää oteta ollenkaan huomioon risteysajossa. Ei, vaikka kuinka kolmio olisi ENNEN SUOJATIETÄ = väistettävä myös suojatien käyttäjät.
Erityisen pahoja paikkoja ovat Nordea-Hahtisaarenkadun risteys ja Lidlin kohdalta Sauvonväylälle kääntyvät.
Ei oikein viitsi haastaa noita autoja, vaikka kuinka olisi pyöräilijä oikeassa. Voi olla, ettei jää henkiin nauttimaan oikeassa olostaan.
Nyt varsinkin kun lunta on kasattu kaikki risteysalueet täyteen, ei millään taho nähdä isompiakaan "kulman taakse", jopa pieniä pyöräilijöitä.
Tänään olin vastaavassa tilanteessa, tosin siinä ei tullut ketään, mutta lumivallit risteyksissä peittävät sen vähäisenkin näkyvyyden, eikä niistä aina edes huomaa pyörätien olemassaoloa, ennen kuin on jo pyörätiellä, vaikka ajaisi kuinka varoen.
Jotkut hullut vielä tulevat risteyksiin täysillä, Ja jos on valoristeys, niin sen varmemmin kaasu pohjassa, jotta ehtii... minne kuolemaan, jos omaan, niin jonkun toisen kumminki.
Ei tosiaankaan kannata kokeilla kummalla kantti kestää autolla, vai pyörällä.
...eikä vain talvella. Ei kesälläkään pyöräilijöistä välitetä.
....jos ajatellaan kuten sinä.Kaikki muut tekevät erheitä,mutta et sinä.
"Ei koskaan.........jos ajatellaan kuten sinä. Kaikki muut tekevät erheitä, mutta et sinä."
Heh, ei täällä kukaan ole väittänytkään ajavan täydellisesti. KAIKKI tekevät joskus tahattomia virheitä liikenteessä. Toinen asia onkin sitten nämä kaverit, jotka joko täydellisen välinpitämättömästi ja jopa TIETOISESTI rikkovat liikennesääntöjä. Kemissä näitä kavereita näkee tavallista enemmän, valitettavasti.
Niin miehet ovat täydellisiä,näin he väittävät kun naiseläjä puhuu autoilusta,vaan minä se olen "ratissa railakas nainen".......
Tietoisesti?
OPS,tietoisesti epätietoinen.
lisänä vielä, että sitä autoa ei myöskään aina tarvitse ensin pysäyttää, jos haluaa kääntyä. Rattia voi siis huoletta kääntää vaikka auto samalla liikkuisikin...
Ei varmaan ikinä... Minä olen eniten v)/%nut vanhuksien liikkumiseen autolla tuolla kaupungissa. Autokoulu uusiks 65-vuotiaana!!
Kas onkos sellaista ollenkaan,olen usein miettinyt autojen turvallisuutta.Vaikka niihin asennetaan minkäkinlaisia turvallissus laitteita,ei olla vielä huomattu sitä,että auto muuttuu todella vaaralliseksi,kun kuljettaja istuu ratin taakse.
an perkele.. kyllä on paksua! kyllä autot kulkee ja niillä pääsee mutta autot tykkää kun niilla ajetaan! kyllähän te sen tiedätte!
Siinä oikea "tien kuningas",enpä haluaisi olla yhtäaikaa tuollaisten kanssa tiellä.
EI KOSKAAN OPI KUKAAN AJAMAAN. piste.
Johan miettisivät kaaharit kun jokaisesta liikenne rikkomuksesta putoaisivat bonukset pois.Myös rattijuopot vähenisivät,kun toisella kerralla otettaisiin auto valtiolle,eiphän olisi millä kaahata.
ja mikähän estäis hankkimasta uutta autoa jolla kaahata?
ei ne koskaan opi ajamaan tai olemaan kunnolla tekis mitä hyvänsä...